Presidentti korosti eduskuntapuheessaan, että Ahvenanmaan asioissa kansainvälistä sopimussoikeutta ei saa loukata. Sitä ei loukkaisi se, jos vähän yli sata vuotta sitten hyväksytyn Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimuksen allekirjoittajavaltioiden edustajat kokoontuvat pohtimaan Ahvenanmaan aseettomuuden merkitystä Itämeren nykyisessä turvallisuustilanteessa. Na kaikki - paitsi Ruotsi vielä vähän aikaa – ovat nyt Naton jäseniä.
Näillä valtioilla on oikeus päättää yli sata vuotta sitten tekemänsä sopimuksen jatkamisesta tai lopettamisesta. Siinä pohdinnassa voitaisiin tukeutua Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklaan, jonka mukaan olosuhteiden muuttuminen voi aiheuttaa sopimuksen raukeamisen.
Ahvenanmaan alueen puolustustarpeiden arvioinnissa otettaisiin varmaan huomioon myös aseettoman ja puolueettoman alueen sijainti Naton puolustusvastuun herkimpiin kuuluvalla alueella. Ahvenanmaan sotilaallinen turvallisuusasemasta päättämien ei kuuluAhvenanmaan itsehallinnon piiriin. Se on Suomen turvallisuuspolitiikan johtoryhmän ja puolustusvoimien vastuualuetta.
Ahvenanmaalaisten kannattaisi muistaa omasta historiastaan, että Suomen puolustusvoimat toimivat alueella talvi- ja jatkosopien ajan. Se varmisti, että alue ei joutunut mittavien sotatoimien kohteeksi. Genevessä aikanaan tehdyn sopimuksen laatijat ovat kaikessa hiljaisuudessa ymmärtäneet, että sopimuksen hurskaat toivomukset eivät auta kovassa paikassa. Siksi sopimukseen on kirjattu, että jos sotilaallinen uhka kohdistuu Ahvenanmaahan ja sen kautta mannermaahan, Suomella on velvollisuus torjua hyökkäys. Niin tehtiin, eikä mannersuomalaisilla ole tarvetta pyytää sitä ahvenanmaalaisilta anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti