keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

PUTININ PETTYMYSTEN SARJA JATKUU

Etelä-Suomen Sanomat 23.6.2022

Viime aikoina pieleen on mennyt melkein kaikki, mitä presidentti Vladimir Putin on yrittänyt. Kun hän kuvitteli voivansa pelästyttää Ruotsin ja Suomen luopuman haaveestaan päästä Naton jäseneksi, ne hakeutuivatkin hyvässä järjestyksessä ja huippunopeasti puolustusliiton jäsenyysprosessiin.

Sitten Putin yritti yhdellä huitaisulla vaihtaa Ukrainan poliittisen johdon mieleisekseen ja kaapata sukulaiskansana hallinnon Kremlin komentoon. Mutta paikallinen kansannousu aggressiivista hirmuhallintoa vastaan lamautti Venäjä sotavoiman, jonka ylivoimaisuudelle Putin on kerskunut vuosikymmeniä. Hyökkääjän organisaation kaikille tasoille juurtuneet korruptio ja ammattirikollisuus tuhosivat Venäjän sotavoiman maineen ja kunnian.

Seuraava yritys oli opastaa Turkkia hallitseva diktaattorikollega Recep Tayyip Erdogan katkaisemaan alkuunsa Ruotsin ja Suomen paraatimarssin täyteen Nato-jäsenyyteen. Naton perussopimuksen tiukka vaatimus suurten päätösten ehdottomasta yksimielisyydestä näytti avaavan Turkille mahdollisuuden uusien jäsenhakemusten käsittelyn keskeyttämiseen, vaikka ikuisiksi ajoiksi. Nyt näyttää kuitenkin käyvän niin, että Venäjän mielistelyyn alistunut Erdogan vetää vesiperän, kuten kaikki mutkin Putinin käskyläiset.

x x x

Joko yksittäisten Nato-maiden omasta harkinnasta tai Naton organisaatio salaisen yhteisymmärryksen perusteella jäsenmaa toisensa jälkeen näyttää ottavan Ruotsin ja Suomen jäsenhakemukset kansalliseen hyväksymiskäsittelyyn, vaikka niillä ei vielä ole Naton virallista hyväksyntää.

Siitä voi kehittyä Naton sisäinen epävirallinen yhteisymmärrys tukea puolustusliiton pohjoisen siiven rakennetta. Niin tapahtuisi, jos liittokunnan keskeiset jäsenet aloittaisivat Nato-formaatin mukaisen yhteistyön jäsenkandidaattien kanssa jo ennen virallisen päätöksen syntyä niiden jäsenyydestä. Sen Ruotsille ja Suomelle luoma sotilaallinen turva olisi lähes Nato-jäsenyyden veroinen. Se olisi myös dramaattinen osoitus Turkille, että sentään mikä tahansa ei ole Nato-jäsenelle mahdollista, ei varsinkaan pikkupalvelusten tekeminen Venäjälle.

Turkin pyrkimys Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyden estämiseksi on ristiriidassa Pohjois-Atlantin sopimuksen kolmannen artiklan jäsenelle asettaman vaatimuksen kanssa. Sen mukaan jäsenellä on velvollisuus kehittää jatkuvasti oman puolustuksensa lisäksi myös ”yhteisiä valmiuksia vastustaa aseellisia hyökkäyksiä”.

Viime aikoina hyväksytyt uudet jäsenet ovat pikemminkin lisänneet Naton velvoitteita ja rasitteita kuin tehostaneet liittokunnan puolustusta. Ruotsi ja Suomi olisivat ensimmäiset liittokuntaan tulijat, jotka pitkästä aikaa toisivat sille lisäarvoa.

perjantai 10. kesäkuuta 2022

SOTAVUOSINA AHVENANMAA EI OLLUT ASEETON

11.6.2022 Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielipidesivuillaan kommenttini lehden pääkirjoituksen huolimattomasta sananvalinnasta.

Helsingin Sanomien pääkirjoitukseenkin näyttää 9.6.2022 eksyneen monissa yhteyksissä toistettu hokema, jonka mukaan Ahvenanmaa olisi demilitarisoitu vuonna 1856. Silloin Venäjä keisari Aleksanteri II joutui lupaamaan Krimin sodan voittajille, että Ahvenanmaalle ei rakenneta linnakkeita.

Alueesta tuli siis linnoittamaton, mutta Venäjän sotaväki miehitti Ahvenanmaata ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheisiin asti.

Vastoin vuoden 1856 lupausta Ahvenanmaan linnoittaminen alkoi 1900-luvun alussa ja rakennustyö tehostuivat sodan alettua 1914. Venäjän sotavoimat miehittivät aluetta ja Venäjän keisari oli sen hallitsija, kuten Suomenkin.

On ymmärrettävää, että ahvenanmaalaiset pyrkivät luomaan sellaista mielikuvaa, että saarten aseettomuuden ja puolueettomuuden historia alkoi 166 vuotta sitten.

Asiapohjaa tämän mielikuvan luomiselle ei ole. Sen aikoi vasta 1921 kun Genevessä solmittiin siitä säätävä sopimus. Ja sen jälkeenkin aseettomuus ja puolueettomuus koskivat vain tilanteita, joissa Itämerellä vallitsi rauha.

Toisen maailmansodan aikana Suomi vastasi Ahvenanmaan puolustuksesta Geneven sopimuksen mukaisesti. Silloin Ahvenanmaa ei ollut aseeton eikä puolueeton, vaan Suomen aseistama ja puolueellinen Suomen puolesta.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

TURKKILAINEN UMPISOLMU

 

ESS 9.6.2022

Turkin presidentti tuottaa ongelmia kuin liukuhihnalta. Hän on jo vuosia sitten rikkonut kohtuuden rajat ostamalla Venäjän hienostuneimpiin kuuluvan S400-ilmapuolustusjärjestelmän. Sen käyttö Naton ilmapuolustuksen rinnalla uhkaa puolustusliiton tietojärjestelmien turvallisuutta. Se on ristiriidassa Pohjois-Atlantin sopimuksessa kahdeksannen artiklan kanssa. Siinä jäsen sitoutuu ”oleman solmimatta kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.”  

