Kesällä jaoin täällä tiivistelmän
Ahvenanmaan puolueettomuuden historiasta pitämästäni esitelmästä. Kanavan
tuoreessa numerossa 5/2019 on laaja artikkelini, joka selostaa tämän mielenkiintoisen
mutkikkaan tilanteen historiaa:
xxxxxxxxxxxxxxx
Jukka Tarkka
AHVENANMAAN ISO UNELMA
200 vuotta Itämeren sotahistoriaa
Kanava 5/2019
#
SUURTEN SOTIEN SIVUNÄYTTÄMÖ
Venäjän
ja Ruotsin välisen sodan yli 200 vuotta sitten lopettaneessa Haminan rauhassa
Suomi siirtyi osaksi Venäjän keisarikuntaa, ja Ahvenanmaan Suomen kylkiäisenä. Venäjä
oli sodan aikana siirtänyt keveitä sotilasosastoja Ahvenanmaalle, ja jo se
riitti järkyttämään ruotsalaiset. Venäläisten ajattelussa Suomi ilman
Ahvenanmaata olisi ollut kuin laukku ilman lukkoa. Ruotsalaisille taas Venäjän sotavoima
Ahvenanmaalla oli kuin Tukholmaan suunnattu ladattu ase.
Haminan rauhaan 1809 johtaneessa neuvottelussa
ruotsalaiset yrittivät saada Venäjältä sitoumuksen olla linnoittamatta
Ahvenanmaata. Se ei tietenkään mennyt ansaan, sillä sotilaallinen läsnäolo
Ahvenanmaalla oli juuri se laukun lukko, jota Venäjä piti tärkeänä. Se miehitti
Ahvenanmaan 1810-luvulla pysyvästi, ja alkoi vähitellen linnoittaa sen
strategisia kohteita.
Asiaan palattiin 1850-luvun alkupuolella, kun
1 500 kilometriä Ahvenanmaasta kaakon suuntaan Mustalla merellä syttyi
Krimin sota. Venäjä sai siellä vastaansa Britannian ja Ranskan johtaman liittokunnan,
jonka laivasto purjehti myös Itämerellä häiritsemässä Venäjän sotaponnistuksia.
Ilman välitöntä sotilaallista syytä ne tuhosivat vielä keskeneräisen Bomarsundin
linnoituksen Ahvenanmaalla.
Krimin
sodan voittanut liittokunta ehdotti Ruotsille Ahvenanmaan miehitystä, mutta
Ruotsi ei uskaltanut härnätä Venäjää. Se halusi kuitenkin edes jotakin turvaa, ja
yritti taas houkutella Venäjältä lupausta olla linnoittama Ahvenanmaata. Tällä
kerralla ehdotus menestyi, mutta ei Ruotsin ansiosta, vaan siksi, että sellaisia
ajatuksia oli myös Krimin sodan voittajilla, ja Venäjä oli sodan hävinnyt
osapuoli.
# ASETTOMUUDEN ALKUTILA
Krimin sodan voittajat yrittivät Pariisin rauhanneuvotteluissa 1856 ratkaista
etupiiririitojaan julistamalla Mustan meren puolueettomaksi. Sopimuksen
kylkiäisenä kirjattiin Venäjän keisari Aleksanteri II:n lupaus olla
linnoittamatta Ahvenanmaata.
Keisarin lupauksessa ei ollut vihjettäkään puolueettomuudesta
sanan nykyisessä merkityksessä. Se koski vain alueen aseettomuutta. Julistuksen
toinen merkittävä, ja unohdettu erityispiirre oli se, että se oli Venäjän keisarin
henkilökohtainen sitoumus, jonka hän ilmoitti velvoittavan myös seuraajiaan
valtaistuimella. Muita se ei sitonut.
Krimin sodan 1856 päättänyt Pariisin rauhansopimus
ja siihen liitetty Venäjän keisarin lupaus varmistivat Ahvenanmaalle yli puoli
vuosisataa kestäneen aseettoman onnen ajan. Ensimmäisen maailmansodan alettua Venäjä
ryhtyi linnoittamaan Ahvenanmaata. Siihen suostuivat ne suurvallat, jotka puoli
vuosisataa aikaisemmin olivat pakottaneet Venäjän keisarin sitoutumaan alueen aseettomuuteen.
