torstai 24. helmikuuta 2022

SOIVATKO HÄLYTYSKELLOT?

On taivaan tosi, että Venäjän rektio olisi raju, jos Suomi nyt käynnistäisi Nato-jäsenyyteen tähtäävän PARP-menettelyn Naton kanssa. Se perustuu Pohjois-Atlantin sopimuksen 10. artiklassa olevaan määritelmään jäsenkelpoisuuden kriteereistä. Venäjä reaktio olisi nyt yhtä raju nyt kuin se olisi ollut viime viikolla, toissa vuonna tai Tarja Halosen presidenttikaudella.

Jos ajatellaan Nato-jäsenyyden tavoittelun edellyttävän varmuutta siitä, että Venäjä ei reagoi vihamielisesti, se tarkoittaa, että kiitos ja hyväsi Natolle.

Turvallisuus- ja puolustusselontekojen mukaan ”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden.”

Tänä aamuna olemme reaaliajassa todenneet ”kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksen”. Haluan uskoa, että hälytyskellot soivat Arkadianmäellä, Mäntyniemessä ja Merikasarmissa.

Nato-jäsenyyttä koskevan menettelyn aloittaminen aiheuttaisi kriisin Venäjän ja Suomen suhteisiin. On totuttu ajattelemaan, että Nato ei voi hyväksyä jäsenekseen kriisiin joutunutta maata. Jos Nato tämän aamun jälkeen estäisi Suomen pääsyn PARP-menettelyyn, se antaisi Kremlille viimeisen sanan Naton jäsenyysasioiden käsittelyssä. Olisiko Nato siihen valmis?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti