HYVÄLTÄ EI NÄYTÄ

 

Toivon, että Donald Trumpin tukijoukoissa joku osaa ynnä- ja poislaskua. Jos heidän sankarinsa valitaan tänä vuonna presidentiksi, hän on kauden loppuessa vuoden vanhempi kuin Joe Biden nyt.

Meillä on historian kokemusta siitä, mitä pitäisi tapahtua, kun ikään ja muistisairauteen uupuneelle presidentille vaalitaan seuraajaa. Siihen tehtävään ei noussut Kremlin suosiolla ratsastanut vähän alle kuusikymppinen Ahti Karjalainen vaan samanikäinen arkijärkevä Mauno Koivisto kansan dramaattisen suurella enemmistöllä. Yhdysvaltain tuskana on vaan se, että Trumpin suosio ei perustu viisauteen eikä ikään vaan röyhkeyteen ja valeisiin.

Kamala Harris on nousemassa puolueen sisäisen automatiikan voimalla presidenttiehdokkaaksi, vaikka useimmat ymmärtävät, että hänen mahdollisuutensa voitta Trump ovat jokseenkin nollassa. Sen tajuavat luultavasti monet niistäkin, jotka ilmoittavat kannattavansa Harrisin ehdokkuutta.

Kaikki riippuu siitä, miten demokraattien eliitti pystyy avaamaan tämän umpisolmun sortumatta entistäkin rumempaan suhmurointiin. Nyt tarvittaisiin tyylitajua, joka ei taida olla hyvässä huudossa minkään Yhdysvaltain valtapuolueen riveissä.

Hyvältä ei näytä.   

LAKI EI OLE RUTTO VAAN OHI MENEVÄ FLUNSSA

 

Äänestyspäätös palautuslakia koskevasta laista ei sentään ole valinta ruton ja koleran välillä, kuten eduskunnan käytäväkeskusteluissa sanonta tuntuu kulkevan. Laki merkitsee pikemminkin flunssan sietämistä siksi kunnes ruton ja koleran uhkaa ei enää ole näkyvissä.

Laki ei mitätöi koko ihmisoikeussäädösten verkostoa eikä Suomen perustuslakia. Se koskee vain turvapaikan hakemusmenettelyä tietyissä tilanteissa ja toimii näin vain siksi, kunnes Venäjä on luopunut lain ja hyvän rajakulttuurin vastaisesta toiminnasta.

Kun eduskunta säätää perustuslain mukaisessa järjestyksessä perustuslain sovelluksen muutoksista, ne ovat sen jälkeen Suomen lakien mukaisia.

Suomella ei ole velvollisuutta ottaa kantaakseen naapuridiktatuurin röyhkeyden seurauksia.

Tämä päätös on vastenmielinen ja ikävä, mutta se on vaan tehtävä. Suomen suvereniteetin ja rajarauhan turvaaminen on isompi asia kuin muutaman kansainvälisen sopimuksen muutamat säädökset.

Toivotan eduskunnan naisille ja herroille rohkeutta ja voimaa.

 

KANNATTAA MUISTAA PAASIKIVEN VIISAUS

 

Taistelu käännytyslaista alkaa vaarallisella tavalla muuntua arvovaltataisteluksi, jonka etulinjaan juristien kellokkaat marssitavat myös akateemiset lainoppineet. He ylittävät  veteen piirtämänsä punaisen viivan.

Juristieliitti ryntää arvovaltaa uhkuen alueelle, joka kuuluu perustuslain mukaan kansan valitsemalle eduskunnalle, sen luottamusta nauttivalle hallitukselle ja suoralla kansanvaalilla valitulle presidentille. Juristieliitin pitää palata huolehtimaan lakipalatsiensa sisäsiisteydestä. Se on heidän tehtäväkenttäänsä ja osaamisaluettaan.    

Juristeista parhaimmisto voi palvella yhteiskuntaa opastamalla eduskuntaa toimimaan laillisesti, mutta turvallisuuskysymykset eivät ole heidän päätäntävallassaan.

Jos eduskunta, hallitus ja presidentti tekevät oikeusoppineille sietämättömiä päätöksiä, heillä on oikeus protestoida, mutta eduskunnalle kuuluvan lainsäädäntövallan kaappaaminen lainsäätäjiltä juristeille ei ole perustuslain mukaista demokratiaa. Juristienkin täytyy toimia perustuslain mukaisesti.

Kannattaa muistaa J. K. Paasikiven viisaus: Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Jos kaikista sopimuksista vähät välittävän Putinin joukot loukkaavat Suomen suvereniteettia ja rajarauhaa, Suomen oikeusvaltiokin joutuu vaaravyöhykkeelle.

TAKTINEN UNOHDUS

 

Kukaan ei ole väittänyt vastaan, kun korkeimman luokan juristigurut ovat jankuttamalla toistaneet, että tekeillä oleva rajamenettelyä muokkaava käännytyslaki on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslakien kanssa. Heidän mielestään sellaista lakia ei pitäisi säätä ainakaan nyt kaavaillussa muodossa. He ovat oikeassa.

Mutta se on kummallista, että korkeasti oppineet juristit eivät ole huomanneet, että eduskunnalla, hallituksella ja presidentillä on muitakin velvollisuuksia kuin kansainvälisten sopimusten noudattaminen. Tällainen ilmeisesti taktisin perustein unohdettu asia on, että nämä valtioelimet ovat vastuussa Suomen suvereniteetin ja turvallisuuden suojaamisesta kaikissa olosuhteissa. Se on tärkeämpi asia kuin kansainvälisten sopimusten artiklat.

Poliittisen päätöksenteon velvollisuutena on yrittää tehdä edes jotakin Suomea uhkaavan kaiken järjen ja kansainvälisen käytännön vastaisen rajaväkivallan estämiseksi.  Juristikunnan tehtävänä on huolehtia lakitupien sisäsiisteydestä samaan aikaan kun valtion johto huolehtii Suomen turvallisuudesta.

SUOMI ON SUVEREENI MYÖS AHVENANMAALLA

 

Putinin aggressiivinen hallinto luo tarpeen osoittaa Venäjälle lopultakin, että Ahvenanmaa kuuluu suvereenin Suomen valtioalueeseen.

Vuonna 1969 hyväksytyn Wienin Yleissopimuksen 62. artiklan mukaan kansainvälisen sopimuksen sitoumukset menettävät merkityksensä, jos sen solmimiseen johtaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Kansainvälisen oikeuden korkein käsky ”Sopimuksia noudatettakoon” sai täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”, Pacta sunt servanda – Rebus sic Stantibus. 

 

Presidentti Mauno Koiviston Wienin yleissopimukseen perustunut Pax-tulkinta vapautti Suomen yli 30 vuotta sitten Pariisin rauhansopimuksen asettamista aserajoituksista ja silloin vielä voimassa olleen yya-sopimuksen

liittoutumiskiellosta.

 

Samalla tavalla Suomen pitää nyt vapauttaa itsensä yli 100 vuotta sitten Kansainliitossa tehdystä sopimuksesta Ahvenanmaa aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Olosuhteiden muutoksesta huolimatta se sitoo muodollisesti edelleen Suomea ja kaikkia muita sopimuksen allekirjoittaneita Itämeren valtioita, jotka ovat Naton jäseniä.

 

Samoin Suomen pitää vapauttaa itsensä Stalinin yli 70 vuotta sitten talvisodan jälkeisessä ahdingossa sinnitelleelle Suomelle sanelemasta sopimuksesta, joka pakotti Suomen Ahvenanmaan aseettomuuteen ja puolueettomuuteen. Se oikeutti Kremlin perustamaan Maarianhaminaan konsulaatin, jolla on oikeus sotilaalliseen tiedusteluun Ahvenanmaan saaristosta.

 

Pariisin rauhansopimukseen, yya-sopimukseen ja Moskovassa pakon edessä tehtyyn sopimukseen johtaneet olosuhteet ovat perin juurin muuttuneet moneen kertaan. Wienin yleissopimuksen 62. artikla tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vapautua viimeisistäkin näiden sopimusten Suomen suvereniteettia loukkaavien artiklojen rasitteesta.

RAJALAKI, TURVAAPAIKKA JA KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

 

Rajalaki, turvapaikka-asiat ja kansainvälisten sopimusten sitovuus vellovat keskustelussa sikin sokin. Niiden tärkeysjärjestystä kannattaa pohtia.

Juridisen puhtauden vaalijat korostavat, että kansainväliset sopimukset ja tavat ovat pyhiä ja kaikissa tilanteissa loukkaamattomia. Heidän ainoana intressinään on varmistaa lakituvan sisäsiisteys. Muuta asiat kuuluvat sinä ajattelussa kakkosluokkaan tai sitäkin alemmaksi.  Poliittiset päättäjät kantavat huolta valtion suvereniteetista ja turvallisuudesta. Jos ne eivät toteudu, yhteiskunnan perusrakenteelle ja lakituvan sisäsiisteydelle käy huonosti.     

Kannattaa muistaa Paasikiven neuvo heti talvisodan jälkeen 1940. Hän evästi hallitusta, että liikaa juristeriaa kannattaa välttää, sillä Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Siinä tilanteessa Neuvostoliiton tahtoon piti alistua, koska Suomen suvereniteetti oli heikoissa kantimissa eikä turvallisuudesta tietoakaan.

Nyt olosuhteet ovat muuttuneet.  Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen. Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä.

Talvisodan jälkisinä vuosina Suomi oli hädin tuskin hengissä ja eli Kremlin ailahtelevan tahdon varassa. Nyt Suomi on kansainoikeudellisesti suvereeni demokraattinen tasavalta, joka kuuluu YK:hon, EU:hun ja Natoon. Suomi toimii tältä taustalta. Kreml on pääpiirteissään sopeutunut muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksiin. Suomen klassisen  juristeria ei vielä, mutta ennemmin tai myöhemmin sekin sopeutuu Wienin yleissopimuksen 62. pykälään noudattamiseen.

RAJA AUKEAA EDELLEEN RAILONA

 

Lumien sulaessa itärajalla jatkunut hiljaiselo on yllättänyt iloisesti, mutta se ei taida olla yllättävä eikä iloinen asia.

On ihan luonnollista, että dramaattisen verisen terrori-iskun jälkeen Venäjä ei suurin surminkaan halua alueelleen sieltä täältä kokoon haalittua satunnaista väkijoukkoa Suomeen tuupattavaksi. Siinä sivussa Venäjälle on ilmeisesti jäänyt motivoitua ja koulutettua terroristiväkeä, joka on oikopäätä ryhtynyt veriseen työhönsä. Venäjä ei voi sallia sellaista.

Luultavasti tästä lähtien Venäjän alueelle päästettävät pakolaiset valitaan ja koulutetaan huolellisesti ennen heidän marssittamistaan Suomen rajavyöhykkeelle. Tämä kohti Suomea luikertava joukko voi olla huomattavasti pienempi kuin massaryntäyksen aikana, mutta luultavasti se toisi tänne entistäkin vaarallisempaa väkeä.

Rajamenettelyn tiukentaminen äärimmilleen ja se ylikin on todella tärkeää. Luultavasti siinä joudutan ruhjomaan kansainvälisen oikeuden pyhimpiä periaatteita, mutta Suomen turvaamien terroristien uhalta on meille niitäkin tärkeämpi asia. Se on Suomen suvereniteetin ydintä.

Raja on edelleen railo, jota Suomi edelleen vartioi, nyt vahvemmassa seurassa kuin koskaan, osana länttä ja Eurooppaa.

TÄRKEILY TAPPAA JA TUHOAA

  

Yhdysvaltain poliittisella johdolla ei ole kanttia ylvästellä Ukrainan ison tukipaketin pelastaneen läntisen demokratian. Sen kongressi viivytteli ilmiselvää asiaa yli puoli vuotta.

Jokainen tuhlattu päivä tuotti laajaa materiaalista tuhoa Ukrainalle. Supervallan turha tärkeily tappoi sotilaita, naisia, lapsia ja vanhuksia. Heidän verensä tahraa trumppilaisen opposition kädet.

Yhdysvallat ei voi keventää syyllisyystaakkaansa muuten kuin jatkamalla ja edelleen lisäämällä Ukrainan tukea. Venäjälle pitää osoittaa, että neuvostoajoilta periytyvät asejärjestelmät ja miehiä tapattava sodankäyntitapa jäävät lännen ja Ukrainan etäältä tuhoavan teknologian jalkoihin. Putinin on sopeuduttava siihen.

Tästä tuntuu alkavan Trumpin iltaruskon aika. Hän näyttää uupuvan takkuavaan kampanjointiin ja oikeusprosessien kuivakkaaseen etenemiseen. Trump on röyhkeällä riehumisella aiheuttanut itselleen tämän nöyryytyksen.

LUUTUNET TOTTUMUKSET EIVÄT NYT AUTA

Suomea uhkaavien turvallisuus- ja kansantalouskriisien hallintaa hämmentää kaksi instituutiota, joiden kyky ymmärtää nykyisiä ongelmia on rajoittunut. Oikeusoppineiden näkökenttänsä ovat vain lakikirja ja sopimustekstit. Ammattiyhdistysliikkeen johto tähyää peruutuspeilistä loistavaa menneisyydestään. Siihen aikaan he pystyivät lakoillaan jyräämään työnantajaliitot maanrakoon.  

Kansantalous liukuu kohti katastrofia ja samaan aikaan Venäjän johto villiintyy täysin arvaamattomaksi muslimiterrorismin röyhkeydestä ja lännen uudelleen aktivoituvasta Ukrainan tuesta. Näitä asioita ei ole kirjoitettu juristieliitin pyhiin kirjoituksiin eikä niitä voi opiskella ammattiyhdistysliikkeen loiston päivien historiasta. Ay-johtajilla ja juristieliitillä on edelleen perinteinen vaikutusvalta, mutta ei eväitä tämän ajan suurimpien riskien ymmärtämiseen.  

Suomea uhkaa idän tuplaterrorismin ja kansantalouden romahduksen lisäksi sopimuksista sokeutuneiden kirjanoppineiden jälkijättöisyys. Onneksi hallitus ja poliittinen eliitti toimivat reaalipolitiikan oppien mukaisesti. Siitä pelästyeet voivat kauhistella, että poliitikot turvautuvat Nicolo Machiavellin ja Carl von Glausewitzin oppeihin ruhtinaan ja sotapäällikön taidosta. Niin voi olla, mutta kun ajan riento on raju, tarvitaan kovia otteita. Onneksi sitä menoa säätelee demokraattisesti vaaleilla valittu eduskunta.

Kun kansallinen turvallisuus ja yhteiskunnan hyvinvointia tuottava yritystoiminta ovat vaarallisessa kriisissä, juristerian ja ammatillisen järjestäytymisen pyhät opit eivät päde.  Nyt päätöksiä ohjaavat kansallisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarpeet. Silloin saavat väistyä ne klassisen juridiikan ja totunnaisen työmarkkinaperinteen säännöt, jotka estävät turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisen.

Tämä tilanne on uusi normaali. Sen asettamilla ehdoilla on uudistettava kansainvälinen sopimusoikeus ja sen voi tehdä vain kansainvälinen yhteisö. Työmarkkinoiden rakenneuudistus voidaan tehdä Suomen eduskunnassa, jos ammattiliitot eivät pysty siihen.  

ROMAHTAISIKO TAIVAS LAKKOJEN RAJOITTAMISESTA?

Lakko-oikeus näyttää olevan ammattiliittojen johdolle ihmisoikeuksista ylin. He yrittävät tyrmätä vaaleissa valitun eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen toimet poliittisten lakkojen rajoittamiseksi. Ammattiliittojen omahyväinen itsetehostus lakko-oikeudella on uhoa, joka vie loputkin heidän uskottavuudestaan.    

Ammattiliitot törmäävät täyttä päätä demokratian suojamuuriin. Perustuslaissa ei ole sanaakaan lakko-oikeudesta, ei lakosta eikä ammatillisesta järjestäytymisestä. Se säätää parlamentaarisen demokratian pelisäännöistä, eduskunnan oikeuksista, tasavallan presidentin valtuuksista ja valtioneuvoston toiminnasta. Demokratia säätää lait näiden säädösten mukaisesti. Ammattiliitot eivät säädä lakeja.

Ammattiyhdistysliikkeen demokratian vastainen uho osoittaa, että poliittisten lakkojen aiheuttaman tuhon rajoittaminen on välttämätöntä. Sitä olisi tarvittu jo vuosikymmeniä, mutta yhdenkään hallituksen rohkeus ei ole siihen riittänyt. Petteri Orpon hallitus käy uljaasti demokratian puolustustaistelua. Uhon aika on ohi, kun eduskunta säätää hallituksen esitykset laeiksi. Lakeja noudatettakoon, myös sellaisia lakeja, joista kaikki eivät pidä.

Poliittiset lakot on kielletty kokonaan Saksassa, Britanniassa, Hollannissa, ja Kreikassa, mutta taivas ei ole romahtanut. Ei myöskään Ruotsissa, Tanskassa. Norjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa, vaikka ne ovat rajoittaneet poliittisia lakkoja. Suomessa ammattiyhdistykset ajavat isänmaansa kaaokseen, jos täällä uskalletaan toimia niin kuin muissakin eurooppalaisissa sivistysvaltioissa.

AMMATTIYHDISTYSLIIKE ON MENNYTTÄ AIKAA

Ammattiyhdistysliikkeen johdolta näyttää unohtuneen suomalaisen demokratian peruskuvio. Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle ja sen säätämiä lakejaon on tapana noudattaa. Kenelläkään ei ole veto-oikeutta siihen, mitä eduskunta päättää. Tätä sanotaan demokratiaksi. Joka muuta yrittää, asettuu vastustamaa demokratiaa.

 Ammattiyhdistykset syntyivät viime vuosisadan alkupuolella suureen tarpeeseen. Ne tekivät yhteiskunnallisesti hyvää työtä kovalla politiikallaan. Sitä tarvittiin murtamaan yritysten omistajapatruunoiden ja maatalouden ökyisäntien mielivalta.

Ammattiyhdistysten mahtavuuden ajoista on vuosikymmeniä. Suomi on nyt erilainen maa kuin silloin. Edustuksellinen demokratia lähti kehittymään jo1900-luvun alkaessa, mutta se vahvistui paljon hitaammin kuin ammattiliitot. Nyt eduskunta on kuitenkin voimansa tunnossa ja ammattiliitot yrittävät sinnitellä menneen loistonsa varassa.

Petteri Orpo tekee historiallista työtä osoittamalla ammattiyhdistysliikkeelle kuuluvan paikan nykyisessä maailmassa. Suomi on parlamentaarinen tasavalta. Korporativismi on mennyttä aikaa.  

LAKON LOGIIKKA

  

Lakkosumassa on älyllinen valuvika. Eduskunnan enemmistöön tukeutuvan hallituksen päätöksiin ei voi vaikuttaa ihan noin vaan, varsinkaan eduskunnan ulkopuolelta. Liittojen ärhentely ei muuta mitään, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet.

Ainoa edes teoriassa toimiva menettely on ammattiliittojen vahva tahdonilmaus jo hallitusohjelman valmisteluvaiheessa. Kun ohjelma on kirjoissa ja kansissa, hallitus toimii sen mukaan. Lakkovahtien luimistelu ja mielenosoitusten iskulauseet eivät muuta mitään.

Lakot eivät rankaise hallitusta ja eduskuntaa. Ne rankaisevat yrityksiä, heikentävät niiden taloutta ja pakottavat vähentämään väkeä. Järjestäytyminen ei suojaa liittojen jäseniä. Lakkojen väärään osoitteeseen lähettämät muutosvaatimukset heikentävät ammattiliittojen poliittista vaikutusvaltaa, ja avaavat niille tuhon tien. Tervemenoa, mutta siitä hyvästä kansantalous maksaa kovan hinnan.

UUDELLA PRESIDENTILLÄ ON TÄRKEÄ TEHTÄVÄ

Toivon, että uusi presidentti lakkauttaisi Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin presidentti Mauno Koiviston 1990 luoman ennakkotapauksen mukaisesti.

Suomen suvereniteetissa on valuvika, siinä on Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin kokoinen aukko. On eheytettävä se, mikä on rikottu, Suvereniteetissa ei ole vivahteita, se joko on olemassa tai ei ole. Tuosta kummallisesta konsulaatista on päästävä lopultakin eroon.

Suomen lähihistoriassa on ennakkotapaus, joka osoittaa, että se voidaan tehdä kansainvälisen sopimusoikeuden mukaisessa järjestyksessä. Suomen arvovaltaisimpiin kuuluva juristi Martti Koskenniemi myöntää, että näin on.

Kansainvälistä oikeusrakennetta täsmentävän Wienin yleissopimuksen 62.artiklan mukaan sopimuksen määräykset menettävät merkityksensä, jos niiden syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat muuttuneet. Tuskin kenenkään mieleen juolahtaa, että Stalinin Suomelle saneleman Ahvenanmaan konsulaattisopimuksen ja ja yya-sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat nyt samat kuin 1940 ja 1948.

Venäjän konsulaatin häätämistä Maarianhaminasta ei tarvitse koeponnistaa ulkoministeriön byrokraattisessa painekammiossa. Kansainvälisen oikeuden mukainen tulkintamenettely on testattu ja toimivaksi havaittu jo 1990, kun presidentti Mauno Koivisto julkisti Pax-tulkinnan. Se tapahtui näin:

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön lausunnot osoittivat Koivistolle, että Pariisin rauhan ja yya-sopimusten Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat olivat menettäneet merkityksensä kansainvälisessä sopimuskäytännössä, koska sopimusten tekemiseen vaikuttaneet olosuhteet olivat muuttuneet.

