Pikakommentti 29.6.2018: Krim, Krim, Krim

Putinin suuri strategia Helsingin huippukokouksessa voi hyvin perustua sellaiseen rooliin, jossa hän on tarjoavinaan myönnytyksiä Minskin sopimuksen tulkintaan päästäkseen eroon sanktioista. Trump ei ole edes Minskin sopimuksen osapuoli, joten voi höövelisti luvata mitä vaan.

Kun kaikki hurmautuvat Putinin näennäisistä myönnytyksista, kukaan ei muista Krimiä, joka  on varsinainen luuranko Kremlin kaapissa. Krimillä oli sentään kysymys valtiollisen rajan siirtämisestä yksipuolisella päätöksellä, asevoimilla uhaten ja vastoin kansainvälisen oikeuden ja käytöskoodin kaikkia säädöksiä. Siihen verrattuna Minskin sopimus on toisen luokan juristeriaa.

Pikakommentti 28.6.2018: Huipputason amatööri

Singaporen johtajatapaamisen jälkeen kerrottiin, että neuvottelut Pohjois-Korean ydinaseistuksen ja -tutkimuksen purkamisesta alkavat pian.

Presidentti Trump oli siitä niin hyvillä mielin, että päätti lopettaa sotaharjoitukset Etelä-Korean kanssa. Sitten Pohjois-Korea alkoi uudistaa jo osittain tuhottua ydinasetutkimuskeskustaan.

Niin helppoa diktaattorin on höynäyttää vastapuoli, kun pöydän toisella puolella istuu touhukas amatööri.

Seuraava näytös Helsingissä.   

Kolumni 28.62018: ENTÄPÄ JOS EU LIITTYISI NATOON

Etelä-Suomen Sanomat 28.6.2018

Maanantaiaamuna 18.6.2018 Kultarannan paneelikeskustelun aihe oli Täällä EU, kuuleeko kukaan. Moderaattorina oli Talouselämän toimittaja Matti Virtanen, paras ikinä näkemistäni paneelin kurissa pitäjistä. Hän veti istunnon jäsennellysti, sekä panelisteja että yleisöä älyllisesti viihdyttävällä tavalla, kovasta faktasta hetkeäkään lipeämättä.

Unionin monien kehityssuuntien haikailussa päädyttiin moneen kertaan ihmettelemään, miksi hyvässä vedossa olevan EU:n puolustusulottuvuuden sotilaallinen yhteistyö ei ota sujuakseen. Yllättäen sain puheenvuoron, ja kysyin, miksi EU ei voisi liittyä Naton järjestöjäseneksi, se voisi tehostaa menoa. Hämmentynyt hiljaisuus laskeutui hetkeksi telttaan. Sitten Virtanen pakotti panelistit sanomaan jotakin.

EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi, että EU:n ja Naton yhteistyökohteista on yli 70 kohdan lista, mutta myönsi, että minun ehdotukseni selventäisi tilannetta. Pääministeri Juha Sipilä ei pitänyt yhdentymistä tarpeellisena, sillä nykyinenkin yhteistyö toimii. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sano, että tämä olisi ehkä Upille sopiva tutkimuksen kohde, mutta uumoili, että idean toteuttaminen vaatisi Naton perussopimuksen tarkastelua. Helsingin Sanomain Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä sanoi, että ehdotukseni olisi ratkaisu Suomen Nato-jäsenyyteen. Tämä voi vielä kuulla Ylen Areenaan, noin 1½ tuntia keskustelun alkamisesta.  

Keskustelun jälkeen teltan pöytien välissä parveilevan väen kommenteissa muistutettiin, että ajatukseni ei ole uusi, sitä on pyöritelty julkisuudessa ensimmäistä kertaa jo 12 vuotta sitten, mutta jotenkin läpihuutojutuksi tämän teeman käsittely silloin jäi. Kummallista, että näin yksinkertaiselta tuntuva ratkaisu on jätetty selvittämättä.

Ehdotukseni ei olisi järjestöjuristerian kannalta mikään pikkujuttu. Kummankin organisaatiojätin byrokratia on raskas, jäykkä ja syvä. Mutta jos olosuhteet näyttävät vaativan muutosta, byrokraattiset säädökset on muokattava niin, että voidaan toimia järkevästi.

                                            x                    x                    x

EU ja Nato kehittelevät kiivaasti toimintamalleja, jotka auttaisivat hallitsemaan hybridi- kyber- ja trolliuhkia. Tämän ponnistuksen keskittäminen voisi luoda osaamisen kriittisen massan, joka ehkä tuottaisi jotakin merkittävää ja uutta.

Perusongelma on liittojen nykyisten turvatakuiden muotoilussa ja tulkinnassa. Sekä Nato-sopimuksen 5. artikla että unionin perustuslain, Lissabonin sopimuksen 42/7-kohta velvoittavat kaikki jäsenet auttamaan hyökkäyksen uhria. Naton takuu tarjoaa auttajalle enemmän harkintavaltaa kuin unionin 42/7- muotoilu.

Lissabonin sopimus rajaa sotilaallisen auttamisvelvollisuuden koskemaan vain unioniin kuuluvia Nato-maita. Sen turvatakuu ei koske unionin ”tiettyjä jäsenmaita”. Liittoutumattomat unionimaat, Suomi etunenässä, vaikuttivat sopimuksen neuvotteluvaiheessa tämän lopputuloksen syntyyn. Jos EU liittyisi Natoon, se siirtäisi sotilaallisesti liittoutumattomien unionimaiden ottaman harha-askeleen armeliaasti historiallisen unohduksen hämärään.

Se ei olisi Suomelle arvovaltatappio, sillä Suomen virallinen tulkinta väittää jo nyt, että Lissabonin sopimuksen kohta 42/7 koskee kaikkia unionimaita sen tiettyjä jäseniä koskevasta rajauksesta huolimatta.

Vapautuminen osittain itse aiheutetusta epäedullisesta asemasta ei olisi mullistava onnenkantamoinen. Suomi on jo oma- aloitteisesti pyrkinyt siihen suuntaan, kun eduskunta viime vuonna hyväksyi lain, joka avaa mahdollisuuden antaa ja saada sotilaallista apua.

Pikakommentti 27.6.2018: Huippukokous?

Outoa, mutta ajatus Trumpin ja Putinin tapaamisesta huolestuttaa, ihan riippumatta siitä, missä se tapahtuu. Jos superpresidentit alkavat hieroa uutta ystävyyttä ja hinnoittelevat sovun, kaikki asiat ovat pöydällä. Suomikin voi huomaamattaan joutua vaihtorahaksi siinä diilissä. Kirjoitin siitä kolumnin 13.1.2017, Painajainen keskellä päivää. Käy katsomassa.

Osat ovat nyt vaihtuneet siitä, missä tilanteessa superjohtajat kohtasivat Helsingissä 1997. Silloin Venäjän presidentti oli arvaamaton ressukka, ja Yhdysvalta johtaja vahva, vaikka istui pyörätuolissa. Kirjoitin siitä viimeksi muistelmieni sivuilla 558-362 (Muistumia. Siltala).

Nyt Yhdysvaltain presidentti on pelottava ryntäilijä ja Venäjän presidentti armoton saalistaja.  

Kannanotto 19.6.2018: Nato,Ruotsi ja Suomi

Avaus: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vahvistaa Pohjois-Euroopan turvallisuutta – puheenvuoro julki molemmissa maissa

Tunnetut ruotsalaiset ja suomalaiset ulkopolitiikan tekijät, kokeneet tutkijat ja tarkkailijat haastavat yhteisessä puheenvuorossaan maitaan valmistelemaan samanaikaista Nato-jäsenyyttä. Kirjoittajien mukaan paras tilanne Pohjolan turvallisuudelle on, jos kaikki viisi pohjoismaata kuuluvat Natoon. Julkaisemme artikkelin yhtä aikaa ruotsalaisen Svenska Dagbladet -lehden kanssa.

UUTISET19.06.  20.00

JOEL MAISALMI

Suomen ja Ruotsin liput liehuvat yhä useammin rinnakkain sotilaallisissa yhteyksissä. Suomen ilmavoimat osallistuivat sotaharjoitukseen yhdessä Ruotsin ilmavoimien kanssa Visbyssä syksyllä 2016.

Sadan kuluneen vuoden aikana on pyritty monin tavoin vahvistamaan Suomen ja Ruotsin yhteenkuuluvuutta. Vaikka kokemuksemme ovat erilaiset, monet turvallisuuspolitiikkamme perusedellytyksistä ovat yhteisiä. Olemme toisistamme riippuvaisia, ja yhden linjaratkaisuilla on seurauksia toiselle. Kokemuksissa, näkökulmissa ja ehkä eduissakin on toki myös eroja. Avoin maiden välinen keskustelu auttaa paremmin näkemään nämä erot.

Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka nojaa sotaa ehkäisevään pelotekykyyn, joka taas rakentuu oman kansallisen puolustuksen, laajojen verkostojen ja muiden maiden kanssa harjoitettavan kahdenvälisen sotilaallisen yhteistyön varaan. Yhteistyö on välttämätöntä nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, jossa Venäjä on haastanut Euroopan turvallisuusjärjestyksen ja osoittanut taipumusta käyttää sotilaallista voimaa poliittisiin tarkoituksiin. Venäjä on näin rikkonut avoimesti kansainvälistä oikeutta ja Etyjin periaatteita, joita se on ollut itse neuvottelemassa ja hyväksymässä.

Venäjä lisää joukkojensa varustusta ja uhkaa ydinaseiden käytöllä. Pienten naapurimaiden tulee sen takia hakea vahvempien kumppaneiden tukea, jotta niillä olisi sotaa ehkäisevää puolustuskykyä Venäjän mahdollista aggressiota vastaan.

Tässä tilanteessa on selvää, että entisaikojen sotilaallisesti liittoutumaton politiikka (”puolueettomuuspolitiikka” tai ”liittoutumattomuus”) ei vastaa muuttuneita tarpeita. Sekä Ruotsi että Suomi hakevat avoimesti tukea toisiltaan ja useilta Nato-mailta, erityisesti Yhdysvalloilta.

Suomi ja Ruotsi ovat kehittäneet keskinäistä puolustusyhteistyötä, joka ei ole muodollinen liitto mutta jonka on selvästi sanottu toimivan myös rauhan ajan ulkopuolella. Sen lisäksi molemmat maat kehittävät samanaikaisesti yhteyksiään monien Nato-maiden ja Naton itsensä kanssa; ei vähiten Naton kanssa solmitun, sekä Suomen että Ruotsin ratifioiman isäntämaasopimuksen pohjalta.

Tässä suhteessa tärkein on transatlanttinen yhteys. Siitä on molempien maiden poliittinen johto tietoinen. Suomi ja Ruotsi ovat solmineet puolustusyhteistyön syventämistä koskevia sopimuksia Yhdysvaltain kanssa. Toukokuussa 2018 näiden kolmen maan puolustusministerit allekirjoittivat tämän yhteistyön kolmikantaista kehittämistä koskevan aiejulistuksen. Yhteistyötä Ison-Britannian kanssa syvennetään myös Brexitin jälkeen.

On erinomaista, että syvennämme nyt konkreettista keskinäistä puolustusyhteistyötämme ja yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, mutta meidän tulee käydä keskustelua ja syventää yhteistä analyysiä siitä, miten jatkamme maidemme etenemistä kohti täysimääräistä Nato-jäsenyyttä.

ANSSI JOKIRANTA / ARKISTO

K9-panssarikanuuna puhuu maavoimien vaikuttamisharjoituksessa Rovajärven ampuma-alueella. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist ja Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö seurasivat yhdessä tätäkin harjoitusta.

Sotilasstrategiselta kannalta Pohjoismaiden ja Baltian maiden muodostama alue on yhtenäinen. Jos Venäjä ryhtyisi hyökkäystoimiin jotain pohjoismaata tai Baltian maata vastaan, se koskisi väistämättä sotilaallisesti myös Suomea ja Ruotsia. Siksi politiikkamme Venäjän suhteen tulee olla sotaa ehkäisevää, jotta estäisimme ennalta konfliktien syttymisen. On tärkeää, että molemmat maat kaikissa oloissa panostavat omaan kansalliseen puolustukseensa. Mutta paras tapa varmistaa, että pelotteemme ehkäisee Venäjän mahdollisia Itämeren alueeseen kohdistuvia sotilaallisia aikomuksia, ja samalla merkittävästi lisätä Suomen ja Ruotsin puolustuskykyä, olisi molempien maiden jäsenyys Natossa.

Myös pohjoismaista yhteistyötä hyödyttäisi merkittävästi, mikäli kaikki viisi pohjoismaata olisivat Naton jäseniä. Naton sisällä Pohjola muodostaisi tärkeän alueellisen pilarin läntisessä puolustusjärjestelmässä. Tämä hyödyttäisi koko liittokuntaa ja myös vahvistaisi Itämeren alueen vakautta.

Erittäin hyödyllisiä ovat yhteisharjoitukset, joita on järjestetty Suomen, Ruotsin ja useiden Nato-maiden kesken. Ruotsi järjesti Aurora-harjoituksen syksyllä 2017, Norja pitää Trident Juncture -nimisen harjoituksen syksyllä 2018, ja Suomen hallitus on päättänyt järjestää laajan kansainvälisen harjoituksen kansallisen pääsotaharjoituksen yhteydessä vuonna 2021. Joukko-osastoja ja esikuntia harjoitetaan toimimaan yhdessä taktisesti ja operatiivisesti.

Jotta nopeasti ilmaantuvissa tilanteissa kyettäisiin toimimaan, tarvitaan kuitenkin pidemmälle meneviä suunnitelmia ja sotaa ehkäisevää puolustussuunnittelua. Tämä ei ole mahdollista Suomen ja Ruotsin nykyisessä liittoutumattomassa tilanteessa, eikä sitä voi improvisoida konfliktin jo käynnistyttyä. Liittoutumattomien maiden kahdenväliset yhteistyöjärjestelyt ovat väistämättä rauhan ajan rakennelmia, jotka eivät merkitse sitovia puolustustakuita, eikä niitä ole tarkoitettukaan luomaan perustaa yhteiselle, operatiiviselle puolustussuunnittelulle.

Nato sen sijaan on tällaisen suunnittelun luonnollinen kehys. Tähän työhön osallistuminen olisi olennaista paitsi Suomen ja Ruotsin puolustukselle myös sotilaallisten hyökkäysten ehkäisemiselle koko Itämeren alueella. Arktiksen kehitystä ajatellen on erittäin tärkeää, että suunnittelu kattaa myös arktisen alueen.

Toisinaan väitetään, että Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi perusteellista turvallisuuspoliittisen tilanteen muutosta ja että jännitys Pohjois-Euroopassa kasvaisi sen takia, että Venäjä kokee kasvanutta uhkaa. Tällaiset väitteet ovat todellisuudelle vieraita. Venäjän retoriikan taustalla on mieluumminkin sen halu maksimoida oma sotilaallinen toimintavapautensa kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Suuri muutos on sitä paitsi jo tapahtunut, kuten edellä on todettu. Suomen ja Ruotsin jo nyt pitkälle menevä yhteistyö Naton ja yksittäisten länsimaiden kanssa sekä EU:n puolustuspolitiikan kehitys merkitsevät, että liittoutumattomuus ei Moskovan silmissä ole uskottavaa. Sen sijaan Venäjä pitää Suomea ja Ruotsia kiinteänä osana länttä ja ajattelisi todennäköisimmin näin myös konfliktitilanteessa. Se taas merkitsee, että liittoutumattomuus on muuttunut tarkoituksensa vastaiseksi ulkopuolisuudeksi.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä lännen yhteenlaskettu sotaa ehkäisevä kyky muodostuisi nykyistä merkittävästi suuremmaksi. Se johtaisi todennäköisesti Venäjän hetkelliseen ärtymiseen, kun Kreml ymmärtäisi, ettei sillä enää olisi sotilaallista toimintavapautta hyökätä naapurimaihin joutumatta sotaan koko läntistä maailmaa vastaan. Jonkin ajan kuluttua Venäjä hyvin todennäköisesti hyväksyisi uuden tilanteen, joka olisi nykyistä huomattavasti vakaampi. On siksi rauhan edun mukaista, että Suomi ja Ruotsi integroituisivat muiden länsimaiden kanssa myös sotilaallisesti.

Puheenvuoro ilmestyy samanaikaisesti Suomessa Lännen Median sanomalehdissä ja Ruotsissa Svenska Dagbladetissa.

Puheenvuoron kirjoittajat

Frank Belfrage

Suurlähettiläs, Ruotsin hallituksen kabinettisihteeri 2006–2014

Tomas Bertelman

Suurlähettiläs (Madrid, Riika, Varsova, Moskova). Kirjoitti hallituksen selvityksen Ruotsin kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä 2014. Ruotsin sotatieteellisen akatemian (KKrVA) jäsen.

Yrsa Grüne

Journalisti, ulko- ja turvallisuuspoliikan kommentaattori. Pääkirjoituskirjoittaja Hufvudstadsbladetissa(HBL) 2009–2016; kolumnisti, HBL:n bloggaaja 2016–.

Hannu Himanen

Suurlähettiläs. Toiminut turvallisuuspolitiikan tehtävissä ulkoministeriössä 1980-luvulta; suurlähettiläs Jakartassa, Geneven YK-järjestöissä ja Moskovassa (2012–2016); turvallisuuspoliittinen kirjoittaja ja kommentoija.

Bo Hugemark

Eversti (evp), entinen sotahistoriallisen osaston päällikkö, Ruotsin Atlantti-seuran kunniapuheenjohtaja. Ruotsin sotatieteellisen akatemian (KKrVA) jäsen.

Jaakko Iloniemi

Suurlähettiläs, ministeri. Ulkoministeriössä 1965–1983, muun muassa suurlähettiläs Washingtonissa; sen jälkeen elinkeinoelämän tehtävissä ja EVA:n toimitusjohtaja (1990–2000). Turvallisuuspoliittinen kommentoija ja kirjoittaja.

Liisa Jaakonsaari

Europarlamentaarikko vuodesta 2009. Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja (2009–), sosialidemokraattien kansanedustaja (1979–2009), ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja (1999–2007), työministeri (1995–1999).

