Etelä-Suomen Sanomat 3.11.2016
Britannia on tuuliajolla. Sen kansanäänestys unionijäsenyydestä oli neuvoa
antava, mutta ei näy vihjettä siitä, missä päätetään tämän neuvon noudattamisesta
tai torjumisesta.
Uusi hallitus on sitä mieltä,
että parlamentissa ei ainakaan. Missähän siis? Hallituspuolueen puoluekokouksen
huutoäänestyksessäkö? Vai Lontoon Cityn pankkiirien kabineteissa? Vai
suositulla unionimetodilla, läpiräpiköiden?
Kansanäänestys oli politiikkaa,
joten sen jälkitilaakin pitää arvioida poliittisesti. EU-eroa leiskuvasti
ajanut puolue on hetkessä hiipunut olemattomin. Siitä ei ole jäljellä paljon
muuta kuin vähä väliä vaihtuvat puoluejohtajat. Enää ei päde vanha sääntö
siitä, että se, joka sotkee paikat, myös siivoaa ne.
Kansanäänestys antoi sen nenuvon, että unionista erotaan hinnasta ja seurauksista piittaamatta. Uusi hallitus kertoo aikovansa toteuttaa sen niin, että EU-jäsenmaksuja ei enää makseta, jäsenyyden edut säilyvät ja haitat katoavat. Se leipoo kakkua, jonka aikoo sekä syödä että säästää.
Kansanäänestys antoi sen nenuvon, että unionista erotaan hinnasta ja seurauksista piittaamatta. Uusi hallitus kertoo aikovansa toteuttaa sen niin, että EU-jäsenmaksuja ei enää makseta, jäsenyyden edut säilyvät ja haitat katoavat. Se leipoo kakkua, jonka aikoo sekä syödä että säästää.
Samaan aikaan Ison Britannian ne
osat, jotka tekevät siitä Yhdistyneen Kuningaskunnan, vilkuilevat katastrofitunnelmissa
eri tahoille. Brexitin sivutuotteena voi olla kuningaskunta, joka ei ole
yhdistynyt, eikä Iso Britannia ole iso.
x x x
Euroopan integraation alkuaikoina
Britannia kerjäsi pitkään pääsyä Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Sen harras
toive toteutui melkoisen kompuroinnin jälkeen.
Ranskan presidentti Charles de
Gaulle simputti entistä liittolaistaan vuositolkulla ja torjui Britannian
EEC-jäsenyyden. Se pääsi tähän hienoon klubiin vasta 1973 kun de Gaulle oli
väistynyt vallasta. Nyt Britannia on lähdössä Euroopan yhteisöstä yhtä sekavassa
tilanteessa kuin se kompasteli sisään yli neljä vuosikymmentä sitten. Vai onko?
Hallituksen rakentamat
tuulentuvat lähivuosina toteutettavista erojärjestelyistä eivät innosta niitä
poliitikkoja, jotka joutuvat kantamaan vastuuta sitten kun Brexit on astunut
voimaan koko painollaan. Kiukkuinen kansa siitä vähät välittää, ja se onkin
tilanteen vaarallisin syvämerkitys. Hällä väliä-mekastus on jyräämässä yli vastuunkannon
vuorovetoon perustuva parlamentarismin.
Kukaan ei voi väittää tietävänsä
täsmälleen, miten Brexit loppujen lopuksi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin,
yritysten toimintaedellytyksiin ja kansantalouden tilaan. Brexit-uskossaan
vahvat kuvittelevat, että vapauden ja itsemääräämisoikeuden puhkeaminen
kukoistukseen muuttaa riutuvan kuningaskunnan kertaheitolla hymyn maaksi, saa yritykset
kukoistamaan ja palauttaa Britannian kansainvälisen loiston.
Asiantuntija-arviot ennustavat
mikä mitäkin, mutta yskikään niistä ei lupaa hyvää. Kansalaisten ostovoima
vähenee mahdollisesti vain vähän, tai sitten paljon. Bruttokansantuote ehkä
vain notkahtaa, tai sitten romahtaa. Vienti voi hyvässä lykyssä sopeutua supistuneilla
markkinoilla kitkuttamiseen tai sitten se romahtaa. Mahdollisesti vain pienet
pankit siirtävät toimintansa unionin alueelle tai sitten nähdään yritysten
massapako.
x x x
En voi kuvitella, että Britannian
parlamentti hyväksyisi näin monikerroksisen sekoilun ilman, että joku edes
yrittää ottaa tilanteen haltuunsa. Jos parlamentti syrjäytetään
Brexit-kansanäänestyksen jälkihoidosta, vanha imperiumi vajoaa samanlaiseen pölhöpopulismiin
kuin Donald Trumpin jalkojen juureen luhistumaisillaan oleva Yhdysvallat.
Kauhea näkymä. Olemme juuri
joutuneet todistamaan, miten marxismi-leninismistä hädin tuskin toipunut Venäjä
on tukehtumassa militaristiseen kansalliskiihkoon. Nyt vastuuton suunpieksentä
on lamauttamassa läntisen poliittisen kulttuurin uljaimmat lipunkantajat Britannian
ja Yhdysvallat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti