Kolumni 1.12.2016: Mietinnön oudot ulottuvuudet

Etelä-Suomen Sanomat 30.11.2016

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta korjaili hallituksen turvallisuusselonteon virheitä ja opasti eksyneitä oikealle tielle. Esimerkiksi niin, että sen mietinnössä Venäjän nimeä ei aina näy tekstissä, vaikka se käsittelee Venäjää.

Hallitus on todella tehnyt sellaisen virheen, että käsitellessään lähiympäristön huolestuttavia ilmiöitä se mainitsee usein Venäjän.  Tähän epäkohtaan puuttumalla valiokunta ei kuitenkaan muuttanut piiruakaan selonteon asiasisällöstä. Se sai aikaan vain sen, että yya-liturgiaan jumiutuneet poliitikot tulivat vähäksi aikaa hyvälle mielelle.  

Valiokunta osoitti toisessakin yhteydessä paheksuntaa selonteon sanankäytöstä. Se muistutti, että Europan jännitykseen ei vaikuta vain Venäjä, vaan myös Nato. Valiokunta moitti hallitusta tämän asian pimittämisetä.

Valiokunnan mietinnön mukaan sana ”Venäjä” esiintyy selonteossa liian usein ja ”Nato” liian harvoin. Sen älyllisen suorituksen taso on suunnilleen sama kuin kylmän sodan aikaisessa turvallisuuspuheessa. Silloin jokaisessa tekstissä piti olla sanat ”puolueettomuus”, ”ystävyys” ja ”luottamus”, usein ja oikeassa järjestyksessä.

Valiokunnan näkemys Naton osuudesta jännityksen lisääntymiseen on oikea, mutta se ajatus on mukana myös hallituksen tekstissä. Selonteko puhuu turvallisuustilanteen negatiivisesta kierteestä. Sellaisen syntyyn tarvitaan kaksi osapuolta.

Kierre ei kuitenkaan alkanut siitä, että Nato olisi 2014 päättänyt ruveta kiusaamaan Venäjää. Se alkoi siitä, että Venäjä ryösti naapurimaaltaan maakunnan ja aloitti sodan sen kahdella muulla alueella. Kierrettä ei olisi syntynyt, jos Nato olisi pysynyt aloillaan. Se reagoi, mutta kierre ei alkanut siitä. Europan jännitys kiristyi siksi, että Venäjä hyökkäsi, eikä siksi, että Nato varautui puolustautumaan.

Nato suostui lopulta Baltian maiden vaatimuksiin ja sijoitti niiden alueelle vertauskuvallisia osastoja, jotka eivät pysty hyökkäämään mihinkään. Se oli puolustusviesti, punainen viiva, jonka ylittämisestä on seurauksia. Negatiivinen kierre vahvistuu, kun hyökkääjä ei hyväksy muiden puolustautumista.

x                    x                    x

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on niin löysiä lausumia Euroopan unionin turvatakuista ja Etyjistä, että harhaan johtaminen näyttää tarkoitukselliselta.

Mietintö kuvaa Lissabonin sopimuksen vahvistaneen unionia turvallisuusyhteisönä. Sopimuksen 42. artiklan kohdassa 7 ei kuitenkaan ole muita turvatakuita kuin unionin Natoon kuuluvien jäsenten keskinäinen takuu, joka perustuu Pohjois-Atlantin sopimukseen vuodelta 1949. Sen vakuudeksi lausumaan tuli lisäke, jonka mukaan tämä ei vaikuta ”tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen”.

Tämä on osittain Suomen oma syy. Lissabonin sopimuksen neuvotteluvaiheessa 2003 Suomi osallistui liittoutumattomien maiden touhuiluun, jonka seurauksena sopimukseen tuli lisäke tietyistä jäsenistä. Se varmisti, että unionin sotilaallisesti liittoutumattomilla jäsenillä ei ole turvatakuita. Nato takaa vain jäsenensä. Ulkopuoliset ovat yksin.

Toinen liturgisella silokielellä peitetty ikävä asia on mietinnön hehkutus siitä, että Etyjin periaatteet ovat ”Euroopan turvallisuuden normatiivinen perusta”. Kunpa olisivatkin.

Venäjä on Krimillä ja Itä-Ukrainassa tuhonnut Etyjin. Sitä paitsi presidentti Vladimir Putin on sanoutunut irti Etyjistä jo Münchenin-puheessaan 2007.  Silloin hän sanoi Etyjin epäonnistuneen tehtävässään, kun siitä oli tullut lännen ”etupolitiikan karkea työase”.

Kun Etyjin suurin eurooppalainen jäsenmaa sekä sanoin että töin rampauttaa järjestön, Etyj ei ole enää muuta kuin aatteellinen alaviite voimapolitiikan maailmankirjoissa.   

