AHVENANMAA VAPAAKSI VENÄJÄN KONSULAATISTA

8.6.2023 ESS

Ulkoministeri Pekka Haavisto näyttää Ahvenanmaan konsulaatin asemaa käsitellessään lukevan poliittista tilannetta kummallisesti. Hän arvioi sitä samalla tavalla kuin presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja lukivat toimikausillaan Venäjän lähiulkomaapolitiikan vaikutusta suomen Nato-harkintaan.

Venäjä kaappasi parissa vuosikymmenessä neljältä lähialueensa valtiolta Transnistrian, Tšetšenian, Abhasian, Etelä-Ossetian, Krimin, Donetskin ja Luhanskin. Baltian maat lukivat tilannetta kylmin silmin ja mieli kirkkaana. Ne ymmärsivät, mitä Venäjän rajanaapuruus merkitsee Natoon kuulumattomalle maalle, ja liittoutuivat pikavauhdilla länteen. Halonen ja Tuomioja lukivat tilanteen niin, että ei se mitään, kun Suomella on Kremlissä niin hyvä ystävä.

Ulkopolitiikan avainhenkilöt ovat lukeneet turvallisuustilannetta samalla tasolla kuin Jukolan pojat lukivat ABC-kirjaa lukkarin koulussa.

X X X

Itämeren alueen historiaa tunnetaan Suomessa todella huonosti, ja Ahvenanmaalla vielä huonommin Venäjän Maarianhamina-konsulaatti syntyi, kun Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalin ja ulkoministeri Vjatšeslav Molotov pakottivat sodalla uhaten Suomen suostumaan konsulaatin perustamiseen Ahvenanmaalle, eikä se ollut mikä konsulaatti tahansa.

Se taitaa olla maailman ainoa konsulaatti, jolla on oikeus pitää palveluksessaan tiedustelu-upseereita. Heidän tehtävänään oli varmistaa, että Ahvenanmaa on aseeton ja helppo saalis Kremlille silloin, kun siellä päätetään miehittää Ahvenanmaa. Tämä valmius näyttää olleen Venäjän konsulaatilla 1970-luvulle asti. Viime aikoina sitä ilmeisesti ei ole ollut, muta Suomelle talvisodan jälkeisessä ahdingossa pakotettu sopimus on edelleen voimassaa. Sen mukaisesti Venäjä voi koska tahansa elvyttää Maarianhaminan konsulaattinsa tiedustelutukikohdaksi, jos se kuvittelee pystyvänsä sillä lamauttamaan Naton tukeman Suomen puolustuksen.

Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatilla ei enää ole sotilaallista merkitystä. Natolle se on ilmeisesti tyhjänpäiväinen pikkujuttu. Silti se on Suomen suvereniteetin törkeä loukkaus. Nyt on oikea hetki vapautua

Tässä asiassa toimitusministeristö ei tietenkään voi toimia omin päin, mutta suurlähettiläs Hannu Himanen on todennut, että asia olisi hoidettavissa normaalilla menettelyllä. Tasavallan presidentin johdolla toimiva hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valiokunta voisi esittää eduskunnalle Venäjän Maarianhamina-konsulaatin sulkemista. Huhtikuussa valitulla eduskunnalla on täysi valta antaa toimitusministeristön tehtäväksi toimia Ahvenanmaan asiassa. 

TAAS VÄÄRÄÄ TIETOA AHVENANMAASTA

TV1:n A-Studiossa 5.6.2023 tohtori Kimmo Kiljunen osoitti tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä käsittelemänsä asian perusfaktoista. Jo toista kertaa Ylen keskusteluohjelmassa hän väitti Ahvenanmaan aseettomuuden ja puolueettomuuden perustuvan Krimin sodan päätteeksi 1856 tehtyyn Pariisin rauhaan. Hänellä ei näytä olevan aavistustakaan siitä, mistä silloin sovittiin.

 Näyttää siltä, että tohtori Kiljunen ei ole lukenut tai ymmärtänyt niitä dokumentteja, joista näkyy, mitä 1856 Pariisin rauhanneuvotteluissa tapahtui. Krimin sodassa hävinneen Venäjän keisari joutui lupaamaan sodan voittajille, että Ahvenanmaalle ei rakenneta rannikkolinnakkeita eikä laivastotukikohtia. Siinä ei ole halaistua sanaa aseettomuudesta tai puolueettomuudesta. Keisari Aleksanteri I ilmoitti sitoumuksensa velvoittavan vain häntä itseään ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Viimeisen Romanov-suvun edustaajan luovuttua Venäjän keisarikunnan kruunusta tämä lupaus ei velvoita tai oikeuta ketään mihinkään.

 Venäjän sotavoima miehitti Ahvenanmaata ensimmäisen maailmansodan loppupäiviin asti. Sen asevoimat äkseerasivat tukikodissaan, kuten kaikkialla Venäjän hallussa olevilla alueilla. Venäjä alkoi rakentaa rannikkotykistölinnakkeita Ahvenanmaalle muutamia vuosia ennen ensimmäisen maailmansodan alkua. Ahvenanmaa ei todellakaan ollut aseeton eikä puolueeton. Niin kauan kuin Venäjän keisarikunta oli olemassa, sen monarkki hallinnoi Ahvenanmaata kaikin tavoin, myös sotilaallisesti.

 Kannattaa olla varuillaan aina kun tohtori Kiljunen puhuu Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Hän joko ei tiedä, mistä puhuu, tai ei välitä siitä, mitä tietää.

Mikä Nato-esikunta?

Pitäisikö Suomen hakeutua Naton esikuntaan kauas länteen Yhdysvaloissa vai läheiseen Eurooppaan Hollannissa. Tästä on tullut suuren luokan kysymys, vaikka ratkaisun pitäisi olla itsestään selvä.

Suomen on turha yrittää sovittaa itseään Pohjois-Atlantin ja pohjoisen Jäämeren sotilaalliseen rakenteeseen. Suomen laivaston uuden sukupolven korvetit valmistuvat ehkä tämän vuosikymmenen lopussa, jos vielä silloinkaan. Sen jälkeen ne ovat Suomen merivoimien runkona muutamia vuosikymmeniä. Meri- ja ilmavoimien kapasiteettia ei voi hajottaa kotimaan ja kaukaisen meren puolustukseen. Ne ovat olemassa Suomen ja lähialueen puolustusta varten. Suomen osuus Naton pohjoiseen puolustukseen on varmistaa Norjan rannikkoon tukeutuvan läntisen sotavoiman logistiikkaa pohjoisen hankalissa maasto-olosuhteissa.