Venäjä rakensi 1910-luvulla Ahvenanmaalle kymmenkunta
tykkiasemaa, kenttälinnoitteita, kasarmeja, maihinnousulaitureita ja kaksi
lentokenttää. Ruotsi huolestui niistä enemmän kuin Saksa, jota vastaan ne oli
suunnattu. Kun Romanov-suvun viimeinen keisari luopui Venäjän kruunusta 1917, enää
ei ollut maata eikä keisaria, joka olisi vastuussa Ahvenanmaan aseettomuudesta.
# SODASTA PUHKEAA PUOLUEETTOMUUS
Suomen sisällissodan alkaessa 1918 Ahvenanmaalla oli noin 2 000 miehen
vahvuinen venäläinen varuskunta. Pian sinne nousi maihin ensin ruotsalainen ja
sitten saksalainen sotilasosasto, eikä venäläinen varuskunta edes yrittänyt
estää niiden tuloa. Ahvenanmaalla toimi myös Suomen sisällissodan valkoisia ja
punaisia joukkoja.
Aseettomaksi 1856 julistetulla
Ahvenanmaalla operoi 1918 kahden sotaa käyvä maan ja yhden puolueettoman maan
asevoimat sekä Suomen sisällissodan molempien osapuolten aseelliset joukot.
Ensimmäisen maailmansodan 1919 lopettanut Versaillesin
rauhansopimus ei säätänyt Ahvenanmaasta
mitään. Mutta tällä sopimuksella perustettu Kansainliitto ratkaisi kesällä 1921
Suomen ja Ruotsin kiistan Ahvenanmaasta. Saaret jäivät Suomelle.
Loppusyksyllä 1921 Genevessä hyväksyttiin Kansainliitossa
ideoitu sopimus Ahvenanmaan kansainoikeudellisesta asemasta. Se julisti tämän
saariston puolueettomaksi ja uudisti Venäjän keisarin 1856 julistuksen sen
aseettomuudesta. Sopimuksen allekirjoittajina olivat Kansainliiton johtovaltiot
Britannia, Ranska ja Italia sekä seitsemän Itämeren rantavaltiota, mutta ei Neuvosto-Venäjä.
Suomi ratifioi sopimuksen vuoden 1922 alussa.
Sopimus
velvoitti Suomen valvomaan Ahvenanmaan puolueettomuutta ja antoi sille oikeuden
”vyöhykkeen puolueettomuuden turvaamiseksi väliaikaisesti laskea miinoja tämän
vesialueelle ja sitä varten ryhtyä sellaisiin laivastotoimenpiteisiin, jotka
ovat aivan välttämättömiä.”
Suomella oli velvollisuus ilmoittaa
Kansainliitolle, jos se joutui turvautumaan tällaisiin sotilaallisiin toimiin. Tarkoitus
oli painostaa puolueettomuuden loukkaajaa vastatoimilla, jos kaksi kolmasosaa
sopimuksen allekirjoittajista niin päättäisi. Sanktioiden laukeaminen oli
korkean kynnyksen takana, ja ne olisivat todennäköisesti vain diplomaattista
paheksuntaa. Tällainen pelote ei tehoa.
Neuvosto-Venäjä kiisti Kansainliiton
oikeuden sekaantua Ahvenanmaan asioihin. Se ilmoitti, että ”Venäjän
työtätekevillä kansanjoukoilla on näitä saaria kohtaan erityinen intressi”,
ja että Ahvenanmaalla on suurempi
merkitys Neuvosto-Venäjälle kuin millään muulla Itämeren rantavaltiolla ”Suomea
lukuun ottamatta”. Siksi ”mikään Ahvenanmaata koskeva päätös ei ollut pätevä
ilman Venäjän myötävaikutusta.”
# LINNOITTEET JA NIIDEN TUHO
Kun
Hitlerin valtaan nousu mullisti Euroopan turvallisuustilanteen 1930-luvun
lopulla, Suomi ja Ruotsi alkoivat kehitellä ideoitaan Ahvenanmaan yhteisestä
puolustuksesta, mutta niillä oli erilaiset uhkakuvat. Ruotsi pelkäsi Saksaa,
Suomi Neuvostoliittoa.
Geneven
sopimuksesta piittaamatta naapurukset pääsivät 1938 sopimukseen Ahvenanmaan
yhteisestä puolustuksesta ja linnoittamisesta. Neuvostoliitto tyrmäsi ajatuksen,
ja pian myös Saksa. Ruotsi ja Suomi luopuivat suunnitelmastaan
Talvisodan aikana Neuvostoliiton
ilmavoimat pommittivat Ahvenanmaata, ja sen alussa saaristossa oli myös
sukellusvenetoimintaa. Talvisodan päätteeksi
maaliskuussa 1940 solmittu Moskovan rauhansopimus vaikeni Ahvenanmaasta.
Suomi käytti
tilannetta hyväkseen, ja Geneven sopimuksesta piittaamatta aloitti kiivaan
linnoitustyön. Neuvostoliitto vaati loppukesällä 1940 linnakkeiden tuhoamista
ja kahdenvälistä sopimusta saariryhmän asemasta.
Tällainen
Ahvenanmaa-sopimus solmittiin Moskovassa lokakuussa 1940. Se pakotti Suomen
purkamaan linnoitteet, pitämään Ahvenanmaan aseistamattomana ja sitoutti sen
estämään ulkopuolisten pääsyn alueelle. Siinä ei mainittu puolueettomuudesta
mitään. Sopimus
antoi Neuvostoliitolle oikeuden perustaa Maarianhaminaan konsulaatin, jonka
tehtävänä oli valvoa alueen aseettomuuden toteutumista. Tämän
sopimuksen perintönä Venäjä valvoo nykyisin sotilaallisen tahtonsa toteutumista
itsenäisen Suomen valtionalueeseen kuuluvalla Ahvenanmaalla.
# SOTA YLLÄTTÄÄ RAUHAN
SAARET
Samaan aikaan kun Neuvostoliitto saneli
Suomelle sopimusehtoja Ahvenanmaan aseettomuudesta, sen ylimmät esikunnat suunnittelivat
kolme operaatiovaihtoehtoa Itämerellä uhkaaviin sotatilanteisiin. Kaikkien näiden
suunnitelmien toteutuksen ensimmäisenä vaiheena oli maihinnousu Ahvenanmaalle.Sinne hyökkäävänä
voimana oli vahvistettu divisioona, apujoukkoineen 18 000 miestä. Nämä
sotasuunnitelmat vahvistettiin muutamia viikkoja ennen Neuvostoliiton
painostuksesta tehtyä sopimusta Ahvenanmaan aseriisunnasta.Jatkosotaan
valmistautumisen yhteydessä alkukesällä 1941 suomalainen laivastosaattue siirsi
vähän yli 5 000 miehen vahvuisen tykistöllä vahvistetun yhtymän Ahvenanmaalle,
aloitti linnoitusten rakennustyöt, ja miinoitti tärkeimmät väylät.Neuvostoliton
ilmavoimat pommittivat operaatiota suojanneita suomalaisia panssarilaivoja. Jatkosodan
eri vaiheissa Ahvenanmaata miehittäneen suomalaisjoukon vahvuus vaihteli 3 000
ja 10 000 miehen välillä.Kun Suomi alkoi keväällä 1944 pyrkiä erillisrauhaan
Neuvostoliiton kanssa, Saksa varautui turvaamaan Lapissa toimivien joukkojensa
peräytymisreittejä. Keväällä 1944 valmistuivat Suomessa toimineiden
saksalaisten joukkojen operaatiosuunnitelmat Ahvenanmaan ja Suomenlahden
itäperukassa olevan Suursaaren valtaamisesta.Syyskuussa
saksasalaiset yrittivät maihinnousua Suursaareen, mutta suomalaiset torjuivat
sen verisesti. Ahvenanmaa oli varustettu puolustukseen Suursaarta tehokkaammin,
ja saksalaiset peruivat hyökkäyksen sinne.
#
MOSKOVAN VALTTIKORTTI
Jatkosodan vihollisuudet syyskuussa 1944 lopettanut
välirauhansopimus palautti Moskovassa
1940 tehdyn Ahvenanmaa-sopimuksen ”jälleen kaikissa kohdissaan voimaan.” Kun
Pariisissa neuvoteltiin 1947 lopullisesta rauhansopimuksesta, venäläiset
vaativat Ahvenanmaan aseettomuuden vahvistamista vuoden 1940 Ahvenanmaa-sopimuksen
mukaisesti. Britannian edustajat halusivat pitää voimassa 1921 Genevessä tehdyn
sopimuksen.