 Erdoganin asettamat esteet Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyydelle rikkovat sopimuksen kolmannen artiklan velvoitetta ”ylläpitää ja kehittää omia ja yhteisiä valmiuksia vastustaa aseellista hyökkäystä”.  Erdoganin yritys kampittaa Naton laajeneminen estää puolustusliittoa parantamasta pohjoista rakennettaan ja puolustustehoaan. 

 Jos Nato ei reagoi Erdoganin sopimusrikkomuksiin, sekin rikkoisi puolustusliiton sääntöjä. Pohjois-Atlantin sopimus ei osoita menettelyä jäsenen erottamiseksi, joten on toimittava sopimuksen ulkopuolella, kuten Turkkikin. Nato voisi kuitata Turkin sopimusrikkomukset estämällä sen edustajien osallistuminen kaikkiin Naton toimintoihin ja siirtämällä toisaalle Turkissa olevat Naton tukikohdat ja ydinaseet.

                                            x                    x                    x

Turkin outo käytös näyttää kiusallisesti siltä, että Erdogan olisi luvannut tehdä pikkupalveluksen hyvälle kollegalleen Venäjällä pysäyttämällä kaikkien Nato-jäsenhakemusten käsittelyn. Jos näin on, käsissä on vielä järeämpi ongelma kuin Pohjos-Atlantin sopimuksen rikkomus. Naton jäsenmaan presidentti näyttää alistuvan Venäjän presidentin apuriksi. Mannerlaatat eivät vain liiku vaan murskautuvat.

 Ei tee mieli arvalla, mitä siitä voisi seurata valtioiden välisissä suhteissa. Suomelle Naton turvatakuiden ulkopuolelle jääminen olisi vakava paikka, mutta tähän ongelmaan on tarjolla ratkaisumalli.

 Jos käsittelyä odottavat jäsenhakemukset jäävät toistaiseksi jäähylle, johtavat Nato-maat voisivat antaa valtiosopimusten tasolla Ruotsille ja Suomelle samanlaiset lupaukset puolustusyhteistyöstä kuin Nato-sopimuksen viides artikla. Siis suunnilleen saman kuin nyt on sovittu harmaaksi ajaksi. Ruotsi ja Suomi olisivat ainakin vähän aikaa Naton ulkojäseniä.

 Se olisi Suomelle tuttu rakenne. Kun Suomi ei Neuvostoliiton vastustuksen takia voinut 1960-luvun alussa liittyä Eftaan, Efta liittyi Suomeen. Muodostettiin Fineftaksi nimetty himmeli. Erilaisten byrokraattisten kuvioiden kautta Suomi sai samat edut kuin suora Efta-jäsenyys olisi antanut. Se näytti hassulta, mutta toimi kohtuullisen hyvin, kunnes aukeni tie täysjäsenyyteen.

perjantai 3. kesäkuuta 2022

NATON ULKOJÄSNYYS ?

Viime päivinä olen yrittänyt hakea ratkaisua Turkin presidentin kummallisen käytöksen aiheuttamiin ongelmiin. Hän on jo vuosia sitten rikkonut kohtuuden rajat ostamalla Venäjän hienostuneimpiin kuuluvan ilmapuolustusjärjestelmän S 400. Se rikkoo Pohjois-Atlantin sopimuksessa Nato-jäsenelle asetettua vaatimusta olla tekemättä puolustussopimuksia muiden osapuolten kanssa.
Erdoganin viime aikoina asettamat esteet Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyydelle rikkovat sopimuksen edellytystä, jonka mukaan jäsenen tulee tukea liitokunnan kehittämistä ja tehostumista. Erdoganin vaatimus uusien jäsenten torjumisesta vahingoittaa Natoa.
Nämä näyttävät niin törkeiltä tempauksilta, että Natolla tuntuisi olevan aihetta rajuun reaktioon. Kun Pohjos-Atlantin sopimus ei määritele menettelyä jäsenen erottamiseksi, ajattelin, että Nato voisi ryhtyä suoraan toimintaan. Se voisi yksipuolisen ilmoituksen perusteella lopettaa yhteistyön Turkin kanssa: vetää kotiin Turkissa olevat joukkonsa, tukikohtansa ja ydinaseensa ja erottaa Naton esikunnissa toimivat turkkilaiset upseerit.
Ylen eilinen (2.6.2022) A-Talk ja sen lehdistössä aiheuttamat kommentit nostavat esiin vielä rumemman kuvion kuin kaavaimemani asetelma. Entäpä jos Erdogan on luvannut Putinille auttaa pienellä jekulla ystävänsä pääsemään pinteestä: Katkaisemalla pysyvästi kaikkien Naton jäsenhakemusten käsittelyn. Maria Annala puhui A-Takissa kuiskuttelusta, ja siitä tuli hetkessä tämän keskusteku avainsana.
Jos sellaista on tapahtunut, meillä on paljon järeämpi ongelma kuin esittämäni Nato-sopimuksen rikkomukset. Mannerlaatat eivät vain liiku vaan murskautuvat.
Ensimmäinen ajatus sen seurauksista Suomelle tuntui tosi vakavalta. Ben Zyskowicz hahmotti kuitenkin ulospääsyn ahdingosta. Hän kaavaili, että ainakin johtavat Nato-maat voisivat antaa valtiosopimusten tasolla Ruotsille ja Suomelle samanlaisen takuut puolustusyhteistyöstä kuin Nato-sopimuksen viides artikla. Siis samaan tapaan kuin nyt harmaaksi ajaksi on sovittu. Suomi ja Ruotsi olisivat Naton ulkojäseniä.
Se olisi Suomelle tuttu kuvio, joka 1960-luvun alkuvuosista lähtien toimi pitkän aikaa ihan hyvin, vaikka näytti hassuta. Kun Suomi ei Neuvostoliiton kiivaan vastustuksen takia voinut liittyä Eftaan, Efta liittyi Suomeen. Kekkosen johdolla muodostettiin Fineftaksi nimetty himmeli. Erilaisten byrokraattisten kuvioiden kautta Suomi sai samat edut kuin suora jäsenyys olisi antanut.

Samalla tavalla voisi toimia Nato-jäsenyyden kekkoslainen väliaikaisratkaisu – siksi kunnes Putin ja Erdogan ovat vain ohi mennyt painajainen, joka ahdisti eurooppalaista elämänmenoa. 

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

OLUEN TURVALLISUUSPOLITIIKAA

Etelä-Suomen Sanomat 26.5.2022

Savonlinnalainen panimo Olaf Brewingin on huomaamattaan noussut kasainvälisen media valokeilaan. Sen pikavauhtia markkinoima Otan-olut osui julkisuuden valtasuoneen. Sen nimi on lainaus Naton (North Atlantic Treaty Organization) ranskankielisestä nimestä (Organisation du traitè de l'Atlantique nord), jonka lyhenne suomeksi sanottuna on pohjoiseen juomakulttuuriin kuuluva verbi. Otan Naton.

Hauska sattuma, että sellainen olut kypsyy Suomen turvallisuuspolitiikan murroksen hetkellä. Otan-oluen nousu median tähtitaivaalle lähti ilmeisesti yhdysvaltalaislehden ja ranskalainen uutiskanavan otsikoinnista: "Uusi turvallisuuden makuinen olut juhlistaa Suomen Nato-hakemusta".

Kansainvälisiä haastattelupyyntöjä alkoi tulvia panimon toimitusjohtajan puhelimeen. Oluen markkinointinäkymien rajana on vain panimoteollisuuden taivas.

Helsingin Sanomien kuvauksen mukaan panimon toimitusjohtaja Petteri Vänttinen piti päänsä kylmänä. Hän kertoo vastanneensa kansainvälisen median uteluihin: ”Olen vain itäsuomalainen toimitusjohtaja enkä presidentti, joten sanoin, että kannattaa tulla Suomeen. Täällä on kaunista ja turvallista". Alusta loppuun elegantti uutuustuotteen julkistus.

x x x

Varttuneen kansalaisen mieleen tunkee pakostakin toinen turvallisuuspoliittinen olutepisodi. Suomettumisen raskaimpina aikoina lämpöisen neuvostoystävyyden ylin vartija, Neuvostoliiton suurlähettiläs A. E. Kovalev saavutti keväällä 1968 kuuluisuutta Paasikivi-Seurassa pitämällään puheella.

Tilaisuudessa läsnä olleen kuvauksen mukaan ”arvossa pidettävä suomalaisseurakunta kuunteli korkeintaan toisella korvalla" suurlähettilästä. Puheensa lopussa hän onnistui kuitenkin herättämään nekin kuulijat, jotka lounas oli ehtinyt uuvuttaa. Kovalev kertoi, että Lappeenrannassa hänen lounaspöytäänsä oli katettu olutta, jonka etiketissä on Karjalan vaakuna, idän käyrä sapeli ja lännen suora lyömämiekka valmiina sotaisaan iskuun. Puhuja piti tätä peräti provosoivana, se todisti, että Suomessa oli yhä piirejä, jotka halusivat pitää yllä neuvostovastaista ilmapiiriä.

”Ystävyysliturgiaan nukahtamaisillaan ollut yleisö” virkistyi hetkessä. Oluttilauksia alkoi sinkoilla tarjoilijalle, ja sivupöydissä näkyi vaakunaa jäljitteleviä kädenasentoja. Osa lehdistöä paheksui puhetta, osa pilkkasi avoimesti suurlähettilästä. Karjala-olut loppui panimon varastosta hetkessä, ja sen hiipumassa ollut brändi sai uuden profiilin, joka kantoi tuotteen myyntiä vuosikymmeniä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

KUINKA PÄÄSTÄ EROON HÄIRIKÖSTÄ

Pohjois-Atlantin sopimuksen kolmannen artiklan mukaan jäsenvaltiot ”ylläpitävät ja kehittävät omia ja yhteisiä valmiuksiaan vastustaa aseellisia hyökkäyksiä”.


Turkki yrittää estää Natoa vahvistamasta Itämeren alueen puolustuksen yhtenäisyyttä ja tehoa kutsumalla uusia jäseniä tältä alueelta. Ja presidentti Recep Erdogan yrittää estää sen torjumalla Venäjän lähietäisyydeltä uhkaamien Suomen ja Ruotsin liittymisen puolustusliittoon.

Pohjois-Atlantin sopimuksen kahdeksannen artiklan mukaan jäsenet sitoutuvat ”olemaan solmimatta kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kansa”. Turkki on sitoutunut Naton vastustajan kanssa ilmapuolustuksen kaikkein korkeimman tason teknologiseen yhteistyöhön ostamalla Venäjän huippuluokkaan kuuluvan S-400 ilmapuolustusjärjestelmän. Tällainen käytös vaarantaa Naton puolustusjärjestelmien turvallisuuden ja romuttaa Turkin uskottavuuden Naton jäsenmaana.

Tähän kaikkeen verrattuna se on pikkujuttu, että Erdogan katsoo oikeudekseen yrittää ulottaa Turkin terrorismia koskevat menettelyt pohjoismaisten oikeusvaltioiden lainsäädäntöön.

Tämä kaikki riittäisi perustelemaan Turkin erottamisen Natosta, mutta sen perustamissopimuksessa ei ole yksilöity tällaisen ratkaisun menettelytapaa. Sen sijaan sopimuksen 13. artiklassa on osoitettu helppo ja nopea menettely, jolla jäsen voi erota Natosta. Järjestön johdolla olisi täydet perusteet ehdottaa Turkille tämän mahdollisuuden käyttöä.

Jos Turkki ei ymmärrä menettäneensä yhteistyökykynsä ja -mahdollisuutensa Naton kanssa, järjestön johto voisi yksipuolisesti ilmoittaa vetäytyvänsä kaikesta yhteistyöstä Turkin kanssa ja poistavansa Turkin edustajat kaikista toimielimistään. 

torstai 19. toukokuuta 2022

NATO-MATKAN VARRELTA

Olen viime vuosina julkaissut kirjoja, jotka näyttävät aika hyvin kuvaavan sitä polkua, jolla melkein huomaamattamme kuljimme kohti Nato-jäsenyyttä:

LÄNNEN TIELLÄ PAASIKIVESTÄ NIINISTÖÖN (Otava 2018)
AHVENANMAA – ITÄMEREN VOIMAPOLITIIKAN PELINAPPULA (Docendo 2020)
ITSENÄISYYDEN ELPYMISAIKA – AIKALAISKRONIKKA VUOSILTA 1990 – 2020 (Siltala 2022)

Viime sunnuntaisen (15.5.2022) suuren Nato-päätökseen herkistämänä menin katselemaan  arkistostani, mitä kaikkea olen kirjoittanut Natosta ennen noiden kirjojen kuvaamaani aikaa. Olin silloisessa keskustelukulttuurissa Nato-kiihkon sokaisema kummajainen.

