Kolumni 1.11.2018: UUDEN VAARAN ENNUSMERKIT

1.11.2018 Etelä-Suomen Sanomat

Ministeri Jaakko Iloniemi ja professori Jarno Liméll ovat sellaisessa asemassa, että heillä on melkein velvollisuus täsmentää, mitä se oikein tarkoittaa, kun uusia vaarallisia asioita tutuu olevan kaikkialla. Niinpä he ovat julkaisseet kirjan Uhkakuvat (Docendo 2018)

Vanhan hyvän ajan propagandan yleensä tunnisti melko helposti, mutta uusien uhkien vaarallisuus perustuu siihen, että niiden ilmiasu voi olla melkein mitä vaan. Kaikkialla tuntuu olevan kyberiä, hybridiä, trollia, valetta ja vedätystä, mutta mistä ne voi tunnistaa?

Limnéll tiivistää ongelman ytimen. Nyt uhkaajat yrittävät saada ihmiset ajattelemaan tai toimimaan vaikuttamista yrittävän toivomalla tavalla ilman vallankäyttöä. He ovat kuin eivät olisikaan. Nämä kyberillä hybridisti trollaajat ovat kuin parooni Münchhausen, jonka kerrotaan omin voimin nostaneen itsensä ja ratsunsa suosta. Hänen aikanaan kukaan ei uskonut, mutta nyt hämäyksellä ja valehtelulla trollaajat tuntuvat menestyvän joskus aika hyvin.

Kirja kuvaa uusia uhkia monipuolisesti, mutta ne ovat niin hahmottomia, että vaaran tuntomerkit eivät erotu taustahälystä. Epävarmuus jatkuu, vaikka tietoa tulee lisää. Käteen ei taida jäädä muuta kuin se vanha viisaus, että historian tunteminen ja luetun ymmärtäminen auttavat tunnistamaan väärät profeetat ja paljastamaan valehahmot. Sivistys luo turvaa.

Sekään ei aina riitä. Suomen lähihistoria osoittaa, miten neuvostopropaganda pystyi kuormittamaan suomalaista sielua valheella ja pelolla niin raskaasti, että se vaikuttaa vieläkin. Ystävyyden ja luottamuksen soturit muokkasivat Suomen henkisen maaperän sillä tavalla muhevaksi, että uuden Venäjän trollien kelpaa sitä viljellä.    

                                            x                    x                    x

Kirjan innostavin osuus on Iloniemen sen loppujaksoon kirjoittamat kolme lukua. Ne kuvaavat vanhaa henkistä rakennetta, jota uudet uhkaajat yrittävät muokata mieleisekseen niin, että kukaan ei huomaa näin tapahtuvan.

Iloniemi arvioi Suomen ja Venäjän sudetta, Euroopan unionin tilaa ja transatlanttisen sidoksen jännitteitä. Teksti on klassista esseistiikkaa parhaimmillaan. Se tuottaa lukijalle hyvän mielen, vaikka tässä juoksutuksessa vanhat perusasiat näyttävät olevan huonommassa vireessä kuin pitkiin aikoihin.   

Suomessa ja Ruotsissa sotilaallista liittoutumattomuutta kuviteltiin turvatakeeksi, mutta nyt se osoittautuukin sudenkuopaksi. Inhorealistien ennuste voi käydä toteen. Jos Itämeren alueella syntyy aseellinen jännite tai yhteenotto, sotilaallisesti liittoutumattomat ovat samassa liemessä kuin Nato-maat, mutta ilman liittosuhteen tarjoamaa selkänojaa.

Saksalla ei ole halua eikä kykyä uhata Venäjää sotilaallisesti, eikä Yhdysvalloilla ole halua, vaikka kyky olisi. Iloniemi kirjoittaa, että Pietari on paremmassa turvassa maa- ja merihyökkäykseltä kuin koskaan. Sama koskee koko Venäjää, mutta vain sen läntistä ja luoteista suuntaa. Muilla suunnilla Venäjällä on isoja uhkia.  

