TÄRKEILY TAPPAA JA TUHOAA

  

Yhdysvaltain poliittisella johdolla ei ole kanttia ylvästellä Ukrainan ison tukipaketin pelastaneen läntisen demokratian. Sen kongressi viivytteli ilmiselvää asiaa yli puoli vuotta.

Jokainen tuhlattu päivä tuotti laajaa materiaalista tuhoa Ukrainalle. Supervallan turha tärkeily tappoi sotilaita, naisia, lapsia ja vanhuksia. Heidän verensä tahraa trumppilaisen opposition kädet.

Yhdysvallat ei voi keventää syyllisyystaakkaansa muuten kuin jatkamalla ja edelleen lisäämällä Ukrainan tukea. Venäjälle pitää osoittaa, että neuvostoajoilta periytyvät asejärjestelmät ja miehiä tapattava sodankäyntitapa jäävät lännen ja Ukrainan etäältä tuhoavan teknologian jalkoihin. Putinin on sopeuduttava siihen.

Tästä tuntuu alkavan Trumpin iltaruskon aika. Hän näyttää uupuvan takkuavaan kampanjointiin ja oikeusprosessien kuivakkaaseen etenemiseen. Trump on röyhkeällä riehumisella aiheuttanut itselleen tämän nöyryytyksen.

LUUTUNET TOTTUMUKSET EIVÄT NYT AUTA

Suomea uhkaavien turvallisuus- ja kansantalouskriisien hallintaa hämmentää kaksi instituutiota, joiden kyky ymmärtää nykyisiä ongelmia on rajoittunut. Oikeusoppineiden näkökenttänsä ovat vain lakikirja ja sopimustekstit. Ammattiyhdistysliikkeen johto tähyää peruutuspeilistä loistavaa menneisyydestään. Siihen aikaan he pystyivät lakoillaan jyräämään työnantajaliitot maanrakoon.  

Kansantalous liukuu kohti katastrofia ja samaan aikaan Venäjän johto villiintyy täysin arvaamattomaksi muslimiterrorismin röyhkeydestä ja lännen uudelleen aktivoituvasta Ukrainan tuesta. Näitä asioita ei ole kirjoitettu juristieliitin pyhiin kirjoituksiin eikä niitä voi opiskella ammattiyhdistysliikkeen loiston päivien historiasta. Ay-johtajilla ja juristieliitillä on edelleen perinteinen vaikutusvalta, mutta ei eväitä tämän ajan suurimpien riskien ymmärtämiseen.  

Suomea uhkaa idän tuplaterrorismin ja kansantalouden romahduksen lisäksi sopimuksista sokeutuneiden kirjanoppineiden jälkijättöisyys. Onneksi hallitus ja poliittinen eliitti toimivat reaalipolitiikan oppien mukaisesti. Siitä pelästyeet voivat kauhistella, että poliitikot turvautuvat Nicolo Machiavellin ja Carl von Glausewitzin oppeihin ruhtinaan ja sotapäällikön taidosta. Niin voi olla, mutta kun ajan riento on raju, tarvitaan kovia otteita. Onneksi sitä menoa säätelee demokraattisesti vaaleilla valittu eduskunta.

Kun kansallinen turvallisuus ja yhteiskunnan hyvinvointia tuottava yritystoiminta ovat vaarallisessa kriisissä, juristerian ja ammatillisen järjestäytymisen pyhät opit eivät päde.  Nyt päätöksiä ohjaavat kansallisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarpeet. Silloin saavat väistyä ne klassisen juridiikan ja totunnaisen työmarkkinaperinteen säännöt, jotka estävät turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisen.

Tämä tilanne on uusi normaali. Sen asettamilla ehdoilla on uudistettava kansainvälinen sopimusoikeus ja sen voi tehdä vain kansainvälinen yhteisö. Työmarkkinoiden rakenneuudistus voidaan tehdä Suomen eduskunnassa, jos ammattiliitot eivät pysty siihen.  

ROMAHTAISIKO TAIVAS LAKKOJEN RAJOITTAMISESTA?

Lakko-oikeus näyttää olevan ammattiliittojen johdolle ihmisoikeuksista ylin. He yrittävät tyrmätä vaaleissa valitun eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen toimet poliittisten lakkojen rajoittamiseksi. Ammattiliittojen omahyväinen itsetehostus lakko-oikeudella on uhoa, joka vie loputkin heidän uskottavuudestaan.    

Ammattiliitot törmäävät täyttä päätä demokratian suojamuuriin. Perustuslaissa ei ole sanaakaan lakko-oikeudesta, ei lakosta eikä ammatillisesta järjestäytymisestä. Se säätää parlamentaarisen demokratian pelisäännöistä, eduskunnan oikeuksista, tasavallan presidentin valtuuksista ja valtioneuvoston toiminnasta. Demokratia säätää lait näiden säädösten mukaisesti. Ammattiliitot eivät säädä lakeja.

