Kolumni 22.2.2018: VARTTIA VAILLE NATO

Etelä-Suomen Sanomat 22.2.2018

Kommunismia vastaan 1940-luvun loppupuolella taistelleet sosiaalidemokraatit kehittivät hienostuneen tiedotusstrategian. He opettivat, että ei ole järkevää pilata arvokasta poliittista tavoitetta tuputtamalla sitä ylen määrin. Ison asian erinomaisuus pitää perustella huolellisesti, mutta ajatuksenjuoksutus on viisasta jättää neljännestä vaille valmiiksi. Jos esitys on vakuuttava, ihmiset ohjautuvat omin avuin tarjoiltuun lopputulokseen. Kun he luulevat itse keksineensä suuren luokan poliittisen ratkaisun, siitä ei ihan vähällä luovuta.

Sauli Niinistön vaalikampanjan turvallisuuspuhe noudatti tätä entisajan viestintägurujen kaavaa. Hän jätti Nato-jäsenyyttä käsitelleet lausumansa neljännestä vaille valmiiksi, mutta petasi ne niin, että jokaisen pitäisi ymmärtää vähemmästäkin. Hän esitti eri yhteyksissä neljä punktia.

                                            x                    x                    x

Tehokas puolustus lisää ulkopuolisten kiinnostusta Suomen kumppanuuteen, sanoi Niinistö, mutta jätti sanoatta, että sellainen etu kannattaisi ehkä hyödyntää.

Hän puhui siitä, että, että yhteiset edut voivat kriisitilanteessa johtaa yhteiseen puolustukseen ilman liittosuhdetta. Se vaan jäi sanomatta, että liittosuhde olisi hyvä solmia silloin kun etujen yhteisyys on vahvimmillaan.  

Niinistö myönsi, että Ruotsin suunnanmuutos kohti Nato-jäsenyyttä olisi Suomelle pohdinnan paikka. Sen mietinnän syvin sisältö olisi tarvinnut täsmennystä. Jättäytyminen Naton ja Venäjän välisen pussinperän pahnanpohjimmaiseksi olisi vastuutonta.

Suomen turvallisuuden ytimeen tultiin, kun Niinistö sanoi, että jos Venäjä alkaa suhtautua Suomeen kuin se olisi jo Nato-maa, Suomella ei ole enää mitään menetettävää. Hän jätti sanomatta, että se tarkoittaisi Natoon liittymistä, ja vaikeni varsinkin siitä, että tämä hänen Nato-jäsenyydelle asettamansa ehto on jo täyttynyt.

                                            x                    x                    x

Venäjä käsittelee koko länsirajaansa yhtenäisenä Nato-rintamana. Se näkyi jo 2010 hyväksytyssä sotilasdoktriinissa, Krimin kaappauksessa, Ukrainan sisällissodassa ja Venäjän sotaharjoitusjoukkojen käskytyksessä.   

Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei suojaa ainuttakaan Venäjä-rajan 1 300 kilometristä. Venäjän sotilassuunnittelussa sen Suomen-raja ei poikkea mitenkään Venäjän rajoista Nato-Latvian, Nato-Viron ja Nato-Norjan kanssa. Pyhälle Venäjälle sen länsirajan jokainen kilometri on vihollisrajaa.

Poliitikkojen ja kansan enemmistölle Nato tuntuu edustavan ulkoista uhkaa, ja Venäjä kotoisaa läheisyyttä. Aseellisen konfliktin tilanteessa niiden edut Suomen suunnalla ovatkin vastakkaiset, mutta toisin kuin täällä vallitseva lapsenusko kauhistelee ja hempeilee.

Baltian puolustuksesta vastaavan Naton etu kriisitilanteessa on se, että Suomen itsenäinen puolustus pystyy pitämään hallussa koko valtioalueensa. Siksi Naton kannattaa tukea Suomen puolustusta ja hyväksyä se jäsenekseen.