Pikakommentti 22.11.2016: Mietteitä mietinnöstä

Ulkoasianvaliokunnan mietintö hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta on hyvää luettavaa. Selontekokulttuuri on muuttunut selvästi. Tässä mietinnössä, kuten selonteossakin asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Siitä tulee turvallinen olo.

Paitsi että valiokukunta luikertelee mietinnön kahdessa kohdassa herttaisesti liturgisten muotoilujen suojaan silloin kun puhutaan ikävästä asiasta.  

Mietintö kuvaa Lissabonin sopimuksen vahvistaneen unionin luonnetta turvallisuusyhteisönä, kun sen kohta 42/7 loi jäsenvaltioiden keskinäisen turvallisuussitoumuksen. Siinä artiklassa ei kuitenkaan ole muita takuita kuin unionin Natoon kuuluvien valtioiden turvatakuu toisilleen. Siinä todetaan erityisesti, että tämä ei vaikuta ”tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen”. Unionin Nato-jäsenet takaavat toisensa, eivät muita. Kun Suomi ei kuulu Natoon, sillä ei ole unioninkaan turvatakuuta.

Kaikkein kiusallisinta on se, että tämä on osittain Suomen oma syy. Sopimuksen neuvotteluvaiheessa Suomen ja muiden liittoutumattomien maiden neuvottelijoiden touhuilu aiheutti tuon tiettyjä jäsenmaita koskevan lausuman ilmestymisen turvatakuuartiklaan. Se toistuu sopimuksen monessa kohdassa, mutta olisi näyttänyt vähän siistimmältä, jos se olisi jäänyt pois turvatakuuartiklasta.

Toinen liturgisella silokielellä peitetty ikävä asia on mietinnön hehkutus siitä, miten Etyjin periaatteet ovat YK: peruskirjan kanssa ”Euroopan turvallisuuden normatiivinen perusta”. Kunpa olisikin. Venäjä on Krimillä ja Itä-Ukrainassa tuhonnut Etyjin aatteen ja toimintamahdollisuudet. Sitä paitsi presidentti Vladimir Putin on sanoutunut irti Etyjistä ja kuuluisassa Münchenin-puheessaan 2007.  Hän sanoi Etyjin perusustehtävän tuhoutuneen, kun siitä oli tullut lännen ”etupolitiikan karkea työase”. Kun Etyjin suurin eurooppalainen jäsenmaa polkee sen noin sekä sanoin että töin, Etyj ei ole enää kuin aatteellinen alaviite voimapolitiikan maailmankirjoissa.      

Kolumni 17.11.2016: Trumpin oppi

Etelä-Suomen Sanomat 17.11.2016

Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaalissa oli useimmille järkyttävä kokemus, mutta sokki meni ohi pian. Ihmismielen puolustusrefleksit rakensivat tuota pikaa suojamuurin varjelemaan mielenrauhaa maailman hulluudelta. Onhan näitä nähty. Presidentit tulevat ja menevät.  Kyllä se siitä.

Hetken aikaa teki oikein hyvää muistella, miten sydän syrjällään seurattiin Ronald Reaganin otteita hänen vaalivoittonsa jälkeen 1981, ja miten siinä sitten kävi. Tuntui pahalta, kun ydinasevallan ylipäälliköksi asettui kakkosluokan filmitähti, joka oli tehnyt uransa esittämällä muiden kirjoittamia vuorosanoja.

  

Reaganilla oli kuitenkin suuri illuusio. Hän halusi vapauttaa maailman pahan valtakunnan painostavasta läsnäolosta. Ja kaikkien hämmästykseksi hän höynäytti Neuvostoliiton sellaiseen kilpavarusteluun, että se romahti.

Trump on TV:n roskaohjelmien ykkösluokan tähti, mutta hän poikkeaa toisellakin tavalla Reaganista. Vaikka Reaganin usko omaan tehtäväänsä oli lähes hurmoshenkinen pakkomielle, se antoi ryhtiä ja ennustettavuutta. Nämä kaksi ominaisuutta eivät ainakaan tähän mennessä oli näyttäneet Trumpin vahvimmilta ominaisuuksilta. Hänellä on vain minä, minä, minä.

                                            x                    x                    x

Trumpin oppi ei tuota harkittuja ratkaisuja järkiperäisten tilannearvioiden osoittamiin ongelmiin. Se sommittelee huomioarvoltaan megaluokan iskulauseita. Jos ne haittaavat tosimaailman ongelmien ratkaisuja, sen parempi. Sittenpähän varmasti huomataan.