Ammattiyhdistysliikkeen demokratian vastainen uho osoittaa, että poliittisten lakkojen aiheuttaman tuhon rajoittaminen on välttämätöntä. Sitä olisi tarvittu jo vuosikymmeniä, mutta yhdenkään hallituksen rohkeus ei ole siihen riittänyt. Petteri Orpon hallitus käy uljaasti demokratian puolustustaistelua. Uhon aika on ohi, kun eduskunta säätää hallituksen esitykset laeiksi. Lakeja noudatettakoon, myös sellaisia lakeja, joista kaikki eivät pidä.

Poliittiset lakot on kielletty kokonaan Saksassa, Britanniassa, Hollannissa, ja Kreikassa, mutta taivas ei ole romahtanut. Ei myöskään Ruotsissa, Tanskassa. Norjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa, vaikka ne ovat rajoittaneet poliittisia lakkoja. Suomessa ammattiyhdistykset ajavat isänmaansa kaaokseen, jos täällä uskalletaan toimia niin kuin muissakin eurooppalaisissa sivistysvaltioissa.

AMMATTIYHDISTYSLIIKE ON MENNYTTÄ AIKAA

Ammattiyhdistysliikkeen johdolta näyttää unohtuneen suomalaisen demokratian peruskuvio. Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle ja sen säätämiä lakejaon on tapana noudattaa. Kenelläkään ei ole veto-oikeutta siihen, mitä eduskunta päättää. Tätä sanotaan demokratiaksi. Joka muuta yrittää, asettuu vastustamaa demokratiaa.

 Ammattiyhdistykset syntyivät viime vuosisadan alkupuolella suureen tarpeeseen. Ne tekivät yhteiskunnallisesti hyvää työtä kovalla politiikallaan. Sitä tarvittiin murtamaan yritysten omistajapatruunoiden ja maatalouden ökyisäntien mielivalta.

Ammattiyhdistysten mahtavuuden ajoista on vuosikymmeniä. Suomi on nyt erilainen maa kuin silloin. Edustuksellinen demokratia lähti kehittymään jo1900-luvun alkaessa, mutta se vahvistui paljon hitaammin kuin ammattiliitot. Nyt eduskunta on kuitenkin voimansa tunnossa ja ammattiliitot yrittävät sinnitellä menneen loistonsa varassa.

Petteri Orpo tekee historiallista työtä osoittamalla ammattiyhdistysliikkeelle kuuluvan paikan nykyisessä maailmassa. Suomi on parlamentaarinen tasavalta. Korporativismi on mennyttä aikaa.  

LAKON LOGIIKKA

  

Lakkosumassa on älyllinen valuvika. Eduskunnan enemmistöön tukeutuvan hallituksen päätöksiin ei voi vaikuttaa ihan noin vaan, varsinkaan eduskunnan ulkopuolelta. Liittojen ärhentely ei muuta mitään, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet.

Ainoa edes teoriassa toimiva menettely on ammattiliittojen vahva tahdonilmaus jo hallitusohjelman valmisteluvaiheessa. Kun ohjelma on kirjoissa ja kansissa, hallitus toimii sen mukaan. Lakkovahtien luimistelu ja mielenosoitusten iskulauseet eivät muuta mitään.

Lakot eivät rankaise hallitusta ja eduskuntaa. Ne rankaisevat yrityksiä, heikentävät niiden taloutta ja pakottavat vähentämään väkeä. Järjestäytyminen ei suojaa liittojen jäseniä. Lakkojen väärään osoitteeseen lähettämät muutosvaatimukset heikentävät ammattiliittojen poliittista vaikutusvaltaa, ja avaavat niille tuhon tien. Tervemenoa, mutta siitä hyvästä kansantalous maksaa kovan hinnan.

UUDELLA PRESIDENTILLÄ ON TÄRKEÄ TEHTÄVÄ

Toivon, että uusi presidentti lakkauttaisi Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin presidentti Mauno Koiviston 1990 luoman ennakkotapauksen mukaisesti.

Suomen suvereniteetissa on valuvika, siinä on Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin kokoinen aukko. On eheytettävä se, mikä on rikottu, Suvereniteetissa ei ole vivahteita, se joko on olemassa tai ei ole. Tuosta kummallisesta konsulaatista on päästävä lopultakin eroon.

Suomen lähihistoriassa on ennakkotapaus, joka osoittaa, että se voidaan tehdä kansainvälisen sopimusoikeuden mukaisessa järjestyksessä. Suomen arvovaltaisimpiin kuuluva juristi Martti Koskenniemi myöntää, että näin on.

