keskiviikko 20. joulukuuta 2023

HISTORIAN KOSTO

Unkarin Orban on Venäjän Putinin sielunveli. Hänen imperialismiinsa kuuluu, että ne alueet, joilla puhutaan Unkarin kieltä kuuluvat Unkariin tai ainakin sen etupiiriin. Hän kantaa ylpeästi Itävalta-Unkarin suurevaltaperinnettä, ja tuntuu pitävän Budapestiä sen pääkaupunkina, vaikka keisari oli Wienissä.

Samalla tavalla Putin kantaa Venäjän keisarin kruunua, ei kuitenkaan Nikolai II:n vaan Pietari Suuren. Heidän unelmansa on harhainen itsepetos.

Kaikki heidän komentoonsa joutuneet kielisukulaiset eivät ole siitä tyytyväisiä, ja kapinoivat salaa tai avoimesti. Diktaattorit nauttivat kuitenkin kaikesta niin kauan kuin sitä kestää.

He torjuvat vähin äänin mielestään sen historiallisen faktan, että hirmuhallitsijan ura loppuu aikanaan, ja tavallisesti hyvin rumalla tavalla. Heidän alistamansa kansat odottavat malttamatta tätä historian kostoa.

maanantai 11. joulukuuta 2023

VANHA TEKSTI PÄTEE EDELLEEN - EHKÄ

Tiedän, että omia tekstejään siteeraava kolumnisti on säälittävä olento. Nyt teen sen kuitenkin, enkä häpeä ollenkaan. Etelä -Suomen Sanomissa 5.1.023 julkaistun kolumnin ” Putinin hyökkäys voi päättyä kuin talvisota” loppuosa oli tällainen:

X X X

”Uljaasta sankaruudesta huolimatta Ukrainan ennuste on huono. Sen siviilirakennetta törkeästi terrorisoiva Putinin ilmasota jauhaa ajan mittaan koko maan perusrakenteen, jos ei ihan kivikauden niin keskiajan tasolle kuitenkin. Tämä ilmenen fakta johtaa päättelyyn, joka raastaa sydäntä.

Barbaarinen sodankäynti antaisi täydet perusteet erottaa Venäjä YK:sta ja vaatia Putinia palauttaman vallatut alueet Ukrainalle, mutta Venäjä on osoittanut vähät välittävänsä kansainvälisen yhteisön päätöksistä.

Putinille kannattaisi ehkä tarjota mahdollisuus pitää Krim. Hän voisi myydä tämän kotiyleisölleen suurena voittona, vaikka joutuisi samalla palauttamaan muut kaappaamansa alueet. Venäjä ei ole onnistunut tuhoamaan Ukrainan valtiota ja kansallista identiteettiä.

Kuten presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan totesi, Stalinilla oli talvisodassa sama ongelma kuin Putinilla nyt Ukrainassa. Suomi säilytti ydinalueensa ja yhteiskuntansa perusrakenteen. Dimitri Šostakovotšin sovittamat suomalaiset kansanlaulut jäivät esittämättä puna-armeija voitonjuhlassa Helsingissä. Stalin julisti Karjalan kaappauksen suureksi saavutukseksi ja vaikeni surkean sotansa häpeästä.

Krimin menetys loukkaisi ukrainalaisia yhtä verisesti kuin Karjalan luovutus aikanaan suomalaisia, mutta Suomi pystyi säilyttämään itsenäisyytensä ja läntisen demokratian ilman menettämäänsä maakuntaa. Se onnistuisi myös rohkeutensa ja voimansa osoittaneelle Ukrainalle.

Krim on joskus ennenkin kuulunut Venäjälle, samoin kuin Karjala oli välillä osa Venäjää. Putin joutuisi kuitenkin luopumaan verisesti valtaamistaan Ukrainan alueista ja kärsimään muutkin sodan hirmuiset tappiot. Törkeästä hyökkäyssodasta joutuu aina maksamaan sentään edes jotakin. ”

X x X

Kehuja tuli vain yksi, mutta se lämmitti mieltä.

maanantai 4. joulukuuta 2023

AHVENANMAAN OLOSUHTEET OVAT MUUTTUNEET 92 VUODESSA

Lausunto Ulkoministeriön isännöimässä Suomen Atlantti-seuran syyskokouksessa 4.12.2023. Luovutin ulkoministeri Elina Valtoselle tämän tekstin toimenpiteitä varten.

Venäjän Ahvenanmaalla toimivan konsulaatin aseman käsittelyssä ulkoministeriö näyttää asettuneen voimakkaasti sille kannalle, että kansainvälisiä sopimuksia noudatettakoon. Turvallisuuspolitiikan ylimmässä johdossa on sivuutettu se, että kansainvälinen oikeus tuntee myös tilanteen ja menettelytavan, jolla sopimus voi menettää merkityksensä. Suomessa on sivuutettu Wienissä 1969 tehty sopimusoikeutta koskeva yleissopimus, joka siitä säätää.

Suomen poliittisessa historiassa on ennakkotapaus, jossa tämä mahdollisuus on toteutettu. Vuonna 1990 presidentti Koivisto vapautti Suomen Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloista ja yya-sopimuksen artiklasta, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia. Hän totesi, että ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse.”

Sananvalinta kuulosti kummalliselta, mutta sen tausta avautui, kun Ahvenanmaata koskena kirjan valmistelussa luin 1989 julkaistun teoksen, jonka toisena tekijänä on Allan Rosas. Siinä todetaan, että Ahvenanmaan aseman pohdinnassa kannattaisi ottaa huomioon Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen artikla 62.

Sen mukaan sopimuksen määräykset menettävät merkityksensä, jos sopimuksen solmimiseen johtaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Siis sama päätelmä, jota Koivisto käytti 1990.

Vanha hieno periaate, jonka mukaan ”sopimuksia noudatettakoon” on Wienin yleissopimuksessa saanut täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”. Yliviritty juridinen oikeaoppisuus on irtautunut tästä todellisuudesta.

Suomelle Kremlissä 1940 sanellun Ahvenanmaan konsulaattia koskevaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat 92 vuodessa toden totta muuttuneet perusteellisesti ja moneen kertaan.

Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla on nykyisin turhake, josta ei ole poliittista tai sotilaallista hyötyä tai haittaa kenellekään, mutta sillä on se kiusallinen ulottuvuus, että se loukkaa räikeästi Suomen suvereniteettia.

On sietämätöntä, että Suomen kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen herkimpiin kuuluvalla alueella on kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa hyökkäyssotaa käyvän supervallan sotilastiedusteluun oikeutettu virasto.

Esitän erittäin vahvan toivomuksen, että ministeriössä vielä kerran pohdittaisiin Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin asemaa niin, että kaikkia sopimuksia kunnioitetaan, siis myös Wienissä 1969 solmittua yleissopimusta.