Etelä-Suomen Sanomat 29.6.2017
Perussuomalaisten pitkien puukkojen viikoilla pääasiat
hautautuivat puoluekiihkon ryöpytykseen. Puheenjohtajan valinta ja tappion
kärsineiden ulosmarssi olivat järkyttävä yllätys, vaikka sellaistahan valtataistelu
aina on ollut. Se ei horjuta valtiollista järjestelmää.
Hallitus toimii eduskunnan luottamuksen varassa.
Minkään puolue-elimen päätös tai jäsenkunnan liikahdus eivät muuta sitä asiaa. Sen
vahvistaa perustuslain kolmas pykälä. Hallitus istuu edelleen, tosin huterammin
kuin koskaan.
Jonkun ryhmän ero puolueesta ja uuden puolueen
perustaminen eivät merkitse parlamentarismin kannalta mitään. Kansanedustajien valtakirja
tulee äänestäjiltä eduskuntavaalissa. Eduskunnassa heitä eivät sido mitkään muut
määräykset kuin perustuslakiin kirjoitetut. Niin säätää perustuslain 29. pykälä.
Hallituksen tulevaisuudennäkymä ei olisi paljonkaan
nykyistä parempi, vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja olisi Sampo Tervo,
mutta varsinkin nyt sen elämänlanka on hyvin hapero.
x x x
Jos Timo Soini olisi 2015, vielä toisenkin jytkyn
jälkeen jättäytynyt oppositioon huutelemaan hupaisia nokkeluuksiaan, hän olisi
osoittanut olevansa politiikassa lähinnä pilan päiten. Jos pyrkii ja pääsee
eduskuntaan, sitten toimitaan parlamentaaristen sääntöjen mukaan. Soini
ryhdistäytyi ja otti vastuuntuntoisen asennon. Hän yritti mitätöidä sen
historiallisen kokemuksen, että hallitusvastuu on myrkkyä populismille.
Soinin valinta oli vain taktiikka, jolla hän hankkiutui
nauttimaan hallitusvallasta ja kristallikruunujen kimalluksesta. Pian ilmeni,
että puolueelle kaksi jytkyä äänestäneille kannattajille populismi ei ollut edes
taktiikkaa vaan pelkkää populismia.
Tämä alkoi näkyä mielipidetutkimuksissa heti viime eduskuntavaalien
jälkeen. Perussuomalaisten kannatus laski puolessatoista vuodessa parinkymmenen
prosentin pinnasta alle kymmeneen prosenttiin. Soinin taktiikka petti ja hänen
luomansa puolue murentui mahdottomuuteensa. Omat koirat purivat.
Se ei ollut Jussi Halla-ahon työtä. Hänen tarvitsi
vain laittautua paikalle oikeaan aikaan. Messias astui alas Brysselistä ja
antoi vihan hengen langeta opetuslastensa ylle. Sitten hän nousi takaisin korkeuksiin
ja jätti piskuisen laumansa jatkamaan mutapainia.
x x x
Kaikkea ei vielä ole nähty. Perussuomalaisten
kannattajat eivät loikkineet käpälämäkeen siksi, että olisivat ihastuneet
Halla-ahoon, vaan siksi, että Soinin taktiikka raivostutti kenttäväen. Nyt häneen
pettyneet alkavat palata tosipopulismilla terästettyyn perussuomalaiseen leiriin.
He odottavan Brysselin messiaan uutta tulemista, ja haluavat kuulla, miten
mielistynyt opettaja on lapsiinsa.
Perussuomalaisuuden mahalasku ei johtunut siitä, että usko
populismiin olisi romahtanut. Se johtui siitä, että Soinin puoluetta kannattaneet
äänestäjät tarkoittivat populismilla jotakin kokonaan muuta kuin sitä, mihin
Soini sitoutui lähtiessään hallitukseen.
Ellei Halla-aho tee isoja virheitä, hän pystyy
keräämään ympärilleen paineessa terästetyn populistisen kantajoukon, joka voi
olla jopa suurempi, ja joka tapauksessa häijympi kuin Soinin puolue loistonsa
päivinä. Vasta silloin testataan poliittisen järjestelmän paineensieto.
Halla-aholainen perussuomalaisuus kiihottaa
katkeruuden vihaksi, ja se ei rohkaise muita yhteistyöhön. Onneksi Juha
Sipilällä ja Petteri Orpolla oli henkistä ryhtiä todeta yhteistyö Halla-ahon
kanssa mahdottomaksi jo silloin kun hänen puolueensa oli vain harmiton
sirpaleryhmä. Tämän periaatteellisen johdonmukaisuuden kestävyys mitataan, kun
halla-aholaisuus pääsee nousukiitoon ja siitä tulee valtapoliittinen peluri.