Kirja-arvio 23.2.2017: Aseistakieltäytyjän reaalipolitiikka

Turvallisuuspolitiikasta bloggaava Janne Riiheläinen on reserviläinen ja rauhanaktivisti

Helsingin Sanomat 24.2.2017 (Netti 23.2.2017)

Janne Riiheläinen
# TURPO
Turvallisuuspolitiikan tunteet ja järki
Docendo 2017
196 sivua

Janne Riiheläisen kirja kertoo hänen turvallisuuspoliittisen henkilöhistoriansa. Pitkän kaavan mukaan suoritetun varusmiespalvelun jälkeen hän palautti sotilaspassinsa. Hän on aseita kieltäytyvä reserviläinen ja rauhanliikkeen aktivisti, mutta myöntää tämän asemoinnin alkanen vaivata sitä pahemmin mitä enemmän ympäröivä maailma muuttui.

Nuoren miehen ehdottomuus alkoi muuttua ”keski-ikäisemmäksi pragmaattisuudeksi. […] Oli pakko miettiä, miten alkaa ratkoa ongelmaa. Päädyin aloittamaan blogin, jossa kirjoittamisen ja ajatusten jäsentämisen avulla ajattelin saavani asiat järjestettyä päässäni ja mielenrauhan palaamaan.”

Tämä kirja on viiden vuoden kuluessa mittavaksi paisuneen bloggauksen ja kolumnoinnin kumulatiivinen tulos. Sellaisen tuotoksen nousu Riiheläisen henkilöhistoriasta on jännittävä havainto. Turvallisuuspolitiikkaa koko aikuisikänsä harrastanut reservin upseeri kohtaa tämän kirjan sivuilla huomattavan realistisesti ja johdonmukaisesti ajattelevan aseista kieltäytyvän rauhanaktivistin.

Riiheläinen katselee kansainvälistä tilannetta ja turvallisuuskysymyksiä arkijärjen ja normaalilogiikan ikkunasta. Hän tulee keskeisissä asioissa hyvin samanlaisiin johtopäätöksiin kuin turvallisuuden ammattilaiset ja tutkijat. Hän on poikkeusilmiö Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelukulttuurin jankutuksessa ja jaanauksessa.

Riiheläinen ei anna Suomessa rehottavan USA-vihan johdatella arvioitaan. Hän päättelee tyynesti, että Nato ei ole hyökkäämässä Venäjälle. Sen takaavat puolustusliiton huono valmius ja päätöksentekotapa. Ja viime kädessä Venäjän ydinase.

Idän ja lännen jännite johtuu siitä, että lännen talous- ja turvallisuusorganisaatiot estävät Venäjää toteuttamasta mielihalujaan. Nato kaventaa konkreettisesti Kremlin toimintamahdollisuuksia yli Venäjän länsirajan. Euroopan unioni rajoittaa Venäjän vaikutusvaltaa alueella, jota se pitää etupiirinään.

Jos EU heikkenee tai romahtaa, olemme Venäjän armoilla, varsinkin kun Suomi on omin avuin sulkeutunut Naton ulkopuolelle. Riiheläinen muistuttaa, että presidentti Vladimir Putinilla on duuman antama avoin valtakirja käyttää asevoimaa Venäjän valtioalueen ulkopuolella. Jos oletetaan, että Venäjä voisi ajaa etujaan väkisin Suomen suvereniteetin kustannuksella, se on Riiheläiselle enemmän peruste liittoutua kuin olla liittoutumatta.

Hän myötäilee yleistä, vaikkakaan ei yksimielistä arviota Venäjän tilanteesta. Sillä voi olla edessään samanlainen talouden romahdus kuin 1990-luvulla koettu. Viimeisenä keinona laman tuhojen rajoittamiseksi Kremlin johto voisi ryhtyä taas kirkastamaan Venäjän kunniaa asein, kuten ennenkin. Se on klassinen tapa yrittää varmistaa luhistuvan hallinnon valta-asema.

Riiheläinen lukee johdonmukaisesti Suomen puolustusdoktriinia ja karttaa. Aseellinen hyökkäys Suomeen ei tarkoittaisi leveänä rintamana yli itärajan vyöryviä divisioonia, kuten useimmat suomalaiset taitavat vanhasta tottumuksesta ajatella. Todennäköisemmin hyökkääjä yrittää ottaa yllättäen haltuunsa yhteiskunnan herkimmät kohteet tai tuhota ne yksitellen. Pasila on silloin vaarallisempi paikka kuin rajaseutu.  

Riiheläinen on oivatanut Suomen puolustusopin ytimen. Hyökkääjällä ja puolustajalla liikkuvat ”sekä ukko että tuho tarvittaessa hyvinkin vikkelästi”. Koko maata kyllä puolustetaan, mutta se ei tarkoita maan rajoille kaivettua puolustuslinjaa. Suomen puolustus perustuu järjestelmään, joka pyrkii varmistamaan korpisoturille mahdollisuuden ”olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeilla varusteilla”. Uskottava puolustus ei tarkoita voittamatonta puolustusta, vaan riittävää puolustusta.

Toisin kuin idealistit yleensä Riiheläinen perustaa puolustusnäkemyksensä älyllisen liikkuvuuden varaan. Voi käydä huonosti, jos emme pysty reagoimaan johdonmukaisesti maailman muutoksiin. Syvä erimielisyys voi halvaannuttaa havaintokyvyn.

Myös pakkotahtinen yksimielisyys lamauttaa. Sillä riskirajalla käytiin, kun virallisena linjana oli tukeutua vanhoihin oppeihin uusissa tilanteissa.  Nyt järjen käyttö on taas sallittua, ja Riiheläinen tekee sen reippaasti mutta riehaantumatta.