tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kiinan kuvio

 

Vanha kaverini Risto E.J. Penttilä ja todella pitkään turvallisuuden huippuosaajana pitämäni Teija Tiilikainen ilahduttivat illan A-studiossa. Juuri tällaista huipputason ajatustyötä tarvitaan juuri nyt. He markkeerasivat upeasti suuren kuvan painopisteen siirtymisen Kiinan sanelemille rintamalinjoille: sotilaallista voimaa maailman merille, rahaa Afrikan kehitysmaihin ja Eurooppaan Neuvostoliiton jakojäännöksen maihin.

Mutta silti mieleen jäi vähän sanomista Ristolle. Kaikista noista globaaleista ylärakenteen ilmiöistä huolimatta Naton merkitytä Europalle ja varsinkaan Suomelle ei pitäisi vähätellä. Suomi on niin maan perusteellisesti korviaan myöten Itämeren turvallisuuskuvioiden osatekijä. Meidän turvallisuutemme ihan perimmäinen kysymys juuri nyt on yhteistyö Naton ja Nato-maiden kanssa.  Natoa ei kannattaisi vähätellä, vaikka se ei pysty vaikuttamaan kaikkiin taivaanrannan asioihin.  

Meidän kannaltamme on itse asiassa hyvä, jos Venäjä globaalien ongelmiensa takia ei pysty toimimaan kovin tomerasti Euroopassa ja Itämerellä. Se on ihan hyvä vaan, jos Kiinan rakentama iso kuvio siirtää Venäjän ja Yhdysvaltain päähuomion globaalille tasolle. Silloin Suomelle jää tilaa varmistaa omia asemiaan Itämeren kuvioissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti