Kolumni 29.6.2017: Kaikkea ei ole vielä nähty

Etelä-Suomen Sanomat 29.6.2017

Perussuomalaisten pitkien puukkojen viikoilla pääasiat hautautuivat puoluekiihkon ryöpytykseen. Puheenjohtajan valinta ja tappion kärsineiden ulosmarssi olivat järkyttävä yllätys, vaikka sellaistahan valtataistelu aina on ollut. Se ei horjuta valtiollista järjestelmää.  

Hallitus toimii eduskunnan luottamuksen varassa. Minkään puolue-elimen päätös tai jäsenkunnan liikahdus eivät muuta sitä asiaa. Sen vahvistaa perustuslain kolmas pykälä. Hallitus istuu edelleen, tosin huterammin kuin koskaan.

Jonkun ryhmän ero puolueesta ja uuden puolueen perustaminen eivät merkitse parlamentarismin kannalta mitään. Kansanedustajien valtakirja tulee äänestäjiltä eduskuntavaalissa. Eduskunnassa heitä eivät sido mitkään muut määräykset kuin perustuslakiin kirjoitetut. Niin säätää perustuslain 29. pykälä.

Hallituksen tulevaisuudennäkymä ei olisi paljonkaan nykyistä parempi, vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja olisi Sampo Tervo, mutta varsinkin nyt sen elämänlanka on hyvin hapero.

x                    x                    x

Jos Timo Soini olisi 2015, vielä toisenkin jytkyn jälkeen jättäytynyt oppositioon huutelemaan hupaisia nokkeluuksiaan, hän olisi osoittanut olevansa politiikassa lähinnä pilan päiten. Jos pyrkii ja pääsee eduskuntaan, sitten toimitaan parlamentaaristen sääntöjen mukaan. Soini ryhdistäytyi ja otti vastuuntuntoisen asennon. Hän yritti mitätöidä sen historiallisen kokemuksen, että hallitusvastuu on myrkkyä populismille.

Soinin valinta oli vain taktiikka, jolla hän hankkiutui nauttimaan hallitusvallasta ja kristallikruunujen kimalluksesta. Pian ilmeni, että puolueelle kaksi jytkyä äänestäneille kannattajille populismi ei ollut edes taktiikkaa vaan pelkkää populismia.

Tämä alkoi näkyä mielipidetutkimuksissa heti viime eduskuntavaalien jälkeen. Perussuomalaisten kannatus laski puolessatoista vuodessa parinkymmenen prosentin pinnasta alle kymmeneen prosenttiin. Soinin taktiikka petti ja hänen luomansa puolue murentui mahdottomuuteensa. Omat koirat purivat.

Se ei ollut Jussi Halla-ahon työtä. Hänen tarvitsi vain laittautua paikalle oikeaan aikaan. Messias astui alas Brysselistä ja antoi vihan hengen langeta opetuslastensa ylle. Sitten hän nousi takaisin korkeuksiin ja jätti piskuisen laumansa jatkamaan mutapainia.

                                            x                    x                    x

Kaikkea ei vielä ole nähty. Perussuomalaisten kannattajat eivät loikkineet käpälämäkeen siksi, että olisivat ihastuneet Halla-ahoon, vaan siksi, että Soinin taktiikka raivostutti kenttäväen. Nyt häneen pettyneet alkavat palata tosipopulismilla terästettyyn perussuomalaiseen leiriin. He odottavan Brysselin messiaan uutta tulemista, ja haluavat kuulla, miten mielistynyt opettaja on lapsiinsa.

Perussuomalaisuuden mahalasku ei johtunut siitä, että usko populismiin olisi romahtanut. Se johtui siitä, että Soinin puoluetta kannattaneet äänestäjät tarkoittivat populismilla jotakin kokonaan muuta kuin sitä, mihin Soini sitoutui lähtiessään hallitukseen.

Ellei Halla-aho tee isoja virheitä, hän pystyy keräämään ympärilleen paineessa terästetyn populistisen kantajoukon, joka voi olla jopa suurempi, ja joka tapauksessa häijympi kuin Soinin puolue loistonsa päivinä. Vasta silloin testataan poliittisen järjestelmän paineensieto.

Halla-aholainen perussuomalaisuus kiihottaa katkeruuden vihaksi, ja se ei rohkaise muita yhteistyöhön. Onneksi Juha Sipilällä ja Petteri Orpolla oli henkistä ryhtiä todeta yhteistyö Halla-ahon kanssa mahdottomaksi jo silloin kun hänen puolueensa oli vain harmiton sirpaleryhmä. Tämän periaatteellisen johdonmukaisuuden kestävyys mitataan, kun halla-aholaisuus pääsee nousukiitoon ja siitä tulee valtapoliittinen peluri.