Pikakommentti 27.9.2019: Pitkä vastuu

Kumma, kuinka tämmöinen ukkeli-ikäinen innostuu nuorten ilmastotempauksista. He ovat oikeassa siinä, että tämä juttu ei koske ehkä paljonkaanihan minun ikäisiiäni, eikä ehkä näihin nykyisiin  ilmastoaktivistesinkaan niin paljon kuin heidän lapsiinsa kaukaisessa tulevaisuudessa. Se on karu vastuu. Tässä kannattaisi pitää tiukkaa älyllistä kuria. Pitkän jatkumon projektin onnistuminen vaatii sitä, että nykyiset nuoret, jotka kohta ovat päätöksiin vaikuttavia tutkijoita, kansanedustajia ja ministereitä, toimivat tutkittuun tietoon perustuvan tiedon varassa, eivätkä hairhaudu nykykyisten ilmastopopulististien hömpötyksiin.   

Pikakommentti 24.9.2019: Totuuden hetki

Totuuden hetki

No niin, nyt sitten nähdään, mitä parlamentaarisen demokratian kotimaassa tapahtuu, kun pääministeri ilmoittaa, että korkeimman oikeiden päätös oli väärä, eikä kirjoitettua perustuslakia ole.

Pikakommentti 22.9.2019: Oikean musiikin kanava

Maikkarin kymppiuutisten jälkeen jäin kuuntelemaan Mezzo-kanavaa, jossa tänä iltana Valeri Gergijev oli taas Mariinski-teatterin orkesterin kanssa vahvimmillaan Venäjän klassisen musiikin esitaistelijana. Tämä oli taas yksi niistä kauneuden edessä mykistymisen suuria hetkiä, joita ihminen tarvitsee jaksaakseen elää tätä elämää. Toivon, että kaikki klassisen musiikin rakastajat painostavat  TV-kanaviensa tarjoavia yhtiöitä niin, että Mezzo on jatkuvasti saatavillamme. Nyt se on mahdollista hyvin kohtuulliseen hintaan, mutta jos se joskus maksaa vähän enemmän, kannattaa maksaa. Nykyisen nettimössön vastapainoksi tarvitaan oikeaa musiikkia.  

Kolumni 19.9.2019: KATSO KAUAS

Ahdingossa pitää katsoa kauas
Etelä-Suomen Sanomat 19.9.2019

Hallitusohjelma oli iloisin mielin tehty kaiken hyvän kooste. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja halusi eduskuntavaalien jyräyksen ja hallitusneuvottelun myllytyksen jälkeen nautiskella edes hetken.

Mutta hän piti varansa, ja kiinnitti tähän toiveiden tynnyriin varoitustarran. Sen mukaan kaikki ohjelmassa sanottu on totta, mutta vain jos kansantalous nousee kaksi prosenttiyksikköä vuodessa ja työllisyysaste on neljän vuoden päästä 75 prosenttia. Jos nämä ehdot eivät täyty, hallitus voi tehdä mitä tahansa ja sanoa toimivansa hallitusohjelman mukaan.

Vain hyväuskoisimmat uskoivat ohjelman todeksi. Muut ymmärsivät, että ennemmin tai myöhemmin tavoitteet karkaavat taivaan tuuliin, ja sen jälkeen kaikki on toisin. Niin on käynyt jo nyt, mutta hallituksen ensimmäinen budjettiesitys jatkaa vanhoista unelmista nautiskelua.   

Ollaan vaarallisella tiellä, kun katteettomia lupauksia katetaan velkarahalla. Vaikka kaikki velka ei nollakorkojen aikaan ole välttämättä huono asia. Jos se investoidaan tuottaviin hankkeisin, se voi olla hyvinkin järkevää. Pitää uskaltaa katsoa kauas eteenpäin.

Kansantalouden tasolla varmaan ainoa vuorenvarmaa tuottoa kartuttava investointi on rahan käyttö koulutukseen ja tutkimukseen. Sen tuotto vaan antaa odottaa itseään pitkään. Voi olla, että myös isot väylähankkeet tuottavat hyvää, vaikka hitaasti. Ihmeen nopea selviäminen 1990-alun lamapainajaisesta taisi johtua ainakin osittain siitä, että tiede- ja tutkimusrahojen kanssa ei pihdattu, mutta kaikkea muuta rutistettiin pahan kerran.

Vain se on varmaa, että syömävelka on tuhon tie, ja jos sille tielle mennään, se tie ei lopu ikinä. Ministerien on ryhdistäydyttävä kestämään se epämukavuus, että vastuullinen hallitustyö vaatii kansaa raivostuttavia päätöksiä. Se hinta on maksettava siitä ihanuudesta, että on päästy oikein ministereiksi.

Hallitusta odottava tuska on itse aiheutettu. Niin käy, kun kertoo kaiken mukavan olevan mahdollista yhtä aikaa, vaikka jokainen näkee, että hallitusohjelman lupauksen toteuttamiselle asetetut ehdot eivät täyty.     

                                            x                    x                    x

Jutta Urpilaisen komissaarisalkun koko ja paino kuuluu myös tähän sarjaan, jossa ahdinkoon joutuneen pitää katsoa kauas, ja jättää niuhottajat omaa arvoonsa. Hänen salkkunsa ei todellakaan tarjoa mahdollisuutta loistaa etusivujen otsikoissa ja kasvattaa kansansuosion saldoa tulevan uran pontimeksi.

Mutta jos katsotaan, mitkä asiat vaikuttavat keskipitkällä ja tosipitkällä aikavälillä Euroopan mahdollisuuksiin jatkaa mukavaa elämäänsä, Afrikkaa tärkeämpää asiaa ei ole olemassakaan.

Afrikkaa pitää tukea niin, että sen epävarmuus ja kurjuudessa nilkuttaminen saadaan muuttumaan menestystarinaksi. Se on niin isoa asia, että Euroopan unioninkin vaikutusmahdollisuudet ovat pienet, mutta jonkinlaiset sentään. Jos kukaan ei ryhdy yrittämään edes massiivisen ongelmavyyhdin jonkin osaongelman ratkaisua, mikään ei muutu koskaan.

Jutta Urpilaisen salkku on periaatesisällöltään niin raskas ja pitkällä sihdillä niin tärkeä, että sen kahvaan tarttuminen vaatii karskia luonnetta ja hienostunutta kykyä katsoa pitkälle.  Siinä häntä kannattaa tukea ja kannustaa eikä potkia nilkoille.

Kehuja Ylelle

Viime aikoina olen kommentoinut aika kireästi Ylen TV-uutisten toimitusta, mutta se ei ole yritystasolle menevää kritiikkiä vaan yritys täsmäarvioida.  Esimerkiksi radion puolella Ylen Ykkösaamu on laatujournalismia loistavimmillaan. Toimittajien ammattiosaaminen on huipputasoa ja esiintyminen nautittava kooste tiukkaa asiaa ja taitavaa juttelua. Melkein joka aamu siitä jää sellainen olo, että oli hyvin käytettyä aikaa.  

Pikakommentti 17.9.2019: TV-kanavien sunta

Illan TV-uutislähetykset paljastivat taas kerran, missä rakenteessa ylätason mediakenttä kuvaa nykyisyyttä. Sähköisen median uutistoimituksilla oli ehkä 6 – 10 tuntia päättää, mitä mieltä olla hallituksen supernopeasta budjettiriihestä.

Ylen johtopäätös oli, että hyvin menee, kaikki saavat kipeästi tarvitsemaansa rahaa.

Maikkari toimitus kiinnitti huomionsa siihen, että pikabudjetin yleislinja on ristiriidassa sen kanssa, mitä tiedetään tämän hetken näkymistä.

Herää kysymys: Onko median tehtävä kertoa, mitä maailmassa näyttää tapahtuvan, vai se, mitä hallitus haluaa median sanovan. 

Pikakommentti 11.9.2019: Desimaalin painoarvo

Kuinkahan moni muistaa, millainen vahingoniloinen pilkkanauru siitä syntyi, kun Petteri Orpo sanoi, että vanhusten hoitajien ja hoidettavien vanhusten suhteen lakisääteinen määrääminen desimaalin tarkkuudella ei paljon auta, jos rahaa ei ole tämän ehdottomasti oikean tavoitteen toteuttamiseen. Ja nyt sitten kaikki faktat hallitseva pääministeri ilmoittaa, että niinhän se on. 

Vanhan määritelmän mukaan politiikka on mahdollisen taitamista. Kumpi tässä taitaa mahdollista parhaiten? Sekö, joka sanoo, että taivaasta temmattu desimaaliluku on ongelman ratkaisu, vai se, joka sanoo, että asian ratkaisee raha, jota kukaan ei vielä ole lyönyt pöytään.  

Pikakommentti 10.9.2019: Helena Petäistö!

Maikkarin uutistoimitus peittosi tänä iltana taas Ylen mennen tullen. Unionin komissaarisalkkujen jakautumisen analyysi oli ihastuttavan selkeä ja katsannoltaan upean laaja-alainen. Helena Petäistö on Suomen EU-journalismin kruununjalokivi. On melkein väärin, että hänelle on tarjolla vain tämä Maikkari-kanava. Mutta loistavaa, että edes se.

