KREML JOUTUI TOTEAMAAN: JUNA MENI JO

 1.9.2022 ESS

Suomen Natoon liittyminen on suuren luokan tapaus, mutta ei se sentään ole turvallisuuspolitiikan yllättävin ihme ikinä. Sitä on edeltänyt isojen tapausten pitkä sarja, jonka piti käydä toteen ennen, kun Natoon liittyminen oli mahdollista.

Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvä ihme ei ole se, että Suomi pysyi siihen. Varsinainen kummallisuus on se, kuinka huonosti Kremlissä osattiin lukea, mitä Suomessa oikein tapahtui yli kolmenkymmenen vuoden aikana ennen sen Nato-jäsenyyttä.

Ensimmäinen tämän ketjun lenkki oli presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinta 1990. Se siivosi historian roskakoriin Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat.

Presidentti Mihail Gorbatšov ei reagoinut, kun Kreml sai etukäteen tiedon siitä. Neuvostoliiton ulkoministeriössä sentään tajuttiin aikaviiveen jälkeen, mitä oli tapahtumassa. Siellä hallitsivat Moskovan viimeiset brežneviläiset, ja he vaativat Suomea perumaan Pax-tulkinnan.

Suomi kieltäytyi, ja kun sanoma ei mennyt heti läpi, Suomi ilmoitti virallisessa nootissa pitävänsä yllä ”tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Ne olivat Suomen sodan jälkeisen puolustushistorian tärkeimmät sanat.

Suomen seuraavat isosta naapurista etäisyyttä ottanut askel oli sitoutuminen Länsi-Euroopan integraatioon, ensin liityttiin Euroopan talousalueeseen, sitten Euroopan yhteisöön, josta tuli Europan unioni. Se oli Suomen identiteetin ja kansallisen psyyken iso murros. Kremlissäsitä seurattiin katseella, mutta ymmärtämättä, mitä se oikein tarkoitti.

Pax-tulkinta loi uusia toimintavapauksia, ja seuraavien parinkymmenen vuoden aikana Suomi modernisoi ilmavoimien, maavoimien ja rannikkopuolustuksen ase- johto- ja taistelujärjestelmät yhteensopiviksi Naton kanssa.
Suomi solmi 2100-luvulta lähtien Itämerellä toimivien Nato-maiden ja Ruotsin kanssa yhteisymmärryssopimukset alueen puolustuksesta, jota myös harjoitettiin säännöllisesti. Baltian puolustuksesta vastuussa olleen Naton kannalta alkoi olla suorastaan välttämätöntä saada Ruotsi ja Suomi jäseneksi vahvistamaan sen puolustuskykyä.

Ilmeisesti Venäjällä oivallettiin tämän kaiken merkitys vasta 2010-luvulla, kun presidentti Vladimir Putin oli rakentamassa uutta imperiumia lähiulkomaihinsa ja Suomi alkoi aseistaa ilmavoimiaan satoja kilometrejä kantavilla rynnäkköohjuksilla. Suomi oli integroitunut täysin sekä lännen talouteen että sen puolustusjärjestelmiin. Kreml joutui sopeutumaan siihen, että juna meni jo.

Kaiken tämän jälkeen Suomen Nato-jäsenyys ei ole raju harppaus uuteen. Se on pitkän linjan kehityksen johdonmukainen tulos. Sepä vasta olisikin ollut iso yllätys, jos Suomi olisi jättäytynyt sotilaallisella liittoutumattomuudella taituroivaksi Euroopan kummajaiseksi.