23 VUOTTA SITTEN
Olen tarjonnut Nato-keskustelusta hämmentynyttä näytelleille presidenteille ja monelle muullekin ilmaista ajatteluapua. En todellakaan siksi, että kuvittelisin heidän tarvitsevan tietojani, sillä presidentit varsinkin tietävät näistä asioista enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Rupesin leikkimään muka neuvojaa siksi, että minua harmitti presidenttien tapa sekoittaa turvallisuuspoliittista keskustelua, jonka selkeyttäminen oli heidän päätehtävänsä. Halusin osoittaa, kuinka röyhkeästi he johtavat suomalaisia harhaan teeskentelemällä tietämätöntä asioissa, joista he tietävät enemmän kuin muut.

Syyskuun lopulla 1999 kirjoitin kolmessa maakuntien ykköslehdessä julkaistussa ryhmäkolumnissa emerituspresidentti Mauno Koiviston televisiohaastattelusta, jossa hän esitti muka tietämättömän kysymyksiä Suomen Nato-jäsenyydestä, ja höysti niitä ahdistuneilla parahduksilla. Yritin vastata kysymyksiin ja tyynnytellä Koiviston teeskentelemää tuskaa.

Koivisto ihmetteli, 'mitä me siellä teemme ja mitä me sieltä saamme?' ja varoitteli, että 'joutuisimme [...] ratkaisuihin, joissa meillä olisi vielä paljon marginaalisempi vaikutusmahdollisuus kuin EU:n sisällä'."  Olin rauhoittavinani häntä, vaikka olin varma, että hän tiesi kaiken sen, mitä pystyin kirjoittamaan:

"Euroopan unionin turvallisuuspoliittinen rakenneuudistus tapahtuu lähivuosina joka tapauksessa. Se perustuu EU:n ja Naton vuoropuheluun. Jos olisimme mukana Natossa, olisimme täydellä painolla mukana tässä keskustelussa. Aina emme ole olleet mukana, kun meitä koskevia turvallisuuspoliittisia asioita on ratkottu. Tulokset eivät olleet hyviä. Niin kauan kuin Venäjä toimii järkiperäisesti, unionin jäsenyys antaa Suomelle poliittisen turvan, joka normaalioloissa korvaa sotilaallisenkin turvan tarpeen. Venäjän on niin syvässä arvaamattomuuden ja epätoivon tilassa, että se voi toimia myös ei-järkiperäisesti. Silloin Nato-jäsenyydestä saattaisi olla hyötyä."

Koivisto taivasteli: "Mitä siellä pienillä mailla on sanomista? [...] Mitä kysyttiin tanskalaisilta, mitä kysyttiin norjalaisilta?"  Vastauksessani ei ollut yhtäkään hänelle tuntematonta asiaa. Minua melkein loukkasi, että presidentin tasoinen turvallisuuspolitiikan osaaja heittäytyy tuolla lailla hölmöläiseksi. Kirjoitin:

"Natossa päätetään konsensuksella. Jos on erimielisyyttä, ei ole päätöstä. Pienillä mailla on siellä muodollisesti jopa enemmän sanomista kuin EU:ssa, jossa määräenemmistöllä päättäminen yleistyy."

"Yhdysvallat on tietysti vielä tasa-arvoisempi kuin muut. Mutta Nato on silti vähän muutakin kuin vain Yhdysvallat. On siellä sentään myös Englanti, Ranska ja Saksa. Kaikki isot ja pienet jäsenet ovat pöydän ääressä, kun asioista päätetään. Ne, jotka eivät ole jäseniä, eivät ole pöydän ääressä.”

Koivisto sanoi haastattelussaan: "Me emme löydä mitään turvallisuutta eristäytymällä muista. Tämä integraation tie on se, joka on kuitenkin myös meidän turvallisuutta lisäävä." Kommentoin:

"Natoon liittyminen ei lisäisi eristäytyneisyyttä. Se avaisi ovia niihin kammareihin, joissa integraatiota kehitetään myös turvallisuuspolitiikan alueella. Naton ulkopuolella pysyminen olisi turvallisuuspoliittista eristäytymistä."

Koivisto päätteli: "EU:n jäsenenä meillä on jäsenen oikeudet. Ja jos sen turvallisuutta luovia mahdollisuuksia lisätään, niin meillä on siellä oma vakaa asemamme ja sanamme." Ihmettelin syvällisen fundeeraajan halpaa populismia:

"EU ei lisää turvallisuutta luovia mahdollisuuksiaan tyhjiössä. Se luo niitä tilassa, jonka puolustusta ja turvallisuutta hallitsee Nato. Jos olemme mukana vain toisessa niistä, asemamme on heikompi ja sanamme kevyempi kuin jos olisimme mukana molemmissa.”

22 VUOTTA SITTEN

Kirjoitin Helsingin Sanomain Vieraskynä-palstalla heinäkuussa 2000:
"Käänsipä Euroopan turvallisuusrakennetta miten päin tahansa, se joudutaan aina rakentamaan Naton varaan. Kun Suomi on EU:n jäsen ja sen kriisinhallintatoimintojen ydinryhmässä, se on väistämättä ja ehdottomasti sitoutunut yhteistoimintaan Naton kanssa. Mutta mikään ei voi vaimentaa suomalaisten Nato-vastaisuuden raamatullista ehdottomuutta."  

"Se tiedetään varmasti, että Venäjä vastustaa Naton laajenemista itään. Mutta sekin jo tiedetään, että se ei voi sitä estää. Se voi reagoida pitämällä kovia puheita ja ottamalla uhkaavia asentoja.

Kun laajeneminen etenee seuraavan askeleen, Venäjä voi korostaa kielteisyyttään esimerkiksi siirtämällä taktisia ydinaseita sinne, mistä ne on kylmän sodan päätyttyä vedetty pois. Entä sitten. Jos Suomi liittyisi Natoon, Venäjä jatkaisi kovia puheita, ottaisi lisää uhkaavia asentoja ja kilistelisi aseita. Ja sitten elämä jatkuisi ennallaan."

18 VUOTTA SITTEN
Nato-vastustajien pääperusteisiin kuului välttää liikahdusta epävarmassa tilanteessa ja odottaa, kunnes nähdään, millaiseksi maailma kehittyy. Kirjoitin tästä helmikuun alussa 2004 ryhmäkolumnin, ja ihmettelin, että
valtiotieteellisesti koulutetut ja poliittisesti kokeneetkin saattoivat käsitellä päätöksenteon olemusta noin avuttomasti. Poliittisissa linjaratkaisuissa on kysymys nimenomaan puutteellisen tietopohjan luoman epävarmuuden hallitsemisesta.

"Hallitus ilmoittaa, että Suomi haluaa toimia kaikissa niissä kansainvälisissä organisaatioissa, joissa käsitellään meille tärkeitä asioita. Niinpä olemme mukana YK:ssa, Etyj:ssä, Euroopan neuvostossa, EU:ssa ja Emussa. Myös Naton Venäjä-neuvostossa käsitellään Suomea kiinnostavia asioita. Koska Natoon ei mennä, olemme siitä ulkona. Hallitus näyttää olevan oikein ylpeä siitä, että pysymme erossa siitä ryhmästä, jossa puhutaan meihin kaikkein läheisimmin vaikuttavista asioista."

"Perusongelma taitaa olla johtajuuden puute. Demokraattinen johtajuus ei ole sitä, että yksi käskee ja muut seuraavat. Se on sitä, että johtaja selvittää, erittelee ja esittelee edessä olevia vaihtoehtoja, perustelee päätöksensä ja alistaa ratkaisunsa kansan arvioitavaksi seuraavissa vaaleissa."

"Luultavasti kaikki nyt päättävissä asemissa olevat - tai ainakin useimmat heistä - tietävät, että ainoa johdonmukainen seuraus tähän mennessä tehdyistä ratkaisuista on viimeistellä nykyinen turvallisuuspolitiikan linja liittymällä muodollisestikin Natoon. Tämän ilmeisen asian ääneen sanomisessa tarvittaisiin johtajuutta, mutta peruspoliitikko vaikenee kauhuissaan. Sellaiselle ihmiselle juuri mikään ei ole niin hirveää kuin se, että joutuu selittämään realiteetteja vastahakoiselle kansalle."

18 VUOTTA SITTTEN
Kirjoitin Hämeen Sanomien kolumnissa helmikuun alussa 2004

"[…] Nato-keskustelun kummallisuus on meidän Naton kannattajien jatkuvasti saamamme  tuikea nuhde siitä, että kehtaamme esittää ajatusta, joita kansan enemmistö vastustaa. Ei Natoon tietenkään mennä, jos eduskunta sitä vastustaa. Mutta ei tämä sitäkään tarkoita, että pitää lopettaa ajatustoiminta kaikista niistä asioista, joita kansa tai eduskunta näyttävät […] vastustavan. Poliittisen johdon ja julkisen keskustelun tehtävänä on tarjota eväät kaikkien asioiden jatkuvalle tarkastelulle muuttuvissa tilanteissa." 

15 VUOTTA SITTEN
Presidentti Tarja Halonen toivoi Suomen Kuvalehden haastattelussa marraskuun lopulla 2007 ”sellaista perustelua, mikä edellyttäisi, että Suomen pitäisi liittyä Naton jäseneksi”.  Hän valitteli, ettei ole saanut ”Suomen Nato-jäsenyyttä vakuuttavasti perustelevaa muistiota”.  Oli melkein pakko yrittää auttaa presidenttiä tässä teeskennellyn tiedonpuutteen aiheuttamassa ahdingossa.  Haastattelun luettuani kirjoitin siltä istumalta [tärkeimpinä pitämäni perusteet] Natoon liittymiselle, ja lehti julkaisi ne seuraavan viikon numerossaan.

En kuvitellut että presidentti sitä edes lukisi, sillä Nation vastustajat tietävät lukemattakin, että Naton kannattajien tekstit ovat puppua. Halusin osoittaa lehden lukijoille, että presidentti väittää olevansa tietämätön asioista, jotka hänen on asemansa takia ehdottoman pakko tietää. Tämä on tarkoituksellista harhaanjohtamista, mutta saattaa silti vaikuttaa Nato-kysymyksen harkintaan. Presidentille laatimani Nato-muistilista oli pääpiirteiltään tällainen:

"Turvallisuuspolitiikan pitää varmistaa, että kaikissa tilanteissa ja varsinkin kriiseissä käytettävissä on mahdollisimman monta vaihtoehtoa, joista sitten voi valita. Jättäytymällä Naton ulkopuolelle rajaisimme jo etukäteen muutamia vaihtoehtoja Suomen ulottumattomiin."  

"Suomella on kaikki muut länsieurooppalaisuuden ominaisuudet paitsi se, että se pysyy erossa Natosta, jonka jäsenyys on luonteva itsestäänselvyys unionikumppaneiden valtavalle enemmistölle. Kun kerran ollaan länsieurooppalainen maa, niin ollaan sitten kunnolla."  

"Suomi toimii Naton kriisinhallintaoperaatioissa aktiivisemmin kuin moni sen jäsenmaa. Ei-jäsenen toiminta jäsenen tavoin osoittaa jakomielisyytä, joka ei herätä luottamusta. Natoon liittyminen oikaisisi tämän vinoutuman."

"Yhdysvaltain vahva rooli Natossa tarvitsee vastapainokseen yhtenäisen eurooppalaisen ryhmän. Jos Suomi haluaa, että Yhdysvallat luopuisi yksipuolisesta valtapolitiikasta, vaikutusyritys Naton kautta on edes teoriassa tehokkaampi kuin marginaalissa ruikuttaminen."

"Natoon kuulumattomien maiden upseereilla ei ole käyttöoikeutta Naton tärkeimpiin tieto- ja viestijärjestelmiin. Liittoutumattoman Suomen takia Nato-vetoiset kriisinhallintaesikunnat joutuvat hankalin erityistoimin. Samalla Suomi nöyryyttää näissä johtotehtävissä toimivat edustajansa pakottamalla heidät Nato-upseereita vähäisemmältä näyttävään asemaan."  

"Nato-jäsenen asehankinnat ovat edes vähän edullisempia kuin liittoutumattoman, ja Suomen panostusta kaikkein kalleimpiin järjestelmiin voitaisiin keventää."