Presidentti ilmoitti Neuvostoliitolle ja Britannialle, että Suomi ei enää aio toimia näiden artiklojen mukaisesti, ja tarjoutui keskustelemaan asiasta ennen päätöksen julkistusta. Kreml ei reagoinut, ja Britannia ilmoitti myöhemmin, että se ei vastusta Pax-tulkintaa, vaikka ei pitänyt käytettyä menettelytapaa asiallisena.

Pax-periaatteesta ei siis tarvinnut neuvotella, ja Koivisto tiedotti siitä syyskuussa 1990. Sen mukaan Suomea suvereniteettia loukkaavat sopimusten artiklat olivat rauenneet, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Tämä menettely soveltuu sellaisenaan myös Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin lakkauttamiseen.

SOPIMUKSILLA ON ALKU JA LOPPU

Juristien pelottelu Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin pyhyydestä näyttää loppuvan. Kansainväliset sopimukset mukautuvat arkitodellisuudessa tapahtumiin muutoksiin. Tämän jälkeen on vaikea keksiä, millä verukkeilla ulkoministeriö edelleen voisi vastustaa tuon kummallisen konsulaatin poistamista Maarianhaminasta.

Helsingin Sanomat julkaisi 24.1.2024 tällaisen mielipidekirjoitukseni:

"Akateemikko Martti Koskenniemen totesi Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 19.1.2024, että sopimuksesta luopuminen on mahdollista kansainvälisen oikeuden mukaisessa järjestyksessä. Näin voi tapahtua, jos sopimuksen tekemiseen vaikuttaneet olennaiset olosuhteet ovat muuttuneet.

Näin presidentti Mauno Koivisto vapautti Suomen Pax-tulkinnallaan Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavista artikloista. Ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Menettely on Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklan mukainen.

Ennen päätöksen julkistamista Suomi ilmoitti aikeestaan Kremlille, joka ei reagoinut. Muutamia viikkoja sen jälkeen Neuvostoliiton ulkoministeriö yritti saada Suomen perumaan Pax-tulkinnan. Suomi ei suostunut, vaan ilmoitti nootissaan aikovansa pitää yllä ”tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Sen mukaisesti on toimittu Hornet-hankkeesta lähtien 1992 Nato-jäsenyyteen 2022.

Pax-periaatteen mukaisesti on mahdollista lopettaa Neuvostoliiton Suomelle 1940 saneleman Ahvenanmaan konsulaattia koskevan sopimuksen määräysten noudattaminen. Ne perustuva olosuhteisiin, jotka ovat nyt täysin toiset kuin 1940.

Vaikka Kreml haluaisi säilyttää vuoden 1940 sopimusta edelleen kassakaapissaan, se ei estä Suomea lakkauttamasta Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattia Wienin yleissopimuksen perusteella."

AHVENANMAAN KUMMALLISESTA KONSULAATISTA VOIDAAN LUOPUA

Helsingin Sanomissa oli 10.1.2024 sivulla A5 Vieraskynä-artikkeli, jonka sisältö oli pääpiirteissään tällainen:

Varsinkin Ahvenanmaalla uskotaan Venäjän konsulaatin Maarianhaminassa varmistavan saariston aseettomuuden ja puolueettomuuden. Konsulaatin syntyhistoria ja toimintatapa eivät tue tätä käsitystä.

Heinäkuussa 1940 Suomen Moskovan-lähettiläs J. K. Paasikivi sai ulkoministeri Vjatšeslav Molotivilta sopimusluonnoksen Ahvenanmaan asemasta. Se velvoitti Suomen sitoutumaan saarten aseettomuuteen ja siihen, että muut valtiot eivät voi käyttää aluetta hyväkseen. Neuvostoliitto perusti Maarianhaminaan konsulaatin valvomaan sopimuksen toteutumista.

Paasikivi piti konsulaattiin sijoitettua sotilastiedustelua tarpeettomana, mutta generalissimus Josif Stalin ja Molotov painostivat rajusti häntä yökausia jatkuneissa puhutteluissa. Paasikivi lähetti Helsinkiin vakavan varoituksen: ”Pyydän välttämään liiallista juridikointia, sillä Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus.” Hallitus joutui hyväksymään Molotovin esittämän tekstin sellaisenaan.

Tuloksena oli sopimus, jossa ei ollut kirjausta saarten puolueettomuudesta, kuten Kansainliitossa Genevessä 1923 tehdyssä Ahvenanmaa-sopimuksessa. Koska Neuvosto-Venäjä ja Neuvostoliitto evät olleet siinä mukana, ne ilmoittivat toimivansa kuin sellaista sopimusta ei olisi olemassakaan. Kremlin Suomelle sanelema sitoumua oli tällainen toimi. Sen mukaan konsulaatti ottaisi palvelukseen tiedustelu-upseereja valvomaan Suomen valtioalueeseen kuuluvan maakunnan sotilaallista asemaa.

Kreml halusi alun perin estää Geneven sopimuksen allekirjoittajia tai Saksaa saamasta asemaa Ahvenanmaalla. Siellä käsiteltiin aseettomuutta täysin toisin kuin kaikkialla muualla. Kremlin mukaan Venäjän asevoimien edustajien läsnäolo Ahvenanmaalla ei loukkaa alueen aseettomuutta, kuten loukkaisi kaikkien muiden valtioiden sotilaallinen toiminta siellä.

Aluksi Maarianhaminan konsulaatissa oli 15 virkailijaa. Kylmän sodan alkuvaiheessa se on kirjannut käyttävänsä yli sadan upseerin palveluksia, ja vielä 1970-luvulla muutamien kymmenten. Suomalaisten upseerien piirissä näyttää liikkuvan tulkinta, jonka mukaan konsulaattia aikanaan palvelleet tiedustelu-upseerit olivat itse asiassa Ahvenanmaalle hyökkäävän yhtymän komentajia. Heidän tehtävänsä oli ottaa rantautuvat joukot johtoonsa, ja käskyttää ne tiedustelemilleen tukikohta-alueille.

Ahvenanmaan tilanteen käsittely julkisuudessa osoittaa pykäläsokeutta, joka tukahduttaa historian dynamiikan. Tuntuu siltä, että presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinnalla Suomelle hankkima kansainoikeudellinen ja poliittinen pääoma on tuhoutumassa.

Pax-tulkinnan mukaan Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat menettivät merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Tulkinta perustui sopimusoikeudesta Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artiklaan. Sen mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa sen määräykset menettämään merkityksensä.

Vuoden 1969 yleissopimus lisäsi kansainvälisen oikeuden ytimeen kuuluvaan periaatteeseen ”Sopimuksia noudatettakoon” täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”.  Moskovan Ahvenanmaa-sopimuksen syntyyn 1940 vaikuttaneet olosuhteet eivät ole ennallaan vaan ovat muuttuneet merkittävästi.

Konsulaatin asema on kuitenkin betonoitu siihen uskonkappaleeseen, että kansainväliset sopimukset jatkuvat kaikissa olosuhteissa täältä ikuisuuteen. Se mitätöi Wienin yleissopimuksen, tai ainakin sen 62. artiklan. 

Oppi sopimusten ikuisuudesta varmistaisi Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin jatkuvuuden aikahorisontin tuolle puolelle. Se kumoaisi Koiviston vuonna1990 esittämän Pax-tulkinnan, joka mitätöi Suomen suvereniteettia loukkaavat asevarustelua ja sopimusoikeutta koskeneet rajoitukset. Sopimusten kunnioittamisen periaate vaatii myös Wienissä vuonna 1969 tehdyn yleissopimuksen noudattamista.  

Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatti on menettänyt sotilaallisen merkityksensä, eikä sen palveluksessa ole pitkään aikaan ole ollut tiedustelu-upseereita. Koko lounaisen saariston sotilastiedustelua johdettiin silloin Turun konsulaatissa, joka nyt on lakkautettu. Silti Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatilla on edelleen periaatteessa oikeus pyrkiä varmistamaan Venäjän asevoimien maihinnousun onnistuminen Ahvenanmaalle, vaikka on vaikea kuvitella, että sellaista kaavaillaan enää edes Venäjällä.

Tavallisia konsulaatteja on lopetettu Suomen itärajan molemmin puolin, mutta se näyttää ylivoimaisen vaikealta Ahvenanmaalla. Venäjä konsulaatti Maarianhaminassa on muinaisjäänne, joka loukkaa Suomen suvereniteettia. Suomella on kansainvälisen sopimusoikeuden mukainen oikeus vapautua tästä kummallisesta ilmiöstä.

HISTORIAN KOSTO

Unkarin Orban on Venäjän Putinin sielunveli. Hänen imperialismiinsa kuuluu, että ne alueet, joilla puhutaan Unkarin kieltä kuuluvat Unkariin tai ainakin sen etupiiriin. Hän kantaa ylpeästi Itävalta-Unkarin suurevaltaperinnettä, ja tuntuu pitävän Budapestiä sen pääkaupunkina, vaikka keisari oli Wienissä.

Samalla tavalla Putin kantaa Venäjän keisarin kruunua, ei kuitenkaan Nikolai II:n vaan Pietari Suuren. Heidän unelmansa on harhainen itsepetos.

Kaikki heidän komentoonsa joutuneet kielisukulaiset eivät ole siitä tyytyväisiä, ja kapinoivat salaa tai avoimesti. Diktaattorit nauttivat kuitenkin kaikesta niin kauan kuin sitä kestää.

He torjuvat vähin äänin mielestään sen historiallisen faktan, että hirmuhallitsijan ura loppuu aikanaan, ja tavallisesti hyvin rumalla tavalla. Heidän alistamansa kansat odottavat malttamatta tätä historian kostoa.

VANHA TEKSTI PÄTEE EDELLEEN - EHKÄ

Tiedän, että omia tekstejään siteeraava kolumnisti on säälittävä olento. Nyt teen sen kuitenkin, enkä häpeä ollenkaan. Etelä -Suomen Sanomissa 5.1.023 julkaistun kolumnin ” Putinin hyökkäys voi päättyä kuin talvisota” loppuosa oli tällainen:

X X X

”Uljaasta sankaruudesta huolimatta Ukrainan ennuste on huono. Sen siviilirakennetta törkeästi terrorisoiva Putinin ilmasota jauhaa ajan mittaan koko maan perusrakenteen, jos ei ihan kivikauden niin keskiajan tasolle kuitenkin. Tämä ilmenen fakta johtaa päättelyyn, joka raastaa sydäntä.

Barbaarinen sodankäynti antaisi täydet perusteet erottaa Venäjä YK:sta ja vaatia Putinia palauttaman vallatut alueet Ukrainalle, mutta Venäjä on osoittanut vähät välittävänsä kansainvälisen yhteisön päätöksistä.