Suomen turvallisuuden akuutti ongelma on Itämeri ja Suomenlahti. Suomen puolustusvoimat on viritetty hoitamaan Ahvenanmaan, Turun, Helsingin, Kotkan ja Haminan ongelmia kriisissä ja sodassa. Baltian maat ovat niin lähellä, että niiden turvallisuus on Suomen turvallisuuden tärkeä osatekijä, ja samoin Suomen turvallisuus on eteläisille naapureille arvokas asia. Suomen Nato-yhteistyön ykkösasia on rakentaa tämän kokonaisuuden yhtenäisyyttä ja toimivuutta. Se ei tapahdu aidosti kaukaisessa esikunnassa ison meren tulla puolen.

Suomen yhteydet Länsi-Eurooppaan kulkevat Itämeren, Ahvenanmeren ja Pohjanlahden ilmatilassa, aavalla ulapalla ja syvyyksissä. Niiden turvallisuus on Suomen läntisen identiteetin avaintekijä. Jos Itämeri sukeutuu, olemme yksin pohjoisessa pussinperässä. Naton kytkeminen tähän kokonaisuuteen tapahtuu luontevimmin läheisen Europan turvallisuudesta vastaavassa puolustusliiton esikunnassa.  

VÄHEMMISTÖHALLITUS EHKÄ SITTENKIN

25.5.2023 ESS

Vähemmistöhallitus ei ole sellainen mörkö, jonka torjuminen olisi kaikissa oloissa isänmaallinen sankariteko. Valtiotalouden nykyien konkurssitilan purkaminen ja vaatii niin rajuja otteita, että hallituksen kokoon kyhääminen sovitellen ja puoliväkisin ei taida onnistua.

Määrätietoinen vähemmistöhallitus on aikoinaan toiminut kerrassaan mainiosti 1948-1950, kun elettiin demokratian vaaran vuosia. Kommunistit olivat kärsineet rökäletappion kesän 1948 vaaleissa. Demarit eivät suostuneet halliukseen heidän kanssaan, joten presidentti J. K. Paasikivi nimitti K-A. Fagerholmin johtaman demarien vähemmistöhallituksen.


Se kävi häikäilemättömään taisteluun kommunisteja vastaan eduskunnassa ja varsinkin työmarkkinoilla. Järjestötoiminnan lakeja ja tapoja rikottiin molemmin puolin surutta tilanteen mukaan. Periaatteena oli, että jos huijataan, huijataan sitten isosti. Poliisi mursi kommunistien johtamat poliittiset lakot Arabian posliinitehtaalla Helsingissä ja Kemin uittotyömaalla.

Maalaisliitto ja kokoomus ja tukivat demareita vähin äänin. Paasikivi hykerteli tyytyväisenä taustalla katsellessaan sitä menoa.

Kostoksi Neuvostoliitto yritti estää Paasikiven uudelleenvalinnan presidentiksi 1950, mutta epäonnistui. KGB tuki kommunistien Paasikiven vastaista vaalikampanjaa miljoonaa nykyistä euroa vastaavalla rahoituksella, mutta turhaan. Paasikivi valittiin uudelle kaudelle. Neuvostoliiton ulkoministeriön pohjoismaisen osaston kakkosmies A. N. Abramov sanoi, että Paasikivi oli kaikkein viisain ja vahvin Neuvostoliiton vihollinen.

Fagerholm sai Kremlin vihat niskaansa ikuisiksi ajoiksi. Siitä alkoi asevelidemarien hiljainen yhteistyö porvaripuolueiden kanssa, tarkoituksen oli pistää Stalinin Neuvostoliitolle kampoihin. Tämä neuvostovastainen salainen yhteenliittymä vaikutti ainakin 1970-luvulle asti, ehkä pidemmällekin. Voidaan ajatella, että jopa demareiden ja Evan yhteisymmärryksessä toteutettu yhteiskuntasopimus 1976 kuului myös demarien aseveliryhmän ansioluetteloon.

Oikeiston ja vasemmiston välisen muurin ylittänyt yhteistyö luultavasti pelasti sodan jälkeisessä ahdingossa ponnistelevan Suomen demokratian. Samanlaista taustakuviota voisi nyt ajatella kokoomuksen johtamalle vähemmistöhallitukselle. Laajaa rintamaa tarvitaan. Venäjä on edelleen iso uhka, vaikka meitä suojaa itsenäisen puolustuskyvyn lisäksi myös Nato.

VÄHEMMISTÖHALLITUS ?

Vähemmistöhallitus ei ole sellainen mörkö, jonka torjuminen olisi isänmaallinen sankariteko. Se toimi kerrassaan mainiosti, ainakin 1948-1950. Kommunistit olivat kärsineet rökäletappion kesän 1948 vaaleissa. Demarit eivät suostuneet halliukseen heidän kanssaan, joten Paasikivi nimitti Fagerholmin johtaman demarien vähemmistöhallituksen.

Se kävi häikäilemättömään taisteluun kommunisteja vastaan eduskunnassa ja työarkkinoilla. Maalaisliitto ja kokoomus ja tukivat demareita vähin äänin. Siitä alkoi asevelidemarien hiljainen yhteistyö porvaripuolueiden kanssa, tarkoituksen oli pistää Stalinin Neuvostoliitolle kampoihin.

Paasikivi hykerteli tyytyväisenä taustalla katsellessaan sitä menoa. Kostoksi Neuvostoliitto yritti estää Paasikiven uudelleenvalinnan presidentiksi 1950, mutta epäonnistui. Fagerholm sai Kremlin vihat niskaansa ikuisiksi ajoiksi.

Tämä neuvostovastainen salainen yhteenliittymä vaikutti ainakin 1970-luvulle asti, ehkä pidemmällekin. Se luultavasti pelasti Suomen demokratian. Samanlaista taustakuviota voisi ajatella kokoomuksen johtamalle vähemmistöhallitukselle. Laajaa rintamaa tarvitaan. Venäjä on edelleen iso uhka, vaikka meitä suojaa nyt myös Nato. 

VAALIHUUMAN JÄLKEEN TULEE KRAPULA

11.5.2023 ESS

Kokoomukselle taisi käydä tavallinen moka vaalihuumassa. Petteri Orpo antoi ihanan lupauksen, että valtion taloutta siistitään kuuden miljardin menosäästöillä ilmana veronkorotuksia tai sosiaali- ja terveysetuuksien supistuksia.

