TURKIN KATASTROFI ON NATOLLE ISO ONGELMA

16.2.2023 ESS

Jos presidentti Erdoganilla on inhimillisiä ominaisuuksia, hänen luulisi järkyttyneen jättimäisen maanjäristyksen kauheuksista. Koska hän on diktaattori, hän on ainakin huolissaan poliittisesta tulevaisuudestaan.

Vaalin lykkäämiselle on hyvät perusteet. Koko Turkki on syvän tunnekuohun vallassa. Vaalien hallittu järjestäminen tuhoalueella on luultavasti mahdotonta ihan lähikuukausina, mutta tämä tuskin surettaa presidenttiä. Varsinkin, kun vaalin siirtäminen antaisi diktaattorille edun. Hän saisi aikaa viimeistellä äänestyksen ja ääntenlaskennan organisaatio niin, että voittolukemat olisivat hänellä pöytälaatikossa valmiina jo ennen vaalipäivää.

Kyynisesti ottaen voisi olla etu Erdoganille kestää vaalit nyt heti niska kyyryssä. Suuren sekasorron keskellä mikään voima ei voisi estää manipuloidun äänestystuloksen julkistamista. Sitä voitaisiin kaunistella vähän alemmalle tasolle kuin diktaattorien tavallisesti saama voitto 95 porosentin enemmistöllä.

Siitä riippumatta, millaisen asennon Erdogan ottaa, hän on joka tapauksessa tulilinjalla. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vahvemmaksi kasvaa kansan pakkomielle etsiä syntipukki, johon voisi purkaa pahaa oloaan ja kiukkuaan.
x x x
Kääntyypä Turkin sisäinen tilanne mihin suuntaan tahansa, se on Natolle iso ongelma. Turkin lainsäädännön ja hallinnon ylikuormitus pysäyttää luuluultavasti Ruotsin ja Suomen Nato-sopimuksen ratifioinnin ehkä lopullisesti. Se keskeyttäisi liittokunnan vahvistumisen herkällä hetkellä, sillä nurkan takaa uhkaa Ukrainan sodan laajeneminen yleiseurooppalaiseksi kriisiksi.

Nyt jos koskaan Nato tarvitsee Ruotsia ja Suomea varmistaman liittokunnan puolustusrintamaa sen varallisimpiin kuuluvalla alueella. Putinin kannalta Ruotsin ja Suomen jääminen Naton ulkopuolelle avaisi sen rintamaan aukon, johon iskeminen voisi Kremlin johdossa tuntua houkuttelevalta.

Jos Turkki todella tuhoaa Naton jäsenkunnan vahvistamisen, Ruotsi ja Suomi menettävät puolustusliiton turvatakuut. Silloin valtioiden välisten sopimusten niille antama tuki olisi laiha lohdutus, vaikka se suojaa lähes samalla teholla kuin suojaisi Nato-sopimuksen viides artikla

Tästä synkästä näkymistä avautuu Natolle varsinainen totuuden hetki. Sen on yksinkertaisesti pakko virtaviivaistaa yli puolen vuosisadan ikäiseen organisaatioon luutuneet jäykkyydet.

Takertuminen yksimieliseen päätöksentekoon kaikissa asioissa uhkaa Natoa jäsenkunnan pienen vähemmistön terrorilla, joka lamauttaisi liittokunnan toiminnan. Hyvät voimat meitä siltä kohtalolta varjelkoot. 

HISTORIAN TULKINNAN PÄIVITYS NYKYAIKAAN

Uusi kirjani on ilmestynyt: JÄTTILÄISEN JALANJÄLJET - Alaviiteitä suomettumisen historiaan (Siltala)

Kun naamiot sattuneesta syystä riisuttiin viime vuonna, Suomen suhtautumisessa Venäjään ja Naton on tapahtunut epätavallisen jyrkkää käänne.  Niitä on alettu arvioida samoin kuin muitakin kansainvälisen elämän ilmiöitä. Nyt niistä puhutaan nyt tavanomaisin reaalipoliittisin termein, ja rumatkin sanat sanotaan niin kuin ne ovat.  

Lähihistorian tulkinnassa ei ole vielä näkynyt tätä turvallisuuspolitiikassa ihmeen kirkkaasti ja elegantisti toteutunutta uudistusta. Nyt olisi jo aika pohtia, mitä tämä merkitsee suomettumisajan historiana arvioissa. Tarvitaan historian tulkinnan päivitys nykyaikaan.

Tämä vaatimus koskee lähes kaikkea Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa ja turvallisuusasemaa kommentoivaa historiantutkimusta. Uusi ryhtiliike koskee siis myös sitä historiantulkintaa, jota olen julkaissut kirjossani parin vuosikymmenen aikana.

Uudessa kirjassani kerron, mitä historian tulkinnan päivitys nykyaikaan merkitsee mielestäni esimerkiksi presidentti Urho Kekkosen, noottikriisin, kenraali Lauri Sutelan ja juhannuspommin arvioinnissa.

