NIINISTÖN LINJAN SUUNTA JA TULOS

14.9.2023 Etelä-Suomen Sanomat

Sauli Niinistön julkista puhetapaa sanottiin vielä 2010-luvun lopulla epämääräiseksi. Nato-keskustelijat kävivät tätä dialogia maireilemalla vakiomuotoisesti Kremlille. Niinistö on pitkästä aikaa ensimmäinen presidentti, joka kertoo julkisesti, millaisia polkuja hänen ajatuksensa kulkee.

Kun hän ei pudotellut yksioikoisia tokaisuja Naton puolesta tai sitä vastaan, turvallisuuskeskustelun kellokkaat julistivat, että hän vastusti, sanoipa mitä tahansa. Pari esimerkkiä arvoituksellisina pidetyistä Niinistön lausumista, joiden logiikka on niin kirkas, että kärryiltä putoajien pitäisi hävetä.

Esimerkiksi Kultaranta-keskustelussa 19.6.2016: "Vahvat puolustusvoimat ennaltaehkäisevät konflikteja nostamalla hyökkääjän kynnystä. Ehkä harvemmin ajatellaan, että ne luovat myös kiinnostusta kumppanuuteen. Näin vahva puolustuskyky luo mahdollisuuksia sitäkin epätodennäköistä tilannetta silmällä pitäen, ettei ennaltaehkäisy riittäisi." Tai Lahdessa 27.4.2017: "Vahvat puolustusvoimamme tarkoittavat, että kynnys tänne väkisin tulemiseen on korkea. Toisaalta olemme samalla myös houkutteleva kumppani yhteistyölle."

Niinistö sanoi MTV3:n ehdokastentissä 14.12.2017: "... maailma muuttuu, ja tarve mahdollisesti jättää jäsenhakemus voi ilmetä". Hän yksilöi pariinkin kertaan, millaisissa tilanteissa hän harkitsisi Nato-jäsenyyttä, Kultaranta-keskustelussa 19.6.2016: Jos Ruotsi liittyy Na¬toon, "asetelman muuttumista pitää vakavasti miettiä". Helsingin Sanomissa 4.1.2018: Jos venäläiset alkavat nähdä Suomen "samanlaisina vihollisina kuin Naton, olemme menettäneet mahdollisuuden pysyä kriisien ulkopuolella, ja silloin ei ole mitään hävittävää. Silloin sitä on vakavasti harkittava".

Niinistö on asettunut hyvin luontevasti presidentin rooliin, mutta hänessä asuu myös pieni poliitikko. Historian luonnonlain mukaan ei riitä tietää, mikä olisi järkevää, vaan pitäisi keksiä myös, miten järkevän asian ääneen sanonut ehdokas pääsisi asemaan, jossa voisi toteuttaa ajatuksensa.

Suomen turvallisuuden ytimeen tultiin, kun Niinistö sanoi, että jos Venäjä suhtautuu Suomeen kuin se olisi Nato¬-maa, Suomen liittoutuminen ei loisi uutta uhkaa. Hän ei sanonut, että tämä Nato-jäsenyyden ehto oli täyttynyt jo 2010-luvun lopulla. Presidentti jäi odottamaan, että kansalaiset huomaavat sen itse. Niin syntyisi kestävä turvallisuusnäkemys.

Edes Niinistön kyky lukea tilannetta ei riittänyt äkilliseen Nato-loikkaan. Se tapahtui vasta Kremlin vaadittua idän ahdingossa kärvistelleitä suomalaisia alistumaan taas Venäjän komentoon. Putin ei saanut, mitä tilasi, Suomi sai. 

AHVENANMAA KANSAINVÄLISESSÄ SOPIMUSOIKEUDESSA

Suomen Sanomat 31.8.2023

Kansainvälisen sopimusoikeuden gurut ovat huolestuneet Ahvenanmaan asemaa pohtivasta keskustelusta. Menettääkö Suomi maineensa oikeusvaltiona, jos se yrittää mitätöidä Ahvenanmaan kansainvälistä asemaa määrittävät sopimukset?

Nämä huolestuneet tahot ovat ohittaneet vaieten historiallisen ennakkotapauksen vuodelta 1990. Silloin presidentti Mauno Koivisto vapautti yksipuolisella Pax-tulkinnallaan Suomen niistä Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen artikloista, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia.

Koivistoon Pax-tulkinta ei ollut presidentin soolo. Hänen siitä käyttämänsä sanamuodot olivat peräisin puolustus- ja ulkoministeriöiden muistioista. Ne osoittivat, että Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen sotilaalliset artiklat eivät kansainvälisen sopimusoikeuden mukaan enää velvoita Suomea.

Koivisto totesi näiden artiklojen menettäneen merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”, ja loukkaavat Suomen suvereniteettia.

Hänen sananvalintansa kuulosti kummalliselta, mutta se noudattaa kansainvälisen oikeuden keskeisiin sopimuksiin vuodesta 1969 lähtien kuuluvan Wienin yleissopimuksen 62. artiklaa. Sen mukaan valtioiden välisen sopimuksen asettamat velvoitteet menettävät merkityksensä, jos sen solmimiseen vaikuttaneet olosuhteet ovat ratkaisevalla tavalla muuttuneet.

Ovatko siis Ahvenanmaan aseettomuutta, puolueettomuutta ja Maarianhaminan konsulaatti koskeneita sopimuksia tehtäessä vallinneet olosuhteet edelleen olemassa, vai ovatko ne muuttuneet?

Kaikki Genevessä 1921 tehdyn Ahvenanmaa-sopimuksen allekirjoittajamaat kuuluvat Natoon sen jälkeen, kun Ruotsin jäsenyyssopimus on ratifioitu. Ahvenanmaa-sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat muuttuneet sillä tavalla, että Itämeren rantavaltiot arvioivat alueensa turvallisuutta nyt toisin kuin sata vuotta sitten. Siksi Geneven sopimus ei voi rajoittaa nyt eikä tulevaisuudessa läntisen puolustusliiton toimintaa Suomen lounaissaaristossa.

Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa perustuu Neuvostoliiton Suomelle 1940 sanelemaan asiakirjaan, jota Suomi vahvasti vastusti. Sen syntymisen vaikuttaneet olosuhteet ovat ratkaisevalla tavalla muuttuneet, sillä Kremlin silloista diktaattoria ja hänen johtamaansa valtiota ei enää ole, ja Suomi on Naton jäsen.

Genevessä tehty sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta sekä Stalinin Suomelle sanelema konsulaattisopimus ovat menettänet merkityksensä. Kansainvälinen sopimusoikeus tukee vahvasti Suomessa virinnyttä ajatusta lopettaa näiden sopimusten asettamien velvoitteiden noudattaminen. 

ENTÄ SITTEN, JOS HALLITUS KAATUU

17.8.2023 ESS

ENTÄ SITTEN, JOS HALLITUS KAATUU

Enää ei ole kysymys siitä, nauttiiko joku perussuomalaisten ministeri puolueen puheenjohtajan ja eduskuntaryhmän tai pääministerin tai eduskunnan luottamusta.

Kaksi perussuomalaisten ministeriä on sanoutunut irti vanhoista rasistisista kirjoituksistaan, mutta ne eivät ole kadonneet olemattomiin. He eivät voi vapautua siitä taakasta julistamalla ehdotonta sitoutumistaan hallitusohjelman nollatoleranssiin rasismille. Jos hallitus ja eduskunta suostuvat katsomaan läpi sormien vuosia sitten ilmennyttä rasismia, se ei ole nollatoleranssia.

Vaikka väkisin vääntämällä saataisiin aikaan näennäinen yhteisymmärrys, kannattaa ehkä ennakoida tuleva tilanne. Perussuomalaisten ykkösjohtajat nauttivat ministeriydestään, ja se voi luoda hallitukselle jonkinlaista työrauhaa, vähäksi aikaa ehkä. Heidän eduskuntaryhmänsä takapenkkiläiset ovat kuitenkin arvaamatonta väkeä. Tämän kesän katastrofi voi toistua koska tahansa.  

Hallituksen suururakka valtiontalouden, hoitoalan ja koululaitoksen päällekkäisten katastrofien selvittämisessä ei voi onnistua huterassa yhteistyössä perussuomalaisten kanssa. Sosiaalidemokraattien suunnalla on näkynyt vihjeitä siitä, että sinipunahallituksen mahdollisuudet kannattaisi vielä tutkia kunnolla.

Sosiaalidemokratian aatteellista ydintä pitäisi lamasta huolimatta rauhoitella myönnytyksillä. Vastasuorituksena olisi kohtuullista odottaa joustoa niin että kaikkien välttämättömäksi ymmärtämä valtiontalouden kustannusten karsinta onnistuu. Tällä poliittisella kaupankäynnillä voisi olla mahdollista rakentaa kahden ison ja voimakkaan puolueen yhteistyö hyvinvointivaltion pelastamiseksi moninkertaisilta katastrofeilta. Se olisi tämän hallituksen isänmaallinen velvollisuus.

Jos sinipuna ei onnistuisi, vähemmistöhallituskaan ei olisi välttämättä katastrofi. K.A. Fagerholmin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus onnistui 1940-luvun lopulla rajussa kommunismin vastaisessa taistelussa. Sitä tukivat kaikessa hiljaisuudessa, mutta tehokkaasti presidentti J. K. Paasikivi ja oppositioon jääneet keskusta ja oikeisto. Se pelasti Suomen länsimaisen demokratian ja loi mahdollisuudet Neuvostoliiton häikäilemättömän aggressiivisuuden torjunnalle.

Petteri Orpon vähemmistöhallituksella olisi 2020-luvulla yhtä massiivinen tehtävä kuin K. A. Fagerholmin ministeristöllä 1940-luvulla. Jos eduskunnassa on kansallista johtajuutta yli puoluerajojen, yhteiskunnan ahdingosta pelastaminen voisi ehkä sittenkin onnistua.elastaminen voisi ehkä sittenkin onnistua.

HYVÄLTÄ EI NÄYTÄ UKRAINALLE, VENÄJÄLLE EIKÄ EUROOPALLE

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT 3.8.2023

Outo tunne, kun huomaan seuraavani lämpimän innostuneesti Ukrainan surkeasti alkaneen vastahyökkäyksen kääntymistä uuteen vaiheeseen. Se ei ole sodan ihannointia.

Supervalan törkeää hyökkäystä ei voi torjua ilman hyökkääjän lannistamiseen tarvittavaa asevoimaa. Laittoman sodan uhrilla on oikeus vallata takaisin hyökkääjän ryöväämät alueet. Se on puolustussotaa, joka kuuluu itsenäisen valtion luontaisiin oikeuksiin.

Siksi en häpeä ollenkaan salaista toivettani, että Ukraina pystyisi ihan oikeasti tuhoamaan Krimille maayhteyden avaavat sillat. Tähän asti saatujen näyttöjen perusteella se ehkä voisi olla mahdollista. Siitä kuitenkin vasta alkaisi todellinen tuskien taival, ennen kuin koko Krim olisi Ukrainan hallussa.

Ukrainan vastahyökkäyksen menestymiseen viittaava heikko signaali levisi kansanväliseen uutismediaan 29.7.2023. Sen mukaan jotkut Venäjän sotavoimien yksiköt olisivat raskaiden tappioiden jälkeen kieltäytyneet jatkamasta taistelua. Nämä tiedot katosivat kuitenkin äkkiä näkyvistä. Ne taisivat olla ukrainalaisten toiveajatteluun perustuvaa sotapropagandaa. Ilmeisesti Venäjän hyökkäysarmeija on ryhdistäytynyt.

Ukrainan älykäs puolustustaistelu näyttäisi luovan edellytykset vastahyökkäyksen jatkumiselle. Se on ottanut lännestä saamaansa asejärjestelmät nopeasti hyötykäyttöön. Se näyttää pystyvän entistä tiuhemmin kiusallisiin drone-yllätyksiin Moskovassa, eri puolilla Venäjää ja Krimin sotilaskohdissa. Epävarmuuden ja hämmennyksen aiheuttaminen viholliselle on klassisen sotataidon mestaruutta ja sen Ukraina näyttää hallitsevan.

Ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että näillä eväillä saataisiin aikaan ilmiselvä lopputulos, joka perusteella rauhanneuvottelu voisi tuottaa kestävän tuloksen. On vaikea kuvitella Ukraina tyytyvän vähempään kuin kaikkien Venäjän valtaaminen alueiden palauttamiseen. Siihen Venäjä ei voi suostua, paitsi jos Putinin hallinto luhistuu täysin. Se loisi nykyistä vielä vaarallisemman ja arvaamattomamman tilanneen. Hyvältä ei näytä.

Tämä kriisi voi jäätyä ikiroutaan. Jos Venäjän ylimmässä johdossa tapahtuisi dramaattista muutos, uusi Venäjä tuskin lähtisi neuvottelemaan, vaan yrittäisi raivata Putinin jättämät rauniot voidakseen joskus myöhemmin jatkaa hyökkäystä Ukrainaan.

Ukrainan tulevaisuus on synkkä, mutta niin ovat Venäjänkin näkymät. Eurooppaan on laskeutumassa pimeä ja kylmä yö, ja silloin aamua koittoa joudutaan odottamaan pitkään.

AHVENANMAAN DEMILITARISOINTI ?

Ahvenanmaan kansaedustaja Mats Löfsröm osoitti 21.7.2021 Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussa, että hän ei tunne kotimaakuntansa historiaa. Hän sanoi, että ensimmäinen Ahvenanmaan demilitarisointisopimus on vuodelta 1856.

Silloin Krimin sodan voittajat pakottivat Venäjän keisarin lupaamaan, että Ahvenanmaata ei linnoiteta. Tähän liitetystä sopimustekstissä ei ole sanaakaan demilitarisoinnista. Silti Ahvenanmaalla julkaistun tekstin toimittaja on merkinnyt virheellisesti sen otsikoksi ”1856 DEMILITARISOINTISOPIMUS”. Sopimuksen alkuperäinen otsikko ja tekstin pääosat ovat tässä:

xxxxxxxxx

RANSKAN, SUUR-BRITANNIAN JA VENÄJÄN VÄLINEN, AHVENANMAAN SAARIA KOSKEVA SOPIMUS. TEHTY PARIISISSA 30 PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 1856

 

Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä.

Hänen Majesteettinsa Suur-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan Kuningatar,

Hänen Majesteettinsa Ranskalaisten keisari ja

Hänen Majesteettinsa Kaikkien Venäläisten Keisari,

 jotka haluavat laajentaa heidän kesken vallinneen ja niin onnellisesti palautetun, Itämaita koskevan yksimielisyyden käsittämään myöskin Itämerta ja siten varmentaa yleisen rauhan edut, ovat päättäneet tehdä sopimuksen ja tässä tarkoituksessa määränneet:

 

Hänen Majesteettinsa, Ranskalaisten keisari. Kreivi Alexandre Colonna-

Walewski (arvonimet), Paroni François Adolphe de Bourquennay (arvonimet),

Hänen Majesteettinsa Suur-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan Kuningatar, Paroni George William Frederic Clarendon (arvonimet) ja Paroni Henry Richard Charles Cowley (arvonimet)

Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisari: Kreivi Alexis Orloff (arvonimet),

Paroni Filip Brunnow (arvonimet),

Jotka vaihdettuaan oikeiksi ja päteviksi havaitut valtakirjansa, ovat sopineet seuraavista artikloista:

 

1 artikla.

Noudattaakseen Heidän Majesteettiensa Suur-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan Kuningattaren ja Ranskalaisten Keisarin toivomusta, selittää Hänen Majesteettinsa kaikkien Venäläisten Keisari, että Ahvenanmaan saaria ei linnoiteta ja ettei siellä tule säilytettäväksi tai rakennettavaksi mitään sotilaallista tai merilaitosta.

 

2 artikla.

Tämä sopimus, joka on liitetty tänä päivänä Pariisissa allekirjoitettuun yleiseen

sopimukseen, on ratifioitava, ja ratifioimisasiakirjat ovat vaihdettavat neljän viikon kuluessa tai aikaisemmin, mikäli mahdollista on. Tämän vakuudeksi ovat valtuutetut allekirjoittaneet sen ja varustaneet sen sineteillään.

Tehty Pariisissa, Maaliskuun kolmantenakymmentenä påivänä vuonna 1856.

xxxxxxxxx

Venäjä sotavoimat toimivat Ahvenanmaalla Suomen sodan 1809 päättäneen Haminan rauhan hyväkymisen jälkeen ensimmäisen maailmansodan loppuun asti, yhtä mittaa yli 100 vuoden ajan. Venäjä rakensi sinne 1830 luvulta lähtien Bomarsundin linnoituksen, jonka Britannian ja Ranskan laivasto tuhosivat Krimin sodan aikana 1854. Venäjä alkoi 1906 uudelleen linnoittaa Ahvenanmaata, ja sai siihen luvan Britannialta ja Ranskalta, jotka 50 vuotta aikaisemmin olivat vaatineet alueen linnoittamattomuutta.

Venäjän sotavoimat poistuivat Ahvenanmaalta 1918 Saksan merivoimien maihinnousun jälkeen. Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä tehty Brest-Litovskin rauhansopimus määräsi Ahvenanmaa linnoittein purkamisesta mahdollisimman nopeasti.  

Geneven sopimus 1921 määräsi Ahvenanmaan demilitarisoinnista, muta toisen maailmansodan aikana Suomen puolustusvoimien yksiköt olivat Ahvenanmaalla torjumassa sen alueen koskemattomuuden loukkaukset. Suomalaiset aloittivat Ahvenanmaan linnoittamisen, mutta Neuvostoliito esti sen.

Moskovan Kremlissä Suomelle 1940 saneltu asiakirja Maarianhaminaan perustettavasta konsulaatista määräsi Ahvenanmaan aseettomaksi, mutta ei puolueettomaksi. Sopimuksen toteutumista valvoi Neuvostoliiton sotilastiedustelu, joka upseerit toimivat konsulaatista käsin. Sopimus on edelleen voimassa.

Nykyisellä Venäjän Maarianhaminan-konsulaatilla on oikeus pitää palveluksessaan tiedustelu-upseereita, mutta heitä ei viime vuosina oli ollut konsulaatin kirjoissa.  Turun konsulaatti johtaa heidän toimiaan koko Suomen lounaisen saariston alueella.  

EHKÄ UUSI ASENTO AHVENANMAALLE

Tekee mieli heittäytyä hetkeksi toiveajatteluun Ahvenanmaan tilanteesta, vaikka se on epätoivoinen harrastus.

Näin keväällä Facessa postauksia, joiden mukaan ulkoministeriön sivuilla kerrottiin, että ensimmäinen sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista tehtiin Krimin sodan jälkeen 1856.

Lähetin 6.6.2023 ulkoministeriölle kirjeen, jossa pyysin sen virkailijoita lukemaan uudestaan keisari Aleksanteri II:n Krimin sodan voittajien vaatimuksesta antaman lupauksen. Hän sitoutui olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata. Hän ilmoitti lupauksensa koskevan vain häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov luopui Venäjän kruunusta, sitä lupausta ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja sitä paitsi siinä ei ole sanaakaan alueen aseettomuudesta tai puolueettomuudesta.

Tänään kävin katsomassa ulkoministeriön sivuilla annettua tietoa Ahvenanmaasta. Otsakkeen ”Ahvenanmaan demilitarisointi” alla todetaan alue demilitarisoiduksi ja annetaan tämän vyöhykkeen koordinaatit. Siinä ei mainita keisarin lupausta Krimin sodan voittajille, mutta ei myöskään Genevessä 1921 tehtyä Ahvenanmaa-sopimusta.

Voi olla jopa niin, ett ministeriössä hartaasti työstetty Ahvenanmaa-selonteko lausahtaa keisarin lupauksen lisäksi jotakin myös Geneven sopimuksesta. Niiden molempien taustalla vaikuttavat olosuhteet ovat yli vuosisadan aikana muuttuneet moneen kertaan niin perusteellisesti, että Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 tekemän yleissopimuksen 62. artikla koskee Ahvenanmaan tilannetta. Sen mukaan olosuhteiden merkittävät muutokset saavat kansainvälisen sopimuksen määräykset menettämään merkityksensä, eivätkä enää ne sido sopimuksen osapuolia.

On mielenkiintoista nähdä, millainen on ulkoministeriön tulokulma Ahvenanmaan oikeudelliseen tilanteeseen.

AHVENANMAAN USKOMUSOPPI

En voi välttää kevyttä myötähäpeää, kun poliittinen hurskastelu tunkee pintaan Ahvenanmaalla. Aseettomuus ja puolueettomuus eivät ole toteutuneet niihin tukeutuvan uskomusopin ollessa maakunnan henkistä pääomaa. Näyttää siltä, että saaristolaiset eivät tunne kotiseutunsa historiaa.

Suomen puolustusvoimat ovat tulleet puolustamaan Ahvenanmaata aina kun Itämerellä on ollut sotilaallista toimintaa. Suomi on suvereeni valtio, joka puolustaa kaikissa tilanteissa koko valtioaluettaan.