Moskovan sopimus ei määrittele Ahvenanmaata
puolueettomaksi vaan vain aseettomaksi. Geneven sopimus määrää sen sekä
aseettomaksi että puolueettomaksi. Neuvostoliitto ei ollut allekirjoittanut Geneven
sopimusta, eikä Britannia Moskovan sopimusta.
Tämä kaksinkertainen ristiriita
ratkaistiin Pariisin rauhansopimuksen kirjauksella: ”Ahvenanmaa jää
demilitarisoiduksi nykyisen tilanteen mukaisesti”. Neuvostoliiton neuvottelijat
taluttivat britit ansaan. He ujuttivat tähän artiklaan Moskovan sopimukseen
viittaavan aseettomuuden, mutta unohtivat Geneven sopimuksen pääasian, joka oli
puolueettomuus. Britit eivät huomanneet, mitä tapahtui, tai eivät välittänet. Näin
Neuvostoliitto poisti Geneven sopimuksen allekirjoittajat Ahvenanmaan
diplomaattiselta tilannekartalta.
Suomi ja Venäjä sopivat 1992, että Venäjä
astuu Neuvostoliiton sijaan Moskovan Ahvenanmaa-sopimuksen osapuoleksi. Se on
edelleen voimassa ja Venäjän viranomainen valvoo Suomen maaperällä, että
Ahvenanmaa pysyy aseettomana.
Ahvenanmaan
turvallisuuspoliittisissa asioissa Suomi on kahden Venäjän kanssa. Aleksanteri
II:n lupaus olla linnoittamatta Ahvenanmaata raukesi siihen, että Venäjällä ei
enää ollut keisaria. Moskovan Ahvenanmaa-sopimus vuodelta 1940 ja Pariisin
rauhansopimus vuodelta 1947 ovat syrjäyttäneet Geneven 1921 sopimuksen. Kaikki Ahvenanmaasta
joskus kiinnostuneet valtiot ovat vaikenemalla hyväksyneet Venäjän aika
erikoisella tavalla etuoikeutetun aseman siellä.
#
PUOLUEETTOMUUDEN NYKYTILA
Ahvenanmaan aseman sotilaallisen määrittelyn
keskiössä pitkään olleet rannikkolinnakkeet ovat menettäneet merkityksensä.
Nykyaikainen täsmäaseteknologia lamauttaa kallioihin louhitut tuliasemat ilmeisesti
muutamassa minuutissa taistelun alettua.
Ahvenanmaa ei kuitenkaan ole menettäneet sotilaallista
merkitystään. Se on pintatiedustelun kannalta edelleen kiinnostava alue. Liikkuvilta
alusoilta toimivat rannikko- ja ilmapuolustuksen yksiköt voivat piileskellä siellä
tehokkaasti. Nämä saaret ovat siviili- ja sotilaslogistiikan sekä tietoliikenteen
avainaluetta.
Keskustelu Ahvenanmaan asemasta on
jatkunut, vaikka Venäjä on putsannut pöydän. Presidentti Mauno Koivisto arvioi
1993, että Ahvenanmaan aseistamattomuuden säilyttämiseen ”on olemassa
mahdollisuudet”, mutta ”en tiedä, kuinka suuret ne mahdollisuudet ovat.” Se
saattoi olla viittaus Moskovan Ahvenanmaa-sopimuksen aiheuttamaan Suomen
suvereniteetin loukkaukseen.
Liittyessään Euroopan unioniin Suomi antoi
Ahvenanmaan aseman määrittelevän julistuksen ja neuvotteli maakunnan edustajien
hyväksymät määräykset verotuksesta, tulleista ja kotipaikkaoikeudesta. Suomen EU-jäsenyys ei muuttanut Ahvenanmaan valtiollista
asemaa.
Euroopan unionin rakennetta uusineen Lissabonin
sopimuksen valmistelun yhteydessä Suomen EU-edustuston lausuma joulukuussa 2009
voidaan ehkä tulkita yritykseksi kiertää Moskovan Ahvenanmaa-sopimuksen
Venäjälle jättämä kummallinen perintö.
Lausuma vetoaa Geneven sopimukseen
vuodelta 1921 ikään kuin Kansainliitto olisi herännyt henkiin, Britannia olisi korjannut
erehdyksensä Parisin rauhaneuvotteluissa ja Geneven sopimus vuodelta 1921 olisi
tasaveroinen vuoden 1940 Moskova-sopimuksen kanssa. Hyvä yritys, mutta se ei
muuttanut mitään.