Kansainvälistä oikeusrakennetta täsmentävän Wienin yleissopimuksen 62.artiklan mukaan sopimuksen määräykset menettävät merkityksensä, jos niiden syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat muuttuneet. Tuskin kenenkään mieleen juolahtaa, että Stalinin Suomelle saneleman Ahvenanmaan konsulaattisopimuksen ja ja yya-sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat nyt samat kuin 1940 ja 1948.

Venäjän konsulaatin häätämistä Maarianhaminasta ei tarvitse koeponnistaa ulkoministeriön byrokraattisessa painekammiossa. Kansainvälisen oikeuden mukainen tulkintamenettely on testattu ja toimivaksi havaittu jo 1990, kun presidentti Mauno Koivisto julkisti Pax-tulkinnan. Se tapahtui näin:

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön lausunnot osoittivat Koivistolle, että Pariisin rauhan ja yya-sopimusten Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat olivat menettäneet merkityksensä kansainvälisessä sopimuskäytännössä, koska sopimusten tekemiseen vaikuttaneet olosuhteet olivat muuttuneet.

Presidentti ilmoitti Neuvostoliitolle ja Britannialle, että Suomi ei enää aio toimia näiden artiklojen mukaisesti, ja tarjoutui keskustelemaan asiasta ennen päätöksen julkistusta. Kreml ei reagoinut, ja Britannia ilmoitti myöhemmin, että se ei vastusta Pax-tulkintaa, vaikka ei pitänyt käytettyä menettelytapaa asiallisena.

Pax-periaatteesta ei siis tarvinnut neuvotella, ja Koivisto tiedotti siitä syyskuussa 1990. Sen mukaan Suomea suvereniteettia loukkaavat sopimusten artiklat olivat rauenneet, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Tämä menettely soveltuu sellaisenaan myös Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin lakkauttamiseen.

SOPIMUKSILLA ON ALKU JA LOPPU

Juristien pelottelu Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin pyhyydestä näyttää loppuvan. Kansainväliset sopimukset mukautuvat arkitodellisuudessa tapahtumiin muutoksiin. Tämän jälkeen on vaikea keksiä, millä verukkeilla ulkoministeriö edelleen voisi vastustaa tuon kummallisen konsulaatin poistamista Maarianhaminasta.

Helsingin Sanomat julkaisi 24.1.2024 tällaisen mielipidekirjoitukseni:

"Akateemikko Martti Koskenniemen totesi Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 19.1.2024, että sopimuksesta luopuminen on mahdollista kansainvälisen oikeuden mukaisessa järjestyksessä. Näin voi tapahtua, jos sopimuksen tekemiseen vaikuttaneet olennaiset olosuhteet ovat muuttuneet.

Näin presidentti Mauno Koivisto vapautti Suomen Pax-tulkinnallaan Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavista artikloista. Ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Menettely on Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklan mukainen.

Ennen päätöksen julkistamista Suomi ilmoitti aikeestaan Kremlille, joka ei reagoinut. Muutamia viikkoja sen jälkeen Neuvostoliiton ulkoministeriö yritti saada Suomen perumaan Pax-tulkinnan. Suomi ei suostunut, vaan ilmoitti nootissaan aikovansa pitää yllä ”tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Sen mukaisesti on toimittu Hornet-hankkeesta lähtien 1992 Nato-jäsenyyteen 2022.

Pax-periaatteen mukaisesti on mahdollista lopettaa Neuvostoliiton Suomelle 1940 saneleman Ahvenanmaan konsulaattia koskevan sopimuksen määräysten noudattaminen. Ne perustuva olosuhteisiin, jotka ovat nyt täysin toiset kuin 1940.

Vaikka Kreml haluaisi säilyttää vuoden 1940 sopimusta edelleen kassakaapissaan, se ei estä Suomea lakkauttamasta Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattia Wienin yleissopimuksen perusteella."

AHVENANMAAN KUMMALLISESTA KONSULAATISTA VOIDAAN LUOPUA

Helsingin Sanomissa oli 10.1.2024 sivulla A5 Vieraskynä-artikkeli, jonka sisältö oli pääpiirteissään tällainen:

Varsinkin Ahvenanmaalla uskotaan Venäjän konsulaatin Maarianhaminassa varmistavan saariston aseettomuuden ja puolueettomuuden. Konsulaatin syntyhistoria ja toimintatapa eivät tue tätä käsitystä.

Heinäkuussa 1940 Suomen Moskovan-lähettiläs J. K. Paasikivi sai ulkoministeri Vjatšeslav Molotivilta sopimusluonnoksen Ahvenanmaan asemasta. Se velvoitti Suomen sitoutumaan saarten aseettomuuteen ja siihen, että muut valtiot eivät voi käyttää aluetta hyväkseen. Neuvostoliitto perusti Maarianhaminaan konsulaatin valvomaan sopimuksen toteutumista.

Paasikivi piti konsulaattiin sijoitettua sotilastiedustelua tarpeettomana, mutta generalissimus Josif Stalin ja Molotov painostivat rajusti häntä yökausia jatkuneissa puhutteluissa. Paasikivi lähetti Helsinkiin vakavan varoituksen: ”Pyydän välttämään liiallista juridikointia, sillä Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus.” Hallitus joutui hyväksymään Molotovin esittämän tekstin sellaisenaan.

Tuloksena oli sopimus, jossa ei ollut kirjausta saarten puolueettomuudesta, kuten Kansainliitossa Genevessä 1923 tehdyssä Ahvenanmaa-sopimuksessa. Koska Neuvosto-Venäjä ja Neuvostoliitto evät olleet siinä mukana, ne ilmoittivat toimivansa kuin sellaista sopimusta ei olisi olemassakaan. Kremlin Suomelle sanelema sitoumua oli tällainen toimi. Sen mukaan konsulaatti ottaisi palvelukseen tiedustelu-upseereja valvomaan Suomen valtioalueeseen kuuluvan maakunnan sotilaallista asemaa.

Kreml halusi alun perin estää Geneven sopimuksen allekirjoittajia tai Saksaa saamasta asemaa Ahvenanmaalla. Siellä käsiteltiin aseettomuutta täysin toisin kuin kaikkialla muualla. Kremlin mukaan Venäjän asevoimien edustajien läsnäolo Ahvenanmaalla ei loukkaa alueen aseettomuutta, kuten loukkaisi kaikkien muiden valtioiden sotilaallinen toiminta siellä.

Aluksi Maarianhaminan konsulaatissa oli 15 virkailijaa. Kylmän sodan alkuvaiheessa se on kirjannut käyttävänsä yli sadan upseerin palveluksia, ja vielä 1970-luvulla muutamien kymmenten. Suomalaisten upseerien piirissä näyttää liikkuvan tulkinta, jonka mukaan konsulaattia aikanaan palvelleet tiedustelu-upseerit olivat itse asiassa Ahvenanmaalle hyökkäävän yhtymän komentajia. Heidän tehtävänsä oli ottaa rantautuvat joukot johtoonsa, ja käskyttää ne tiedustelemilleen tukikohta-alueille.

Ahvenanmaan tilanteen käsittely julkisuudessa osoittaa pykäläsokeutta, joka tukahduttaa historian dynamiikan. Tuntuu siltä, että presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinnalla Suomelle hankkima kansainoikeudellinen ja poliittinen pääoma on tuhoutumassa.

Pax-tulkinnan mukaan Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat menettivät merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Tulkinta perustui sopimusoikeudesta Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artiklaan. Sen mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa sen määräykset menettämään merkityksensä.

Vuoden 1969 yleissopimus lisäsi kansainvälisen oikeuden ytimeen kuuluvaan periaatteeseen ”Sopimuksia noudatettakoon” täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”.  Moskovan Ahvenanmaa-sopimuksen syntyyn 1940 vaikuttaneet olosuhteet eivät ole ennallaan vaan ovat muuttuneet merkittävästi.

Konsulaatin asema on kuitenkin betonoitu siihen uskonkappaleeseen, että kansainväliset sopimukset jatkuvat kaikissa olosuhteissa täältä ikuisuuteen. Se mitätöi Wienin yleissopimuksen, tai ainakin sen 62. artiklan. 

Oppi sopimusten ikuisuudesta varmistaisi Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin jatkuvuuden aikahorisontin tuolle puolelle. Se kumoaisi Koiviston vuonna1990 esittämän Pax-tulkinnan, joka mitätöi Suomen suvereniteettia loukkaavat asevarustelua ja sopimusoikeutta koskeneet rajoitukset. Sopimusten kunnioittamisen periaate vaatii myös Wienissä vuonna 1969 tehdyn yleissopimuksen noudattamista.  

Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatti on menettänyt sotilaallisen merkityksensä, eikä sen palveluksessa ole pitkään aikaan ole ollut tiedustelu-upseereita. Koko lounaisen saariston sotilastiedustelua johdettiin silloin Turun konsulaatissa, joka nyt on lakkautettu. Silti Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatilla on edelleen periaatteessa oikeus pyrkiä varmistamaan Venäjän asevoimien maihinnousun onnistuminen Ahvenanmaalle, vaikka on vaikea kuvitella, että sellaista kaavaillaan enää edes Venäjällä.

Tavallisia konsulaatteja on lopetettu Suomen itärajan molemmin puolin, mutta se näyttää ylivoimaisen vaikealta Ahvenanmaalla. Venäjä konsulaatti Maarianhaminassa on muinaisjäänne, joka loukkaa Suomen suvereniteettia. Suomella on kansainvälisen sopimusoikeuden mukainen oikeus vapautua tästä kummallisesta ilmiöstä.