Elämme erilaisia aikoja kuin ennen

 On vaikea ymmärtää, että ay-liikkeen johtajat, jotka aikaisemmin ovat osoittautuneet huomattavan älykkäiksi ihmisiksi, eivät nyt äkkiä ymmärrä ollenkaan sitä yksinkertaista asiaa, että yhden yrityksen eri toimialoillaan kohtaamat olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin ay-johtajilla, jotka aina ja kaikkina aikoina ovat toimineet samanlaisessa ympäristössä kuin ennenkin. Yhteiskunnan perusrakenteiden toimintakyvyn kannalta on keskeisen tärkeää se, milloin ay-johto ymmärtää, että kansainvälinen liiketoiminta etenee kansainvälisen liiketoiminnan luonnonlakien eikä ay-johdon historiallisten muistikuvien mukaisesti. Luultavasti heidän joukoissaan tämä asia ymmärretään paremmin kuin omasta vaikutusvallasta taistelevien ay-pomojen keskuudessa.

SUUREN UNELMAN TODELLISET KASVOT

Etelä-Suomen Sanomat 23.12.2021

Viime viikkoina nähtiin Ylen Areenassa Jörn Donnerin ohjaama historiallinen draama Kuulustelu. Se kuvaa Neuvosto-Karjalan johtoon ja Stalinin lähipiiriin 1920-luvulla kuuluneen Santeri Nuortevan tyttären sotavankeutta Suomessa.

Jatkosodan alkuvaiheessa tämä yhden naisen vakoiluoperaatio epäonnistui heti alkuunsa ja Suomen tiedustelu otti Kerttu Nuortevan melkoista psykologista vaistoa osoittaneeseen tutkintaan.

Tiukoissa kuulusteluissa hän kohtasi isänsä läheisen työtoverin Arvo Poika Tuomisen, joka sotien välisenä aikana murtautui ulos Stalinin järjestelmän aatteellisesta umpiosta. Hän asemoitui Suomen sosiaalidemokraattien taustahahmoksi ja kommunismin vastaiseksi älyköksi.

Suomen aatehistorian huipputasolla tapahtui dramaattinen yhteentörmäys. Siinä romahtivat Kerttu Nuortevan vankkumaton usko stalinistisen hirmuhallinnon oikeutukseen ja hänen mielenterveytensä.

Tämä oli ilmeisesti myös se taitekohta, jossa suomalainen kommunismi lähti irtautumaan venäläisestä väkivaltaunelmasta ja aloitti yli puoli vuosisataa kestäneen hakeutumisen kansalliseen äärivasemmistolaisuuteen.

Kerttu Nuortevan maailmankuva ja henkinen identiteetti romahtivat, kun hän alkoi kysellä Tuomiselta kunnioittamiensa ja rakastamiensa perhetuttujen kohtaloja: Kullervo Manner, Kustaa Rovio, Yrjö Sirola. Tuominen kertoi varovaisin sanakääntein, että he ja kymmenet muut Neuvosto-Karjalan kommunistijohtajat ammuttiin KGB:n vankityrmissä tai Leningradin lähimetsissä, ja loput katosivat pohjoisten orjaleirien kylmään pimeyteen.

Kerttu Nuortevan kestokyky murtui, kun hän lopulta uskalsi kysyä isänsä kohtaloa. Tuominen kertoi myötätuntoa tavoittelevin sanakääntein, että hänet ammuttiin kiinni otettaessa.

Tämän sydäntä kylmäävän keskustelun viimeinen kysymys isä-Nuortevan kohtalosta puuttuu Ylen Areenassa nyt nähdystä versiosta. Olen katsonut elokuvan teatterijakelussa olleen version kaksi kertaa. Siellä se oli, mutta tässä ei. Myös ei-kommunistista katsojaa järkytti pitkä lähikuva Kerttu Nuortevan tuskan ruhjomista kasvoista hänen stalinistisen unelmansa tuhoutuessa.

Nyt nähdystä versiosta puuttuvat myös tiedot Kerttu Nuoretvan suomalaisille antamasta perusteellisesta selvityksestä Neuvostoliiton vakoiluverkoston rakenteesta ja toimintatavoista. Kun Suomen tiedustelu alkoi purkaa tätä organisaatiota ja ottaa kiinni sen avainhenkilöitä, kaikki Kerttu Nuortevan antamat tiedot osoittautuivat oikeiksi. Ne auttoivat Suomen tiedustelua sen epätoivoisessa operoinnissa neuvostovakoilun vaikutusvallan rajaamiseksi.

Olisi mielenkinoista tietää, missä ja miten pääsi käymään niin, että nyt nähdystä versiosta sattuvat puuttumaan juuri nämä muutaman minuutin mittaiset jaksot, jotka kaikkein julmimmin paljastavat stalinismin kasvot.

Ovatko Venäjän trollimateriaalin tuotantokeskusten eteen työnnetyt vaikuttajat ehkä naruttaneet joitakin filmiyhtiön tai Yleisradion toimittajia tekemään venäläisille pikkupalveluksen peittelemällä heidän poliittisen järjestelmänsä rumaa historiaa.

Vaaran paikka

Venäjän presidentti Vladimir Putinin uusin vaatimuslista Natolle kauhistuttaa. Se viittaa siihen, että toisen supervallan ylin johtaja on liukumassa todellisuuden tuolle puolen. Se on vaarallista. Näin huonolta ei näyttänyt kylmän sodan pahimpinakaan päivinä.  

OMA VALINTA

 Eikö todella mikään saa varoitusvaloja vilkkumaan rokottamattomien porukoissa? Kuinka monta tuhatta päivittäistä koronatartuntaa, sataa sairaalakeikkaa, kymmentä uutta tehohoitovuorokautta ja kuolemaa tarvitaan viestimään heille, että nyt on kysymys kansallisesta hätätilasta.

OK, päätetään, että heillä on oikeus tehdä mitä hölmöä ikinä kaluavat, mutta sitten heidän on kannettava yhteiskunnallinen vastuunsa älyttömän käyttäytymisen kammottavista seurauksista.

Vähin vaatimus on, että he alistuvat rokotusvelvoitteeseen. Kun he ovat päättäneet aiheauttaa tämän katastrofiuhan, heidän rohkeutensa on riitettävä myös siihen, että rokotuksesta kieltäytymisen seurauksena voi olla sakko- tai muu rangaistus. Käytännössä siis rokotuspakko. Vapautuminen koronapassin haittavaikutuksista rokottamattomille on helppo: rokotus.

Jos päättää olla alistumatta oikeanpuolisen liikenteen säädökseen, OK. Siitä voi vaan seurata vaaraa ja tuhoa itselle ja satunnaisille lähellä liikkujille ja vähintään sakkoja. Sama koskee rokotuksesta kieltäytymistä.

Vapaa valinta, mutta tällainen holtiton käyttäytyminen aiheitta kohtuutonta vaaraa ja kärsimystä niille, jotka ovat hoitaneet rokotussuojansa, tai eivät lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta. Rokotuksesta kieltäytyjillä ei ole oikeutta ruikuttaa kohtalostaan. Oma valinta.

KYLMÄN SODAN JATKOILLA

 

Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen julkaisi itsenäisyyspäivänä neljän turvallisuusasioita miettivän tutkijan lausunnot Suomen ulkopoliittisesta asemasta jännitteisessä tilanteessa. Kirjoittajia olivat Seppo Kääriäinen, Pekka Visuri ja Lasse Lehtinen. Tässä on minun osuuteni tästä harjoituksesta:

TURVALLISUUDEN UUSI MAANTIEDE
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vapausasteet ovat muuttunet dramaattisesti. Kylmän sodan aikana ratkaisut jouduttiin tekemään yya-pakkopaidassa. Tilanne muuttui alkusyksyllä 1990, kun presidentti Mauno Koivistoin tulkinta Pariisin rauhansopimuksen Suomen itsenäisyyttä rajoittavista artikloista vapautti sen yya-sopimuksen taakasta.

Kun Neuvostoliitto viime voimillaan yritti taivuttaa naapuriaan luopumaan Pax-tulkinnasta, Suomi ilmoitti pitävänsä yllä tarpeellista puolustuskykyä. Siihen päätyi suomettumisen aika. Kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomi rakensi toimivan hyvinvointivaltion, kehitti uskottavan puolustuksen, varmisti asemansa Länsi-Euroopassa ja hakeutui Nato-kumppanuuteen.  

Suomen asema Euroopan turvallisuuskartalla avasi uusia ulottuvuuksia. Kun Venäjä toipui Neuvostoliiton romahduksesta ja alkoi uudestaan kasvattaa etupiiriään, Suomen länsieurooppalainen identiteetti ja puolustuksen asemointi olivat tapahtuneita tosiasioita, joita Venäjä ei enää voinut muuttaa. Suomi oli liukunut miltei huomaamatta Kremlin uuden johdon tavoittamattomiin.

Suomen turvallisuusasemaa eivät enää säätele sille ahdingon hetkellä sanellun sopimuksen artiklat vaan yhteydet Euroopan unioniin, Ruotsiin, Pohjoismaihin ja Natoon. Venäjä on edelleen Suomen suurin turvallisuusongelma, mutta vaara ei enää tiivisty 1 300 kilometrin mittaisella maarajalla idässä vaan muutaman sadan kilometrin levyisellä vyöhykkeellä lounaan kantilla, Suomenlahdella ja Ahvenanmerellä.   

Venäjän etukenoinen asenne lähiulkomaihinsa painosti Baltian maat vaatimaan lännen puolustusliiton konkreettista turvaa. Nato keskitti sinne pienet yksiköt näyttämään lippua. Itämeren turvallisuustilanne kääntyi päälaelleen. Supervaltojen jännitteen polttopiste on siirtynyt Keski-Euroopasta Itämerelle. Suomi ei voi mitään tällekään maantieteelliselle todellisuudelle. Sen on opittava selviytymään myös uusissa olosuhteissa.  

Nato joutuu Baltian puolustuksen suunnittelussa huomioimaan sen selustassa ja pohjoisella sivustalla avautuvat riskit. Naton etujen mukaista on varmistaa, että Venäjä ei pääse pureutumaan Suomen rannikkovyöhykkeille eikä Ahvenanmaalle. Se on myös Suomen puolustuksen tavoite.

Suomella on ensimmäistä kertaa historiansa aikana sellaista, mitä länsi arvostaa ja tarvitsee. Sillä on kyky ja tahto puolustaa rannikko- ja saaristovyöhykettään tavalla, joka hyödyttää Baltian ja Ruotsin puolustusta. Natolla on luontainen tarve tukea kriisitilanteessa ilma- ja merivoimillaan Suomen rannikkopuolustusta.

Jos Itämeren jännite pääsee eskaloitumaan aseelliseksi toiminnaksi, kriisin paine voi suunnata Suomen Nato-kumppanuuden liukumaan liittosuhteen suuntaan. Sauli Niinistö esitti presidenttiehdokkaiden paneelissa 30.10.2017 tämän ajatuksen perusrakenteen: kriisitilanteessa liittoutuminen voi syntyä ilman jäsenyyttä.
 

Sitä saa mitä tilaa

Rokottamattomat saavat mitä tilasivat. Heidän tartuntojensa, tehohoitopaikkojensa, ja kuolemiensa määrä ovat järkyttävän korkeat verrattuna rokotettujen ryhmien kohtaloihin. Jokaisella rokottamattomalla on yksilöllinen oikeus tehdä omalta osaltaan se ratkaisu, jota millä perusteella tahansa sattuu haluamaan. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta alistaa kanssaihmisiään koronan kurjuuteen ja hengenvaraan. Heidän on ratkaistava, onko oman minän oikeus itselle ja muille vaaralliseen käytökseen tärkeämpi kuin vastuullinen yhteiskunnallinen toiminta. Jään seuraamaan kauhu sydämessä tämän pohdinnan tuloksia.

VENÄJÄN AIKEET JA SUOMEN MAHDOLLISUUDET

 Etelä-Suomen Sanomat 9.12.2021

Toivottavasti Suomessa ymmärretään Venäjän ylimmän johdon viime aikoina lähettämät viestit. Ne osoittavat, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vaikeuttaisi Venäjän Itämeren aluetta koskevien suunnitelmien toteutusta.

Presidentti Vladimir Putin on toistuvasti osoittanut haluavansa rajoittamattomat toimintamahdollisuudet Suomen ja Ruotsin alueilla. Tämä vahvistaa jo muutenkin kytevää epäluuloa Kremlin aikeita kohtaan. Tällainen esiintyminen lisää Nato-jäsenyyden kannatusta maissa, joissa se tähän asti ei ole ollut erityisen vahvaa.

Kremlin kassakaapeissa ei enää ole yya-sopimusta, jolla Neuvostoliitto aikoinaan kaappasi mahdollisuuden paimentaa Suomea. Kun sen ulkoministeriö yritti 1990 viime voimillaan pitää kiinni mahdollisuudestaan valvoa Suomen puolustusvoimien aseistuksen määrää ja laatua, Suomi ilmoitti yksipuolisesti pitävänsä yllä tarpeelliseksi arvioimaansa puolustusta. Jos Helsingissä päätetään Natoon hakeutumisesta, se on Suomen harkitseman puolustusratkaisun osa.

Mitä enemmän Venäjä vastustaa Pohjolan liittoutumattomien maiden Nato-jäsenyyttä, sitä selvemmin se osoittaa, kuinka luonnollista ja tarpeellista Suomelle olisi liittoutua länsimaiden kanssa. Se on ainoa johdonmukainen johtopäätös presidentti Putinin ja hänen lähipiirinsä viimeaikaisesta viestinnästä.

Jos Suomelle joskus tarjoutuu mahdollisuus neuvotella Nato-jäsenyydestä, puhekumppaneita ovat Naton järjestöjohdon edustajat ja tilanne etenee sen jäsenvaltioiden vahvistamien menettelytapojen mukaisesti.

x x x

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimus suomalaisten puolustusasenteista täsmensi mielenkiintoisesti Suomen tilannetta. Samaan aikaan kun Venäjä yrittää pelotella Natoa ottamaan etäisyyttä Ukrainasta, liittoutuminen Naton ja Yhdysvaltain kanssa on saanut Suomessa lisää kannatusta tähän asti vallalla olleen kiusaantuneen jahkailun jälkeen.

Presidentti Sauli Niinistö ei ole jättänyt pienintäkään epäselvyyttä Suomen asemasta. Hän on siteerannut painokkaasti hallituksen viime vuonna antaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja nyt eduskuntakäsittelyssä olevan puolustusselonteon määrittelyä liittoutumisen ja Nato-jäsenyyden asemasta Suomen turvallisuusajattelussa.

”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkuma¬tilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansain¬välisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden. Yhteistyön kautta saavutetulla yhteensopivuudella varmistetaan, ettei mahdolliselle liittymiselle muodostu käytännön esteitä.”

Venäjällä ei ole sopimuksiin tai diplomaattiseen käytäntöön perustuvaa mahdollisuutta rajoittaa Suomen liikkumatilaa ja valintamahdollisuuksia. Jos se sitä yrittää, se on avaus avoimen voimapolitiikan suuntaan. Sellaisen aikeen osoittaminen lisää Suomen tarvetta vahvistaa puolustustaan liittoutumalla turvallisuusasioissa sanmielisten valtioiden kanssa.

ITSENÄISYYDEN ELPYMISAIKA

Siltala-kustantamon ensi kevään kirjat on julkistettu. Esitteen sivulla 35 on maaliskuun alkupuolella ilmestyvä uusin kirjani ITSENÄISYYDEN ELPYMISAIKA – Aikalaiskronikka vuosilta 1990- 2020.

Kirjan ideana on kuvata Suomen ihmeellinen kehityskulku kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Se rakensi toimivan hyvinvointivaltion, kehitti uskottavan puolustuksen, varmisti asemansa Länsi-Euroopassa ja hakeutui Nato-kumppanuuteen.

Presidentti Mauno Koivisto esitti syksyllä 1990 yksipuolisen tulkinnan Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Suomen itsenäisyyttä loukkaavista artikloista. Suomessa alkoi kehitys kohti kansainvälisen oikeuden määrittämää täyttä suvereniteettia.

Kun Venäjä toipui Neuvostoliiton romahduksesta ja alkoi kasvattaa etupiiriään, Suomen länsieurooppalainen identiteetti ja puolustuksen asemointi olivat tapahtuneita tosiasioita, joita Kreml ei voinut muuttaa. Venäjä ei pysty kontrolloimaan Suomea kuten Neuvostoliitto aikoinaan.

Suomen turvallisuusasemaa eivät enää säätele sille poikkeuksellisissa oloissa saneltujen sopimusten artiklat vaan normaalit yhteydet Euroopan unioniin, Ruotsiin, Pohjoismaihin ja Natoon. Venäjä on edelleen Suomen turvallisuusongelma, mutta nyt se ei tiivisty maarajalla idässä vaan merellä etelässä ja lounaassa.

Venäjän etukenoinen asenne lähiulkomaihinsa painosti Baltian maat vaatimaan Naton konkreettista turvaa. Nato aloitti alueen ilmavalvonnan ja keskitti sinne pienet yksiköt näyttämään lippua. Niihin asevoimalla kajoaminen saisi Naton suuntaamaan koko voimansa torjumaan Venäjän hyökkäystä.

Nato joutuu Baltian puolustuksen suunnittelussa huomioimaan sen selustassa ja pohjoisella sivustalla avautuvat riskit. Siksi Natolla on vahva tarve tukea Ruotsin ja Suomen aluepuolustusta. Näitä Itämeren alueen kolmea toimijaa yhdistää tarve varmistaa, että vieras voima ei pääse pureutumaan Suomen ja Ruotsin rannikkovyöhykkeille eikä Ahvenanmaalle.

Suomella on kykyä ja tahtoa puolustaa rannikko- ja saaristovyöhykettään ja se tapahtuu Ruotsin ja Baltian puolustusta tukevalla tavalla. Ruotsilla ja Natolla on luontainen tarve tukea Suomen ilma- ja rannikkopuolustusta.

Samansuuntaiset turvallisuusedut johtavat Suomen, Ruotsin ja Naton yhä kiinteämpään puolustusyhteistyöhön, joka ennemmin tai myöhemmin johtaa siihen, että kaikki Skandinavian maat ovat Naton jäseniä.

MITÄ PUTIN TARKOITTAA

Toivottavasti Suomessa ymmärretään Venäjän ylimmän johdon lähipäivinä lähettämät meitä koskevat viestit. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys riistäisi Venäjältä sen haluamat toimintamadollisuudet Skandinavian alueella. Se haluaisi kaapata tämän alueen etupiiriinsä. Mitä enemmän Venäjä vastustaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, sitä vahvemmin se osoittaa, miten tärkeää meille on liittyä Natoon nopeasti. Se on ainoa johdonmukainen päätelmä presidentti Putinin ja hänen lähipiirinsä viimepäivien viestinnästä. 

TOTUUDEN HETKI

 Eipä olisi MTS:n tutkimus voinut tulla parempaan saumaan kuin nyt. Samaan aikaan kun Venäjä yrittää pelotella Natoa etäämmäksi Ukrainasta, Suomessa liittoutuminen Naton ja Yhdysvaltain kanssa on lisännyt kannatusta lähes dramaattisesti tähän asti vallalla olleen kiusaantuneen jahkailun jälkeen.

Suomen ja Ruotsin suhtautuminen Ahvenanmaahan on Venäjälle konkreettisesti vielä arempi asia kuin Ukraina. Se vaikuttaa jo pelkästään arvovaltasytistä Kaliningradin ja Pietarin turvallisuuteen enemmän kuin Ukraina. Tämä on konkreettinen fakta, jonka jo Paasikivi opetti suomalaisille. Maantieteelle emme voi mitään.

Kestääkö Suomen turvallisuuspolitiikan hermo tätä painetta? Rohkaisevat ja siunaavat ajatukseni suuntautuvat Mäntyniemeen, Arkadianmäelle ja Merikasarmiin. Nyt ote ei saa lipsua.