Lausunto Ulkoministeriön
isännöimässä Suomen Atlantti-seuran syyskokouksessa 4.12.2023. Luovutin ulkoministeri
Elina Valtoselle tämän tekstin toimenpiteitä varten.
Venäjän Ahvenanmaalla
toimivan konsulaatin aseman käsittelyssä ulkoministeriö näyttää asettuneen
voimakkaasti sille kannalle, että kansainvälisiä sopimuksia noudatettakoon. Turvallisuuspolitiikan
ylimmässä johdossa on sivuutettu se, että kansainvälinen oikeus tuntee myös
tilanteen ja menettelytavan, jolla sopimus voi menettää merkityksensä. Suomessa
on sivuutettu Wienissä 1969 tehty sopimusoikeutta koskeva yleissopimus, joka siitä
säätää.
Suomen poliittisessa
historiassa on ennakkotapaus, jossa tämä mahdollisuus on toteutettu. Vuonna
1990 presidentti Koivisto vapautti Suomen Pariisin rauhansopimuksen
sotilasartikloista ja yya-sopimuksen artiklasta, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia.
Hän totesi, että ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse.”
Sananvalinta kuulosti
kummalliselta, mutta sen tausta avautui, kun Ahvenanmaata koskena kirjan
valmistelussa luin 1989 julkaistun teoksen, jonka toisena tekijänä on Allan
Rosas. Siinä todetaan, että Ahvenanmaan aseman pohdinnassa kannattaisi ottaa
huomioon Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen artikla 62.
Sen mukaan sopimuksen
määräykset menettävät merkityksensä, jos sopimuksen solmimiseen johtaneet
olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Siis sama päätelmä, jota Koivisto
käytti 1990.
Vanha hieno periaate, jonka
mukaan ”sopimuksia noudatettakoon” on Wienin yleissopimuksessa saanut
täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”. Yliviritty juridinen oikeaoppisuus
on irtautunut tästä todellisuudesta.
Suomelle Kremlissä 1940
sanellun Ahvenanmaan konsulaattia koskevaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneet
olosuhteet ovat 92 vuodessa toden totta muuttuneet perusteellisesti ja moneen
kertaan.
Venäjän konsulaatti
Ahvenanmaalla on nykyisin turhake, josta ei ole poliittista tai sotilaallista hyötyä
tai haittaa kenellekään, mutta sillä on se kiusallinen ulottuvuus, että se
loukkaa räikeästi Suomen suvereniteettia.
On sietämätöntä, että
Suomen kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen herkimpiin kuuluvalla alueella
on kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa hyökkäyssotaa käyvän supervallan
sotilastiedusteluun oikeutettu virasto.
Esitän erittäin vahvan
toivomuksen, että ministeriössä vielä kerran pohdittaisiin Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin
asemaa niin, että kaikkia sopimuksia kunnioitetaan, siis myös Wienissä 1969
solmittua yleissopimusta.