# VANHAT EVÄÄT, UUSI TILANNE
Kun Neuvostoliitto katosi
sotilaspoliittiselta kartalta, Euroopan isojen valtioiden välinen jännite
laantui, mutta Venäjän kaapattua Krimin 2014 Itämeren alueen jännitys on kasvanut
dramaattisesti. Uusi sotilasteknologia ja muuttunut sotilasmaantiede suuntaavat
paineen uudelleen Ahvenanmaahan.
Itämeren turvallisuuden avainkysymys ei enää
ole Pietari – Leningrad – Pietari, kuten se oli yli 300 vuotta. Nyt se on
Kaliningrad – Kaliningrad - Kaliningrad. Suomi on osa tätä jännitettä, sillä maantieteelle
emme voi mitään.
Suomalaiseen sieluun on kylmän sodan
vuosina iskostunut Suomen ja Venäjän rajaviivan 1 300 kilometristä syntynyt
kammo ja turvallisuuspoliittinen epävarmuus. Tohtori Mika Aaltola on huomauttanut,
että Suomen läntinen meriraja on suunnilleen yhtä pitkä kuin itäien maaraja,
mutta turvallisuuspoliittisesti sitä vaarallisempi. Sen yli kulkee 95
prosenttia Suomen viennistä ja 99,9 prosenttia datayhteyksistä, ja nämä
molemmat elämänlangat kietoutuvat umpisolmuksi Ahvenanmaalla.
Hyytävästä ympäristöstä huolimatta melko moni
suomalainen tuntuu ajattelevan, että nykyisestä täysin poikkeavissa tilanteeissa
kauan sitten sopimuksiin kirjoitetut sanat ”aseettomuus” ja ”puolueettomuus” suojaavat
Ahvenanmaan kaikelta pahalta.
Turvallisuuspoliittisesti kriittisen
alueen aseettomuus ja puolueettomuus eivät vaikeuta vaan helpottavat alueen sotilaallista
käyttöä. Aina kun 1900-luvulla oli aseellista toimintaa Itämerellä, demilitarisoitu
Ahvenanmaa remilitarisoitui.
Ahvenanmaasta kiinnostuneille
ulkopuolisille ei yleensä ole ollut välttämätöntä saada saaret haltuunsa.
Tärkeintä on se, että vastustaja ei saa. Tällainen uhka voitaisiin torjua
ennakolta, jos Suomi tai Suomi ja Ruotsi yhdessä ottaisivat vastuu Ahvenanmaan aseellisesta
koskemattomuudesta.
Ahvenanmaan sotilaallisen aseman
muuttaminen olisi diplomatialle ylivoimainen tehtävä, sillä ilmeisesti siihen
tarvittaisiin vuosina 1921 ja 1940 tehtyjen Ahvenanmaa-sopimusten allekirjoittajamaiden
suostumus.
Ehkä on myös oikotie. Suomi voisi hyödyntää vuoden 1990
ennakkotapausta. Silloin presidentti Mauno Koivisto mitätöi yksipuolisesti Pariisin
rauhansopimuksen sellaiset sotilaalliset ja Saksaa koskevat määräykset, jotka
loukkasivat Suomen suvereniteettia.
Suomi voisi ehkä hakea tämän Operaatio
Paxin mallin mukaista ratkaisua irrottautumalla Pariisin rauhansopimuksen viidennestä
artiklasta, joka uudistaa Ahvenanmaan aseettomuuden. Sen Venäjälle antamat
oikeudet valvoa Ahvenanmaata loukkaavat Suomen suvereniteettia samalla tavalla kuin
Pariisin rauhansopimuksen määräämät aserajoitukset ja sen Saksaa koskeva
artiklat.
Operaatio Pax onnistui, koska sen taustavaikuttajana
oli kansainvälisen tilanteen dramaattinen muutos, Sakan yhdistyminen.
Ahvenanmaan aseman muuttaminen tämän mallin mukaan ei varmasti onnistu
normaalioloissa. Mutta operaatio Paxin esimerkki kannattaa pitää mielessä siltä
varalta, että Itämeren alueella äkkiä tapahtuisi jotakin dramaattista.
Artikkeli perustuu tekijän Volter Kilpi
Kustavissa-kirjallisuusviikon tietokirjapäivänä
12.7.2019 pitämään esitelmään.