Rauhan akana Suomi on kouluttanut ja harjoittanut puolustusvoimiaan valmiuteen siirtää puolustusyhtymiään jo kriisin uhatessa nopeasti Ahvenanmaalle, ja niin on tehty yli puolen vuosisadan ajan.

Suomi on varustanut ja kouluttanut rannikkopuolustuksen sekä meri- ja ilmavoimat torjumaan hyökkäykset myös Ahvenanmaalle.

Suomi on pitkään harjoitellut meri- ja ilmavoimien puolustusyhteistyötä Ruotsin ja Nato-maiden kansa. Kriisin ja sodan akana tämä monikansallinen valmius suuntautuu Ahvenanmaan ja Gotlannin turvaamiseen.

Ahvenanmaalaiset ovat huomaamattaan ja tietämättään eläneet vuosikymmeniä aseettomaksi ja puolueettomaksi kuvitellussa kuplassa.

Moni ahvenanmaalainen ei ehkä tiedä sitäkään, että Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa on perustettu dokumentissa, johon Neuvostoliitto pakotti Suomen suostumaan vastoin tahtaan. Tämän edelleen voimassa olevan dokumentin mukaan konsulaatilla on oikeus pitää palveluksessaan tiedustelu-upseereita, jotka jatkuvasti valvovat saariston aseettomuutta.

Kun Neuvostoliitto pakotti Suomen hyväksymään tämän järjestelyn, sen esikunnatt olivat valmistelleet kolme merioperaatiota, joiden kaikkien ensimmäisenä vaiheena oli maihinnousu Ahvenanmaalle. Se olisikin ollut helppoa, kun konsulaatin upseerit olivat varmistaneet Ahvenanmaan aseettomaksi.

Saariston aseettomuus oli alun perin viritetty tukemaan Neuvostoliiton hyökkäystä Ahvenanmaalle, ja nyt se tukisi Venäjän hyökkäystä. Silti ainakin vähän aikaa sitten Venäjää pidettiin ahvenanmaalaisten parhaana ystävänä.  

UKRAINALLA ON RASKAAN VALINNAN PAIKKA

6.7.2023 Etelä-Suomen Sanomat

Vladimir Putin ja Jevgeni Prigožin ovat kilpailijoita keskenään, ja molemmat pahassa pinteessä. Nyt on menossa sellainen kuurupiilo ja hämäysryöpytys, että mitä tahansa voi olla tekeillä.

Venäjän sodankäynti on ehkä tehostunut jonkin verran, mutta silti sen puolustus menestyy aika huonosti. Ukraina kärsii isoja tappioita, ja etenee kovin hitaasti. Jos rintamat juuttuvat loputtomaksi asemasodaksi, vanhat vihamiehet Putin ja Prigožin voivat taas tukeutua toisiinsa. Heitä yhdistää pakkomielle Ukrainan tuhoamisesta.

Ennen kuin Wagnerin verenhimoiset joukkiot aloittavat ryntäyksen, Ukrainalla on ehkä viimeinen hetki suostua rauhanneuvotteluun pelastaakseen sen, mikä on pelastettavissa. Ongelma voi syntyä siitä, että Venäjä lyö pöytään veret seisauttavan ennakkoehdon neuvottelulle. Se voi vaatia Krimin tunnustamista Venäjän valtioalueeksi.

Jos Putin ja Prigožin ovat yhdistämässä voimiaan, Ukrainalla on vaihtoehtoina joko täysi tuho tai suostuminen ennakkoehtoon. Sama dilemma oli Suomella kaksi kertaa toisen maailmansodan aikana, mutta Neuvostoliitolla ei sentään ollut ydinasetta, kuten Venäjällä nyt.

Vaikka Ukraina saisi takaisin Venäjän valtaamat itäiset maakuntansa, Krimin menetys olisi vähintään yhtä syvä järkytys Ukrainalle kuin oli Karjalan menetys aikoinaan Suomelle. Näiden alueiden kohtalot ovat samansuuntaiset silläkin tavalla, että Karjala oli osa Vanhaksi Suomeksi sanottua aluetta, jonka Ruotsi oli menettänyt Venäjälle 1700-luvulla. Krim on ollut Venäjä hallussa hyvin pitkään ennen, kun Neuvostoliitto liitti sen Ukrainaan vajaat seitsemän vuoisikymmentä sitten.

Tällaista on elämä sotaisan suurvallan naapurissa. Pienet maat joutuvat luopumaan korvaamattomista kulttuuriarvoista ja rakenteista pelastaakseen kansallisen olemassaolonsa. Suomi selvisi Karjalan menetyksestä ja melkein sadantuhannen kansalaisensa kuolemasta, ja kehittyi vuosikymenien mittaan hyvinvointivaltioksi, lopulta Euroopan Unionin ja Naton jäseneksi.

Ukrainalla on mahdollisuus toipua arvokkaan alueen menetyksestä ja sodan suunnattomista tuhoista nopeammin kuin Suomella aikanaan. Länsi näyttää jo nyt sitoutuneen tukemaan Ukrainan jälleenrakennusta yhtä vahvasti kuin sen puolustustaistelua, ja valmistautuu nopeuttamaan sen pääsyä Euroopan unioniin ja Natoon

Avain ongelman ratkaisuun on Vilhelm Junnilalla

Presidentti Sauli Niinistä asettui Porissa selvästi tukemaan Suomesta kansainvälisessä kentässä syntyvää maakuvaa. Se vaikuttaa hyvin painokkaasti myös kansalliseen turvallisuuteen, ja on siis ulkopolitiikan ytimessä.

Presidentti ”johtaa Suomen ulkopolitiikkaa [ - ] yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”. Lakitekstiin lisäämääni ajatusviivaa edeltävä osa osoittaa kristallinkirkkaasti, että Niinistöllä oli suorastaan velvollisuus vetää lippu salkoon, jos hänen arvionsa mukaan Suomen uskottavuus kansainvälisessä kentässä horjuu. Ajatusviivan jälkeinen osa antaa oikeuden ottaa hallituksen tukevan presidenttiä.

Natsisympatioilla vitsikkäästi poseerannut elinkeinoministeri on vääränalainen hahmo edustamaan Suomea kansainvälisessä yritysmaailmassa. Parlamentaariset ongelmat sivuutettaisiin tyylikkäästi, jos Vilhelm Junnila pyytäisi oma-aloitteisesti eroa ministerintehtävästä. Jos perussuomalaiset äityy reagoimaan siihen lähtemällä hallituksesta, puolue osoittaisi olevansa niin kaukana oikealla ja natsismia niin lähellä, että sellaisessa asennossa asioita hoitavan ryhmän läsnäolo Suomen korkeimmassa hallinnossa ei ole terveellistä.

Jo Junnilan pyytämä ja presidentin hyväksymä ero ministeritehtävästä olisi vahva osoitus Suomen asenteesta äärioikeistoon ja natsismiin.  

OIKEISTON UUSI ALKU

22.6.2023 Etelä-Suonen Sanomat

Vasemmisto kauhistellee, kun Kokoomus rymistelee. Huomiotta jää sellainen yksityiskohta, että oikeiston harvinaisen suuri vaalivoitto osoitti kansan tahdon. Se oli nöyryyttävä tappio vasemmiston yleiskriittisille ryhmille, vaikka sosiaalidemokraatit menestyivät ihan hyvin.