Kun hallitusneuvottelut lähestyvät totuuden hetkeä, alkaa ilmetä, että ei se taida ihan niin mennä. Pelkällä toiminnan virtaviivaistamisella ei saavuteta tuon luokan säästöä. Asiantuntijataho toisensa jälkeen todistaa, että ilman merkittävää verotulojen kasvattamista tai isojen korvausten supistusta tuon kokoluokan remontti ei onnistu.

Tuloveron reipas nosto olisi varmaan kohtalokas virhe, sekä työllisyyden että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Tutkimuslaitosten puheista on ilmennyt sellainen kiusallinen ajatuskulku, että ehkä arvonlisäveron korotus voisi toimia paremmin.
Sen epäkohta olisi tietenkin heikoimmissa asemissa olevine perheiden ahdingon lisääntyminen. Mutta tässä logiikassa on sellainen idea, että hyvätuloisten ostoskassit ja hyödykkeiden hankinnat taitavat olla myös inflaation ja korkojen nousun paineessa suurempia ja monipuolisempia kuin köyhyysloukun uhassa elävien perheiden ostoslistat. Alvin nosto rankaisisi enemmän vauraita talouksia kuin köyhiä perheitä.

Taitaa kuitenkin olla melkoisen väännön takana, että tämä päättely voitaisiin kirjata jossakin muodossa hallitusohjelmaan. Silti jotakin tämän tapaista täytyy saada aikaan. Ehkä kokoomuksen takataskussa on alun perun ollut jokin alvin korotusta vastaava taikatemppu.

Perussuomalaisten nokittelu kokoomuksen ja varsinkin ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa häiritsee hallitusneuvottelun työrauhaa. Pinnan alla poreilee periaatteellinen erimielisyys maahanmuuton perusteista ja kansalaisten perusoikeuksista. Niistä voi tulla iso ongelma. Neuvotteluilmapiiriä voi rasittaa myös perussuoalaisten johtajistoon kuluvien julkinen tyytymättömyys hallitusneuvottelun vetäjään.

Hallituksen muodostaminen nyt neuvotteluja käyvällä kokoonpanolla ei taida olla ihan helppoa. Tilanne tuskin paljon parantuisi, jos perussuomalaiset syrjäytettäisiin ja sosiaalidemokraatit tulisivat mukaan. SDP:n hallitusneuvotelijana olisi puolueen merkittävään vaalivoittoon ohjastanut pääministeri, jolta äänikuningattaren asema luiskahti kuitenkin perussuomalaisten puheenjohtajalle. Hänen seuraajallaan SDP:n johdossa voi olla uusia ajatuksia, mutta tuskin varsinaista viisasten kiveä. Tässä alkaa tuntua siltä, että lähestytään vähemmistöhallituksen aikaa.

x x x

Toinenkin synkkä epäilys nousee mieleen. Ponteva puhe kaksi tai jopa kolme vaalikautta kattavasta saneerausohjelmasta ei ole ihan tästä maailmasta peräisin. Se pitäisi sitoa ehkä jopa kaksien eduskuntavaalien tuloksena valtaan nousevia eduskuntia ja hallituskokoonpanoja.

Nykytilanteessa syntyvä hallitus ja uusi eduskunta voivat säätää vaikka millaisen lain vaikka kuinka moneksi vaalikaudeksi. Ne eivät kuitenkaan voi rajoitta seuraavien eduskuntien ja hallitusten lainsäädäntövaltaa.

Vaikka sellainen laki säädettäisiin yhteisen innostuksen hengessä, seuraavalla hallituksella on mahdollisuus säätää uusi laki sellaisessa muodossa kuin se arvioi uuden tilanteen vaativan.

Petteri Orpolla on kovat paikat.   

NAAMIOT PUTOAVAT MYÖS AHVENANMAALLA

27.4.2023 ESS

Ahvenanmaalla esiintyy kahdenlaista aseettomuususkoa. Niistä törkein on Neuvostoliiton sotilastiedustelulla luoma aseettomuuskulissi. Pian tämäkin naamio putoaa, ja sen takaa paljastuvat rumat kasvot.

Ahvenanmaalaisten edelleen elättämä säälittävä aseettomuususkomus perustuu Kansainliiton sata vuotta sitten saarnaamaan oppiin puolustuskyvyttömyyden luomasta turvallisuudesta. Kun sekin naamio pian putoaa, Ahvenanmaalle rakennettujen kulissien takaa näkyviin tulee kahdet kasvot, toinen on törkeä ja toinen säälittävä.

x x x

Neuvostoliiton sodalla uhaten Suomelle 1940 sanelemaan sopimukseen räätälöitiin Maarianhaminan konsulaatti, jolle säädettiin oikeus sotilastiedusteluun. Se oli alun perin tarkoitettu varmistamaan, että kaikkiin Neuvostoliiton sotasuunnitelmiin Itämerellä kuuluva Ahvenanmaan miehitys olisi toteutettavissa helposti. Tämän varmistaminen oli konsulaatissa neuvostoarmeijaa ja myöhemmin Venäjää palveleville upseereille helppo ja miellyttävä tehtävä.

Kylmän sodan aikana konsulaatin sotilasosasto oli viritetty ottamaan komentoonsa aseettoman Ahvenanmaan rannoille tulevan venäläinen maihinnousuyhtymä, ja ryhmittämään se valmiiksi tiedustelluille toiminta-alueilleen.

Tässä sopimuksessa ei ole sanaakaan puolueettomuudesta, se on pelkkää sapelinkalistelua ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän hyväksi.

Monet ahvenanmaalaiset sulkevat silmänsä ja korvansa omalta historialtaan. He vastustavat Maarianhaminan konsulaattisopimuksen purkamista, vaikka eivät ole sen osapuolena. Sotilaallinen puolustus ei kuulu Ahvenanmaan itsehallinnon piiriin. Siitä vastaavat Suomen eduskunta, presidentti ja hallitus.

x x x

Toinen Ahvenanmaalle juurtunut aseettomuususko perustuu suomalaisten rakastaman Kansainliiton uskomusoppiin, jonka mukaan puolustuskyvyttömyys suojaa sodan kauhuilta. Tästä hurskastelusta sommiteltiin vähä yli sata vuotta sitten Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimus.

Sen artiklat ovat täynnä lapsellista pilkunviilausta niistä valvontatoimista, joilla alueen pyhää aseettomuutta ja puolueettomuutta varjellaan. Vielä 1920-luvun alkupuolella niillä oli ehkä poliittista katetta, mutta sen jälkeen ei hiventäkään uskottavuutta.

