keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

AHVENANMAA ON SUOMEN VALTIOALUETTA

Etelä-Suomen Sanomat 31.3.2022

Talvisodan moniin raskaisiin seuraamuksiin kuului myös syksyllä 1940 Suomelle Moskovassa saneltu sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta – mutta ei puolueettomuudesta. Tätä luonnotonta asiaintilaa valvomaan Stalinin hallinto asetti Maarianhaminaan konsulaatin, jonka tehtäviin kuului kerrassaan ihmeellinen oikeus sotilastiedusteluun toimialueellaan. Tämä historian kummajainen toimii edelleen Ahvenanmaalla, nyt se on Venäjän konsulaatti.

Ahvenanmaa on Suomen valtioaluetta. Venäjällä ei voi olla sotilaallisia oikeuksia siihen. Moskovassa Suomelle 1940 saneltu Ahvenanmaa-sopimus on Suomen suvereniteetin kilpeen tarttunut ilkeä likatahra, joka täytyy poistaa. Sellaista poikkeuksellista menettelyä helpottaa presidentti Mauno Koiviston syksyllä 1990 esittämä Pax-tulkinta Pariisin rauhansopimuksen niistä artikloista, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia.

Koivisto vapautti Pax-tulkinnallaan Suomen myös yya-sopimuksen sotilaspoliittisista rasitteista. Hän totesi, että niiden viittaukset Saksan hyökkäävään asenteeseen heijastivat sopimuksen ”laatimisajankohdan ja muutoinkin sellaisen ajankohdan tilannearviota, joka ei enää vallitse”.

Sama pätee myös Moskovassa syksyllä 1940 tehtyyn Ahvenanmaa-sopimukseen, johon Neuvostoliitto pakotti Suomen alistumaan Moskovan-lähettiläänä silloin toimineen J. K. Paasikiven kiivaasta vastustuksesta huolimatta. Tämä sopimus, jos mikä loukkaa Suomen suvereniteettia. Sellainen pakkopaperi kuuluu historian roskakoriin.

Sopimuksen ensimmäisen artiklaan mukaan ” Suomi sitoutuu demilitarisoimaan Ahvenanmaan saaret, olemaan linnoittamatta niitä sekä olemaan asettamatta niitä muiden valtioiden aseellisten voimien käytettäväksi.”

Kolmannen artiklan mukaan ” Neuvostoliitolle myönnetään oikeus pitää Ahvenanmaan saarilla oma konsulinvirastonsa, jonka toimivaltaan, tavanomaisten konsulintehtävien lisäksi, kuuluu valvoa, että tämän sopimuksen 1 artiklassa määrättyjä, Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan.”

Ahvenanmaalla toimiva Venäjän konsulaatti edustaa hyökkäävää voima. Suomi on vastuussa alueen puolustuksesta, koska se on Suomen valtioaluetta.

Suomen suvereniteettia ja toimintavapautta loukkaavan Moskovassa tehdyn Ahvenanmaa-sopimuksin mitätöinti Pax-periaatteen mukaisesti toimisi hyvin. Tälle menettelylle on vakuuttava ennakkotapaus. Syksyllä 1990 Koiviston Pax-tulkinnan seuraukset toteutuivat Suomen yksipuolisilla ilmoituksilla, joita Neuvostoliitto alkoi noudattaa vastentahtoisesti, mutta julkisesti protestoimatta. Varsinkaan nykyisessä tilanteessa Kreml ei pysty estämään Ahvenanmaa-sopimuksella kaappaamiensa sotilaspoliittisten erioikeuksien mitätöintiä.

Suomelle pakkosyötetyn sopimuksen kumoamisen jälkeen Venäjä voi tietysti perustaa Maarianhaminaan tavallisen konsuliviraston tuottamaan 30 000 ahvenanmaalaisen konsulipalvelut paikallisesti. Siihen riittävät tavallisen konsulaatin valtuudet ilman sotilastiedustelun suojaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti