keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Pikakommentti 29.9.2016: Jälkisuomettumisen viesti


Malesialaiskoneen tuhoamista koskeneen rikostutkimuksen kommentointi paljasti, miten tiukkaan sykkyrään postsovieettinen trauma on painanut jälkisuomettuneet poliitikot. Siitä syntynyt mekkala oli luokatonta älyllistä kompurointia.

Ensin oltiin järkyttyneitä siitä, että täällä oli tehty jotakin, josta Venäjälle tulee paha mieli. Sitten kauhisteltiin sitä, että se tehtiin salassa, siis yritettiin peittää, että Suomi oli tuhma Venäjälle. Ja sitten herne meni nenään siksi, että eduskunnan avainvaliokuntien puheenjohtajat eivät saaneet tietää tätä kaikkea ennen kuin muut.

Kokeen tekeminen täällä oli normaalia kansainvälisen poliisitoimen virka-apua. Se nyt vielä olisi puuttunut, että siitä olisi kieltäydytty. Jälkisuomettuneille se oli kuitenkin Venäjä-suhteiden piilokriisi, hui kauhistus.

Se heiltä jäi vaan kertomatta, miksi juuri tämä Suomessa toteutettu hyvin laajan rikostutkinnan pienehkö osa olisi pitänyt julkistaa etukäteen. Kaikki muut tutkimuksen osatekijät julkistettiin kun tutkimus valistui.


Olikin viisasta, että tämän sekoilun taustaa ei ruvettu selittämään. Sen yrittäminen olisi osoittanut Suomen EU- ja Nato-kumppaneille, että täällä peruspoliitikon ajatuksenkulku jumiutuu oman sisäiseen kitkaansa kaikessa mikä koskee Venäjää. 

1 kommentti:

  1. On masentavaa seurata maan jälkisuomettunutta asenneilmapiiriä, joka kyllä leviää maailmalle, Tulee mieleen yksittäisiä tapahtumia kylmän sodan ajalta ja heti sen jälkeen.

    Kenraali Valtasen virallisella vierailulla Iso-Britanniaan oli maan puolustusministeri tivannut häneltä pariin kertaan montako NL:n divisioonaa meille on sijoitettuna rauhan aikana.

    Vielä 90-luvulla samaisen maan delegaatioon, joka tuli meille lentämään open sky tarkastuslentoja, kuului venäjän kielen tulkki. Noloihin anteeksipyyntöihin oli isäntänä toiminut ilmavoimiemme edustaja todennut vain jäätävästi jotenkin niin, että sehän vain kertoo jotakin tiedusteluntoimintanne tasosta.

    VastaaPoista