Geneven sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta ei ole koskaan toteutunut tarkoitetulla tavalla niissä tilanteissa, joita varten se laadittiin. Tai oikeastaan, sen seitsemännen artiklan toinen kohta on toteutunut koska sopimuksen muut osat eivät toimi. Se velvoittaa Suomen puolustamaan Ahvenanmaata, minkä se muutenkin tekisi, koska saaristo on Suomen valtioaluetta.

NATO JA AHVENANMA

Presidentti korosti eduskuntapuheessaan, että Ahvenanmaan asioissa kansainvälistä sopimussoikeutta ei saa loukata. Sitä ei loukkaisi se, jos vähän yli sata vuotta sitten hyväksytyn Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimuksen allekirjoittajavaltioiden edustajat kokoontuvat pohtimaan Ahvenanmaan aseettomuuden merkitystä Itämeren nykyisessä turvallisuustilanteessa. Na kaikki - paitsi Ruotsi vielä vähän aikaa – ovat nyt Naton jäseniä.

Näillä valtioilla on oikeus päättää yli sata vuotta sitten tekemänsä sopimuksen jatkamisesta tai lopettamisesta. Siinä pohdinnassa voitaisiin tukeutua Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklaan, jonka mukaan olosuhteiden muuttuminen voi aiheuttaa sopimuksen raukeamisen.
Ahvenanmaan alueen puolustustarpeiden arvioinnissa otettaisiin varmaan huomioon myös aseettoman ja puolueettoman alueen sijainti Naton puolustusvastuun herkimpiin kuuluvalla alueella. Ahvenanmaan sotilaallinen turvallisuusasemasta päättämien ei kuuluAhvenanmaan itsehallinnon piiriin. Se on Suomen turvallisuuspolitiikan johtoryhmän ja puolustusvoimien vastuualuetta.

Ahvenanmaalaisten kannattaisi muistaa omasta historiastaan, että Suomen puolustusvoimat toimivat alueella talvi- ja jatkosopien ajan. Se varmisti, että alue ei joutunut mittavien sotatoimien kohteeksi. Genevessä aikanaan tehdyn sopimuksen laatijat ovat kaikessa hiljaisuudessa ymmärtäneet, että sopimuksen hurskaat toivomukset eivät auta kovassa paikassa. Siksi sopimukseen on kirjattu, että jos sotilaallinen uhka kohdistuu Ahvenanmaahan ja sen kautta mannermaahan, Suomella on velvollisuus torjua hyökkäys. Niin tehtiin, eikä mannersuomalaisilla ole tarvetta pyytää sitä ahvenanmaalaisilta anteeksi.

KANSAINVÄLISELLÄ OIKEUDELLA VANHAT EVÄÄT

Helsingin Sanomat julkaisi 13.4.2023 Mielipidesivullaan tällaiset ajatukseni.

Kansainvälisen oikeuden gurut hehkuttavat Helsingin Sanomien jutussa (11.4.2023) kaikkien kansainvälisten sopimusten ikuisuutta. Tällainen ajatus ohittaa Wienin sopimusoikeusneuvoston vuonna 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklan. Sen mukaan sopimus voi raueta voimakkaasti muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksesta ilman minkään osapuolen tahdonilmausta.

Ahvenanmaan aseettomuus ja puolueettomuus perustuvat vähän yli sata vuotta sitten Genevessä tehtyyn sopimukseen. Riittääkö ajat sitten tyhjiin rauenneen Kansainliiton vuosisadan ikäinen evästys nyt, kuu se ei omana aikanakaan ollut erityisen menestyksekäs?

Tilanne on niistä ajoista muuttunut sen verran, että turvallisuusavaruutta hallitsee kahden ydinasevallan välinen kauhun tasapaino. Toinen nykyisistä supervaltioista ei ollut olemassakaan silloin, kun Ahvenanmaa-sopimus tehtiin. Supervaltablokkien vahvimmin jännittyneisiin alueisiin kuuluu Itämeri, joka on Suomen henkireikä länteen.

Jos kansainvälisen oikeuden opastukset nykytilanteessa elämiseen ovat samat kuin sata vuotta sitten, sellaisella tieteenalalla ei ole merkittävää annettavaa yhteiskunnalle.

Jukka Tarkka
Espoo

PALAAKO HALLITUSPOLITIIKKA VANHAAN NORMAALIIN ?

3.4.2023 Etelä-Suomen Sanomat

Pääministeri Sanna Marin perusteli eroaan sosiaalidemokraattien puheenjohtajan tehtävästä mielenkiintoisesti kahdella kommentilla, muistaakseni vieläpä samassa lausumassa.

Hän sanoi menneitä hallitusvuosia niin rankaksi kokemukseksi, että halusi niitä rauhallisempaa elämää. Ja sitten hän sanoi myös, että olisi ollut valmis jatkamaa samaa rääkkiä vielä neljä vuotta. Ne eivät olisi voinet toteutua yhtä aikaa. Marin varasi mahdollisuuden sanoa kumman tahansa vaihtoehdon toteutuessa olevansa siihen tyytyväinen.

Marinin lähtö oli hänelle tyypillisellä tavalla tiukka mutta tyylikäs. Sivullisen silmissä näyttää vähän siltä, että hänen katseensa ehkä sittenkin suuntautuu isoihin kansainvälisiin tehtäviin.

Suomalalaisten kannattaa toivoa hänelle menestystä suuren maailman markkinoilla. Niissäkin tehtävissä hänellä voisi olla annettavaa Suomelle. Lähtöaskel on hyvä, hän osaa välttää rehvakasta tältä-tullaan-oletteko-valmiit-asentoa.

x x x

SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden valikoima näyttää sillä tavalla hyvältä, että puolue tuntuu palautuvan valovoimaisen johtajan tukiryhmästä tavalliseksi puoluejärjestöksi.

Muutenkin poliittinen kenttä näyttää asettuvan perinteiseen viritykseen. Perussuomalaiset taitaa asteittain peruuttaa ulos vanhan räyhäpopulismin rippeistä ja tuntuu asettuvan tavalliseksi oikeistopuolueeksi. Siihen viittaavat rempseän puoluesihteerin hillintä ja siirtyminen EU-parlamentissa Venäjä ohjastamasta ryhmästä normaalia puoluetoimintaa edustavaan ECR-ryhmään.

Tuntuu siltä, että vaalin jälkeinen ilmapiiri voi avata mahdollisuuden muodostaa vaikeassa tilanteessa järkevään toimintaan pystyvä enemmistöhallitus.