Venäjän etu kriisitilanteessa olisi käyttää Etelä-Suomea Suomenlahdelle ja Baltiaan suuntautuvan sivustahyökkäyksen tukialueena. Siksi Venäjä voisi Baltiaa koskevassa konfliktitilanteessa yrittää käyttää asevoimaa myös Suomea vastaan. 

Ennen vaalipäivää Niinistön oli järkevää jättää Nato-jäsenyyden käsittely varttia vaille. Nyt voi vaan toivoa, että presidentti juoksuttaa aloittamaansa järkevät ajatusketjut loogisiksi johtopäätöksiksi.  

Kolmen vartin perustelu toimi aikoinaan hyvin sisäpolitiikassa, mutta turvallisuuspolitiikassa suomalaiset tarvitsevat opastusta loppuun asti. Heidät on peloteltu kuvittelemaan, että turvallisuus varmistetaan muutoksia vastustamalla. Niinistön vaalipuheet herättivät toivon siitä, että järki voisi ehkä sittenkin voittaa, mutta viimeinen vartti puuttuu vielä.

Pikakommentti 19.2.2018: Tiitisen lista pysyy piilossa

Tiitisen lista on siis tutkimuksen käytettävissä tietyin ehdoin, mutta kun kukaan ei tiedä, millä tavalla tietyin, Supo voi aina vaan muikeasti myhäillen kieltää luovutuksen.

Tiedusteluyhteisö taitaa tarvita tuuletusta muutenkin kuin lainsäädännön tasolla. Nyt se käpertyy suojelemaan ilmeisesti noin neljänkymmenen vuoden takaisia tietolähteitään, joita silloin ylläpitäneet valtiot ovat neljännesvuosisata sitten päätyneet historian roskatunkiolle.

Tämä homma haisee.  

Pikakommentti 19.2.2018: Kriisinhallintaa Ukrainaan

Luultavasti ei tarvitse odottaa pitkään yleisiä riemunkiljahduksia sotilaalliselle liittoutumattomuudelle sen kunniaksi, että joku keksi ehdottaa Natoon kuulumattomien maiden kriisinhallintajoukkoja ratkaisemaan Ukrainan kriisiä. Suomen turvallisuuskeskustelua johtavien lapsenuskoisten kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota kaavaillun rakenteen taustaan.

Kaikki tähän rauhanoperaatioon ehdotetut eurooppalaiset maat ovat kyllä uljaasti Naton ulkopuolella, mutta Europan unionin jäseniä, paha kyllä. Ne eivät ole puolueettomia eivätkä liittoutumattomia vaan unioniin liittoutuneita EU-puolueellisia. 

Ei ole ihan helppoa kuvitella, miten Venäjä voisi hyväksyä Ukrainaan sellaista rahanturvajoukkoa, johon kuluvat maat tukevat unionin Venäjälle asettamia sanktioita, ja kaiken kukkuraksi osoittavat pitävänsä Krimin Venäjään liittämistä kansainvälisen oikeuden vastaisena. 

Kolumni 8.2.2018: Venäjällä ei ole yya-korttia

Etelä-Suomen Sanomat 8.2.2018

Seitsemänkymmentä vuotta sitten Suomessa elettiin tuomiopäivän tunnelmissa. Generalissimus Josif Stalinin käskystä, mutta presidentti J. K. Paasikiven valvonnassa oli jouduttu solmimaan sopimus ystävyydestä, yhteistoiminasta ja keskinäisestä avunannosta Neuvostoliiton kanssa. Stalinin alkuperäinen tavoite oli liittosopimus, ja sellaiseksi yya-sopimusta yritettiin tulkita, vaikka neuvotteluiden aikana keväällä 1948 teksti muuttui ratkaisevasti Paasikiven tavoitteiden mukaisesti. 

Kansainvälisessä lehdistössä tätä elementtiä ei havaittu, ja sopimus ällistytti.