Jos kampanjapuheet pitää ottaa todesta, Trumpin hallinto aikoo purkaa Yhdysvaltain sitoutumisen Pariisin ilmastosopimukseen, lopettaa vapaakauppaneuvottelut ja peruuttaa ulos Nato-sitoumuksista. Trumpin opin ytimenä näyttää olevan sulkeutuminen eristyksiin. Yhdysvallat on ennenkin toiminut niin.

Ensimmäisen maailmansodan päättänyt Versaillesin rauha kirjoitettiin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin lennokkaiden ajatusten mukaan. Päällepäätteeksi perustettiin Wilsonin ideoima Kansainliitto, jonka tehtävänä oli varmistaa maailmarauha ikiajoksi. Senaatti ei kuitenkaan ratifioinut Versaillesin rauhaa ja torjui jäsenyyden Kansainliitossa. Yhdysvallat eristäytyi omaan erinomaisuuteensa.

Trumpin oppi perustuu siihen ajatukseen, että ympäristöongelma on muiden päänsärky, eikä Yhdysvallat tarvitse muita, ei varsinaan Eurooppaa. Edustajainhuone ja senaatti voivat olla eri meiltä, ainakin osittain. Trump voi jäädä historian harmaaseen marginaaliin kuten Wilson.

   

                                            x                    x                    x

Yhdysvaltain presidenttiä sanotaan usein maailman mahtavimmaksi johtajaksi, mutta väärin perustein. Perustuslaki on sommiteltu niin, että kongressi voi estää presidentin kohtuuttoman sooloilun. Jos tulee iso riita, presidentti häviää. Niin on käynyt Barack Obamalle, ja monelle hänen edeltäjälleen.   

Republikaanit hallitsevat sekä edustajainhuonetta että senaattia, mutta se ei tarkoita sitä, että kongressi olisi presidentin palveluksessa. Vaalikampanjan aikana ja osittain jo sitä ennen puoluejohdon merkittävä osa poltti sillat Trumpin suuntaan, ja sitten Trump poltti niistä loputkin.

Kongressin molemmissa kamareissa on merkittäviä johtajia, joilla on kana kynittävänä presidenttinsä kanssa. Trumpin holtiton ryntäily tuntuu suorastaan kutsuvan kongressia siihen työhön. Yhteentörmäys on odotetavissa ainakin sairausvakuutusjärjestelmän romuttamisesta, sillä se koskisi kipeästi republikaanien kannattajakuntaan.

Trumpin loistavan eristäytymisopin kaikki osat eivät ehkä ole kovin vastenmielisiä hänen puoluetovereilleen kongressissa. Mutta luulisi sen sentään vähän arveluttavan heitäkin, jos presidentin minä-minä-minä-periaate alkaa järjestelmällisesti romuttaa Yhdysvaltain uskottavuutta sopimuskumppanina. 

Pikakommentti 9.11.2016: Presidentti Trump ?

Tämmöistä on ennenkin nähty Yhdysvalloissa. Presidentiksi tuli 1950-luvun alussa yksinkertainen sotilas, 1960- ja 1970-lukujen taitteessa sairaalloisesti vainoharhainen, joka myöhemmin osoittautui rikolliseksi ja 1980-luvun alussa hyvää tarkoittava höppänä. Ja nyt sitten sivistymätön öykkäri.

Heistä Nixon ja Reagan on ylennetty saavutuksiltaan Yhdysvaltain merkittävien presidenttien galleriaan, vaikka tyylipisteitä ei heru. Eikä Eisenhowerkaan ollut sentään presidenteistä kaikkein surkein.

Trump on kirjoittamaton lehti. Mielen täyttä ihmetyksen kummastus, kun yritän arvata, millaista tekstiä tälle tabula rasalle alkaa tulla.

Äkkiä katsoen Trumpin lähtöasemat ovat loistavat. Pitkästä aikaa presidentin puolue hallitsee kongressin molempia kamareita. Nyt luulisi, että presidentin päätökset alkavat lopultakin käydä toteen, olivatpa ne ihan mitä tahansa. Varsinkin kun sekä senaatissa että edustajainhuoneessa on melkoinen joukko republikaaneja, jotka ovat hyvin ison anteeksipyynnön velkaa presidentilleen.

Tulee kalliiksi hypätä voittajan rattailta vähän ennen voittoa. Ne jotka hetki sitten hylkäsivät Trumpin vaalitaistelussa, joutuvat ainakin vähän aikaa syömään presidenttinsä kädestä kaiken, minkä uusi päällikkö päättää heille syöttää

Kolumni 3.11.2016: Onko Iso Britannia enää iso?

