Etelä-Suomen Sanomat 4.5.2017
Ulkopoliittinen instituutti on julkaissut ruotsalaisen
FOI-tutkimuslaitoksen johtajistoon kuuluvan Robert Dalsjön arvion Ruotsin
puolustusajattelusta. (FIIA Working Paper 94/2017) Ruotsi on jättäytynyt
turvallisuuskartan harmaalle vyöhykkeelle. Raportin kuvaus naapurin
sielunelämästä on mielenkiintoinen, sillä Suomelle on käynyt samoin. Ja samanlaisesta
syystä.
Ruotsin tiivis kytkentä länteen, Venäjän
sotilaallinen aktivoituminen ja Ruotsin puolustuskyvyn itse aiheutettu romahdus
ovat luonet tarpeen liittoutua. Porvarileirin neljä puoluetta kannattavat
Nato-jäsenyyttä, mutta joidenkin jäsenkunnassa on epäröintiä. Sosiaalidemokraatit
haraavat vastaan kuten aina ennenkin.
Ruotsi ei tunne tarvetta sopeutua pahaan
maailmaan, sillä puolueettomuus on varmistanut sille 200 vuoden rauhan. Kansallinen
identiteetti rakentuu sen varaan, että näin elämä jatkuu, eikä muuta tarvita.
Ruotsin turvallisuusajattelu perustuu smörgåsbord-periaatteeseen. Voileipäpöydässä
kaikki herkut ovat tarjolla, mutta vain parhaat palat valitaan. Puolueettomuudella
voi poseerata, vaikka ei olisikaan ihan oikeasti puolueeton. Maailman pahuudesta
voi moralisoida, jos taustalla on lännen salattu tuki melkein kuin kylmän sodan
aikana.
Näistä elementeistä syntyy Ruotsin puolustusministeri
Peter Hultqvistin oppi. Siihen kuuluvat tiukka
linja Venäjää kohtaan, hyökkäystä ennalta estävä puolustuskyky, Nato-jäsenyyden
torjunta ja yhteistyö Suomen, Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain kanssa. Voileipäpöydästä
voi poimia kaikkiin tilanteisiin sopivat herkut. Sen antimien valinta ei
sitouta mihinkään, mutta ei myöskään takaa mitään.
x x x
Suomi on Ruotsin tavoin viivytellyt
sopeutumistaan uuteen ympäristöön, mutta sillä ei ole yhtä komeaa perustetta kuin
Ruotsilla. Suomi oppi yya-aikana, että Kremlin johdolle ei pidä aiheuttaa mielipahaa.
Tämä pelko elää edelleen, ja on suomalaisille samanlainen muutosvastarintaa vahvistava
tekijä kuin puolueettomuuden ylevä perinne ruotsalaisille. Suomalaisten halu
käyttäytyä hyvin myös huonosti köyttäytyvää kohtaan on miellyttävä ominaisuus,
mutta voimapolitiikan ja militarismin luomissa olosuhteissa se ei välttämättä
lisää turvallisuutta.
Presidentti Sauli Niinistön turvallisuusnäkemys
on klassista reaalipolitiikkaa, toisin kuin Hultqvistin oppi. Hän sanoi
veteraanipäivän puheessaan Lahdessa: ”Vahvat
puolustusvoimamme tarkoittavat, että kynnys tänne väkisin tulemiseen on korkea.
Toisaalta olemme samalla myös houkutteleva kumppani yhteistyölle.” Samantapaisen
ajatuksen hän esitti jo viime kesän Kultaranta-keskustelun avauspuheessa.
Mutta ei
siinä kaikki. Suomalaisessa kattauksessa on ruotsalaisen noutopöydän
alkupala-antimien lisäksi tarjolla myös pääruoka. Suomi pitää avoinna
mahdollisuutta liittyä Natoon. Sitä vaihtoehtoa Ruotsi ei ole näkevinään.
Dalsjö toteaa
tämän omalla tavallaan, ja se sävähdyttää. Hän kuvaa, miten Suomi on taitavasti
ja oikean aikaan vaihtanut geopoliittista asemaa, esimerkiksi 1944, kun se
irtautui toisesta maailmansodasta ja 1990 kun se tulkitsi Pariisin
rauhansopimuksen ehtoja omaksi edukseen. Dalsjö lopettaa raporttinsa varoitukseen:
”Ruotsalaiset luulevat päässeensä johtoon kilpajuoksussa Washingtoniin, mutta
kannattaa ottaa huomioon sekin mahdollisuus, että heidät ohitetaan.”
Suomi ei
varoittanut etukäteen yllätyksistään 1944 ja 1990. Sitä ei tehnyt Ruotsikaan
1990 ottaessaan suunnan kohti Euroopan unionin jäsenyyttä. Suomi oli vähällä
jäädä kuin nalli kalliolle.
Historia ei
välttämättä toista itseään, mutta silti on ehkä hyvä muistaa, että sekä
Ruotsilla että Suomella on menneisyydessään merkittäviä äkkiliikkeitä ilman ennakkovaroitusta.
”Vahvat puolustusvoimamme tarkoittavat, että kynnys tänne väkisin tulemiseen on korkea. Toisaalta olemme samalla myös houkutteleva kumppani yhteistyölle.”
VastaaPoistaVahvuus tarkoittanee meillä yleisen asevelvollisuuden tuottamaa isoa reservin armeijaa. Myös ilmapuolustus on osin kunnossa. Olennainen väline ensi-iskun (esim. Iskandereilla) torjuntaan puuttuu.
Olennaisin puute on jäsenyys läntisessä puolustusliitossa Natossa.
Meidän voileipäpöytäämme kuuluvat kahdenkeskiset sopimukset ja vannominen EU:n yhteiseen puolustukseen. Tosin Lissabonin sopimuksen kyseisen solidaarisuusartiklan vesitti silloinen ulkopoliittinen johtomme... ei koske tiettyjen maiden...
Nyt kehutaan Naton ja EU:n yhteistyötä. Eli pääosa EU-maista huomaa tekevänsä yhteistyötä itsensä kanssa.
Kansanäänestykset niin Natosta kuin EU-stakin ovat kuin peilikuvat. EU eroa ei voi haikailla, koska emme ole Natossa. Sen ymmärtävät jopa molemmat natomyönteiset perussuomalaisten puheenjohtajakisan pääehdokkaat.
Nyt kun EU kipuilee - omaa syytään - jäsenyys Natossa olisi ollut kaukonäköistä politiikkaa.