Julkisen talouden tervehdyttämisen olisi pitänyt alkaa jo monta hallituskautta sitten. Kaikki puolueet ovat vastuussa siitä, että asioita ei hoidettu aikanaan järkevästi.

Viimeksi koettu velkaryöpsähdys alkoi pandemiakriisistä. Siihen tautiin ei tiedetty käypää hoitoa myöskään taloudenpidossa. Mikä tahansa hallitus olisi kompastellut tuollaisessa tilanteessa. Kansanterveys maksaa sen, minkä se maksaa, ja se pitää vaan kestää.

Velkakriisiä kiihdytti Venäjän militaristisen perusolemuksen armoton paljastuminen ja Nato-jäsenyyden tarjoama mahdollisuus tasapainottaa hankalan naapurin aiheuttamaa epävakautta. Turvallisuus maksaa, ja se pitää vaan kestää.

Mikään hallituskoalitio ei olisi voinut välttyä näiden akuuttien ongelmien aiheuttamilta kustannuksilta. Kurjuus kasvoi aivan hurjaksi siksi, että sen alkaessa valtiotalous oli jo valmiiksi kuralla. Nyt oikeiston ryhtiliikettä kauhistelevat oppositioryhmät ovat osavastuussa siitä, että hallituksessa ollessaan antoivat velkataakan kasvaa.

Kun välttämätön ryhtikuuri alkaa vasta nyt, olisi kohtuullista, että oppositio edes hiljaisella myötäelämisellä tukee hallitusta sen taistellessa kansana tahdon mukaisesti kohti nykyistä parempaa elämää.

x x x

Hallitusneuvottelujen tiukat käänteet ei eivät lupaa hyvää uuden ministeristön yhteiselolle. Perussuomalaisten johto pystyi tiukan paikan tullen osoittamaan edes jonkinlaista kansalaiskuntoa. Puolueen aatteellisesti kirjavan jäsenkunnan pysymine hallitustyöskentelyn vauhdissa mukana on kuitenkin suuri arvoitus. Ennusmerkit eivät lupaa hyvää.

Orpon velvollisuus oli aloittaa rankka kuuri. Se sattuu, ja järkyttää pahimmin kaikkein huonoimmassa asemassa olevien perheiden elämää. Hallitusohjelmassa on ideoita vaikeimpiin tilanteisiin joutuvien elämän helpottamiksi, mutta ne eivät riitä.

Ammattiyhdistysliike voisi osallistua talouden korjaustalkoisiin käyttämällä lakkoiluun korvamerkittyjä rahastojaan vaikeuksissa olevien jäsentensä auttamiseen.

Kohtaamainen Olli Rehnin kanssa

Kuunnellessani aamulla Olli Rehnien tiedotustilaisuutta presidenttiehdokkaaksi ryhtymistä tuli mieleen muistoja aikaisemmista kohtaamisista hänen kanssaan. Useimmat olivat lyhyitä kättelytilanteita, mutta kerran olin mukana varsinaisessa keskustelussa hänen kanssaan, siitä on aikaa melkein kolmekymmentä vuotta.

Olin syksyllä 1994 mukana perustamassa nuorsuomalaista puoluetta ja haimme näkyviä hahmoja, joiden tukea voisimme ehkä hakea. Keskustelussa vilisi niin urheilusankareita kuin muoti- ja viihdeteollisuuden tähtiä, mutta he eivät innostaneet minua

Enemmän kuin nämä pintajulkisuuden suuruudet minua kiinnostivat tulevaisuuteen tähtäävät uudet hahmot. Yksi heistä oli keskustan varapuheenjohtaja O11i Rehn, joka oli kerran mukana pohdinnoissamme. Olen kuvannut tapaamista 2017 ilmestyneessä Muistumia-kirjassani (ss. 195-196):

”Hän kuvasi synkin värein keskustaan integraatiokeskustelua, ja piti puheenjohtaja Esko Ahon asemaa hyvin vaikeana. Keskustaskusta oli supistumassa maatalousintressin edunvalvontapuolueeksi ja kokoomus konservatiiviseksi oikeistopuolueeksi. Nuorsuomalaisuus voisi ottaa haltuunsa niiden väliin jäävän tilan. Rehn tiivisti ajatuksensa minuun syvän vaikutuksen tehneeseen lausahdukseen: Vastakkain ovat joutumassa rationaali liberalismi ja populistinen edunvalvonta".

Outo tilanne. Keskustan varapuheenjohtaja tiivisti jotain hyvin keskeistä siitä, miksi olin lähtenyt nuorsuomalaiseen liikkeeseen. Rehn halusi kuitenkin jatkaa puolueessaan, vaikka osa jäsenkunnasta suhtautui häneen avoimen vihamielisesti.

AHVENANMAA VAPAAKSI VENÄJÄN KONSULAATISTA

8.6.2023 ESS

Ulkoministeri Pekka Haavisto näyttää Ahvenanmaan konsulaatin asemaa käsitellessään lukevan poliittista tilannetta kummallisesti. Hän arvioi sitä samalla tavalla kuin presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja lukivat toimikausillaan Venäjän lähiulkomaapolitiikan vaikutusta suomen Nato-harkintaan.

Venäjä kaappasi parissa vuosikymmenessä neljältä lähialueensa valtiolta Transnistrian, Tšetšenian, Abhasian, Etelä-Ossetian, Krimin, Donetskin ja Luhanskin. Baltian maat lukivat tilannetta kylmin silmin ja mieli kirkkaana. Ne ymmärsivät, mitä Venäjän rajanaapuruus merkitsee Natoon kuulumattomalle maalle, ja liittoutuivat pikavauhdilla länteen. Halonen ja Tuomioja lukivat tilanteen niin, että ei se mitään, kun Suomella on Kremlissä niin hyvä ystävä.

Ulkopolitiikan avainhenkilöt ovat lukeneet turvallisuustilannetta samalla tasolla kuin Jukolan pojat lukivat ABC-kirjaa lukkarin koulussa.

X X X

Itämeren alueen historiaa tunnetaan Suomessa todella huonosti, ja Ahvenanmaalla vielä huonommin Venäjän Maarianhamina-konsulaatti syntyi, kun Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalin ja ulkoministeri Vjatšeslav Molotov pakottivat sodalla uhaten Suomen suostumaan konsulaatin perustamiseen Ahvenanmaalle, eikä se ollut mikä konsulaatti tahansa.

Se taitaa olla maailman ainoa konsulaatti, jolla on oikeus pitää palveluksessaan tiedustelu-upseereita. Heidän tehtävänään oli varmistaa, että Ahvenanmaa on aseeton ja helppo saalis Kremlille silloin, kun siellä päätetään miehittää Ahvenanmaa. Tämä valmius näyttää olleen Venäjän konsulaatilla 1970-luvulle asti. Viime aikoina sitä ilmeisesti ei ole ollut, muta Suomelle talvisodan jälkeisessä ahdingossa pakotettu sopimus on edelleen voimassaa. Sen mukaisesti Venäjä voi koska tahansa elvyttää Maarianhaminan konsulaattinsa tiedustelutukikohdaksi, jos se kuvittelee pystyvänsä sillä lamauttamaan Naton tukeman Suomen puolustuksen.

Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatilla ei enää ole sotilaallista merkitystä. Natolle se on ilmeisesti tyhjänpäiväinen pikkujuttu. Silti se on Suomen suvereniteetin törkeä loukkaus. Nyt on oikea hetki vapautua

Tässä asiassa toimitusministeristö ei tietenkään voi toimia omin päin, mutta suurlähettiläs Hannu Himanen on todennut, että asia olisi hoidettavissa normaalilla menettelyllä. Tasavallan presidentin johdolla toimiva hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valiokunta voisi esittää eduskunnalle Venäjän Maarianhamina-konsulaatin sulkemista. Huhtikuussa valitulla eduskunnalla on täysi valta antaa toimitusministeristön tehtäväksi toimia Ahvenanmaan asiassa. 

TAAS VÄÄRÄÄ TIETOA AHVENANMAASTA

TV1:n A-Studiossa 5.6.2023 tohtori Kimmo Kiljunen osoitti tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä käsittelemänsä asian perusfaktoista. Jo toista kertaa Ylen keskusteluohjelmassa hän väitti Ahvenanmaan aseettomuuden ja puolueettomuuden perustuvan Krimin sodan päätteeksi 1856 tehtyyn Pariisin rauhaan. Hänellä ei näytä olevan aavistustakaan siitä, mistä silloin sovittiin.

 Näyttää siltä, että tohtori Kiljunen ei ole lukenut tai ymmärtänyt niitä dokumentteja, joista näkyy, mitä 1856 Pariisin rauhanneuvotteluissa tapahtui. Krimin sodassa hävinneen Venäjän keisari joutui lupaamaan sodan voittajille, että Ahvenanmaalle ei rakenneta rannikkolinnakkeita eikä laivastotukikohtia. Siinä ei ole halaistua sanaa aseettomuudesta tai puolueettomuudesta. Keisari Aleksanteri I ilmoitti sitoumuksensa velvoittavan vain häntä itseään ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Viimeisen Romanov-suvun edustaajan luovuttua Venäjän keisarikunnan kruunusta tämä lupaus ei velvoita tai oikeuta ketään mihinkään.

 Venäjän sotavoima miehitti Ahvenanmaata ensimmäisen maailmansodan loppupäiviin asti. Sen asevoimat äkseerasivat tukikodissaan, kuten kaikkialla Venäjän hallussa olevilla alueilla. Venäjä alkoi rakentaa rannikkotykistölinnakkeita Ahvenanmaalle muutamia vuosia ennen ensimmäisen maailmansodan alkua. Ahvenanmaa ei todellakaan ollut aseeton eikä puolueeton. Niin kauan kuin Venäjän keisarikunta oli olemassa, sen monarkki hallinnoi Ahvenanmaata kaikin tavoin, myös sotilaallisesti.

 Kannattaa olla varuillaan aina kun tohtori Kiljunen puhuu Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Hän joko ei tiedä, mistä puhuu, tai ei välitä siitä, mitä tietää.

Mikä Nato-esikunta?

Pitäisikö Suomen hakeutua Naton esikuntaan kauas länteen Yhdysvaloissa vai läheiseen Eurooppaan Hollannissa. Tästä on tullut suuren luokan kysymys, vaikka ratkaisun pitäisi olla itsestään selvä.

Suomen on turha yrittää sovittaa itseään Pohjois-Atlantin ja pohjoisen Jäämeren sotilaalliseen rakenteeseen. Suomen laivaston uuden sukupolven korvetit valmistuvat ehkä tämän vuosikymmenen lopussa, jos vielä silloinkaan. Sen jälkeen ne ovat Suomen merivoimien runkona muutamia vuosikymmeniä. Meri- ja ilmavoimien kapasiteettia ei voi hajottaa kotimaan ja kaukaisen meren puolustukseen. Ne ovat olemassa Suomen ja lähialueen puolustusta varten. Suomen osuus Naton pohjoiseen puolustukseen on varmistaa Norjan rannikkoon tukeutuvan läntisen sotavoiman logistiikkaa pohjoisen hankalissa maasto-olosuhteissa.

Suomen turvallisuuden akuutti ongelma on Itämeri ja Suomenlahti. Suomen puolustusvoimat on viritetty hoitamaan Ahvenanmaan, Turun, Helsingin, Kotkan ja Haminan ongelmia kriisissä ja sodassa. Baltian maat ovat niin lähellä, että niiden turvallisuus on Suomen turvallisuuden tärkeä osatekijä, ja samoin Suomen turvallisuus on eteläisille naapureille arvokas asia. Suomen Nato-yhteistyön ykkösasia on rakentaa tämän kokonaisuuden yhtenäisyyttä ja toimivuutta. Se ei tapahdu aidosti kaukaisessa esikunnassa ison meren tulla puolen.

Suomen yhteydet Länsi-Eurooppaan kulkevat Itämeren, Ahvenanmeren ja Pohjanlahden ilmatilassa, aavalla ulapalla ja syvyyksissä. Niiden turvallisuus on Suomen läntisen identiteetin avaintekijä. Jos Itämeri sukeutuu, olemme yksin pohjoisessa pussinperässä. Naton kytkeminen tähän kokonaisuuteen tapahtuu luontevimmin läheisen Europan turvallisuudesta vastaavassa puolustusliiton esikunnassa.  

VÄHEMMISTÖHALLITUS EHKÄ SITTENKIN

25.5.2023 ESS

Vähemmistöhallitus ei ole sellainen mörkö, jonka torjuminen olisi kaikissa oloissa isänmaallinen sankariteko. Valtiotalouden nykyien konkurssitilan purkaminen ja vaatii niin rajuja otteita, että hallituksen kokoon kyhääminen sovitellen ja puoliväkisin ei taida onnistua.

Määrätietoinen vähemmistöhallitus on aikoinaan toiminut kerrassaan mainiosti 1948-1950, kun elettiin demokratian vaaran vuosia. Kommunistit olivat kärsineet rökäletappion kesän 1948 vaaleissa. Demarit eivät suostuneet halliukseen heidän kanssaan, joten presidentti J. K. Paasikivi nimitti K-A. Fagerholmin johtaman demarien vähemmistöhallituksen.


Se kävi häikäilemättömään taisteluun kommunisteja vastaan eduskunnassa ja varsinkin työmarkkinoilla. Järjestötoiminnan lakeja ja tapoja rikottiin molemmin puolin surutta tilanteen mukaan. Periaatteena oli, että jos huijataan, huijataan sitten isosti. Poliisi mursi kommunistien johtamat poliittiset lakot Arabian posliinitehtaalla Helsingissä ja Kemin uittotyömaalla.

Maalaisliitto ja kokoomus ja tukivat demareita vähin äänin. Paasikivi hykerteli tyytyväisenä taustalla katsellessaan sitä menoa.

Kostoksi Neuvostoliitto yritti estää Paasikiven uudelleenvalinnan presidentiksi 1950, mutta epäonnistui. KGB tuki kommunistien Paasikiven vastaista vaalikampanjaa miljoonaa nykyistä euroa vastaavalla rahoituksella, mutta turhaan. Paasikivi valittiin uudelle kaudelle. Neuvostoliiton ulkoministeriön pohjoismaisen osaston kakkosmies A. N. Abramov sanoi, että Paasikivi oli kaikkein viisain ja vahvin Neuvostoliiton vihollinen.

Fagerholm sai Kremlin vihat niskaansa ikuisiksi ajoiksi. Siitä alkoi asevelidemarien hiljainen yhteistyö porvaripuolueiden kanssa, tarkoituksen oli pistää Stalinin Neuvostoliitolle kampoihin. Tämä neuvostovastainen salainen yhteenliittymä vaikutti ainakin 1970-luvulle asti, ehkä pidemmällekin. Voidaan ajatella, että jopa demareiden ja Evan yhteisymmärryksessä toteutettu yhteiskuntasopimus 1976 kuului myös demarien aseveliryhmän ansioluetteloon.

Oikeiston ja vasemmiston välisen muurin ylittänyt yhteistyö luultavasti pelasti sodan jälkeisessä ahdingossa ponnistelevan Suomen demokratian. Samanlaista taustakuviota voisi nyt ajatella kokoomuksen johtamalle vähemmistöhallitukselle. Laajaa rintamaa tarvitaan. Venäjä on edelleen iso uhka, vaikka meitä suojaa itsenäisen puolustuskyvyn lisäksi myös Nato.

VÄHEMMISTÖHALLITUS ?

Vähemmistöhallitus ei ole sellainen mörkö, jonka torjuminen olisi isänmaallinen sankariteko. Se toimi kerrassaan mainiosti, ainakin 1948-1950. Kommunistit olivat kärsineet rökäletappion kesän 1948 vaaleissa. Demarit eivät suostuneet halliukseen heidän kanssaan, joten Paasikivi nimitti Fagerholmin johtaman demarien vähemmistöhallituksen.

Se kävi häikäilemättömään taisteluun kommunisteja vastaan eduskunnassa ja työarkkinoilla. Maalaisliitto ja kokoomus ja tukivat demareita vähin äänin. Siitä alkoi asevelidemarien hiljainen yhteistyö porvaripuolueiden kanssa, tarkoituksen oli pistää Stalinin Neuvostoliitolle kampoihin.

Paasikivi hykerteli tyytyväisenä taustalla katsellessaan sitä menoa. Kostoksi Neuvostoliitto yritti estää Paasikiven uudelleenvalinnan presidentiksi 1950, mutta epäonnistui. Fagerholm sai Kremlin vihat niskaansa ikuisiksi ajoiksi.

Tämä neuvostovastainen salainen yhteenliittymä vaikutti ainakin 1970-luvulle asti, ehkä pidemmällekin. Se luultavasti pelasti Suomen demokratian. Samanlaista taustakuviota voisi ajatella kokoomuksen johtamalle vähemmistöhallitukselle. Laajaa rintamaa tarvitaan. Venäjä on edelleen iso uhka, vaikka meitä suojaa nyt myös Nato. 

VAALIHUUMAN JÄLKEEN TULEE KRAPULA

11.5.2023 ESS

Kokoomukselle taisi käydä tavallinen moka vaalihuumassa. Petteri Orpo antoi ihanan lupauksen, että valtion taloutta siistitään kuuden miljardin menosäästöillä ilmana veronkorotuksia tai sosiaali- ja terveysetuuksien supistuksia.

Kun hallitusneuvottelut lähestyvät totuuden hetkeä, alkaa ilmetä, että ei se taida ihan niin mennä. Pelkällä toiminnan virtaviivaistamisella ei saavuteta tuon luokan säästöä. Asiantuntijataho toisensa jälkeen todistaa, että ilman merkittävää verotulojen kasvattamista tai isojen korvausten supistusta tuon kokoluokan remontti ei onnistu.

Tuloveron reipas nosto olisi varmaan kohtalokas virhe, sekä työllisyyden että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Tutkimuslaitosten puheista on ilmennyt sellainen kiusallinen ajatuskulku, että ehkä arvonlisäveron korotus voisi toimia paremmin.
Sen epäkohta olisi tietenkin heikoimmissa asemissa olevine perheiden ahdingon lisääntyminen. Mutta tässä logiikassa on sellainen idea, että hyvätuloisten ostoskassit ja hyödykkeiden hankinnat taitavat olla myös inflaation ja korkojen nousun paineessa suurempia ja monipuolisempia kuin köyhyysloukun uhassa elävien perheiden ostoslistat. Alvin nosto rankaisisi enemmän vauraita talouksia kuin köyhiä perheitä.

Taitaa kuitenkin olla melkoisen väännön takana, että tämä päättely voitaisiin kirjata jossakin muodossa hallitusohjelmaan. Silti jotakin tämän tapaista täytyy saada aikaan. Ehkä kokoomuksen takataskussa on alun perun ollut jokin alvin korotusta vastaava taikatemppu.

Perussuomalaisten nokittelu kokoomuksen ja varsinkin ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa häiritsee hallitusneuvottelun työrauhaa. Pinnan alla poreilee periaatteellinen erimielisyys maahanmuuton perusteista ja kansalaisten perusoikeuksista. Niistä voi tulla iso ongelma. Neuvotteluilmapiiriä voi rasittaa myös perussuoalaisten johtajistoon kuluvien julkinen tyytymättömyys hallitusneuvottelun vetäjään.

Hallituksen muodostaminen nyt neuvotteluja käyvällä kokoonpanolla ei taida olla ihan helppoa. Tilanne tuskin paljon parantuisi, jos perussuomalaiset syrjäytettäisiin ja sosiaalidemokraatit tulisivat mukaan. SDP:n hallitusneuvotelijana olisi puolueen merkittävään vaalivoittoon ohjastanut pääministeri, jolta äänikuningattaren asema luiskahti kuitenkin perussuomalaisten puheenjohtajalle. Hänen seuraajallaan SDP:n johdossa voi olla uusia ajatuksia, mutta tuskin varsinaista viisasten kiveä. Tässä alkaa tuntua siltä, että lähestytään vähemmistöhallituksen aikaa.

x x x

Toinenkin synkkä epäilys nousee mieleen. Ponteva puhe kaksi tai jopa kolme vaalikautta kattavasta saneerausohjelmasta ei ole ihan tästä maailmasta peräisin. Se pitäisi sitoa ehkä jopa kaksien eduskuntavaalien tuloksena valtaan nousevia eduskuntia ja hallituskokoonpanoja.

Nykytilanteessa syntyvä hallitus ja uusi eduskunta voivat säätää vaikka millaisen lain vaikka kuinka moneksi vaalikaudeksi. Ne eivät kuitenkaan voi rajoitta seuraavien eduskuntien ja hallitusten lainsäädäntövaltaa.

Vaikka sellainen laki säädettäisiin yhteisen innostuksen hengessä, seuraavalla hallituksella on mahdollisuus säätää uusi laki sellaisessa muodossa kuin se arvioi uuden tilanteen vaativan.