Brexit osoittaa, miten jo pelkästään kotoisella uholla saadaan aikaan katastrofi ilman ulkoisten häiriköiden apua. Kaiken kukkuraksi alkaa näyttää siltä, että Venäjä trollit ovat ehkä hääränneet Britannian ikiomien helppoheikkien taustalla. Jos brexit todella osoittautuu edes osittain Venäjän vedätykseksi, se jos mikä todistaisi, että Iloniemen ja Limnéllin kuvaamat uudet uhat ovat todellisen vaaran ennusmerkkejä

  

Nyt kun Brexitin tuhoisuus alkaa vähitellen vaikuttaa käytännön tasolla, ilmenee myös sen kääntöpuoli. Se osoittaa, että EU on läntisen Euroopan korvaamaton perusrakenne ja turvatakuu. Britit ovat tahtomattaan tuottaneet tämän oppisisällön meille kaikille ja maksavat sen hinnan omasta selkänahastaan.

Pikakommentti 26.10.2018: Parlamentarismin voitto?

Hallituksen kompromissiesitys ja järjestöjen ensikommentit työllistämiskynnyksen madaltamisesta näyttävät johtavan parlamentarismin voittoon. Silloin kun työmarkkinatilanne kiristyy vaikeasti hallittavaksi, hallitus voi siirtää umpilukkotilanteeseen joutuneen kiistakysymyksen kolmikantaiseen valmisteluun. Päätöksen neuvottelumenettelyyn siirtymisestä tekee hallitus.

Se ei tarkoita sitä, että ay-liikkeellä olisi veto-oikeus kaikkeen työlainsäädäntöön. Työlainsäädäntöä johtaa hallitus eduskunnan enemmistön antaman luottamuksen varassa. Hallitus kutsuu ay-liikkeen neuvottelupöytään silloin kun arvioi sen tarpeelliseksi.

Artikkeli Knavassa: Suomen ja Yhdysvaltain kylmä sota

Kanavassa tänään julkistettu artikkelini kuvaa Suomen ja Yhdysvaltain suhteita kylmän sodan aikana. Niiden monipolvinen kulku osoittaa joitakin Suomen nykyisen, länteen tukeutuvan turvallisuuspolitiikan lähtökohtia. Huomenna esittelen Helsingin kirjamessuilla uutta kirjaani, joka kertoo näistä asioista yksityiskohtaisesti, ja myös kylmän sodan jälkeiseltä ajalta.

Kylmän sodan alkuvaiheessa Yhdysvaltain suhtautuminen Suomeen oli Washingtonissa omaksutun patoamispolitiikan johdannainen, Yhdysvaltalaiset seurasvat melkein ihastuneena, miten Suomi huonosta lähtökohdista käsin pani tehokkaasti hanttiin Neuvostoliiton ylivaltapyrkimyksille. Neuvostoliitto pysyi padon takana, eikä Yhdysvaltain tarvinnut tehdä sen hyväksi mitään.

Suomen sotilastiedustelun kylmässä sodassa läntisille kollegoilleen osoittama yhteistyövalmius ja suorituskyky on voinut etäisesti vaikuttaa vielä 2000-luvulla Yhdysvaltain valmiuteen siirtää aseteknologista huippuosaamistaan suomalaisille.

Suomen akateemiselle ja yhteiskunnalliselle eliitille avattu Asla-stipendiohjelma avasi niiden ikkunat länteen jo kylmän sodan alkuvuosina. Se auttoi myös Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikkaa pohjustavaa tiedusteluyhteisöä ymmärtämään Suomen henkistä tilaa kovien sotakokemusten jälkeen ja neuvostopaineessa.

Suomen ponnistelu kohti puolueettomuutta kiinnosti aluksi Yhdysvaltoja patoamispolitiikan hengessä, sillä Suomen kansainoikeudellinen puolueettomuus olisi pakottanut purkamaan yya-sopimuksen. Yhdysvallat otti etäisyyttä, kun Suomi alkoi rakentaa diplomaattista puolustustaan Neuvostoliittoa vastaan sanataitellulla, joka korvasi puolueettomuuden pyrkimyksellä  puolueettomuuspolitiikkaan.  