"Teoreettisesti ottaen Suomi voi joskus tarvita Naton turvaa Venäjää vastaan, vaikka on lähes mahdoton kuvitella, miten sellainen tilanne voisi syntyä. Siihen varautuminen voi kuitenkin tapahtua vain silloin kun tuollaista uhkaa ei ole, kuten nyt."

Tässä koosteessa referoidut kolumnit ja mielipidekirjoitukset ovat tarkistettavissa tekstissä mainittujen lehtien arkistoista. Ryhmäkolumneiksi nimetyt kolumnit ovat olleet Kalevassa, Satakunnan Kansassa, Hämeen Sanomissa tai Turun Sanomissa. Kaikkien näiden juttujen leikkeet ovat Kansallisarkistoon tallennetun kokoelmani leikemapeissa.  

 

 

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

SUURI PÄIVÄ, VIHDOIN

Tänään toteutui vuosikymmeniä elänyt toiveeni. Suomi lähtee parlamentaarisesti vankoin askelin kohti Nato-jäsenyyttä. Tuli niin juhlava olo, että siitä on helpompi kirjoittaa kuin puhua.

Kun parikymmentä vuotta sitten tulin kaapista, ja kerroin kannattavani Natoon liittymistä, toinen Helsingin iltapäivälehdistä teki siitä kuvitetun uutisjutun. Siihen aikaan oli sopimatonta, että entinen kansanedustaja kehtaa ajatella ääneen toisin kuin uusi presidentti ja kansan jykevä enemmistö.

Olin silloin, ja paljon aikaisemminkin sitä mieltä, että Natoon kuulumaton Euroopan unionin jäsenvaltio ei ole ihan oikeasti eurooppalainen, ja niin ajattelen nytkin. Tässä katsannossa Naton keskeinen periaate on se, että isot toimijat suojaavat pienempiään. Tämä humanismin vivahde ei ulotu turvallisuuspolitiikan alueelle missään muualla kuin Natossa. Se on eurooppalaisen kulttuurin tärkeä osa.

Tämä kulttuurikytkös taisi olla mielessäni jo melkein 60 vuotta sitten, kun opiskelun alkuvaiheessa kielikurssilla Wienissä ollessani kävelin asumukselleni helteen lämmittämällä Raatihuoneen sisäpihalla kuuntelemastani Wienin Filharmonikkojen konsertista. Tuntui kuin Beethovenin ystävällinen hahmo olisi helteisen illan pimeydestä hymyillyt rohkaisevasti. Halusin, että sinä iltana kohtaamani eurooppalainen kulttuuri olisi myös meidän, mutta mieli oli synkeä. Suomi on niin pohjoisessa ja kaukana kaikkialta, että alkoi ahdistaa.

Kun kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Euroopan unionin tähtilippu nousi eduskuntatalon salkoon, muistin tuon nuoruuteni kulttuurihistoriallisen huuman ja reaalipoliittisen ahdingon. Alakulo tuntui vähän hellittävän. Ja tänään on sitten suuren täyttymyksen hetki.

Jääkaapissa on parin kuukauden ajan ollut kuohuviinipullo odottamassa suurta tapahtumaa. Illalla keittiöstä kuuluu pehmeä poksahdus, kohotan lasin ja vietän hiljaisen hetken hienon päivän päätteeksi. Ehkä annan Glenn Gouldin soittaa minulle Bachin Goldberg-muunnelmat. Siinä musiikissa eurooppalaisen kulttuurin monet kerrokset kohtaavat kauniissa järjestyksessä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

MIHIN VIIDES ARTIKLA VELVOITTAA

12.5.2022 ESS

Nato-keskustelussa vilahtaa silloin tällöin kauhistelu siitä, että jos Suomi olisi puolustusliiton jäsen, Pohjois-Atlantin sopimuksen viides artikla pakottaisi  puolustusvoimat automaattisesti lähettämään yksiköitään mille tahansa Nato-alueen taistelukentälle. Ei se niin ole.

 Viides artikla velvoittaisi Nato-Suomen tukemaan ”hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta […] ryhtymällä välittömästi […] sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi, mukaan lukien aseellisen voiman käytön, tarkoituksenaan palauttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä.”

 

Tuen laadusta ja määrästä päättäminen on viimekädessä sen antajan harkinnassa. Asevoiman käyttö ei ole ainoa eikä ensisijainen toimi, joka täyttäisi viidennen artiklan asettaman velvoitteen.

 

                                            x                    x                    x

 

Esimerkiksi Suomen viime kuukausina Ukrainalle osoittama ase- talous- ja humanitaarinen apu täyttäisi luultavasti viidennen artiklan velvoitteet, jos nämä maat olisivat Naton jäseniä, ja Venäjä siitä huolimatta hyökkäisi Ukrainaan.

 

Suomi voisi joissakin asetelmissa tukea hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Nato-jäsenen puolustusta myös hybridi- ja kyberasioissa, ja ehkä tarjoamalla joidenkin hienostuneiden asejärjestelmiensä osaamista.

 

Maantiede vaikuttaisi varmaan Nato-velvoitteen laatuun ja tasoon. On suorastaan itsestään selvää, että jos Viro joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, Suomen ilmavoimat, laivasto ja rannikkopuolustus tukisivat Viron puolustusta täysillä. Itse asiassa näin tapahtuu käytännössä jo nyt Suomenlahden vesillä ja ilmatilassa. Se varmistaa sekä rauhan vallitessa että sodan oloissa Suomen turvallisuutta, ja tukee samalla Viron puolustusta.

 

Kriisitilanteessa Suomen taistelukoneiden osallistuminen Viron ilmatilan valvontaan ja puolustukseen olisi järkevää ja tehokasta. Ei kuitenkaan ole varmaa, että Suomen maavoimien toiminta aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Viron alueella hyödyttäisi kumpaakaan osapuolta. Päin vastoin, Suomen aluepuolustuksen heikentäminen lisäisi myös Viron haavoittuvuutta.

 

Suomi auttaa Viroa kaikkein tehokkaimmin varmistamalla sen pohjoista sivustaa normaalitilassa ja kriisin oloissa. Se tapahtuu niin, että Suomi puolustaa tehokkaasti oman meri- ja maa-alueensa koskemattomuutta kaikissa tilanteissa.  