Putinille kannattaisi ehkä tarjota mahdollisuus pitää Krim. Hän voisi myydä tämän kotiyleisölleen suurena voittona, vaikka joutuisi samalla palauttamaan muut kaappaamansa alueet. Venäjä ei ole onnistunut tuhoamaan Ukrainan valtiota ja kansallista identiteettiä.

Kuten presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan totesi, Stalinilla oli talvisodassa sama ongelma kuin Putinilla nyt Ukrainassa. Suomi säilytti ydinalueensa ja yhteiskuntansa perusrakenteen. Dimitri Šostakovotšin sovittamat suomalaiset kansanlaulut jäivät esittämättä puna-armeija voitonjuhlassa Helsingissä. Stalin julisti Karjalan kaappauksen suureksi saavutukseksi ja vaikeni surkean sotansa häpeästä.

Krimin menetys loukkaisi ukrainalaisia yhtä verisesti kuin Karjalan luovutus aikanaan suomalaisia, mutta Suomi pystyi säilyttämään itsenäisyytensä ja läntisen demokratian ilman menettämäänsä maakuntaa. Se onnistuisi myös rohkeutensa ja voimansa osoittaneelle Ukrainalle.

Krim on joskus ennenkin kuulunut Venäjälle, samoin kuin Karjala oli välillä osa Venäjää. Putin joutuisi kuitenkin luopumaan verisesti valtaamistaan Ukrainan alueista ja kärsimään muutkin sodan hirmuiset tappiot. Törkeästä hyökkäyssodasta joutuu aina maksamaan sentään edes jotakin. ”

X x X

Kehuja tuli vain yksi, mutta se lämmitti mieltä.

AHVENANMAAN OLOSUHTEET OVAT MUUTTUNEET 92 VUODESSA

Lausunto Ulkoministeriön isännöimässä Suomen Atlantti-seuran syyskokouksessa 4.12.2023. Luovutin ulkoministeri Elina Valtoselle tämän tekstin toimenpiteitä varten.

Venäjän Ahvenanmaalla toimivan konsulaatin aseman käsittelyssä ulkoministeriö näyttää asettuneen voimakkaasti sille kannalle, että kansainvälisiä sopimuksia noudatettakoon. Turvallisuuspolitiikan ylimmässä johdossa on sivuutettu se, että kansainvälinen oikeus tuntee myös tilanteen ja menettelytavan, jolla sopimus voi menettää merkityksensä. Suomessa on sivuutettu Wienissä 1969 tehty sopimusoikeutta koskeva yleissopimus, joka siitä säätää.

Suomen poliittisessa historiassa on ennakkotapaus, jossa tämä mahdollisuus on toteutettu. Vuonna 1990 presidentti Koivisto vapautti Suomen Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloista ja yya-sopimuksen artiklasta, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia. Hän totesi, että ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse.”

Sananvalinta kuulosti kummalliselta, mutta sen tausta avautui, kun Ahvenanmaata koskena kirjan valmistelussa luin 1989 julkaistun teoksen, jonka toisena tekijänä on Allan Rosas. Siinä todetaan, että Ahvenanmaan aseman pohdinnassa kannattaisi ottaa huomioon Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen artikla 62.

Sen mukaan sopimuksen määräykset menettävät merkityksensä, jos sopimuksen solmimiseen johtaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Siis sama päätelmä, jota Koivisto käytti 1990.

Vanha hieno periaate, jonka mukaan ”sopimuksia noudatettakoon” on Wienin yleissopimuksessa saanut täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”. Yliviritty juridinen oikeaoppisuus on irtautunut tästä todellisuudesta.

Suomelle Kremlissä 1940 sanellun Ahvenanmaan konsulaattia koskevaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat 92 vuodessa toden totta muuttuneet perusteellisesti ja moneen kertaan.

Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla on nykyisin turhake, josta ei ole poliittista tai sotilaallista hyötyä tai haittaa kenellekään, mutta sillä on se kiusallinen ulottuvuus, että se loukkaa räikeästi Suomen suvereniteettia.

On sietämätöntä, että Suomen kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen herkimpiin kuuluvalla alueella on kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa hyökkäyssotaa käyvän supervallan sotilastiedusteluun oikeutettu virasto.

Esitän erittäin vahvan toivomuksen, että ministeriössä vielä kerran pohdittaisiin Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin asemaa niin, että kaikkia sopimuksia kunnioitetaan, siis myös Wienissä 1969 solmittua yleissopimusta.

NATO TARVITSEE NELJÄNNEN OPERAATIOESIKUNAN

ESS 23.11.2023

Alkusyksyllä pohdiskeltiin, mihin Naton puolustushaarojen yhteisesikuntaan Suomen kannattaisi hakeutua. Norfolk Yhdysvalloissa on niistä ehkä arvovaltaisin. Sen tärkeimpänä tehtävänä olevan transatlanttisen logistiikan suunnittelu ja puolustus on Suomelle etäinen toimintaympäristö. Eikä Norfolkissa ehkä ole selkeää puolustusnäkemystä Itämeren ja Fennoskandian alueista. Suomella ei ilmeisesti ole paljon annettavaa supervaltojen kauhun tasapainon säilymisestä vastaaville johtajille.

Napolin Nato-yhteisesikunta keskittyy Välimeren tulenaran strategiseen asetelman hallintaan. Sillä tuskin on paljon Suomelle arvokasta näkemystä pohjoisen suunnan puolustuksesta, eikä Suomella ole selkeää kuvaa Naton eteläisen suunnan tilanteesta.

