Kolumni 9.3.2017: Nato-jäsenyys ja yya-sopimus

Nato-sopimus olisi järkevä vastustettunakin
Etelä-Suomen Sanomat 9.3.2017

 Janne Riiheläisen tuore kirja # TURPO - Turvallisuuspolitiikan tunteet ja järki (Docendo 2017) on viiden vuoden bloggauksen ja kolumnoinnin yhteistuotos. Turvallisuuspolitiikkaa koko aikuisikänsä harrastanut reservin upseeri kohtaa kirjan sivuilla aseista kieltäytyvän rauhanaktivistin, joka ajattelee huomattavan realistisesti ja johdonmukaisesti. Riiheläinen katselee turvallisuuskysymyksiä arkijärjen ja normaalilogiikan ikkunasta. Hän on poikkeusilmiö Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelukulttuurin jankutuksessa ja jaanauksessa.

Riiheläinen pohtii Suomen Nato-jäsenyyden yhteensopivuutta yleisen asevelvollisuuden kanssa. Hänen tulkintansa mukaan sotilaallinen liittoutuminen tulisi Suomessa ihan toisella tavalla iholle kuin niissä maissa, joiden puolustus rakentuu pienehköjen ammattiarmeijoiden varaan. Siksi Riiheläinen osoittaa jonkin asteista ymmärtämystä kansanäänestykselle Nato-jäsenyydestä.  

Hän tunnistaa kuitenkin myös kansanäänestyksen riskit. Venäjälle Suomen Nato-jäsenyys olisi äärimmäisen vastenmielinen asia ja se pyrkisi ”parhaansa tai itse asiassa pahimpansa mukaan” vaikuttamaan äänestykseen. Luvassa olisi repivä, valehteluun perustuva kampanja, joka tuloksesta riippumatta vaurioittasi yhteiskuntaa.

Riiheläinen pohtii myös Nato-päätökseen vaikuttavaa tieto-ongelmaa. Turvallisuuspolitiikan johto saa monelta taholta jatkuvasti tiedustelutietoa liittoutumisen vivahteista ja vaikutuksista. Jos tällaiset tiedot vuotavat julkisuuteen, tiedustelukanavat tukkeutuva ja Suomi jää pimentoon. Tiedon sisältö paljastaisi lähes aina sen lähteen, vaikka sitä ei nimettäisi. Siksi osa Nato-asiaan vaikuttavasta tiedosta on pidettävä salassa.

On älytöntä järjestää äänestys päätöksestä, jonka kaikkia perusteita äänestäjä ei voi tietää.  Riiheläisen Nato-ajatuksen kulku on kirkkaampaa kuin rauhanaktivisteilta yleensä on kuultu.  

                                            x                    x                    x

Euroopan poliittinen rakenne ei tue sitä ajatusta, että Nato-kansanäänestys olisi välttämätön yleisen asevelvollisuuden oloissa. Ei ole olemassa maantieteellistä tai hallinnollista Nato-nimistä yksikköä, jonka puolustamiseen siihen liittyvät valtiot ryhmittäytyisivät ja lopettaisivat oman maan puolustamisen. Jos Suomi liittyisi Natoon, sen asevelvolliset puolustaisivat edelleen Suomea, ja Nato tukisi heitä siinä.    

Historiallinen tieto ei viittaa siihen, että oman alueen puolustusta ulkovallan kanssa koskeva sopimus pitäisi alistaa kansanäänestykseen. Vuonna 1948 presidentti J. K. Paasikivi ei vaatinut yya-sopimuksen alistamista kansanäänestykseen, vaikka siinä Suomi sitoutui puolustamaan aluettaan ja Neuvostoliittoa yhdessä sopimuskumppaninsa kanssa. Hän ei päästänyt edes eduskuntaa vapaan harkinnan tilaan, vaan piti sen hirmuisessa komennossaan.

Tämä koski hyvin henkilökohtaisesti minuakin 1960-luvun alkupuolella. Silloin samani sotilaspassin mukaan minut olisi sotatilanteessa sijoitettu kranaatinheitinjoukkueen johtajaksi. Noottikriisin jälkeisissä oloissa se olisi merkinnyt sotimista länsivaltoja vastan Neuvostoliiton puolesta. Ajatus ei ilahduttanut.

Kun yya-sopimus solmittiin, se oli kansan ja eduskunnan aidon tahdon vastainen turvallisuussopimus. Parikymmentä vuotta myöhemmin kaikki ylistivät sitä, ja vielä nykyisinkin se on arvioitu viisaaksi ratkaisuksi oman aikansa oloissa, vaikka kuinka hirvitti. 

Natoon liittymissopimus olisi järkevä ja hyödyllinen, vaikka kansan suurikin osa vastustaisi sitä päätöksen hetkellä. Päätöksen demokraattisuus on taattu, kun kansan valitsema presidentti valmistelee sen eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen kanssa ja kansaäänestyksellä valitut kansanedustajat ratkaisevat asian.