 

Rauhan oloissa Nato kierrättää jäsenmaiden pieniä osastoja Baltian maihin sijoittuneissa tukikohdissaan. Suomen osallistuminen vuorollaan näihin puolustusliiton rutiineihin olisi luontevaa arkipäivistä Nato-elämää.  Virolaisten suhtautuminen heidän turvallisuuttaan tukevaan suomalaiseen Nato-joukkoon olisi luultavasti myönteinen.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

RUOTSI TARVITSEE VETOAPUA

28.4.2022 ESS

Ei ole itsestään selvää, että Suomi ja Ruotsi voisivat edetä yhtä jalkaa Naton jäseneksi. Niiden tilannekartat ovat täysin erilaiset. Suomi on Venäjän rajanaapuri ja vaarallisesti etulinjassa. Ruotsi elää Naton ystävällisessä syleilyssä ja Suomen selustassa. Suomella ei ole sitä ylellisyyttä, josta muut Natoon kuulumattomat EU:n jäsenet voivat nauttia. Niiden kaikki naapurit ovat miellyttäviä, Suomella niin ei ole. Ukrainan kohtalo kertoo, mitä Venäjän rajanaapuruus voi merkitä Natoon kuulumattomalle maalle.

Suomen ei tarvitse odottaa tumput suorina, kun Ruotsi valmistele ratkaisuaan. Siinä voi vielä käydä niinkin, että Ruotsin sosiaalidemokraattisen vanhan liiton veteraanit vielä viime töikseen yllättävät. Jos jäsenyysprosessiin valmis Suomi jää odottamaan Ruotsia, Venäjä voi tulkita suuren hetkensä koittanen, ja iskeä ikävällä tavalla pehmeäksi luulemaansa kohteeseen. Suomen ei kannata ottaa sellaista riskiä, eikä se olisi Ruotsinkaan etujen mukaista.

Voitaisiin ihan hyvin toimia hetken aikaa kartalla, jossa Suomi olisi jo Natossa, mutta Ruotsi ei ihan vielä. Näiden maiden yhteinen puolustusharjoittelu voisivat jatkua molempia hyödyttävällä tavalla. Ruotsi tulee Suomen perästä, sitten kun ehtii.

x x x

Ruotsin television mielipidemittaus osoitti, että Natoon liittymisen kannatus nousisi 51 prosentista 64 prosenttiin, jos Suomi päättää Natoon hakeutumisesta.

Ruotsi olisi saanut vetoapua, jos Tasavallan presidentin johtaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunta TP-Utva olisi jo ennen vappua pystynyt ilmoittamaan pyrkivänsä aloittamaan Brysselissä neuvottelut Natoon liittymisestä. Vapun jälkeen jokainen odotteluun käytetty päivä on riski.

Ruotsin sosiaalidemokraatit tarvitsevat ilmeisesti vielä vähän aikaa surutyöhön, jonka heidän suomalaiset toverinsa ovat jo tehneet. Naapurille kannattaa tarjota mahdollisuus noudattaa ilmoittamaansa päätösaikataulua Suomen asemaa vahingoittamatta.

Nato-jäsenyys on herättänyt Suomessakin surutyön tarvetta. Sen sietämistä toivottavasti helpottaa kansalliseen hengenrakenteeseen pitkässä historiassa iskostunut kokonaisvastuullisuus. Poliittisen liturgian pyhät kirjat on suljettu siksi aikaa, kun Suomi on vaarassa. Näin tapahtui talvisodassa, kun entiset punaiset taistelivat valkoisen marsalkan johdolla proletariaatin emämaata vastaan. Ja sodan jälkeen sosiaalidemokraatit voittivat poliittisen sodan kommunisteja vastaan.

Samanlainen reaktio isoissa perusasioissa on viime vuosina toistunut eduskunnan käsitellessä tiedustelulakien uudistusta, ilmavoimien peruskaluston hankintapäätöksessä ja nyt ilmeisesti myös Nato-ratkaisussa.
Nato-jäsenyyttään työstävillä Ruotsin sosiaalidemokraateilla ei ole tätä historiallista lohduketta surutyöhönsä. Ruotsi tarvitse Suomen vetoapua.

Kuningas ja presidentti Ahvenanmaalla

Ruotsin kuningas ja Suomen presidentti matkustavat puolisineen ja seurueineen Ahvenanmaalle kesäkuun alussa juhlimaan Ahvenanmaan itsehallinnon satavuotispäivää.

Seremonioihin näyttää kuuluvan myös käynti Ahvenanmaan kuninkaaksi joskus sanotun Julius Sundblomin muistomerkillä. Ilmeisesti kuningas ja presidentti pitävät tilaisuudessa puheen.

Siinä historian hengettären siivet evät vain suhise vaan jyrisevät. Ahvenanmaan separatismin veteraani Julius Sundblomin suuri unelma oli Ahvenanmaan liittäminen Ruotsiin.

Julius Sundblom yritti vielä jatkosodan päättäneen aseleposopimuksen jälkeen syksyllä 1944 herättää henkiin ajatusta Ahvenanmaan siirtymisestä Ruotsin turvaan tai maakunnan valtiollisesta itsenäisyydestä. Hän kertoi Suomeen kuulumisen aiheuttaneen Ahvenanmaan väestölle turvattomuuden tunnetta.

Sundblom yritti pari kertaa houkutella Ruotsin pääministeri Per Albin Hanssonia suuren suunnitelmansa tueksi muistuttamalla Mannerheimin tyrkyttäneen Ahvenanmaata Neuvostoliitolle saadakseen lievityksiä rauhansopimuksen ehtoihin.
Ruotsin paras Suomen historian tuntija, professori Krister Wahlbäck kirjoittaa, että keväällä 1945 Ruotsin hallituksen edustaja lausui viimeisen kerran jotakin siitä mahdollisuudesta, että Ahvenanmaa voisi siirtyä Ruotsin alaisuuteen. Hansson torjui Sundblomin ehdotuksen jyrkästi. Pääministeri perusteli ratkaisuaan suurpoliittisella tilanteella ja Ruotsin Suomea kohtaan tuntemalla kunnioituksella.

