sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

AHVENANMAAN DEMILITARISOINTI ?

Ahvenanmaan kansaedustaja Mats Löfsröm osoitti 21.7.2021 Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussa, että hän ei tunne kotimaakuntansa historiaa. Hän sanoi, että ensimmäinen Ahvenanmaan demilitarisointisopimus on vuodelta 1856.

Silloin Krimin sodan voittajat pakottivat Venäjän keisarin lupaamaan, että Ahvenanmaata ei linnoiteta. Tähän liitetystä sopimustekstissä ei ole sanaakaan demilitarisoinnista. Silti Ahvenanmaalla julkaistun tekstin toimittaja on merkinnyt virheellisesti sen otsikoksi ”1856 DEMILITARISOINTISOPIMUS”. Sopimuksen alkuperäinen otsikko ja tekstin pääosat ovat tässä:

xxxxxxxxx

RANSKAN, SUUR-BRITANNIAN JA VENÄJÄN VÄLINEN, AHVENANMAAN SAARIA KOSKEVA SOPIMUS. TEHTY PARIISISSA 30 PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 1856

 

Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä.

Hänen Majesteettinsa Suur-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan Kuningatar,

Hänen Majesteettinsa Ranskalaisten keisari ja

Hänen Majesteettinsa Kaikkien Venäläisten Keisari,

 jotka haluavat laajentaa heidän kesken vallinneen ja niin onnellisesti palautetun, Itämaita koskevan yksimielisyyden käsittämään myöskin Itämerta ja siten varmentaa yleisen rauhan edut, ovat päättäneet tehdä sopimuksen ja tässä tarkoituksessa määränneet:

 

Hänen Majesteettinsa, Ranskalaisten keisari. Kreivi Alexandre Colonna-

Walewski (arvonimet), Paroni François Adolphe de Bourquennay (arvonimet),

Hänen Majesteettinsa Suur-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan Kuningatar, Paroni George William Frederic Clarendon (arvonimet) ja Paroni Henry Richard Charles Cowley (arvonimet)

Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisari: Kreivi Alexis Orloff (arvonimet),

Paroni Filip Brunnow (arvonimet),

Jotka vaihdettuaan oikeiksi ja päteviksi havaitut valtakirjansa, ovat sopineet seuraavista artikloista:

 

1 artikla.

Noudattaakseen Heidän Majesteettiensa Suur-Britannian ja Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan Kuningattaren ja Ranskalaisten Keisarin toivomusta, selittää Hänen Majesteettinsa kaikkien Venäläisten Keisari, että Ahvenanmaan saaria ei linnoiteta ja ettei siellä tule säilytettäväksi tai rakennettavaksi mitään sotilaallista tai merilaitosta.

 

2 artikla.

Tämä sopimus, joka on liitetty tänä päivänä Pariisissa allekirjoitettuun yleiseen

sopimukseen, on ratifioitava, ja ratifioimisasiakirjat ovat vaihdettavat neljän viikon kuluessa tai aikaisemmin, mikäli mahdollista on. Tämän vakuudeksi ovat valtuutetut allekirjoittaneet sen ja varustaneet sen sineteillään.

Tehty Pariisissa, Maaliskuun kolmantenakymmentenä påivänä vuonna 1856.

xxxxxxxxx

Venäjä sotavoimat toimivat Ahvenanmaalla Suomen sodan 1809 päättäneen Haminan rauhan hyväkymisen jälkeen ensimmäisen maailmansodan loppuun asti, yhtä mittaa yli 100 vuoden ajan. Venäjä rakensi sinne 1830 luvulta lähtien Bomarsundin linnoituksen, jonka Britannian ja Ranskan laivasto tuhosivat Krimin sodan aikana 1854. Venäjä alkoi 1906 uudelleen linnoittaa Ahvenanmaata, ja sai siihen luvan Britannialta ja Ranskalta, jotka 50 vuotta aikaisemmin olivat vaatineet alueen linnoittamattomuutta.

Venäjän sotavoimat poistuivat Ahvenanmaalta 1918 Saksan merivoimien maihinnousun jälkeen. Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä tehty Brest-Litovskin rauhansopimus määräsi Ahvenanmaa linnoittein purkamisesta mahdollisimman nopeasti.  

Geneven sopimus 1921 määräsi Ahvenanmaan demilitarisoinnista, muta toisen maailmansodan aikana Suomen puolustusvoimien yksiköt olivat Ahvenanmaalla torjumassa sen alueen koskemattomuuden loukkaukset. Suomalaiset aloittivat Ahvenanmaan linnoittamisen, mutta Neuvostoliito esti sen.

