Järki palaa pätkittäin?

On koko Euroopan etu, jos Saksassa järki alkaa palata pätkittäin ja synkistely ydinvoiman vastaisella hurskaudella alkaa hellittää. Reaktorien paniikinomainen sulkeminen oli samanlainen pitkän kantaman katastrofi kuin öljyhuollon alistaminen Vladimir Putinin mielen ailahduksille. Jos kaasu ja ydinvoima katkeaisivat lopullisesti samaan aikaan, Saksasta voisi kehittyä samanlainen euro-ongelma kuin Italia on ollut jo aikoja. Kauhea ajatus, mutta ei ole varmaa, onko tämä vaara vieläkään ohi. Epävarmuus on kiihtymässä synkkyyden syöksykierteeksi. Kenelläkään ei taida enää olla ikävä Angela Merkeliä.

Naton jäsenistä päättää Nato, ei Turkki

Turkin presidentti on ottanut asiakseen keskeyttää Naton kehittämistyön. Hän yrittää estää lännen puolustusliiton rakennetta vahvistavien ja puolustuskykyä lisäävien Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyden väitteillä, jotka eivät kuulu Naton perustamissopimuksessa liitolle määriteltyjen tehtävien piiriin.

On mielenkiintoista nähdä, miten Naton johto päivän päätteeksi suhtautuu jäseneensä, joka esittää liittokunnan keskeisimpiä tehtäviä haittaavia vaatimuksia liittokunnan perustehtävän ulkopuolisilla perusteilla.

Koska itsestäänselvyyksiä ei yleensä kannata kirjata sopimustekstiin, tätä umpisolmua ei voi avata muuten kuin tulkitsemalla Naton peruskirjaa yli sen, mitä sen artikloihin on kirjoitettu. Tällainen tulkinta voisi määrittää, että jos jäseneksi pyrkivän on todettu täyttävän Pohjois-Atlantin sopimuksessa todetut jäsenyysehdot, sen jäseneksi hyväkymistä ei voi torjua Naton toimivaltaan kuulumattomilla perusteilla.

Tällainen arkijärjen mukainen itsestäänselvyys sopimustulkinnassa kuulostaa oudolta, mutta ei ole sen oudompi kuin ne perusteet, joilla Turkki yrittää torjua Ruotsin ja Suomen liittymisen puolustusliittoon. Päätöksen uusien jäsenten hyväksymisestä tekee Nato, ei Turkki.   

SUOMEN PITKÄ POLKU NATOON

Etelä-Suomen Sanomat 8.7.2022

Ilmeisesti Madridin kokous avasi sittenkin Ruotsin ja Suomen Nato-polun komeaan loppuun asti, vaikka Erdogan tietysti heruttelee vielä muutamat iltalypsyn tiraukset. On vaikea uskoa, että Kolmenvälisen yhteisymmärrysasiakirjan toimeenpanossa alettaisiin noudattaa sellaisia vatimuksia, joista ei ole kirjattu yhteisymmärrystä.

Pohjimmiltaan on kysymys siitä, voiko länsimaisten oikeusvaltioiden lainsäädäntöön lisätä ottomaanisen diktatuurin poliisikäytäntöjä. On vaikea kuvitella, että Naton toimialueeseen kuulumattomat vaatimukset voisivat katkaista jo alkaneet jäsenyysneuvottelut.

 
Erdoganin takinkäännös viime hetkellä ennen Madridin huippukokousta osoittaa, että hän ymmärtää väistää vähän ennen kuin jotenkuten siedetyn änkyrävaltion kohtelu muuttuu hylkiövaltion yksinäisyydeksi.
x x x
Suomen matka lännen puolustusyhteisön ytimeen on pidempi ja ihmeellisempi kuin tavanomainen historiankäsitys kertoo. Sen merkittävien ratkaisujen viisaus alkaa paljastua vasta nyt, kun lopputulos on näkyvissä.

Suomen Nato-jäsenyys toteuttaa viimeistä piirtoa myöten Suomen suuren toiveen, jonka presidentti J. K. Paasikiven 76 vuotta sitten kertoi Yhdysvaltain lähettiläälle. Hän kirjasi sen päiväkirjaansa lokakuussa 1946: ”Me tahdomme päästä vaikeuksistamme säilyttäen vapautemme. Sen tähden olemme kääntyneet avunpyynnöillämme länteen. Emme halua kääntyä itään.”

Toinen merkittävä irtiotto toteutui kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun presidentti Mauno Koivisto julkisiti Pax-tulkintansa. Hän totesi, Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen puolustuspoliittisten artiklojen rauenneen, koska ne loukkasivat Suomen suvereniteettia. Ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”.

Neuvostoliiton ulkoministeriö yritti jälkikäteen pakottaa Suomen luopumaan Pax-tulkinnasta, mutta Suomi kieltäytyi. Riita päättyi Venäjälle esitetyn nootin lausumaan, jonka mukaan Suomi aikoo pitää yllä ”tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”.

Pari vuotta myöhemmin Venäjä alistui vähin äänin, kun Suomi uusi ilmavoimansa peruskaluston yhdysvaltalaisilla Hornet-hävittäjillä, jotka edustivat aikansa huipputeknologiaa.

Ilmeisesti Venäjällä tajuttiin naapurin siirtyneen lopullisesti lännen leiriin vasta 2012, kun Suomi päätti aseistaa Hornetit satoja kilometrejä kantavilla JASSM-risteilyohjuksilla. Kreml voi vain todeta, että juna meni jo. Siellä on totuttu siihen, että sotilaspoliittisiin rakennemuutoksiin pitää vaan sopeutua.

Tämä hidas oppimistapahtuma selittää ilmeisesti, miksi Venäjän reaktio Suomen Nato-jäsenyyteen on ollut lievä, ainakin toistaiseksi.

Jukka Tarkka
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.