maanantai 25. huhtikuuta 2022

RATKAISUN HETKI

Nyt näyttää olevan syntymässä tilanne, jossa Suomi asettuu viikkokaupalla odottamaan, että Ruotsi saa diskuteerattua valmiiksi hyvin harkitun asenteensa Nato-jäsenyyteen. Sinä aikana Suomi, jolla tästä asiasta on jo kauan ollut selvät sävelet, synkistelee päivästä toiseen niska kyyryssä odottaen Venäjän etukeinoista kostoiskua Suomeen ennen kuin Pohjolassa syntyy jonkinlainen valmius tehdä yhtään mitään. Nyt on ratkaiseva hetki. Ruotsi ei menetä mitään siitä, että Suomi käynnistää Nato-jäsenyyden nyt, koska sillä on se valmius. Ruotsi tekee sen sitten kun se on valmis. Reilu peli.

torstai 21. huhtikuuta 2022

RUOTSILLA ON AIKAA

Ei ole itsestään selvää, että Suomi ja Ruotsi voisivat edetä yhtä jalkaa Naton jäseneksi. Niiden tilannekartat ovat täysin erilaiset. Suomi on Venäjän rajanaapuri ja äärimmäisen vaarallisesti etulinjassa. Ruotsi elää Naton jäsenmaiden naapurina ja Suomen selustassa. Suomella ei ole sitä ylellisyyttä, josta voivat nauttia kaikki muut Natoon kuulumattomat EU:n jäsenvaltiot. Niillä on miellyttävät naapurit. Ukrainan kohtalo kertoo, mitä Venäjän rajanaapuruus voi merkitä Natoon kuulumattomalle maalle.

Suomen velvollisuuksiin ei voi kuulua odottaa tumput suorina, kunnes Ruotsi saa päätökseen myöhässä alkaneen ja tahmeasti etenevän Nato-pohdintansa. Jos Naton jäsenyysprosessin aloitukseen valmis Suomi odottaa Ruotsia edes hetken, vainoharhainen Venäjä voi tulkita sen epäröinniksi, ja iskeä ikävällä tavalla pehmeäksi luulemaansa kohteeseen. Suomen ei kannata ottaa sellaista riskiä, eikä se olisi Ruotsinkaan etujen mukaista.

Olisi täysin mahdollista toimia hetken aikaa kartalla, jossa Suomi olisi jo Natossa, mutta Ruotsi ei ihan vielä. Näiden maiden yhteinen puolustusvalmistelu ja -harjoittelu voisivat jatkua koetulla ja molempia hyödyttävällä tavalla. Ruotsi tulee Suomen perästä, kunhan ehtii. Sillä on aikaa, Suomella ehkä ei.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Ahvenanmaa eduskunnassa

Kuunneltuani eduskunnan Nato keskustelun ensimmäiset pari tuntia tuli rauhallinen ja tyytyväinen olo. Valtavirta turvallisuuden peruslinjasta taitaa olla vielä vahvempi kuin osasin odottaa. Tämän havainnon jälkeen ratkaisun painopiste on presidentin johtamalla hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisella ministerivaliokunnalla, TP-Utvalla. Eduskuntakeskustelun alkuvaiheessa ei ilmennyt pienintäkään estettä Nato-jäsenyysprosessin käynnistämiselle Naton johdon kanssa. Aloitteen kiireellisyyden korostus oli ehkä puheenvuorojen merkittävin yhteinen piirre.

Pari pikkuasiaa jäi kuitenkin kalvamaan mieltä. Ahvenanmaan edustajan innostus vaalipiirinsä aseettomuudesta ja puolueettomuudesta kiihtyi ylikierroksille. Hän esitti sen alkuperäiseksi ilmentymäksi vuoden 1856 rauhansopimuksen. Ei se niin ollut.

Ahvenanmaata koskeva lupaus oli rahansopimuksen liitteeksi sijoitettu Krimin sodan voittaneiden keisareiden Venäjän keisarilta vaatima sitoumus olla linnoittamatta Ahvenanmaata. Se ei kokenut aseettomuutta eikä puolueettomuutta, mutta esti tykistölinnakkeiden rakentamisen. Venäjän sotaväki miehitti Ahvenanmaata ensimmäisen maailmansodan loppuvaheisiin asti.

Krimin sodassa hävinnyt keisari Aleksanteri II kirjasi antamaansa lupaukseen, että se sitoo häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov-suvun keisari yli sata vuotta sitten luopui asemastaan, ei enää ollut hallitsijaa eikä valtiota, jota vuoden 1856 Ahvenanmaa-lupaus velvoittaisi.

Genevessä 1921 tehty sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta on innostanut Ahvenanmaan edustajan lisäksi myös monia Manner-Suomen ihmisiä puhumaan Ahvenanmaan poikkeusasemasta yli kaikkien aikojen vaikuttavana hyvyyden ilmentymänä.

Kuitenkin sopimuksen jälkeiset sata vuotta osoittavat, että aina kun Itämerellä on ollut sotatoimia tai aseellista jännitettä, Ahvenanmaalla on ollut vähintään yhden valtion sotavoimia ja se on joutunut sotatoimien kohteeksi. Niissä tilanteissa, joita varten vuoden 1921 sopimus on laadittu, Ahvenanmaa ei ole koskaan ollut aseeton eikä puolueeton. Mitä erinomaista on kansainvälisessä sopimuksessa, jonka tarkoitus ei ole kertaakaan toteutunut silloin kun sitä olisi tarvittu?

Ahvenanmaan edustaja kytki eduskuntapuheessaan myös Moskovassa 1940 tehdyn sopimuksen Ahvenanmaan aseettoman puolueettomuuden jatkumoon. Vuonna 1940 Kremlin johdon Suomelle sanelema sopimus koskee vain Ahvenanmaan aseettomuutta. Ei sanaakaan puolueettomuudesta vaan päin vasoin. Sopimus osoitti Ahvenanmaan aseettomuuden valvonnan Maarianhaminassa toimivan Neuvostoliiton konsulaatin suojiin sijoitetuille tiedustelu-upseereille. Venäjä on saanut tämän oikeuden perintönä Neuvostoliitolta vuonna 1992 allekirjoitetulla pöytäkirjalla.

Tämä historian kummajainen ei ilmeisesti häiritsisi Natoa, mutta Suomen suvereniteettia se loukkaa törkeästi. Varsinkin nyt, kun Venäjä on paljastanut todelliset kasvonsa, on kauheaa ajatella Kremlin nimeämien sotilasasiantuntijoiden liikkumista Ahvenanmaan maastossa. Moskovassa 1940 tehty Ahvenanmaa-sopimus pitää välittömästi siirtää historian tunkiolle