Diana Janse

Suurlähettiläs (Damaskus/Beirut, Tbilisi/Jerevan), virkavapaalla.

Pauli Järvenpää

Suurlähettiläs, valtiotieteen tohtori, vanhempi tutkija Tallinnassa sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa International Centre for Defence and Security (ICDS). Puolustuspolitiikasta vastaava puolustusministeriön ylijohtaja (2002 –2010), Suomen suurlähettiläs Afganistanissa (2010–2013); Ruotsin sotatieteellisen akatemian (KkrVA) kutsuttu jäsen.

Johan Molander

Suurlähettiläs (Moskova, Helsinki), laaja kokemus aseidenriisunnasta.

Juha Pyykönen

Prikaatikenraali (evp), valtiotieteiden lisensiaatti. Puolustusvoimissa 1980–2015; kriisinhallinnan johtotehtävissä sekä EU:n että Naton päämajassa kolmella vuosikymmenellä.

Jukka Tarkka

Valtiotieteen tohtori. Julkaisee historiantutkimuksia ja kolumneja; kansanedustaja 1995–1999.

Katarina Tracz

Ruotsalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajatushautomon Frivärldin johtaja.

Mike Winnerstig

Filosofian tohtori, Ruotsin sotatieteellisen akatemian (KKrVA) jäsen.

Mitä mieltä olit artikkelista? Vastauksia 35 kpl

Lisää tätä!

+1

Hyödyllistä

+1

Uutta tietoa

+1

Ikävää

+1

En tajua artikkelia

+1

Kolumni 14.6.2018: VELJEKSET KUIN ILVEKSET

Etelä-Suomen Sanomat 14.6.2018

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump käänsi viime kuussa kelkkansa, ja perui huipputapaamisen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa. Sitten hän teki uuden täyskäännöksen ja jatkoi kokouksen valmistelua, joka johti kohtaamiseen Singaporessa. Se osoitti, että Trumpin tavoitteena olikin vain show, kivoja kuvia ja maireaa höpötystä. Kaikki viittaa siihen, että täyskäännökset eivät tähän loppuneet.

Kun nämä veljekset kuin ilvekset esiintyivät rinnakkain, siinä taisi käydä niin, että Kim osoitti osaavansa jekuttaa vastapuolta yhtä hyvin kuin Trump, ja Trump paljastui samalla tavalla  suuruudenhulluksi kuin Kim.

Moni suomalaislehti, ja jopa muutamat Ylen toimitukset toitottivat ensikommenteissaan Kimin suostuneen täydelliseen ydinaseriisuntaan. Trumpin ja Kimin allekirjoittama Singaporen dokumentti sanoo tästä asiasta: ”Pohjois-Korea sitoutuu ponnistelemaan kohti (work towards) Korean niemimaan täydellistä ydinaseriisuntaa”. Siinä koko juttu. Toimittajien kannattaisi lukea teksti ennen kuin yrittävät sanoa siitä jotakin.

                                            x                    x                    x

Trump on maailman epäluotettavimpia sopimuskumppaneita. Hän on romuttanut Yhdysvaltain sitoumukset ympäristönsuojelussa, ydinasevalvonnassa, ihmisoikeuksissa, vapaakaupassa ja G8/G7/G6-yhtesössä. Miksi kukaan tosimielessä asioiva haluaisi sopia yhtään mitään tällaisen häirikön kanssa?

Sama kysymys koskee Kim Jong-unin kykyä herättää luottamusta. Vuonna 1994 hänen isänsä poisti maasta kansainväliset tarkkailijat, jotka olivat valvomassa Pohjois-Korean 1992 lupaaman ydinaseettomuuden toteutumista. Vuosikymmen loppupuolella häntä yritettiin lahjomalla ja pelottelemalla taivuttaa pysymään erossa ydinaseista. Turhaan. Pohjois-Korea julkisti ydinaseiden kehitysohjelmansa 2002 ja heitti kansainväliset tarkkailijat taas ulos. Tilanteen purkamista yrittäneet kuuden vallan neuvottelut tyrehtyivät, kun Pohjois-Korea aloitti ydinasekokeet 2006.

Singaporessa aloitetun prosessin osapuolien historialliset profiilit ovat samalla tavalla kummalliset. Toinen on hankkinut koko lyhyen valtiomiesuransa merkittävämmät voitot rikkomalla sopimuksia. Toisella osapuolella tämä toimintamalli on isän perintöä.    

Aluksi Trump ilmoitti neuvottelutavoitteekseen Pohjois-Korea taivuttamisen luopumaan ydinasetutkimuksesta, ohjusten kehittelystä ja ydinaseista. Vähän ennen Singaporen kohtaamista hänen ulkoministerinsä julisti Yhdysvaltain hyväksyvän vain lopputuloksen, jossa Kim suostuu tähän ilman ehtoja. Singaporessa Kim ei suostunut ehdottomaan antautumiseen. Siellä sovittiin, että neuvotellaan. Kim torjui Trumpin. Trump käveli itse virittämäänsä ansaan.

Trump ja Kim tietävät kaiken vastapuolen höynäyttämisestä. Kumpikaan ei voi tosissaan uskoa Singaporessa aloitetun näennäisneuvottelun tuottavan mitään uutta. Molemmat julistautuivat voittajaksi ja jatkavat niin kuin ennenkin. Ulkopuolisenkaan ei kannattaisi asettua höynäytettäväksi.

                                            x                    x                    x

Pohjois-Korean ydinase uhkaa meitä kaikkia. Yhdysvaltain presidentillä ei ole valtakirjaa neuvotella koko maailman puolesta tämän vaaran torjumisesta. Hänellä valtakirjansa perustuu viime presidentinvaalissa äänioikeuttaan käyttäneiden yhdysvaltalaisten niukkaan enemmistöön.  

YK:lle ja ydinaseriisuntaa valvovalle IAEA:lle on avattava väylä neuvotella Pohjois-Korean ydinaseen alistamisesta kansainväliseen valvontaan. Sen tien alkuun voidaan päästä vain poistamalla YK:n turvallisuusneuvon vakituisten jäsenten veto-oikeus. Se on kaukaisesta historiasta periytyvä järjen vastainen jäänne, joka antaa riittävän röyhkeille mahdollisuuden teettää YK:lla päätöksiä, jotka sallivat järjestön periaatteiden rikkomisen.   

Puhe 13.6.2018: Miten Max Jakobson vaikutti

Olin tänään Seppo Hentilän Max Jakobsonista kirjoittaman kirjan infossa puhumassa Jakobsonista tietokirjailijana. Kerroin, miten Jakobsonin osoittama henkinen voima haittasi Neuvostoliiton pyrkimystä ohjastaa tai kulissien takana peräti hallita Suomea, totesi valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka luonnehtiessaan Jakobsonia tietokirjailijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Kun Kreml antoi tuomionsa pasuunan kaikua Jakobsonille,  myös Suomen kommunistit pitivät häntä neuvostovastaisuuden apostolina.  Helppoon liturgiaan tyytyneet keskustalaiset ja kokoomuslaiset sekä uutta ulkopolitiikkaa vaatineet sosiaalidemokraatit pitivät Jakobsonia turvallisuuspoliittisena riskinä. Näiden syytösten perusteluksi riitti se, että Neuvostoliitto ja vähemmistökommunistit korottivat hänet vihansa kulttihahmoksi.

Jakobsonin yhteiskunnallisen vaikuttamisen mestaruus oli siinä, että hän pystyi vastaamaan fanaattisiin hyökkäyksiin erittelyllä, joka ei ollut vastahyökkäys, mutta vaikutti suoraan hyökkääjän henkisiin lähtöasemiin. Hän oli kiinnostava ja näkyvä hahmo, sillä hän uskalsi ajatella itse ja puhua ääneen. Hän oli toisille salaa ihailtu yksinäinen ratsastaja, toisille rakas vihollinen.

Jakobsonin yhteiskunnallinen toiminta on tyylillisesti ainut lajiaan. Hän pohtii historiaa ottamalla kimmokkeita omista elämänvaiheistaan, mutta ei kirjoita tutkimusta eikä omaelämäkertaa. Hän piirtää kuvaa siitä, miten maailman muutos ja yhteiskunnan uudet rakenteet vaikuttavat Suomeen, mutta myös siitä, miten Suomen muutos on vaikuttanut häneen ja hän Suomeen.

Jakobson kantoi kylmän sodan aikana älyllisen länsimaisuuden lippua ympäristössä, joka oli henkisesti rähmällään, jos ei aina Neuvostoliiton edessä niin Kekkosen jalkojen juuressa kuitenkin. Jakobson torjui liturgisesti hyväuskoisen myöntyvyyden, mutta ei sen reaalipoliittisia perusteita. Hän edusti dynaamisesti tilannemuutoksia havainnoivaa ja vireästi liikkuvaa näkemystä. Se oli äärimmäinen vastakohta suomettuneen ajan pakkotahtiselle yksimielisyydelle.

