keskiviikko 19. elokuuta 2020

SYNKÄN SYKSYN NÄKÖALA

Etelä-Suomen Sanomat 20.8.2020 Syyskauden ensimmäiset konsertit on kuultu ja kauden lippujen hamstraus on lopuillaan. On hetki katsella, millainen on esittävän taiteen ilme koronakevään ja -kesän jälkeisessä maailmassa. Se on hallittu, järkevä ja tyly. Tämä tunne perustuu muutaman konsertti- ja elokuvaillan ja lukuisten lippuhankintojen kokemuksiin. Samat ilmiöt koskevat ilmeisesti myös teatterisaleja. Luova henki on joutumassa säästöliekille ankeassa ympäristössä. Lippujen myynti rajaa konserttien yleisömäärän pikemminkin alle puoleen salin kapasiteetista kuin sallittuun maksimiin. Kesän aikana television eri kanavilta nähdyt huippukonserttien tallenteet ovat herättänet yllättävän vaikutelman. Melkoinen osa konsertin henkisestä latauksesta tuntuu nousevan siitä sosiaalisesta kokemuksesta, että sali on täynnä, ja jokainen siellä istuva keskittyy musiikkiin omalla tavallaan. Koronan aiheuttamat varotoimet haittaavat tätä tuntemattomien ihmisten suuren joukon keskellä koettua elämystä. Vanhoilla tavoilla on koronamaailmassa omat askelmerkkinsä ja aikansa. Lavalle nousevien soittajien määrää rajoitetaan tänä syksynä aika yleisesti niin että edes muusikoilla on turvavälit, toisin kuin oopperan solisteilla ja teatterien näyttelijöillä. Musiikkitalon vaatenaulakon tungos voidaan välttää sulkemalla narikka. Salissa jokaisen vieressä on vähintään yksi tyhjä istuin, jolle ulkovaatteet voi riisua. Konsertin kesto on yleensä rajattu niin, että väliaikaa ei ole. Jos on, tarjotut herkut voidaan kattaa ennakkotilausten mukaan pöytiin valmiiksi, ja kahvion ja viinitiskin jonotukselta vältytään. Silti tästä kaikesta jää tavallaan hyvä mieli. Elävää kulttuuria ei voi luoda silmät ummessa arkitodellisuudelta. Kun pandemian toinen aalto uhkaa, se koskee myös kulttuuritilaisuuksia. Esittävän taiteen tilanteissa on tehtävä kaikki mahdollinen epidemian rajoittamisen tukemiseksi. x x x Taudin uuden viriämisen torjunnassa piilee kuitenkin se vaara, että keväällä saavutetun torjuntavoiton taktiikkaa aletaan toistaa sellaisenaan. Hirvittää, jos uuteen tilanteeseen reagoidaan vain juristien kirjoituspöytäharjoituksella. On lakiteknisetsi helppoa kieltää väenkokoukset, joissa paikalla on enemmän kuin n kertaa kymmenen, y kertaa sata tai z kertaa tuhat ihmistä. Siinä sitten loppuvat biletys yökerhoissa, festarikenttien tungos ja öinen kaahotus uimarannoilla tai ostoskeskusten parkkipaikoilla, mutta saman tien myös klassisen musiikin konsertit, ooppera- ja teatterinäytökset.
Väenkokouksissa on eroja. On niitä, joissa tartuntariskiä ei voi välttää tai siitä vähät välitetään. Ja on niitä, joissa yritetään elää järkevästi.
Kaikkein eniten riepoo, että lehtikuvausten mukaan joitakin pikkutuntien sekoiluja on tahallaan viritetty ylikierroksille terveysviranomaisten pilkkaamiseksi ja kohtuulliseen käytökseen pyrkivien ihmisten kiusaksi.
Hallituksen täytyy tehdä kaikki madollinen epidemian uuden nousun estämiseksi. Se ei kuitenkaan voi perustua vain epidemiologiseen tilastomatematiikkaan ja juristilogiikkaan. Terveen järjen käyttö on sallittu myös lainsäädäntö- ja hallintotoimissa.

lauantai 8. elokuuta 2020

VIIMEINEN ILTLYPSY MOSKOVASSA

Etelä-Suomen Sanomat 9.8.2020

Kolmekymmentä vuotta sitten presidentti Mauno Koivisto mitätöi yksipuolisella tulkinnallaan 1947
tehdyn Pariisin rauhansopimuksen artiklat, jotka rajoittivat Suomen asevoima ja suhdetta Saksaan.
Kylmän sodan päätyttyä nämä Suomen täysivaltaisuutta rajoittavat artiklat olivat menettäneet
merkityksensä. Koiviston tulkinta mitätöi myös Neuvostoliiton kanssa 1948 tehdyn yya￾sopimuksen sotilaalliset artiklat.

Suomi ei halunnut neuvotella Pariisin rauhansopimuksen allekirjoittajien kanssa, sillä siihen
menettelyyn olisi tullut mukaan outoja asianosaisia, Britannian entisiä dominioita,
neuvostotasavaltoja ja Neuvostoliiton satelliitteja. Suomi olisi rinnastanut Neuvostoliiton
satelliitteihin, ja sitä Suomi ei halunnut, kun oli neljä vuosikymmentä pystynyt siltä välttymään.

Koiviston yleislinjana oli, ettei pidä esittää perusteita yli välttämättömän. Täysivaltaisuutta ei
lähdetty pyytämään, vaan toimittiin täysivaltaisesti. Yksipuolisesta tulkinnasta ilmoitettiin
etukäteen vain Neuvostoliitolle ja Britannialle, mutta neuvotteluja ei ehdotettu. Tätä diplomaattista
äkkiliikettä sanottiin ulkoministeriön puhekielessä Pax-operaatioksi.

Sen jälkeen ei enää tarvinnut pohtia yhteistä puolustusta Suomen kautta Neuvostoliittoon pyrkivää
hyökkääjää vastaan. Sotilaallisten konsultaatioiden uhka ei ollut enää vaanimassa jokaisen nurkan
takana. Paasikiven ja Kekkosen pahin painajainen vaipui historian hämärään.

Moskova yritti myöhemmin saada Suomen luopumaan tulkinnastan. Tulkinnan peruminen olisi
merkinnyt jatkuvaa konsultointia Neuvostoliitin kanssa Suomen asevoimista. Suomi torjui tällaisen
vanhanaikaisen iltalypsyn yrityksen. Moskovan ehdotus oli "kuin viesti kumpujen yöstä", kirjoittaa
ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä silloin toiminut Jaakko Blomberg.

Suomen vastausnootin torjuva kanta naamioitiin ennenkin menestyksekkäästi käytetyllä
kiertoilmauksella. Paasikiven oppien mukaisesti tekstissä ei käytetty ei-sanaa, vaikka juuri sitä
tarkoitettiin. Suomi ilmoitti aikovansa pitää yllä tarpeelliseksi harkitsemaansa puolustuskykyä. Se
osoitti ensimmäistä kertaa selväsanaisesti päättävänsä yksin asiasta, jonka ratkaisun Neuvostoliitto
pyrki sanelemaan.

Suomen yksipuolisen Pax-päätöksen kansainoikeudelliset perusteet eivät olleet järin vankat.
Ratkaisu oli rajusti poliittinen, mutta siinä olikin sen rohkeus ja kauneus. Koiviston ratkaisun
logiikan mukaan Euroopassa tapahtuneiden nopeiden ja dramaattisten muutosten seuraukset
Suomelle oli kuitattava nopeasti ja dramaattisesti.

Tämä oli Koiviston presidenttikausien tärkein turvallisuuspoliittinen rakenneratkaisu. Se lopetti
Suomen kylmän sodan. Koiviston sankarityön syvin merkitys oli siinä, että se tapahtui Suomen
omasta tahdosta ja huolimatta Neuvostoliiton vastaan haraamisesta. Suomi vapautui yya￾sopimuksen kahleesta siksi, että se itse päätti niin, ja jätti Neuvostoliitto sivustakatsojan rooliin.

Pax-tulkinnan jälkeenkin Venäjä on Suomen kannalta monin tavoin samanlainen kuin
Neuvostoliitto, mutta yksi asia on muuttunut. Yya-sopimusta ei enää ole.