Suhteita Yhdysvaltoihin rasitti 1970-luvun lopulla suomalaisten antama väärä tieto Neuvostoliiton painostuksesta ja 1980-luvulla syvänmeren sukellusteknisen huippuosaamisten myynti Neuvostoliitolle. Maiden väliset suhteet olivat aallonpohjassa.

Kaikki muuttui melkein yli yön 1990-luvun alussa, kun Koiviston Pax-tulkinta Pariisin rauhansopimuksen Saksaa koskevista artikloista vapautti Suomen yya-sopimuksen taakasta. Siihen loppui Suomen kylmä sota.  

Kun Suomi irtautui yya-sopimuksesta viime hetkellä ennen Neuvostoliiton romahdusta, Natosta tuli Suomelle periaatteessa samanlainen turvallisuuspolitiikan normaali elementti kuin lännen puolustusliitto oli aina ollut kaikille muille eurooppalaisille maille. Käytännössä Suomen Nato-suhde oli kuitenkin raskaasti traumaattinen.

Tästä tilanteesta lähti kehittymään Suomen yhteistyö lännen puolustusliiton kanssa ilman Nato-jäsenyyttä. Kanavassa julkaistu artikkeli (Suomen ja Yhdysvaltain kylmä sota / Kanava 7/2018, ss.40-45) kuvaa sen alkuaskeleita kylmän sodan aikana.

Muutama viikko sitten ilmestynyt kirjani (Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön, Otava 2018) antaa yksityiskohtaisen kokokuvan historian tästä jaksosta, ja siitä, miten kylmän sodan jälkeen on rakennettu Suomen nykyinen turvallisuus. 

Kirjan päätöslukuna on yritys arvioida, mitä Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjassaan esittämistä lausunnoista saattaisi seurata Suomen Nato-jäsenyyden kannalta. 

Pikakommentti 21.8.2018: Tietoa eduskunnalle

Jos siis ammattiyhdistysliike on kehittänyt sen ilmeisesti oikean viisauden, että irtisanomissuojajan heikentäminen pienissä yrityksissä ei ole hyvä idea, tämä tärkeä tieto pitää toimittaa eduskunnan  lakiesitystä lähiaikoina käsitteleville valiokunnille. Siitä se asia hoituu ilman mitään lakkoreuhaamista ja muuta perineistä mahtailua.

Kolumni: NE TEKEVÄT MITÄ TAHTOVAT

Etelä-Suomen Sanomat 18.10.2018

Ammattiyhdistysliike on päättänyt ottaa hallituksen ohjaukseensa, mutta taipuuko demokratia korpokratiaksi, parlamentarismi järjestövallaksi? Hallitus näyttää päättäneen, että ei taivu, ja sillä on kaikki demokratian puolustuksessa tarvittavat työvälinet. Ongelma on vaan se, että ammattiliitot pelaavat eri peliä kuin hallitus. Ne ovat tottuneet tekemään, mitä tahtovat.

Kun ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvalta hupenee, sen puheenparsi kovenee. Ajatus työllistämismahdollisuuksien parantamisesta kokeilemalla irtisanomissuojan joustoa pelästytti järjestöjohtajat kohtalokkaaseen virheliikkeeseen. Se lähti työtaistelutoimin opastamaan lainvalmistelua, joka tapahtuu ministeriöissä virkavastuulla eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen johdolla.

Eduskunnan tehtävänä on arvioida, onko virkamiesvalmistelussa aikanaan syntyvä esitys jalostettavissa lakipykäliksi. Jos ilmenee, että ei ole, hallituksen esityksen kaataa eduskunta. Siihen ei tarvita järjestöväen lakkouhkauksia tai muuta tömistelyä.  

Ammattiyhdistysliike on perinteisesti opastanut ja rahoittanut parhaita voimiaan ansioitumaan myös puoluetyössä niin, että pääsevät eduskuntaan. He edustavat järjestöväen näkemyksiä parlamentaarisessa päätöksenteossa. Ammattiyhdistysliikkeen osallistuminen lainsäädäntötyöhön pitäisi kanavoida sen kassa samoin ajattelevien kansanedustajien tukemiseen ja kannustamiseen.

Hallituksen komentelu työtaistelumenetelmillä antaa luokkatietoiselle järjestöväelle sen viestin, että ammattiliitot ottavat hallituksen ohjaukseensa. Jos lähdetään suoran vaikuttamisen tielle hallitusta vastaan, ammattiyhdistysliikkeeseen leimautuneiden ei kannata vaivautua parlamentaariseen toiminaan.  

Ammattiyhdistysliike opettaa nyt jäsenkunnaalleen, että jos eduskunnan enemmistön tahto on toinen kuin järjestöjohdon viisaus, sen pahempi eduskunnalle. Kriisin synnyttänyt työsuhdeturvaongelma on melko pieni yhteiskuntarakenteen yksityiskohta verrattuna siihen valtiofilosofiseen taitekohtaan, johon järjestöjohtajien itsetehostus on johtanut. Enää ei ole kysymys irtisanomissuojasta vaan siitä, hyväksyvätkö liitot parlamentaarisen demokratian vai valitsevatko ne korpokratian.   

                                            x                    x                    x

Hallituksen kaavaileman kokeilun tavoitteena on avata työelämän ulkopuolelle joutuneille uusi väylä päästä osoittamaan työkykynsä. Siitä hyötyisivät sekä työn ottaja että sen antaja. Ammattiyhdistysliikkeen viestintä perustuu propagandistiseen tekokauhisteluun. Se uskottelee, että hallitus haluaa antaa yrittäjille mahdollisuuden nautiskella ihmisten irtisanomisesta.

Liitot hurskastelevat, että irtisanomissuoja ei saa riippua siitä, millainen yritys sattuu olemaan työnantajana. Väitteen perusoletus on väärä. Lain antama suoja on kaikille sama, mutta se toteutuu yritys- ala- ja suhdannekohtaisesti eri yrityksissä eri aikoina eri tavoin. Vaikeaan markkina-asemaan joutuneessa yrityksessä henkilöstön työsuhdeturva on käytännössä huonompi kuin hyvässä kunnossa ja edullisessa markkina-asemassa olevan firman väellä.     

Todellinen työsuhdeturva riippuu myös ihmisen sijainnista yrityksen rakenteessa. Kassavirtaa välittömästi kartuttavaa työtä tekevät palkansaajat ovat paremmassa turvassa kuin tukitoiminnoissa työskentelevät. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.

Melkein puoli vuosisataa sitten sain potkut elämäni ensimmäisestä työpaikasta. Olin yrityksen tiedotus- tai kuten silloin sanottiin PR-osaston nuorin toimihenkilö. Kun tuotannollis- taloudelliset asetelmat pakottivat yrityksen pienentämään kuluja, piilukirves iski sinne, missä työn tulos ei ilmennyt päivittäisenä kassakoneen kilinänä. Tiedottajat olivat vapaata riistaa.  

Pikakommentti 16.10.2018: Esitys, jota ei ole

Tämän tiistain suuren eduskuntadraaman lopputulema näyttää siltä, että oppositiojohtaja yritti ensin osoittaa pääministerin toimivan naurettavasti, kun vaatii eduskunnalta hyväksyntää lakiesitykselle, jota ei ole olemassa. Sen jälkeen hän ryhtyi keräämään irtopisteitä vastustamalla esitystä, jota ei ole.    

Pikakommentti 15.10.2018: Kelpaako valtamedialle mikä tahna?

Tänä iltana TV ykkösen puoli yhdeksän pääuutislähetys tarjosi taas hyvän näytön siitä, mikä on valtamedian, kuten Ylen ja Hesarin, ja ehkä muidenkin tapa siirtää todellista kansalaismielipidettä poliittiseen tilannearviointiin. Valtakunnalliseen tietoisuuteen iski sympaattiselta vaikuttaneen rouvan ajatus, jonka mukaan välttämättä ei ole hyvä, jos alle 10 henkilön pienyrityksissä ne kaikki voitaisiin sitten irtisanoa.

Onko valtamedia siis sitä mieltä. että mikä tahansa kadulla vastaan kävelevä mielipide mistä tahansa asiasta on yhtä painava argumentti kansallisen yhteisön rakentamiseen kuin mikä tahansa muu mielipide.  Vai olisiko tilaa myös terveen arkijärjen harjoittamiselle?