Se vaatii luultavasti kovaa vääntöä, mutta toivottavasti oppositiosta hallitusrooliin siirtymistä opettelevat isot puolueet saavat kohtuullista tukea muilta neuvotteluosapuolilta. Muuten uuden hallitukseen menestymismahdollisuudet romahtavat jo lähtötilanteessa.

x x x

Isojen perusratkaisujen rinnalla uuden hallituksen pitää ryhdistäytyä poistamaan käytännössä pieni, mutta periaatteellisesti kiusallinen mainehaitta. Suomen on irtauduttava Neuvostoliiton Suomelle 1940 sanelemasta Ahvenanmaa-sopimuksesta.

Sen mukaan Neuvostoliitto perusti Maarianhaminaan konsulaatiksi naamioidun sotilastiedustelun tukikohdan, joka kuuluu nyt Venäjälle. Tällainen muodollisesti edelleen voimassa oleva sopimus loukkaa Suomen suvereniteettia. Siitä on päästävä eroon, kuten vapauduttiin 1990-luvun alussa yya-sopimuksen ja Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavista sotilasartikloista.  

NATO PERIMMÄISTEN KYSYMYSTEN ÄÄRESSÄ

Unkarin päätös ratifioida Suomen Nato-jäsenyys osoitti sen epäonnistuneen yrityksessään saada Suomi painostamaan Euroopan unionia maksamaan oikeusvaltiokiistassa jäädytetyt tukimiljoonat. Unkari yritti käyttää Natoa vipuvartena saadakseen ylimääräisen edun Euroopan unionilta.

Turkki osoitti Suomen jäsenyyden yllättävällä ratifioinnilla epäonnistutuneensa yrityksessään opettaa pohjoiselle demokratialle turkkilaista ihmisoikeuspolitiikkaa ja poliisitoimen kulttuuria. Ne eivät ole Nato-asioita vaan ottomaanista tapakulttuuria, joka on vieras läntiselle ihmisihanteelle.

Yksin jääneen Ruotsin pääministeri näyttää vajonnen epätoivoon. Syvän huolestumisen kyllä ymmärtää, mutta Ruotsin tilanne ei ehkä ole sittenkään täysin toivoton. Turkki ja Unkari käyttäytyivät Suomen onneksi hyvin epäjohdonmukaisesti. Se voi koitua vielä Ruotsinkin eduksi.

Puolen vuoden ajan Ruotsilta ja Suomelta puuttui kahden diktatuurin ratifiointi. Varsinkin Ruotsia, ja jossain määrin myös Suomea syytettiin jatkuvasti muuttuvin perustein milloin mistäkin törkeistä menettelystä. Ja sitten äkkiä sekä Unkarin että Turkin kommentit Suomesta muuttuivat yhdeksi päivänpaisteeksi. Suomen jäsenyyden ratifiointi onnistui äkkiä ja yllättäen, vaikka Suomi ei muuttanut asentoaan.

Unkari ja Turkki ovat niin oudosti toimivia valtioita, että myös Ruotsille voi ennen kesää tulla sama kummallinen mutta onnekas yllätys kuin Suomelle tänä keväänä. Jos ne ratifioivat vielä Ruotsinkin, ne tulevat myöntäneeksi epäonnistumisensa kahteen kertaan yrityksessään opettaa Natoon pyrkiville demokratioille vierasta toimintamallia. Eihän sinä muuta tapahtunut kuin että Turkki ja Unkari saivat lommon kilpensä, eivät Suomi, Ruotsi eikä Nato.

Jos Naton jäsenkriteerit kirkkaasti täyttävä Ruotsi ei saa kaikkien jäsenmaiden ratifiointia, Nato joutuu perimmäisten kysymysten ääreen. Se ei voi alistua jäsenistönsä pienen vähemmistön saneluun puolustusliiton perusasioissa.

Silloin Naton peruskirjan pyhät opit joutuvat kriittiseen uudelleenarvioon. Se pakottaa luopumaan tähän mennessä pyhänä pidetystä yksimielisten päätösten periaatteesta. Jos niin ei tapahdu, Naton sisäisessä rakenteessa alkaa toimia vähemmistön mielivalta. Hyvät voimat meitä siltä varjelkoot.

Hyvä Suomi

Niin siinä vaan kävi, että vanhaanaikainen patrioottinen paatos alkoi hyrrätä mielessä, kun ajattelin Suomen värejä Naton lippulinnassa Brysselissä. Turkin ja Unkari kanssa rähjääminen veti mielen matalaksi, mutta eihän siinä tapahtunut muuta kuin se, että ne saivat lommon kilpeensä, eivät Suomi, Ruotsi eikä Nato.

Onneksi minulla oli juhlajuomapullo jääkaapissa odottamassa yllättävää ilon aihetta. Ei ole ihan tavallista poksauttaa pullo keskellä kirkasta päivää, mutta tämä tilanne on omaa luokkaansa, kerta kaikkiaan.

Kun Suomen lippu alkaa hulmuta Naton päämajan juhlakentällä, nousen seisomaan ja kohotan maljan. Hyvä Suomi. 

JÄLKIVIISAUTTA

Näinä hienoina päivinä olen ajatellut nykyistä edeltäneen turvallisuuspolitiikan johdon asemaa Suomen historiassa. Se näyttää pitäneen Nato-jäsenyyden torjuntaa suurimpana saavutuksenaan. Tämä alkoi näkyä jo siinä vaiheessa, kun turvallisuuspolitiikan johtotähdet panikoituivat Baltian maiden Nato-jäsenyyden lähestyessä. He julistivat, että sellainen liikahdus ei olisi Suomelle mitenkään erityinen pohdinnan paikka. Kehtaan esittää tällaista jälkiviisastelua, sillä jo tämän kaiken tapahtuessa herätin yleistä paheksuntaa moittimalla turvallisuusjohdon historiatonta impivaaralaisuutta.

Kun Suomen Nato-jäsenyys astuu täyteen voimaan, toimintakykymme ensimmäinen mittari on se, miten osaamme auttaa rannalle vähäksi aikaa jäänyttä Ruotsia nopeasti mukaan Nato-yhteisöön. Voisi olla elegantti tyylisuoritus, jos uusi eduskuntaa heti kansanedustajien valtakirjojen tarkistuksen jälkeen järjestäisi erityisistunnon, ja hyväksyisi voimakkaan vetoomuksen Nato-kollegoille Ruotsin tien raivaamiseksi heti puolustusliitoon, tavalla tai toisella.  