Petteri Orpolla on kovat paikat.   

NAAMIOT PUTOAVAT MYÖS AHVENANMAALLA

27.4.2023 ESS

Ahvenanmaalla esiintyy kahdenlaista aseettomuususkoa. Niistä törkein on Neuvostoliiton sotilastiedustelulla luoma aseettomuuskulissi. Pian tämäkin naamio putoaa, ja sen takaa paljastuvat rumat kasvot.

Ahvenanmaalaisten edelleen elättämä säälittävä aseettomuususkomus perustuu Kansainliiton sata vuotta sitten saarnaamaan oppiin puolustuskyvyttömyyden luomasta turvallisuudesta. Kun sekin naamio pian putoaa, Ahvenanmaalle rakennettujen kulissien takaa näkyviin tulee kahdet kasvot, toinen on törkeä ja toinen säälittävä.

x x x

Neuvostoliiton sodalla uhaten Suomelle 1940 sanelemaan sopimukseen räätälöitiin Maarianhaminan konsulaatti, jolle säädettiin oikeus sotilastiedusteluun. Se oli alun perin tarkoitettu varmistamaan, että kaikkiin Neuvostoliiton sotasuunnitelmiin Itämerellä kuuluva Ahvenanmaan miehitys olisi toteutettavissa helposti. Tämän varmistaminen oli konsulaatissa neuvostoarmeijaa ja myöhemmin Venäjää palveleville upseereille helppo ja miellyttävä tehtävä.

Kylmän sodan aikana konsulaatin sotilasosasto oli viritetty ottamaan komentoonsa aseettoman Ahvenanmaan rannoille tulevan venäläinen maihinnousuyhtymä, ja ryhmittämään se valmiiksi tiedustelluille toiminta-alueilleen.

Tässä sopimuksessa ei ole sanaakaan puolueettomuudesta, se on pelkkää sapelinkalistelua ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän hyväksi.

Monet ahvenanmaalaiset sulkevat silmänsä ja korvansa omalta historialtaan. He vastustavat Maarianhaminan konsulaattisopimuksen purkamista, vaikka eivät ole sen osapuolena. Sotilaallinen puolustus ei kuulu Ahvenanmaan itsehallinnon piiriin. Siitä vastaavat Suomen eduskunta, presidentti ja hallitus.

x x x

Toinen Ahvenanmaalle juurtunut aseettomuususko perustuu suomalaisten rakastaman Kansainliiton uskomusoppiin, jonka mukaan puolustuskyvyttömyys suojaa sodan kauhuilta. Tästä hurskastelusta sommiteltiin vähä yli sata vuotta sitten Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimus.

Sen artiklat ovat täynnä lapsellista pilkunviilausta niistä valvontatoimista, joilla alueen pyhää aseettomuutta ja puolueettomuutta varjellaan. Vielä 1920-luvun alkupuolella niillä oli ehkä poliittista katetta, mutta sen jälkeen ei hiventäkään uskottavuutta.

Geneven sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta ei ole koskaan toteutunut tarkoitetulla tavalla niissä tilanteissa, joita varten se laadittiin. Tai oikeastaan, sen seitsemännen artiklan toinen kohta on toteutunut koska sopimuksen muut osat eivät toimi. Se velvoittaa Suomen puolustamaan Ahvenanmaata, minkä se muutenkin tekisi, koska saaristo on Suomen valtioaluetta.

NATO JA AHVENANMA

Presidentti korosti eduskuntapuheessaan, että Ahvenanmaan asioissa kansainvälistä sopimussoikeutta ei saa loukata. Sitä ei loukkaisi se, jos vähän yli sata vuotta sitten hyväksytyn Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimuksen allekirjoittajavaltioiden edustajat kokoontuvat pohtimaan Ahvenanmaan aseettomuuden merkitystä Itämeren nykyisessä turvallisuustilanteessa. Na kaikki - paitsi Ruotsi vielä vähän aikaa – ovat nyt Naton jäseniä.

Näillä valtioilla on oikeus päättää yli sata vuotta sitten tekemänsä sopimuksen jatkamisesta tai lopettamisesta. Siinä pohdinnassa voitaisiin tukeutua Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklaan, jonka mukaan olosuhteiden muuttuminen voi aiheuttaa sopimuksen raukeamisen.
Ahvenanmaan alueen puolustustarpeiden arvioinnissa otettaisiin varmaan huomioon myös aseettoman ja puolueettoman alueen sijainti Naton puolustusvastuun herkimpiin kuuluvalla alueella. Ahvenanmaan sotilaallinen turvallisuusasemasta päättämien ei kuuluAhvenanmaan itsehallinnon piiriin. Se on Suomen turvallisuuspolitiikan johtoryhmän ja puolustusvoimien vastuualuetta.

Ahvenanmaalaisten kannattaisi muistaa omasta historiastaan, että Suomen puolustusvoimat toimivat alueella talvi- ja jatkosopien ajan. Se varmisti, että alue ei joutunut mittavien sotatoimien kohteeksi. Genevessä aikanaan tehdyn sopimuksen laatijat ovat kaikessa hiljaisuudessa ymmärtäneet, että sopimuksen hurskaat toivomukset eivät auta kovassa paikassa. Siksi sopimukseen on kirjattu, että jos sotilaallinen uhka kohdistuu Ahvenanmaahan ja sen kautta mannermaahan, Suomella on velvollisuus torjua hyökkäys. Niin tehtiin, eikä mannersuomalaisilla ole tarvetta pyytää sitä ahvenanmaalaisilta anteeksi.

KANSAINVÄLISELLÄ OIKEUDELLA VANHAT EVÄÄT

Helsingin Sanomat julkaisi 13.4.2023 Mielipidesivullaan tällaiset ajatukseni.

Kansainvälisen oikeuden gurut hehkuttavat Helsingin Sanomien jutussa (11.4.2023) kaikkien kansainvälisten sopimusten ikuisuutta. Tällainen ajatus ohittaa Wienin sopimusoikeusneuvoston vuonna 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklan. Sen mukaan sopimus voi raueta voimakkaasti muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksesta ilman minkään osapuolen tahdonilmausta.

Ahvenanmaan aseettomuus ja puolueettomuus perustuvat vähän yli sata vuotta sitten Genevessä tehtyyn sopimukseen. Riittääkö ajat sitten tyhjiin rauenneen Kansainliiton vuosisadan ikäinen evästys nyt, kuu se ei omana aikanakaan ollut erityisen menestyksekäs?

Tilanne on niistä ajoista muuttunut sen verran, että turvallisuusavaruutta hallitsee kahden ydinasevallan välinen kauhun tasapaino. Toinen nykyisistä supervaltioista ei ollut olemassakaan silloin, kun Ahvenanmaa-sopimus tehtiin. Supervaltablokkien vahvimmin jännittyneisiin alueisiin kuuluu Itämeri, joka on Suomen henkireikä länteen.

Jos kansainvälisen oikeuden opastukset nykytilanteessa elämiseen ovat samat kuin sata vuotta sitten, sellaisella tieteenalalla ei ole merkittävää annettavaa yhteiskunnalle.

Jukka Tarkka
Espoo