Pikakommentti 13.10.2018: Härskiintyneet eväät

Erkki Tuomioja hehkutti MTV 3:n kymppiuutisissa poliittisen lakon oikeutusta muistuttamalla, että parlamentaarinen demokratiakin on saavutettu sellaisella. Viittaus suuntautui ilmeisetsi vuoden 1905 suurlakkoon. Siinäpä huippuluokan historiantutkija pläjäytti napakat askelmerkit digiaikaa elävän EU-Suomen ankeaa arkipäivää elävälle parlamentaariselle eliitille ja kansan syviä rivejä edustavalle ammattiyhdistysliikkeelle.

Onko todella niin, että se, mikä 113 vuotta sitten pudotti Venäjän keisarin ja Suomen säätyvaltiopäivät polvilleen, riittää ja tarvitaan tuhoamaan nyt globaalissa maailmantaloudessa ja Euroopan unionin sisäisessä keskinäisriippuvuudessa elävää Suomea johtavan Sipilän hallituksen. Kylläpä vasemmisto joutuu hakemaan eväänsä kaukaa menneisyydestä. Etteivät vaan olisi matkalla härskiytyneet. Tuomioja tietää vielä paremmin kuin minä, miten törkeän populistinen tuollainen heitto on.

Pikakommentti: Miksi potkut eikö pestaminen

Miksi ihmeessä koko poliittinen yhteisö meuhkaa siitä. että hallitus yrittää helpottaa irtisanomista, kun tarkoituksena on uuden ihmisen pestaamisen helpottaminen.

Uusi kirja: SUOMEN TIE LÄNNEN TURVAAN

Tänään julkistettiin uusin kirjani LÄNNEN TIELLÄ PAASIKIVESTÄ NIINISTÖÖN (Otava 2018). Tiivistin sen pääsisällön Etelä-Suomen Sanomissa julkaistuun kolumniin.

Suomen tie lännen turvaan  

Etelä-Suomen Sanomat 4.10.2018

J. K. Paasikivi alkoi 1940-luvun lopulla varovasti hakea Yhdysvaltain suojaa Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Suomen tilanne näytti synkältä, mutta kommunistien valta-aseman romahdus kesän 1948 eduskuntavaaleissa vahvisti Yhdysvaltain uskoa Suomen mahdollisuuksiin.

Yhdysvaltain Suomelle myöntämien valtionlainojen korot ja lyhennykset ohjattiin Asla-rahastoon, joka vuodesta 1950 lähtien myönsi apurahoja suomalaisen yliopistoväen opiskeluun ja tutkimus- tai opetustyöhön yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Asla-ohjelma oli Suomen henkisen ilmaston merkittävimpiä piilovaikuttaja sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Yhdysvaltain sotilastiedustelu alkoi 1953 testata suomalaisten kollegojen yhteistyöhalukkuutta.

Suomen tiedustelu luovutti länteen perusteellisen kartta-aineiston toiminta-alueestaan. Yhdysvaltain tiedustelu toimitti Suomen seismologisille tutkimuslaitoksille Neuvostoliiton Jäämeren alueella tekemien maanalaisten ydinasekokeiden seurantaan sopivaa havaintokalustoa.

Suomen sotilastiedustelun kylmässä sodassa osoittama yhteistyövalmius ja suorituskyky on voinut etäisesti vaikuttaa vielä 2000-luvulla Yhdysvaltain valmiuteen siirtää aseteknologista huippuosaamistaan suomalaisille. 

                                            x                    x                    x

Urho Kekkosen neuvostomyönteisyys heikensi 1950-luvun lopulta lähtien Yhdysvaltain luottamusta Suomeen. Länsisuhteet paranivat taas 1970-luvulla, kun Suomi nosti kansainvälistä profiilia ja torjui Neuvostoliiton räikeän tunkeilun.

Suhteita Yhdysvaltoihin rasitti 1970-luvun lopulla suomalaisten antama väärä tieto Neuvostoliiton painostuksesta ja syvänmeren sukellusteknisen huippuosaamisten myynti Neuvostoliitolle 1980-luvulla.