Kolumni: BREXIT AINA VAAN

Demokratia ja arkijärki Etelä-Suomen Sanomat 5.9.2019

Britannian pääministerin tapa kyykyttää parlamentarismin kotimaan parlamenttia ensin kauhistutti, sitten melkein raivostutti. Kansanedustajien luottamuksen varassa toimiva pääministeri yritti äkkityrmäyksellä tukkia valta-asemansa lähteen. Ja kuningatar seurasi voimattomana vierestä.

Tuomion pasuunassa kannattaa kuitenkin pitää päällä sordiinoa. Suomen yksikamarisen eduskunnan yli vuosisataisessa historiassa on kovin monenlaisia vaiheita. Sen hajotusoikeus oli ensin kymmenkunta vuotta Venäjän keisarilla, sitten noin 80 vuotta tasavallan presidentillä, ja nyt siihen tarvitaan pääministerin, eduskunnan ja presidentin samanaikainen myötävaikutus. Tämän hillityn julkisivun taakse kätkeytyy kaikenlaista.

Keisari käytti hajotusoikeuttaan tuhotakseen yksinvaltiuden kanssa huonosti yhteensopivan eduskunta-instituution. Paljon myöhemmin elettiin Suomen parlamentarismin alennustilaa. Urho Kekkonen uhkaili eduskunnan hajottamisella simputtaaksen milloin hallitusta, milloin epäsuosioon joutuneen puolueen johtoa. Ja joskus presidentti hajotti eduskunnan vain voidakseen nautiskella kaoottiseen vaalitaisteluun joutuneiden puolueiden ahdingosta.  

On nähty sellainenkin kummajainen, että Kekkonen junaili oman uudelleenvalintansa sopimalla Neuvostoliiton johdon kanssa eduskunnan hajotuksen aikataulun, jotta Kreml saisi varmuuden siitä, että sille sopiva ehdokas voittaisi presidentinvaalin. Se oli noottikriisin alkusoitto.             

Näihin Suomen historian kummallisuuksiin verrattuna ei ole kauhea järkyttävää, että pääministeri Boris Johnson estää parlamentin melskaamisen muutamia päiviä pidemmäksi ajaksi kuin perinteisen aikataulun mukaan olisi tapahtunut. Parlamentin työn katkaisu on aina pelin paikka.

x                    x                    x

Boris Johnsonin reuhaamisen kauheus on ihan toisaalla. Jo ennen lyhyttä pääministerikauttaan hän on ylvästellyt demokraattisuudellaan vaatimalla jo silloista pääministeriä noudattamaan pyhää velvollisuuttaan toteuttamalla kesän 2016 bxexit-kansanäänestyksen tulos luineen karvoineen. Silloin kenelläkään ei ollut harmaatakaan aavistusta siitä, mistä oikeastaan äänestettiin, kun äänestettiin brexitistä.

Tuollainen niljakas populismi on arkijärjen pilkkaa törkeimmillään. Sen logiikan mukaan huonoon tietoon tai hetken mielijohteeseen perustuva kansanäänestys tuottaa aina parhaan mahdollisen tuloksen.   

Kansalaismielipidettä nöyristelevän alkuperäisen brexit-kansanäänestyksen perusvirityksenä oli väärillä väitteillä herkistely. Sen viestin mukaan Iso-Britannia pitäisi hoitaa omat asiansa ylväästi niin, että Brysseliin pulitetut miljardit punnat ohjautuvat lievittämään vieraan ikeen alla kärvistelevien brittien kurjuutta.   

Demokratiaan kuuluu, että päätös voidaan aina korjata, jos se huomataan huonoksi. Jos virhepäätöksen tehneet hallitus ja eduskunta eivät pysty sellaiseen itseohjautumiseen, seuraavien vaalien jälkeen uudet kansanedustajat päättävät edeltäjiään paremmin.

Brexit-kiimaisen logiikan mukaan tällainen talonpoikaisjärki ei koske kansanäänestystä. Sen tulos on ja pysyy ikuisena totuutena tuli mitä tuli. Jos äänestyspäätös on huono, kansa saa kärsiä itse aiheuttamansa onnettomuuden seuraukset. Oma vika.

Britannian voi pelastaa brexit-nöyryytykseltä vain se, että kolme vuotta sitten tyhmän ehdotuksen kansanäänestyksessä hyväksynyt kansa saisi harkita asian uudelleen nyt, kun tiedetään edes suunnilleen, mitä se brexit oikein on.