perjantai 9. syyskuuta 2016

Pikakommentti 10.9.2016: Demaritoverit


Suomen Venäjä- ja Ruotsin Nato- raporttien kommentointia seuratessani olen yllättäen huomannut itsessäni myötähäpeää pohjoismaisia demaripomoja kohtaan. 

Miten on mahdollista, että todennäköisesti ihan älykkäät ihmiset alistuvat latelemaan julkisuuteen naama peruslukemilla niin hempeileviä byrokraattisia lurituksia turvallisuuspolitiikasta kuin viime päivinä. 

Miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä niin kuin eivät olisi huomanneet mitään siitä, minkä me kaikki muut olemme omin silmin nähneet.


Tällaiset demaritoverit ovat häpeä puolueilleen. He näyttävät elävän sinä vanhassa maailmassa, jossa järjen käyttö on kielletty ja puoluejohdon sana on ainoa käypä laki. Se on paitsi loukkaus heidän puolueidensa jäsenten älyllistä minuutta kohtaan myös vakava uhka meille kaikille muille. 

Demaripuolueet ovat sekä Suomessa että Ruotsissa vielä niin isoja, että niiden menneisyyteen unohtuneet johtajat pystyvät estämään kaiken sen minkä estäminen heidän päähänsä sattuu pälkähtämään. 

3 kommenttia:

  1. Demarien kellokaspoliitikot ovat alkaneet yhteistuumin arvostella UPI:n Venäjä-raporttia. Kyllä nyt Putin heistä tykkää.

    Tänään tuli muuten tasan 50 vuotta siitä kun Neuvostoliitto tuomitsi jyrkästi haaveilut pohjoismaisesta puolustusliitosta.

    Isvestijan mukaan se "räjäyttäisi" Ruotsin ja Suomen puolueettomuuden. (Aamulehti 10.9. 50 vuotta sitten palsta)

    Ei mitään uutta auringon alla. Venäjän logiikkaan kuuluu myös vastustaa kaikkea mikä voisi vahvistaa molempien maiden kykyä puolustaa itseään. Miksiköhän?

    Pääministeri on joutunut omien puheittensa kanssa ristiriitaan. Hän jo etukäteen ilmoittaa ettei harjoituksia USA:n kanssa lisätä mutta toisaalta USA-yhteistyön syventämisessä hän ilmoittaa, ettei saa jäädä jälkeen Ruotsin jälkeen. Miksi taas pelata jo etukäteen kortit käsistä.

    Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittisissa kuvioissa ei voi olla ihmettelemättä tätä kiirutta sopia kahdenkeskisiä sopimuksia kahden tärkeimmän Nato-maan kanssa. Eikö olisi Venäjän kannaltakin "miedompaa" liittyä kokonaiseen ja samalla eurooppalaisempaan Natoon. Eikö Venäjä karsasta juuri nimenomaan USA:ta?

    VastaaPoista
  2. Olen tykönäni pohtinut, että mistä demarien ja keskustan jumiutumisessa YYA-aikaan on lopulta kyse. Vaihtoehtoja on ainakin:
    - ääntenkalastelu
    - opportunismi
    - vääristynyt maailmankuva

    Ääntenkalastelussa oletetaan (ehkä aivan oikein), että vastustamalla Natoa, länttä ja USA:aa, saa ääniä. Suomalaisia on aivopesty lännen pahuuteen sodan päättymisestä NL:n hajoamiseen saakka. Aivopesun seuraukset näkyvät vieläkin.

    Opportunismi taas olettaa, että Venäjän vaikutusvalta Suomen asioihin tulee kasvamaan ja kannattaa olla voittavalla puolella. Tämä on siinä mielessä harhainen käsitys, ettei Venäjällä ole mitään mahdollisuuksia voittaa vastakkainasettelua lännen kanssa. Suomen ryhtyminen Venäjän vasalliksi näyttää kuitenkin olevan joidenkin tavoite. Onko se mahdollista? Epätodennäköistä, muttei aivan mahdotonta.

    Kolmas vaihtoehto on, että Venäjän myötäilijät katselevat maailmaa paksun pullonpohjan lävitse. He eivät näe Venäjän tekemissä periaatteessa mitään väärää, koska syy maailman pahuuteen löytyy USA:sta. Heidän maailmankuvansa on niin länsivastaisuuden läpitunkema, etteivät he joko näe tai suostu näkemään tosiasioita sellaisenaan.

    VastaaPoista
  3. Tuntemattoman ystävämme arviot turvallisuuspolitiikan nostalgisesta jälkijättöisyydestä ovat mielestäni aika hyviä. Kaikki nuo elementit ovat läsnä jokapäiväisessä poliittisessa elämässä. Tarjoan luettelon jatkeeksi vielä neljättäkin tähän ilmiöön liittyvää päähänpinttymää.

    Se on turvallisuuspolitiikan ylipolitisoituminen. Elämäntapapoliitikoille on syntynyt pakkomielle, jonka mukaan poliittinen linja syntyy siitä, että puolue päättää olla jotakin mieltä jostakin asiasta. Ja sitten se on sitä mieltä, tapahtuipa mitä tahansa. Älyllisen säälittävyyden ja kauheuden huippu ovat puolueiden järjestöpäätökset siitä, mitä mieltä pitää olla, ja että muuta ei saa ajatella.

    Tämä hengen köyhyys on erityisen vaarallista turvallisuuspolitiikassa. Jos jossakin niin ainakin sillä elämän alueella poliittisen linjan pitäisi syntyä siitä, että yritetään pää kylmänä selvittää, mitä ympäristössä tapahtuu, ja varsinkin sitä, mikä muuttuu. Ja sitten yritetään tilannetta arvioimalla järkeillä, miten voitaisiin parhaiten pärjätä olemassa olevassa ja muuttuvassa ympäristössä.

    Tällainen meno ei sovi elämäntapapoliitikkojen pirtaan. Heille politiikka tarkoittaa sitä, että ollaan jotakin mieltä. Sellaista puoluetta on kiva johtaa. Kun jäsenten ei tarvitse rasittaa itseään ajattelemalla, puolueen johtajankaan ei tarvitse ponnistella.

    VastaaPoista