PRESIDENTTIPARISKUNTA LOI TASAVALLAN PERUSRAKENTEITA

2.2.2023 ESS 

Tutkijapariskunta Marjaliisa ja Seppo Hentilä uusin kirja on Tasavallan ensimmäiset (Siltala 2022). Se kuvaa presidenttipariskunta Ester ja K. J. Ståhlbergin työtä äkkiä ja yllättäen syntyneen tasavallan perusrakenteen luomisessa. 

K. J. Ståhlbergillä oli ylisesti tunnustettu keskeinen rooli Suomen tasavaltaisen perustuslain ja poliittisen rakenteen synnyssä. Ester Ståhlbergillä oli tähän asti pimentoon jäänyt rooli. Hän oli vielä nykyisinkin toimivan jäyhän juhlallisen presidentti-instituution synnyn elegantti taustavaikuttaja.

Ester Ståhlberg käytti ystäviltään saamiaan tietoja Euroopan kuningashuoneiden ja Venäjän keisarin hovin korkeimman tason protokollasta. Niistä hän informoi soveltuvin osin presidentin ympärille luotua käytäntöä valmistelevaa virkakuntaa.

Ester Ståhlbergin turhamaisuutta hivelivät presidentille ositetut kunnianosoitukset, mutta niihin vaikuttamisella oli myös presidentin henkiseen vireeseen liittyvä yllättävä tausta, josta en ollut aikaisemmin kuullut.

Kirjan kuvauksen mukaan K. J. Ståhlberg jännitti julkisia esiintymisiään ja oli epävarma. Niissä selviytyminen helpottui, kun presidentti tiesi, miten hänen odotettiin toimivan, ja että muut tilanteissa mukana olleet toimisivat samojen ohjeiden mukaan. Näin syntynyt juhlava koreografia on auttanut varmaan myös K. J. Ståhlbergin seuraajia.
x x x
Tätä henkilötason kuviota merkittävämpi ongelma oli se, että K. J. Ståhlberg oli Suomen tasavallan ensimmäistä perustuslakia kirjoittaessaan osoittanut presidentille merkittävän vastuun ulko- ja puolustuspolitiikasta, joista hänellä ei ollut kokemusta. Hän oli itse aiheutetussa ahdingossa joutuessaan vastuuseen itselleen vieraista valtiollisista toimista.

Tästäkin pinteestä K. J. Ståhlberg selvisi komeasti. Häntä kiinnostivat vain laillisen menon varmistaminen, ja siihen kuului keskeisesti Suomen valtioalueen koskemattomuuden tiukka valvonta. Se oli suuressa sekasorrossa kärvistelleen Euroopan reunalla itsenäistyneelle Suomelle kaikkein tärkein asia.

Varsinkin juuri sen asian hoitamiseen K. J. Ståhlbergillä oli näkemystä ja valmiutta. Niillä eväillä hän irrotti Suomen kaikista interventiohaaveista Venäjän suunnalla ja opasti tiukasti Suomen valtuuskuntaa Tarton rauhanneuvotteluissa varmistaakseen, että Suomen valtioalue pysyi koskemattomana. Tämä oli juuri se asia, joka tuossa tilanteessa oli hoidettava, ja K. J. Ståhlberg teki sen.

Siinä taitaa olla Suomen poliittisen historian ensimmäinen osoitus siitä, että turvallisuuspolitiikka ei ole harvojen hallitsemaa salatiedettä vaan terveen arkijärjen käyttöä. 

PÄÄMINISTERIN TURVALLISUUSPOLIITTINEN ROOLI

TV-uutiset näyttävät melkein joka ilta, miten pääministeri keskustelee EU-kokousten yhteydessä kahdenvälisesi tai pienissä jutteluryhmissä - eikä pelkästään unionin siviilijohtajien vaan myös sen turvallisuusasiantuntijoiden kanssa. On tärkeää, että hän pystyy näissä tilanteissa keskustelemaan Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta luontevasti ja vakuuttavasti. 

Siksi ajatus turvallisuusasioiden neuvonantajan nimittämisestä pääministerin kansliaan ei ole ollenkaan huono ajatus, vaikka vakiintuneisiin organisaatiobunkkereihin linnoittautuneet byrokratiat ovat toinen toisensa perään julistaneet ajatuksen turhuuksien turhuudeksi.

Pääministerillä on usein siihen asemaan tullessaan piinkova puoluepolitiikan kokemus ja näkemys, mutta ei välttämättä kovin syvällistä tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Presidentillä on tietenkin Nato-politiikan vetovastuu, mutta pääministeri ei ole siinä sentään ihan sivuhenkilö. Valmius tähän rooliin on erityisen tärkeää nyt kun Suomi hakeutuu Nato-maan asentoon.

Sanna Marin näyttää omaksuneen erinomaisesti myös tämän pääministeriroolin ulottuvuuden. On tärkeää varmistaa, että hänen seuraajallaan on mahdollisuus samaan suoritukseen. Tällaiseen rooliin sopiva avustava hahmo voisi ehkä hyvinkin löytyä ulko- tai puolustusministeriön, ylimmän sotilasjohdon tai korkean tason järjestöjohdon henkilöstöstä.