Moskovan Kremlissä Suomelle 1940 saneltu asiakirja Maarianhaminaan perustettavasta konsulaatista määräsi Ahvenanmaan aseettomaksi, mutta ei puolueettomaksi. Sopimuksen toteutumista valvoi Neuvostoliiton sotilastiedustelu, joka upseerit toimivat konsulaatista käsin. Sopimus on edelleen voimassa.

Nykyisellä Venäjän Maarianhaminan-konsulaatilla on oikeus pitää palveluksessaan tiedustelu-upseereita, mutta heitä ei viime vuosina oli ollut konsulaatin kirjoissa.  Turun konsulaatti johtaa heidän toimiaan koko Suomen lounaisen saariston alueella.  

torstai 20. heinäkuuta 2023

EHKÄ UUSI ASENTO AHVENANMAALLE

Tekee mieli heittäytyä hetkeksi toiveajatteluun Ahvenanmaan tilanteesta, vaikka se on epätoivoinen harrastus.

Näin keväällä Facessa postauksia, joiden mukaan ulkoministeriön sivuilla kerrottiin, että ensimmäinen sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista tehtiin Krimin sodan jälkeen 1856.

Lähetin 6.6.2023 ulkoministeriölle kirjeen, jossa pyysin sen virkailijoita lukemaan uudestaan keisari Aleksanteri II:n Krimin sodan voittajien vaatimuksesta antaman lupauksen. Hän sitoutui olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata. Hän ilmoitti lupauksensa koskevan vain häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov luopui Venäjän kruunusta, sitä lupausta ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja sitä paitsi siinä ei ole sanaakaan alueen aseettomuudesta tai puolueettomuudesta.

Tänään kävin katsomassa ulkoministeriön sivuilla annettua tietoa Ahvenanmaasta. Otsakkeen ”Ahvenanmaan demilitarisointi” alla todetaan alue demilitarisoiduksi ja annetaan tämän vyöhykkeen koordinaatit. Siinä ei mainita keisarin lupausta Krimin sodan voittajille, mutta ei myöskään Genevessä 1921 tehtyä Ahvenanmaa-sopimusta.

Voi olla jopa niin, ett ministeriössä hartaasti työstetty Ahvenanmaa-selonteko lausahtaa keisarin lupauksen lisäksi jotakin myös Geneven sopimuksesta. Niiden molempien taustalla vaikuttavat olosuhteet ovat yli vuosisadan aikana muuttuneet moneen kertaan niin perusteellisesti, että Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 tekemän yleissopimuksen 62. artikla koskee Ahvenanmaan tilannetta. Sen mukaan olosuhteiden merkittävät muutokset saavat kansainvälisen sopimuksen määräykset menettämään merkityksensä, eivätkä enää ne sido sopimuksen osapuolia.

On mielenkiintoista nähdä, millainen on ulkoministeriön tulokulma Ahvenanmaan oikeudelliseen tilanteeseen.

perjantai 7. heinäkuuta 2023

AHVENANMAAN USKOMUSOPPI

En voi välttää kevyttä myötähäpeää, kun poliittinen hurskastelu tunkee pintaan Ahvenanmaalla. Aseettomuus ja puolueettomuus eivät ole toteutuneet niihin tukeutuvan uskomusopin ollessa maakunnan henkistä pääomaa. Näyttää siltä, että saaristolaiset eivät tunne kotiseutunsa historiaa.

Suomen puolustusvoimat ovat tulleet puolustamaan Ahvenanmaata aina kun Itämerellä on ollut sotilaallista toimintaa. Suomi on suvereeni valtio, joka puolustaa kaikissa tilanteissa koko valtioaluettaan.

Rauhan akana Suomi on kouluttanut ja harjoittanut puolustusvoimiaan valmiuteen siirtää puolustusyhtymiään jo kriisin uhatessa nopeasti Ahvenanmaalle, ja niin on tehty yli puolen vuosisadan ajan.

Suomi on varustanut ja kouluttanut rannikkopuolustuksen sekä meri- ja ilmavoimat torjumaan hyökkäykset myös Ahvenanmaalle.

Suomi on pitkään harjoitellut meri- ja ilmavoimien puolustusyhteistyötä Ruotsin ja Nato-maiden kansa. Kriisin ja sodan akana tämä monikansallinen valmius suuntautuu Ahvenanmaan ja Gotlannin turvaamiseen.