TURVALLISUUDEN JOHTOJOUKKUEEN RAKENNE

30.3.2023 ESS

Pääministeri Sanna Marin on saanut asialliset kommentit Kiovassa aloittamastaan keskustelusta vanhojen Hornetien luovuttamisesta tukemaan Ukrainan puolustusta. Se oli outo avaus.

Marin kunnostautui turvallisuuspolitiikkaa johtavassa joukkueessa hallituksen valmistellessa Nato-jäsenyyshakemusta. Operaatiota johti perustuslain mukaisesi Tasavallan Presidentti – yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Olen omavaltaisesti lisännyt ajatusviivan perustuslain käyttämään sanamuotoon.

Marin huolehti rauhallisesti siitä, että hallituksessa syntyi selvä Nato-jäsenyyttä kannattava enemmistö, ja antoi presidentin jatkaa prosessia tämän mandaatin perusteella. Kaikki joukkueen osapuolet tiesivät reaaliajassa, miten sen muut jäsenet toimivat, ja eteneminen oli suorastaan eleganttia.

Marini Kiovassa aloittama Hornet-keskustelu ei toiminut tämän rakenteen mukaan. Se on johtanut nyt Suomen turvallisuusaseman kannalta hankalaan neuvottelukutsuun Ukrainan ja Yhdysvaltain kanssa.

Maito on kaatunut lattialle. Asia on hoidettava tavalla tai toisella tyylikkäästi.

x x x

Pääministerin vahingossa luoma tilanne tölväisee ikävästi Suomen turvallisuuspolitikan perusteita. Sen kaiken kattavana pääasiana on maanpuolustuksen uskottavuuden säilyttäminen kaikissa tilanteissa, oltiinpa sitten Natossa tai ei.

Marinin halu osoittaa myötätuntoa ahdingossa taistelevalle Ukrainalle sai hänet hetkeksi unohtamaan Suomen puolustuksen perusasian. Arvaamattoman ja röyhkeän supervallan naapurissa elävän maan on pidettävä oma puolustuksensa huippuvireessä.

Hornet-kalusto uusitaan, koska se on menettämässä kykyään kehittää kansainvälisesti kilpailukykyistä taistelutehoa. Niiden tarjoaminen Ukrainalle joskus 2030-luvulla luo ikävän vaikutelman. Hengenhädässä taisteleva Ukraina saa tyytyä vanhanaikaiseksi käyneeseen kalustoon.

Naton piirissä on luja luottamus siihen, että sille olisi etua pohjoisten demokratioiden jäsenyydestä. Jos Suomi heikentää kansallista puolustustehoaan, sen painoarvo Naton sisäpiirissä vähenee.

Suomen uskottava puolustus vaikuttaa myös Ukrainan tuvallisuuteen. Se vähentää Venäjän painetta Mustan meren suunnalla, ja auttaa Ukrainaa elämään edes vähän paremmassa turvassa kuin nyt.

Ukraina tarvitsee nyt heti puolustusta vahvistavaa apua. Sitä ei paljon lohduta epäkurantin puolustuskaluston saaminen joskus ensi vuosikymmenellä.

Eduskuntavaalissa voi syntyä rakenne, jossa demarit ei ole pääministeripuolue. Toivottavasti syntyy hallitus, jossa Marin olisi ulkoministeri. Hänen kapasiteettinsa kannattaa pitää mukana tuvallisuuspolitiikan johtoryhmässä.  

16.3.2023 ESS

AHVENANMAAN ASEMAN NORMALISOINTI

Netissä näyttää olevan vireillä adressi, joka esittää asevelvollisuuden ulottamista ahvenanmaalaisiin. Se vaatisi muutosta Suomen eduskunnan 1920-luvun alussa säätämiin lakeihin Ahvenanmaan itsehallinnosta. Adressi liikkuu sillä ainoalla turvallisuuspolitiikan alueella, jolla Ahvenanmaalla on sanavaltaa.

Muutoksen vaatijat perustelevat vetoomustaan Uutissuomalaisen tekemällä mielipidemittauksella (USU/ESS 1.6.2022). Adressin mukaan 58 prosenttia sen kysymyksiin vastanneista luopuisi Ahvenanmaan aseettomuudesta.

Ahvenanmaan aseettomuus ja puolueettomuus ovat erilaisia asioita kuin väestön asevelvollisuus. Niistä on sovittu Genevessä 1921 tehdyllä kansainvälisellä sopimuksella. Ne eivät ole Ahvenanmaan itsehallinnon piirissä vaan Suomen halliuksen ja puolustusvoimien vastuualueella.

Ahvenanmaan turvallisuusasemaa hämmentää Maarianhaminassa toimiva Venäjän konsulaatti. Sen olemassaolo perustuu Neuvostoliiton Suomelle syksyllä 1940 sanelemaan ilmoitukseen, joka on nimetty sopimukseksi, vaikka oli sodalla uhaten toteutettua poliittista väkivaltaa.

Maarianhaminassa toimiva Venäjän konsulaatti taitaa olla maailman ainoa niin nimetty virasto, jolla on kansainväliseen asiakirjaan perustuva oikeus sotilaalliseen tiedusteluun toimialueellaan. Venäjän oikeusasema Norjan Huippuvuorilla on ehkä vähän samanlainen ilmiö.
                                        x x x

Kun Ruotsi ja Suomi liittyvät Natoon, Ahvenanmaan aseettomuuden, puolueettomuuden ja vieraan vallan sotilastiedustelun taustalla olevien sopimusten mitätöintiin avautuu mielenkiintoinen mahdollisuus.

Vireillä olevien jäsenhakemusten toteutumisen jälkeen kaikki vuoden 1921 Ahvenanmaa-sopimuksen allekirjoittaneet valtiot ovat Naton jäseniä. Ne voisivat sopia keskenään, että vuoden 1921 Geneven sopimuksen ja Neuvostoliiton vuonna 1940 Suomelle saneleman ilmoituksen määräykset raukeavat, koska ne perustuvat olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse.

Itämeren ja sen rantavaltioiden turvallisuudesta vastaava puolustusliitto ei kerta kaikkiaan voi alistua esimerkiksi siihen Geneven sopimuksen neljännen artiklan määräykseen, jonka mukaan ”Suomen Hallitus ei saa myöntää lupaa tulla saaristoon ja siellä väliaikaisesti ankkuroitua muta kuin yhdelle jonkun muun vallan sotalaivalle.”