Esitykseni koko teksti julkaistaan Kanavan elokuun numerossa

Pikakommentti 31.5.2018: Yya-Suomen puolustautuminen Neuvostoliittoa vastaan

Puolustusvoimien juhlakirja paljastaa lopultakin löytyneeseen asiakirja-aineistoon perustuvat tiedot yya-Suomen varautumisesta puolustukseen myös siinä tapauksessa, että hyökkääjä olisi Neuvostoliitto. Se ei yllätä. Oletin tätä jo kirjoittaessani 2012 ilmestynyttä Karhun kainalossa-kirjaani. Ja oli minulla arvauksen tueksi yksi lähdeviitekin, tosin vain suullinen tieto. Kerron kirjan sivuilla 220-221, että Suomen puolustusopissa puhuttiin jo 1940-luvun lopulta lähtein 

”varautumisesta massiivista maahyökkäystä vastaan, ja sehän tarkoitti Neuvostoliiton hyökkäyksen torjumista. On ilmeistä, ja ammatillisesti itse asiassa luontevaa, että Suomen sotilasjohto on miettinyt valmiiksi liikekannallepanon ja puolustussuunnitelman myös idästä tulevan hyökkäyksen varalle, mutta voi olla, että sellaisia kaavailuja ei edes pantu paperille. […] Ylimmän sotilasjohdon avaintehtävissä koko kylmän sodan ajan toiminut kenraali Ermei Kanninen on kuitenkin kertonut, että Neuvostoliiton hyökkäystä torjuvat keskityskäskyt valmisteltiin, mutta ei pantu paperille vaan painettiin visusti muistiin. Päävastuussa olleet kenraalit osasivat ne ulkoa vaikka unissaan. Alueellinen puolustusjärjestelmä oli poliittisesti nokkela. Siinä paikallinen komentaja velvoitettiin puolustamaan aina, jos joku hyökkäsi. Käskyyn ei tarvinnut muotoilla arkaluonteista arviota siitä, mistä hyökkäys voisi tulla.”

x x x x

Minulla on asiaan liittyvä toinenkin muistitieto, mutta ei enää lähdeviitettä sille. Jostakin olen lukenut, tai joku on kertonut, että kun alueelliseen puolustusjärjestelmään siirtymistä esiteltiin Kekkoselle, tämä olisi esittänyt täsmentävän kysymyksen. Suunnilleen näin: Tarkoittaako tämä sitä, että jos Kuopion sotilasläänin komentaja toteaa alueensa joutuneen hyökkäyksen kohteeksi, hän aloittaa käytössään olevalla voimalla puolustuksen itsenäisesti, vaikka ei saisi yhteyttä esimiehiinsä sotilaslääniä ylemmissä esikunnissa. Hänelle olisi vastattu, että kyllä, herra Presidentti. Ja Kekkonen olisi kuitannut: Tämä on hyvä.

Onko joku kuullut saman? Mistähän tuollainen juttu on lähtenyt liikkeelle?

Kolumni 31.5.2018: UHITTELUN JA MAHTAILUN KIERRE

Etelä-Suomen Sanomat 31.5.2018

Pohjois-Korean ylimmän johtajan ja Pohjois-Amerikan parhaimman diilintekijän julkinen ystävyydenpuuska tuntui lopahtavan julmasti juuri ennen kuin heidän yhteinen taipaleensa pääsi edes alkamaan.

Tavoitteena oli tällä kertaa sellainen diili, että sopimuskumppaneista pienempi ydinasevalta purkaisi täydellisesti ydintutkimuksensa ja -aseistuksensa ja suurempi valvoisi, että niin todella tapahtuu. Muutaman viikon ajan nämä ystävykset esiintyivät julkisesti niin kuin pitäisivät jotakin näin uskomatonta mahdollisena.

Sen jälkeen, kun suuri johtaja Kim Jong-un oli päästänyt ilmoille muutaman tavanomaisen epäystävällisyyden, presidentti Donald Trumpilla oli mielestään kunniallinen syy todeta mahdottomaksi neuvottelut, jotka kaikki jo muutenkin tiesivät mahdottomiksi.

Trump ei olisi Trump ellei hän heti perään olisi selittänyt, että ei hän tietenkään ihan sitä tarkoittanut, mitä tuli sanottua, vaan yhtä hyvin hän tarkoitti melkein mitä tahansa. Tuskinpa hän enää on todella pyrkimässä neuvottelupöytään Kim Jong-unin kanssa, vaan pikemminkin haluaa lohduttaa Etelä-Korean johtoa ja härnätä Kiinaa, jotka oli tylysti syrjäytetty kansainvälisen politiikan huipputasolta.  

Presidentti Trump ja puheenjohtaja Kim aikovat ilmeisesti jatkaa uhittelua ja mahtailua kuten ennenkin. On vaikea kuvitella, että tällaisten suunsoittajien kilpaärhentelystä voisi koskaan syntyä järjestelmälliseen neuvotteluun tarvittavaa ilmapiiriä, neuvottelutuloksesta puhumattakaan.