Ahvenanmaalaiset ovat huomaamattaan ja tietämättään eläneet vuosikymmeniä aseettomaksi ja puolueettomaksi kuvitellussa kuplassa.

Moni ahvenanmaalainen ei ehkä tiedä sitäkään, että Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa on perustettu dokumentissa, johon Neuvostoliitto pakotti Suomen suostumaan vastoin tahtaan. Tämän edelleen voimassa olevan dokumentin mukaan konsulaatilla on oikeus pitää palveluksessaan tiedustelu-upseereita, jotka jatkuvasti valvovat saariston aseettomuutta.

Kun Neuvostoliitto pakotti Suomen hyväksymään tämän järjestelyn, sen esikunnatt olivat valmistelleet kolme merioperaatiota, joiden kaikkien ensimmäisenä vaiheena oli maihinnousu Ahvenanmaalle. Se olisikin ollut helppoa, kun konsulaatin upseerit olivat varmistaneet Ahvenanmaan aseettomaksi.

Saariston aseettomuus oli alun perin viritetty tukemaan Neuvostoliiton hyökkäystä Ahvenanmaalle, ja nyt se tukisi Venäjän hyökkäystä. Silti ainakin vähän aikaa sitten Venäjää pidettiin ahvenanmaalaisten parhaana ystävänä.  

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

UKRAINALLA ON RASKAAN VALINNAN PAIKKA

6.7.2023 Etelä-Suomen Sanomat

Vladimir Putin ja Jevgeni Prigožin ovat kilpailijoita keskenään, ja molemmat pahassa pinteessä. Nyt on menossa sellainen kuurupiilo ja hämäysryöpytys, että mitä tahansa voi olla tekeillä.

Venäjän sodankäynti on ehkä tehostunut jonkin verran, mutta silti sen puolustus menestyy aika huonosti. Ukraina kärsii isoja tappioita, ja etenee kovin hitaasti. Jos rintamat juuttuvat loputtomaksi asemasodaksi, vanhat vihamiehet Putin ja Prigožin voivat taas tukeutua toisiinsa. Heitä yhdistää pakkomielle Ukrainan tuhoamisesta.

Ennen kuin Wagnerin verenhimoiset joukkiot aloittavat ryntäyksen, Ukrainalla on ehkä viimeinen hetki suostua rauhanneuvotteluun pelastaakseen sen, mikä on pelastettavissa. Ongelma voi syntyä siitä, että Venäjä lyö pöytään veret seisauttavan ennakkoehdon neuvottelulle. Se voi vaatia Krimin tunnustamista Venäjän valtioalueeksi.

Jos Putin ja Prigožin ovat yhdistämässä voimiaan, Ukrainalla on vaihtoehtoina joko täysi tuho tai suostuminen ennakkoehtoon. Sama dilemma oli Suomella kaksi kertaa toisen maailmansodan aikana, mutta Neuvostoliitolla ei sentään ollut ydinasetta, kuten Venäjällä nyt.

Vaikka Ukraina saisi takaisin Venäjän valtaamat itäiset maakuntansa, Krimin menetys olisi vähintään yhtä syvä järkytys Ukrainalle kuin oli Karjalan menetys aikoinaan Suomelle. Näiden alueiden kohtalot ovat samansuuntaiset silläkin tavalla, että Karjala oli osa Vanhaksi Suomeksi sanottua aluetta, jonka Ruotsi oli menettänyt Venäjälle 1700-luvulla. Krim on ollut Venäjä hallussa hyvin pitkään ennen, kun Neuvostoliitto liitti sen Ukrainaan vajaat seitsemän vuoisikymmentä sitten.

Tällaista on elämä sotaisan suurvallan naapurissa. Pienet maat joutuvat luopumaan korvaamattomista kulttuuriarvoista ja rakenteista pelastaakseen kansallisen olemassaolonsa. Suomi selvisi Karjalan menetyksestä ja melkein sadantuhannen kansalaisensa kuolemasta, ja kehittyi vuosikymenien mittaan hyvinvointivaltioksi, lopulta Euroopan Unionin ja Naton jäseneksi.

Ukrainalla on mahdollisuus toipua arvokkaan alueen menetyksestä ja sodan suunnattomista tuhoista nopeammin kuin Suomella aikanaan. Länsi näyttää jo nyt sitoutuneen tukemaan Ukrainan jälleenrakennusta yhtä vahvasti kuin sen puolustustaistelua, ja valmistautuu nopeuttamaan sen pääsyä Euroopan unioniin ja Natoon