Brunssumin Nato-esikunta Hollannissa on maantieteellisesti Suomelle läheisin. Sillä on kädet täynnä töitä kylmän sodan jälkeisen Euroopan puolustuksen kehittämisessä. Tuskinpa karhun kainalossa kylmän sodan aikana kärvistellyt Suomi pystyy tuottamaan sille paljon lisäarvoa.

x x x

Ruotsin päästyä Natoon puolustusliitolle avautuu uusi työkenttä, jonka ongelmat ja mahdollisuudet eivät luultavasti ole olleet Brysselin jatkuvassa tehomietinnässä. Fennoskandialla on vahva intressi vyöhykkeeseen, joka ulottuu Pohjois-Atlantille, Arktiselle alueelle, Itämerelle, ja Suomenlahdelle sekä Venäjän vastaiselle maarajalle Karjalasta Lappiin. Se on pohjolan turvallisuuden perusrakennetta, jonka hallintaan osallistuminen on Suomelle keskeisen tärkeä.

Suomella on tuhannen taalan tilaisuus nostaa Naton neuvottelupöydille uuden Fennoskandian yhteisesikunnan perustaminen Norfolkin, Napolin ja Brunssumin esikuntien rinnalle. Sen tehtävä olisi suunnitella Naton toiminta ja puolustus liittokunnan sisälle syntyneelle uudelle intressikeskittymälle.

Fennoskandia on demokraattiselta perinteeltään ja läntiseltä kulttuuriltaan yhtenäinen alue, jolla on vahvat asejärjestelmät ja puolustusosaaminen sekä yhteinen intressiprofiili. Sillä on voimaa ja kanttia luoda Natolle uutta toimintakykyä ja pohjoista turvallisuutta.

Ensimmäiseksi kädenväännön paikaksi nousisi varmaan arvovaltakilpailu uuden esikunnan sijainnista. Se olisi varmaan viisainta ratkaista vanhan talonpoikaisen perinteen mukaan. Kirkko keskelle kylää, Ruotsiin.

Vanha työkaverini Risto E.J. Penttilä on esittänyt, että Natossa elämistä opetteleva Suomi tarvitsee nykyisen toimintamallinsa rinnalle myös B-suunnitelman. Tämä voisi olla se, tai sen keskeinen osa.

PYKÄLÄSOKEUS TUHOAA HISTORIAN DYNAMIIKAN

TP-UTVA näyttää Ahvenanmaa-selvityksessään sokaistuneen kansainvälisen oikeuden pyhien profeettojen hurskaudesta. Sitä hengenmaailmaa hallitsee pykälätotuus, joka ei jätä elintilaa historian dynamiikalle.

Näyttää siltä, että konsulaattikysymys on betonoitu siihen uskonkappaleeseen, että kansainväliset sopimukset jatkuvat kaikissa olosuhteissa täältä ikuisuuteen. Samalla mitätöityy kansainvälisestä sopimusoikeudesta Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artikla. Sen mukaan olosuhteiden merkittävät muutokset saavat sopimuksen määräykset menettämään merkityksensä.

TP-UTVAN omaksuma pykäläsokeus purkaa presidentti Mauno Koiviston vuonna1990 Pax-tulkinalla mitätöimät Suomen suvereniteettia loukkaavat aserajoitukset sekä Neuvostoliitolle tehdyn ilmoituksen Suomen aikomuksesta pitää yllä tarpeellista puolustuskykyä.

Tämän viisauden nukan Natoon juuri liittyneen Suomen olisi järjestettävä elämänsä Pariisin rauhansopimuksen 13. artiklan mukaiseksi. Se säätää näin:

”Maa-, meri- ja ilma-aseistus ja linnoitukset on tarkoin rajoitettava sisäistä luonnetta olevien tehtävien suorittamiseen ja rajojen paikalliseen puolustamiseen. Edelläolevan mukaisesti Suomi ei ole oikeutettu pitämään suurempia aseellisia voimia kuin:
a) maavoimat, mukaanlukien rajavartiojoukot ja ilmatorjuntatykistön, kokonaisvahvuudeltaan 34,400 miestä;
b) sotalaivaston, jonka miehistövahvuus on 4,500 ja kokonaistonnisto 10,000 tonnia;
c) ilmavoimat, mukaanlukien laivaston ilmavoimat ja reservilentokoneet, joiden kokonaisvahvuus on 60 lentokonetta ja 3,000 miestä. Suomi älköön pitäkö tai hankkiko lentokoneita, jotka ovat suunnitellut ensisijassa pommituskoneiksi sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein.
Näihin vahvuuksiin sisältyvät kussakin tapauksessa taistelu-, huolto- ja johtohenkilöstö.Ahvenanmaan konsulaattiasian voisi antaa siirtyä ensi vuonna virkan astuvan presidentin vastuulle, tai eduskunnan olisi otettava tilanne haltuun. Jos Ahvenanmaa-selvitys ei muuten tule eduskunnan käsittelyyn, sen kannattaisi pyytää asiasta valtioneuvoston selonteko. Silloin se voidaan lähettää valiokuntaan, ja täysistuntokäsittelyssä siitä voidaan äänestää.

Jos muu ei auta, eduskunta voi käyttää perustuslain toisen pykälän mukaisesti korkeinta valtiovaltaa. ja säätää lain Venäjän konsulaatin poistamisesta Maarianhaminasta. Piste.