Stalinin esittämästä luonnostekstistä oli lopulta jäljellä oikeastaan vain sopimuksen otsake, eivätkä toimittajat ja poliitikot siitä juuri muuta lukeneetkaan. Ulkoministeriöiden virkamiehet ja sotilasjohtajat lukivat myös pienellä präntätyn tekstin ja rivien välit, ja ymmärsivät lukemansa. Hekin hämmästyivät, mutta eri syistä kuin median pintaliitäjät.

Paasikivi piti tiukasti kiinni yya-sopimuksen Suomelle osoittamista oikeuksista, vaikka niitä ei ollut paljon. Jos Neuvostoliitto vaatisi artikloissa sovittua enemmän, se paljastaisi puolustusta pidemmälle menevät tavoitteensa. Vanha presidentti velvoitti seuraajansa varautumaan yya-sopimukseen perustuvan pakkoavun torjuntaan vaikka asein.  

Sopimuksen sanamuodot tarjosivat ainakin periaatteessa Suomelle mahdollisuuksia estää Neuvostoliittoa avustamasta sentään liian tehokkaasti sopimuskumppaniaan. Suomalainen diplomatia kehitti tästä verbaalipuolustuksesta ikioman taiteen lajinsa. 

Yya-sopimus osoitti, että Neuvostoliitolla oli turvallisuuden lisäksi muitakin intressejä Suomen suuntaan, mutta ei suurta halua eikä riittävää voimaa toteuttaa kaikki tavoitteensa kertaheitolla. Sodanaikaiset kokemukset suomalaisten puolustustahdosta, asekätkennän osoittama röyhkeä päättäväisyys, kenttäarmeijan kotiutuksen ammatillisesti näyttävä toteutus sekä sisäpolitiikan jurruttava venäläisvastaisuus osoittivat, että vallankaappaus Suomessa olisi tarvinnut tuekseen panssarivoimaa. Se olisi tehonnut varmasti, mutta tullut kalliiksi, etenkin poliittisesti.

Yya-sopimuksesta ei ollut sotilaallisesti varsinaista hyötyä Neuvostoliitolle, mutta Suomen sisäpolitiikassa sen painoarvo oli lähes musertava. Omien asioidensa järjestelyissä suomalaiset taipuivat lähes kaikkiin Neuvostoliiton toiveisiin, ja joihinkin kuvioihin jopa pyytämättä. Sotilaallinen apu haluttiin torjua etukäteen ja 110 prosentin varmuuskertoimella.

x                    x                    x

Nykyinen Venäjä on Suomen kannalta monin tavoin samanlainen kuin Neuvostoliitto, mutta yksi aisa on muuttunut. Enää ei ole yya-sopimusta. Neuvostoliitolla oli sopimukseen perustuva mahdollisuus käyttää Suomen aluetta sotilaallisesti ja ohjata poliittisella painostuksella sen sisäpolitiikkaa. Venäjällä ei ole hihassaan sellaista valttikorttia.

Sopimuksen raukeaminen jo ennen Neuvostoliiton romahdusta vapautti Suomen isosta ongelmasta, mutta loi samalla uuden, vähän pienemmän haitan. Vaikka yya-sopimus oli uhka, se oli sentään sopimus. Suomi saattoi puolustautua sen artikloja tulkitsemalla ja vakuuttamalla uskollisuutta sopimustekstille.

Kreml ei ollut tietenkään raastuvanoikeus, mutta tiukan paikan tullen se saattoi olla markkinapaikka. Suomi onnistui sentään joskus ja edes vähän keventämään yya-taakkaa tarjoamalla Neuvostoliitolle vastasuorituksia, jos se lieventäisi vaatimuksiaan.

Yya-sopimuksen artikloihin oli kätketty pieniä viikunanlehtiä, joilla Suomi voi varjella arimpia alueitaan. Sitä suojaa ei ole enää. Jos Venäjä alkaa painostaa Suomea, se on avointa voimapolitiikkaa, jolta voi suojautua vain voimapolitiikan keinoin.