Suomen irtautuminen yya-sopimuksesta ja Hornet-kaluston hankinta ilmavoimille 1990-luvu alussa mullistivat Yhdysvaltain suhteen Suomeen. Kun Nato sitoutui 2010-luvulla Baltian puolustukseen, Suomen valmius Itämeren puolustusyhteistyöhön paljasti uuden kytköksen. Asiantuntijapiireissä oli jo kauan tiedetty, että Suomi tarvitsee Natoa, mutta nyt ilmeni sen lisäksi, että Nato tarvitsee Suomea.   

Hornet-investoinnin jälkeen Suomen hankkimat keskeiset asejärjestelmät ovat läntistä juurta ja elävät samassa aseteknisen tiedon ja taidon vuossa kuin Naton kova kalusto ja sen taistelujärjestelmät.

Valittua linjaa jatkoivat ja vahvistivat 1990-luvulla toteutetut taistelupanssari- ja helikopterihankinnat ja tykistöaselajin terästäminen. Hornet-järjestelmän teho nousi uudelle tasolle 2000-luvulla hankitulla risteilyohjusteknologialla ja samoihin aikoihin avattiin mahdollisuus ostaa uusinta huipputeknologiaan perustuvia meripuolustusohjuksia. Osaan näistä hankinnoista liittyi pitkään aikatauluun sidottu aseteknisen huippuosaamisen kehitys yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa.

Lännen julki lausumaton mutta käytännössä selvästi osoitettu valmius rakentaa Itämeren puolustusta myös Nato-alueen ulkopuolelle tuotti Suomelle yllättävää lisäarvoa. Natolle alkoi olla tärkeää, että Suomi pystyy kaikissa tilanteissa pitämään alueensa omassa hallinnassaan. Suomella on kerrankin sellaista, mitä länsi tarvitsee ja arvostaa.

Suomen aseellisen puolustuspolitiikan johto ymmärsi hyödyntää uudessa tilanteessa avautuneet näkymät. Vallassa 2010-luvun alkupuolelle asti ollut piilopasifistinen poliittinen johto joutui henkiselle epämukavuusalueelle, mutta ei kehdannut torjua uutta suuntaa ideologisin perustein, sillä puolustusrakenteen viritys läntiseen yhteistyöhön perustuu turvallisuusympäristössä todetuista muutoksista tehtyihin järkeviin johtopäätöksiin. Sitä sanotaan reaalipolitiikaksi.

Pikakommentti 1.10.2018: Yleisräyhäämisen logiikka

Ammattiyhdistysliikkeen kuumakallet näyttävät unohtaneen, että Suomi ei ole korporatiivinen vaan parlamentaarinen demokratia. Se tarkoittaa sitä, että täällä hallitus tekee hyvin perustelluiksi arvioimansa esitykset eduskunnalle, joka sitten päättää, pistetäänkö ne historian roskakoriin, vai tehdäänkö niille jotakin muuta. Nykyisen kärhämän aiheuttamaa hallituksen esitystä ei vielä ole edes olemassa. Ammattiyhdistysliike vastustaa olematonta.

Ammattiyhdistysliikkeen aktiivimalleista esittämä kritiikki näyttää hyvin perustellulta ja johdonmukaiselta. Oikea menettely tämän havainnon jalostamiseksi poliittiseksi päätökseksi olisi se, että ammattiyhdistysliike käytäisi suurella rahalla eduskuntaan junailemiaan etäpäätteitään sellaisen parlamentaarisen enemmistömielipiteen luomiseen, että kun hallituksen lähiaikoina ehkä eduskuntaan tuleva esitys saadaan parlamentaariseen käsittelyyn, se hylätään.

Olisikohan nykyisen rujon asetelman taustalla se raadollinen historia, että laman syvimmässä vaiheessa niin moni ammattiyhdistysliikkeen verissä suin vastustama uudistus onnistuttiin kuitenkin osittain toteuttamaan, ja siitä koitui edes vähän aikaa kestävä kansantalouden kasvuvaihe. Nyt perinteisen edunvalvonnan johtajat yrittävät todistella uskovaisilleen, että vanhanaikainen räyhääminen sittenkin kannattaa aina.