Yhtä mahdottomia ovat Neuvostoliiton Suomelle 1940 saneleman ilmoituksen ensimmäinen ja kolmas artikla, joiden mukaan Suomen naapurimaan sotilastiedustelu hallinnoi Ahvenanmaan pysymistä aseettomana. 

Natolla on iso ongelma

Illan 9.3.2023 uutiset näyttävät viittaavan siihen, että Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyydestä on syntymässä suuren luokan ongelma Natolle, mutta Ruotsi ja Suomi tuntuvat selviävän vähin vaurioin ja itseasiassa hyvässä turvassa.

Kaikesta pääellen Erdogan on päättänyt kaataa Ruotsin ja Suomen jäsenyydet, ihan siitä riippumatta siitä, miten ne sievistelevät ja ovat olevinaan myöntyväisiä Turkille. Ne voivat pelata tätä roolia, sillä niillä on keskeisten Nato-maiden kanssa valtioidenvälisellä tasolla sovitut turvatakuut.

Turkki hallitsee liittokunnan kaikkein keskeisimpiin kuuluvaa aluetta, ja on sotilaallisesti hyvin vahva. Naton on ratkaistava, miten selvitä tällaisen jäsenvaltion sietämättömästä öykkäröinnistä. Ruotsi ja Suomi seuraavat katseella tilannetta. 

UUDEN KIRJANI LEHDISTÖTIEDOTE

8.3.2023 

Suomen suhtautumisessa Venäjään ja Natoon on tapahtunut jyrkkää käänne. Niitä on alettu arvioida samalla tavalla kuin länsimaissa on totuttu käsittelemään kaikkia kansainvälisen elämä ilmiöitä, ja siinä rumatkin sanat sanotaan niin kuin ne ovat.

Lähihistorian arvioinnissa ei ole vielä näkynyt tätä turvallisuuspolitiikassa toteutunutta uudistusta. Nyt tarvitaan myös historian tulkinnan päivitys nykyaikaan.

Suomen lähihistorian keskeisten hahmojen kuva muuttuu ratkaisevasti, jos heitä arvioidaan samoin perustein kuin käsitellään Putinin Venäjää ja Zelenskyin Ukrainaa. Uudessa katsannossa Kekkonen näyttää joissakin tilanteissa ajautuneen ristiriitaan valtio-oikeuden pääperiaatteiden kanssa. Ja Paasikivi paljastuu Venäjän kulttuurin ja politiikan profeetalliseksi vastustajaksi.

Kun katsotaan kylmin silmin, mitä Kekkonen on noottikriisiä edeltäneessä tilanteessa kirjoittanut reaaliaikaisissa muistiinpanoissaan, noottikriisin synty hahmottuu täysin toisin kuin siitä kanonisoitu tavanomainen totuus tietää.

Siinä tapahtui niin, että Suomen tasavallan presidentti pyysi kesällä 1959 Neuvostoliiton kommunistipuolueen ylintä johtoa osallistumaan Suomen presidentinvaaliin tavalla, josta olisi hyötyä Kekkoselle henkilökohtaisesti.

Ja sitten pari vuotta myöhemmin tuli vastaus tähän avunpyyntöön. Se oli nootti, joka varmisti Kekkosen valinnan uudelle kaudelle, kuten oli pyydetty. Mutta se loi myös vuosikymmeniä vaikuttaneen mainehaitan Suomelle ja Kekoselle. Noottikriisi ja sitä edeltäneet yöpakkaset levittivät suomettumispandemiaa kansallisen tietoisuuden kaikkiin kerrostumiin.

Kirjani osoittaa yöpakkasten ja noottikriisin lisäksi muutamia muitakin tapauksia, jotka naamioiden pudottua näyttävät hyvin karuilta.

Esimerkiksi: Kekkonen jätti kenraali Lauri Sutelan kaksi kertaa 1970-luvulla tiukassa paikassa ilman selustatukea. Suomen tasavallan presidentti antoi Neuvostoliiton kommunistipuolueen johdolle mahdollisuuden päättää, voisiko Suomen puolustusvoimien komentaja jatkaa tehtävässään.

Tai: Kekkonen alkoi katua heti torjuttuaan Neuvostoliiton marsalkka Ustinovin ehdotuksen yhteisistä sotaharjoituksista. Hän kaavaili Neuvostoliton lepyttämistä tavalla tai toisella. Kenraali Sutela esti presidentti Kekkosta tekemästä Kremlille ehdotuksia, jotka olisivat olleet Suomelle epäedullisia tai vaarallisia.

Ja: Juhannuspommi ei ollut pommi siksi, että Johannes Virolainen sanoi yleisten syiden estäneen kokoomuksen pääsyn hallitukseen. Se oli pommi siksi, että Kekkonen nolasi julkisuudessa itsensä primitiivisellä raivonpurkauksella.

Suomettumisen lopetti Mauno Koiviston Pax-tulkinta. Se vapautti Suomen niistä Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen artikloista, jotka loukkasivat Suomen suvereniteettia.

HÄIRIKÖT LOUKKAAVAT NATOA

Etelä-Suomen Sanomat 2.3.2023

Vielä viime viikolla näytti mahdolliselta jopa sellainen kuperkeikka, että Naton häiriköt Erdogan ja Orban ilahduttaisivat yhdessä hyvää ystäväänsä Kremlissä, ja jättäisivät Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyydet ratifioimatta. Putin yllyttää ja ainakin Orban tottelee.

Turkki voi olla eri asia. Sillä on poliittista profiilia enemmän kuin surkimuksen roolin ottaneella Unkarilla. Yhdysvallat luultavasti painostaa kulisseissa Turkkia Naton kulttuurin mukaiseen käytökseen. Sellainenkin yllätys voi tapahtua, että Erdogan huomioisi sivistyneesti pohjoisten demokratioiden avun maanjäristyskatastrofin uhreille. Erdogan voi päivän päätteeksi sittenkin hyväksyä Suomen Nato-jäsenyyden.

Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyydet voivat asettua aikajanan eri kohdille. Siitä mahdollisuudesta on kehittynyt pohjoisille naapureille elämää suurempi ongelma, vaikka tuskin se paljon haittaisi elämän menoa. Käsi kädessä voidaan kulkea, vaikka askelten mitta ja tahti olisivat erilaiset.