Etelä-Suomen Sanomat 3.11.2016

 Britannia on tuuliajolla. Sen kansanäänestys unionijäsenyydestä oli neuvoa antava, mutta ei näy vihjettä siitä, missä päätetään tämän neuvon noudattamisesta tai torjumisesta.

Uusi hallitus on sitä mieltä, että parlamentissa ei ainakaan. Missähän siis? Hallituspuolueen puoluekokouksen huutoäänestyksessäkö? Vai Lontoon Cityn pankkiirien kabineteissa? Vai suositulla unionimetodilla, läpiräpiköiden?

Kansanäänestys oli politiikkaa, joten sen jälkitilaakin pitää arvioida poliittisesti. EU-eroa leiskuvasti ajanut puolue on hetkessä hiipunut olemattomin. Siitä ei ole jäljellä paljon muuta kuin vähä väliä vaihtuvat puoluejohtajat. Enää ei päde vanha sääntö siitä, että se, joka sotkee paikat, myös siivoaa ne.

Kansanäänestys antoi sen nenuvon, että unionista erotaan hinnasta ja seurauksista piittaamatta. Uusi hallitus kertoo aikovansa toteuttaa sen niin, että EU-jäsenmaksuja ei enää makseta, jäsenyyden edut säilyvät ja haitat katoavat. Se leipoo kakkua, jonka aikoo sekä syödä että säästää.

Samaan aikaan Ison Britannian ne osat, jotka tekevät siitä Yhdistyneen Kuningaskunnan, vilkuilevat katastrofitunnelmissa eri tahoille. Brexitin sivutuotteena voi olla kuningaskunta, joka ei ole yhdistynyt, eikä Iso Britannia ole iso.

                                            x                    x                    x

Euroopan integraation alkuaikoina Britannia kerjäsi pitkään pääsyä Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Sen harras toive toteutui melkoisen kompuroinnin jälkeen.

Ranskan presidentti Charles de Gaulle simputti entistä liittolaistaan vuositolkulla ja torjui Britannian EEC-jäsenyyden. Se pääsi tähän hienoon klubiin vasta 1973 kun de Gaulle oli väistynyt vallasta. Nyt Britannia on lähdössä Euroopan yhteisöstä yhtä sekavassa tilanteessa kuin se kompasteli sisään yli neljä vuosikymmentä sitten. Vai onko?

Hallituksen rakentamat tuulentuvat lähivuosina toteutettavista erojärjestelyistä eivät innosta niitä poliitikkoja, jotka joutuvat kantamaan vastuuta sitten kun Brexit on astunut voimaan koko painollaan. Kiukkuinen kansa siitä vähät välittää, ja se onkin tilanteen vaarallisin syvämerkitys. Hällä väliä-mekastus on jyräämässä yli vastuunkannon vuorovetoon perustuva parlamentarismin.

Kukaan ei voi väittää tietävänsä täsmälleen, miten Brexit loppujen lopuksi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, yritysten toimintaedellytyksiin ja kansantalouden tilaan. Brexit-uskossaan vahvat kuvittelevat, että vapauden ja itsemääräämisoikeuden puhkeaminen kukoistukseen muuttaa riutuvan kuningaskunnan kertaheitolla hymyn maaksi, saa yritykset kukoistamaan ja palauttaa Britannian kansainvälisen loiston.

Asiantuntija-arviot ennustavat mikä mitäkin, mutta yskikään niistä ei lupaa hyvää. Kansalaisten ostovoima vähenee mahdollisesti vain vähän, tai sitten paljon. Bruttokansantuote ehkä vain notkahtaa, tai sitten romahtaa. Vienti voi hyvässä lykyssä sopeutua supistuneilla markkinoilla kitkuttamiseen tai sitten se romahtaa. Mahdollisesti vain pienet pankit siirtävät toimintansa unionin alueelle tai sitten nähdään yritysten massapako.

                                            x                    x                    x

En voi kuvitella, että Britannian parlamentti hyväksyisi näin monikerroksisen sekoilun ilman, että joku edes yrittää ottaa tilanteen haltuunsa. Jos parlamentti syrjäytetään Brexit-kansanäänestyksen jälkihoidosta, vanha imperiumi vajoaa samanlaiseen pölhöpopulismiin kuin Donald Trumpin jalkojen juureen luhistumaisillaan oleva Yhdysvallat.

Kauhea näkymä. Olemme juuri joutuneet todistamaan, miten marxismi-leninismistä hädin tuskin toipunut Venäjä on tukehtumassa militaristiseen kansalliskiihkoon. Nyt vastuuton suunpieksentä on lamauttamassa läntisen poliittisen kulttuurin uljaimmat lipunkantajat Britannian ja Yhdysvallat.