Nato-Suomen ja jäsenyyttä odottavan Ruotsin yhteistyö olisi suunnilleen samanlainen viritys kuin oli liittoutumattomien pohjoismaiden kaksi vuosikymmentä kestänyt puolustusyhteistyön harjoittelu Nato-maiden kanssa. Sehän onnistui mainiosti

Riippumatta Natoon liittymisen ajoituksesta Ruotsin ja Suomen turvallisuusedut ovat yhteiset, vaikka eri syistä. Suomen turvallisuusongelmien painopiste on siirtynyt itärajalta Suomenlahdelle, Ahvenanmerelle ja Itämerelle. Ruotsi on pari sataa vuotta tuntenut Venäjän ja Neuvostoliiton vuorotellen painavan pistoolia kuningaskunnan ohimolle.

Jo 2010-luvulla Ruotsi ja Suomi kulkivat käsi kädessä, vaikka niiden poliittiset asennot olivat etäällä toisistaan. Puolueettomuudella poseeraavalla Ruotsilla oli kassakaapissaan Yhdysvaltain antamat turvallisuustakeet. Suomi vapautui tuskaisen hitaasti Lenin-kultin ja yya-sopimuksen virittämän suomettumisen taakasta.

Nyt Ruotsin ja Suomen uhkakuvat, politiikan tavoitteet ja asenteet ovat samansuuntaiset ja johtavat luonnostaan yhteiseen puolustukseen. Naton häiriköt yrittävät viivyttää liittokunnan turvatakuiden leviämistä koko pohjolaan. Silti johtavien Nato-maiden erillisillä sopimuksilla vahvistamat turvallisuustakuut avaavat Ruotsille ja Suomelle mahdollisuuden rakentaa etukenossa yhteistä puolustusta Naton kanssa. Viivytys harmittaa Ruotsia ja Suomea, mutta loukkaa Natoa. Sen pitää palauttaa jäsenkuntaansa järjestykseen.  

TURKIN KATASTROFI ON NATOLLE ISO ONGELMA

16.2.2023 ESS

Jos presidentti Erdoganilla on inhimillisiä ominaisuuksia, hänen luulisi järkyttyneen jättimäisen maanjäristyksen kauheuksista. Koska hän on diktaattori, hän on ainakin huolissaan poliittisesta tulevaisuudestaan.

Vaalin lykkäämiselle on hyvät perusteet. Koko Turkki on syvän tunnekuohun vallassa. Vaalien hallittu järjestäminen tuhoalueella on luultavasti mahdotonta ihan lähikuukausina, mutta tämä tuskin surettaa presidenttiä. Varsinkin, kun vaalin siirtäminen antaisi diktaattorille edun. Hän saisi aikaa viimeistellä äänestyksen ja ääntenlaskennan organisaatio niin, että voittolukemat olisivat hänellä pöytälaatikossa valmiina jo ennen vaalipäivää.

Kyynisesti ottaen voisi olla etu Erdoganille kestää vaalit nyt heti niska kyyryssä. Suuren sekasorron keskellä mikään voima ei voisi estää manipuloidun äänestystuloksen julkistamista. Sitä voitaisiin kaunistella vähän alemmalle tasolle kuin diktaattorien tavallisesti saama voitto 95 porosentin enemmistöllä.

Siitä riippumatta, millaisen asennon Erdogan ottaa, hän on joka tapauksessa tulilinjalla. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vahvemmaksi kasvaa kansan pakkomielle etsiä syntipukki, johon voisi purkaa pahaa oloaan ja kiukkuaan.
x x x
Kääntyypä Turkin sisäinen tilanne mihin suuntaan tahansa, se on Natolle iso ongelma. Turkin lainsäädännön ja hallinnon ylikuormitus pysäyttää luuluultavasti Ruotsin ja Suomen Nato-sopimuksen ratifioinnin ehkä lopullisesti. Se keskeyttäisi liittokunnan vahvistumisen herkällä hetkellä, sillä nurkan takaa uhkaa Ukrainan sodan laajeneminen yleiseurooppalaiseksi kriisiksi.

Nyt jos koskaan Nato tarvitsee Ruotsia ja Suomea varmistaman liittokunnan puolustusrintamaa sen varallisimpiin kuuluvalla alueella. Putinin kannalta Ruotsin ja Suomen jääminen Naton ulkopuolelle avaisi sen rintamaan aukon, johon iskeminen voisi Kremlin johdossa tuntua houkuttelevalta.

Jos Turkki todella tuhoaa Naton jäsenkunnan vahvistamisen, Ruotsi ja Suomi menettävät puolustusliiton turvatakuut. Silloin valtioiden välisten sopimusten niille antama tuki olisi laiha lohdutus, vaikka se suojaa lähes samalla teholla kuin suojaisi Nato-sopimuksen viides artikla

Tästä synkästä näkymistä avautuu Natolle varsinainen totuuden hetki. Sen on yksinkertaisesti pakko virtaviivaistaa yli puolen vuosisadan ikäiseen organisaatioon luutuneet jäykkyydet.

Takertuminen yksimieliseen päätöksentekoon kaikissa asioissa uhkaa Natoa jäsenkunnan pienen vähemmistön terrorilla, joka lamauttaisi liittokunnan toiminnan. Hyvät voimat meitä siltä kohtalolta varjelkoot. 

HISTORIAN TULKINNAN PÄIVITYS NYKYAIKAAN

Uusi kirjani on ilmestynyt: JÄTTILÄISEN JALANJÄLJET - Alaviiteitä suomettumisen historiaan (Siltala)

Kun naamiot sattuneesta syystä riisuttiin viime vuonna, Suomen suhtautumisessa Venäjään ja Naton on tapahtunut epätavallisen jyrkkää käänne.  Niitä on alettu arvioida samoin kuin muitakin kansainvälisen elämän ilmiöitä. Nyt niistä puhutaan nyt tavanomaisin reaalipoliittisin termein, ja rumatkin sanat sanotaan niin kuin ne ovat.  

Lähihistorian tulkinnassa ei ole vielä näkynyt tätä turvallisuuspolitiikassa ihmeen kirkkaasti ja elegantisti toteutunutta uudistusta. Nyt olisi jo aika pohtia, mitä tämä merkitsee suomettumisajan historiana arvioissa. Tarvitaan historian tulkinnan päivitys nykyaikaan.

Tämä vaatimus koskee lähes kaikkea Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa ja turvallisuusasemaa kommentoivaa historiantutkimusta. Uusi ryhtiliike koskee siis myös sitä historiantulkintaa, jota olen julkaissut kirjossani parin vuosikymmenen aikana.

Uudessa kirjassani kerron, mitä historian tulkinnan päivitys nykyaikaan merkitsee mielestäni esimerkiksi presidentti Urho Kekkosen, noottikriisin, kenraali Lauri Sutelan ja juhannuspommin arvioinnissa.