Nyt kumppanukset hymyssä suin jallittavat toisiaan saadakseen vastapuolen uudelleen perumaan suuren ydinaseriisuntaneuvottelun. Fantastisten odotusten romahtaminen ei palauttaisi tilannetta ennalleen. Luultavasti nykyistä neuvotteluhalukuuden vakuuttelua edeltänyt ärhentely yhä vaan kiihtyy. Se on todella vaarallista, sillä nämä tuittupäät ovat täysin arvaamattomia yksinkertaisia sieluja. 

                                            x                    x                    x

Yhdysvaltain johdolla on sentään muitakin keinoja vastapuolen nöyryyttämiseen kuin supervallan massiiviset ydinasejärjestelmät. Vaikka Trump yrittäisi kuinka hienostuneella diplomaattisella painostuksella todistaa Pohjois-Korealle sen aseman epätoivoisuuden, Kim Jong-unilla ei ole muuta mahdollisuutta vastata siihen kuin yrittää varoituslaukausta ydinohjuksella.

Pohjois-Korean johdolla kaikki on hyvin konkreettisesti yhden kortin varassa. Todennäköisesti sillä on vain muutama koekäyttövaiheessa oleva keskimatkan ydinohjus. Olisi suorastaan uskomatonta uhkapeliä, jos Kim Jong-un yrittäisi turvautua teknisesti ja poliittisesti niin epäluotettavaan hätäratkaisuun.

Trumpin ja Kim Jong-unin fantastisen neuvotteluyrityksen alku ja loppu ovat yhtä nöyryyttäviä molemmille. Tilaanne on Pohjois-Korealle ehkä vielä vaarallisempi kuin Yhdysvalloille. Kim Jong- un pakotti hädissään kenraalinsa tuhoamaan ydintutkimuskeskukset ja koelaitosten tunnelit.

Tarkoituksena oli luultavasti estää ydinaseistuksen suurvaltoja näkemästä, mitä korealaiset jo osaavat, mitä uutta he yrittävät, ja missä kaikessa ovat epäonnistuneet. Muutaman tutkijasukupolven saavutusten tuhoaminen on melko varmasti herättänyt Pohjois-Korean ydinaseistuksen huippuosaajissa jonkin asteista vastahankaisuutta Kim Jong-unia kohtaan.

Pohjois-Korean poliittiseen kulttuuriin kuuluu, että suuren johtajan vastustamisesta seuraa teloitus suorasuuntaustykillä, ja jo pelkkä epäily riittää siihen. Se ei varmaan rohkaise ketään   palatsivallankumoukseen. Mutta Kim Jong-unin toiminta on niin holtitonta, että ulkopuolinen voi vain toivoa hänen lähipiiriltään sankaruutta, joka lopettaisi vallan sokaiseman diktaattorin  vastuuttoman leikittelyn maailman tulevaisuudella.

Kolumni 17.5.2018: UHKAAKO TWIITTI SUOMEAKIN?

Etelä-Suomen Sanomat 17.5.2018

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittautunut diilien teon mestariksi. Mutta nyt hän toisaalla yrittää purkaa ydinasekehittelyä rajoittavaa kansainvälistä diiliä, jonka sääntöihin upporikas öljyvaltio on sopeutunut. Samaan aikaan toisaalla hän yrittää tehdä uskomatonta diiliä, jolla sopimuksia rutiininomaisesti rikkova häirikkövaltio saataisiin tuhoamaan ydinaseensa ja alistumaan kansainväliseen valvontaan.

Ydinasevalvonnan samanaikainen tuhoaminen ja rakentaminen näyttäisi normaalilogiikan mukaan vahvistavan Trumpin mainetta kävelevänä katastrofina. Hänen omassa käsitemaailmassaan tällinen vaikutuksiltaan vastakkaisten diilien päällekkäisyys kuitenkin palauttaa Yhdysvaltain suuruuden.

Äkkiä ajatellen supervallan presidentiksi päätyneen yksinkertaisen sielun touhuamisella ei toistaiseksi ole ollut Suomelle ollut kovinkaan suurta merkitystä. Kannattaa silti olla varuillaan.

Moni Trumpin hallinnon johtotehtäviin ponnahtanut terveen järjen edustaja on yksi toisensa jälkeen erotettu. Jos tämä meno jatkuu, pyöröovi voi hyvinkin nielaista imuunsa myös puolustusministeri James Mattisin. Se olisi iso ongelma Natolle, mutta varsinkin Ruotsille ja Suomelle.

Pohjolan Natoon kuulumattomat maat ovat onnistuneet hankkimaan Yhdysvaltain tuen monenkeskisillä Itämeren alueen yhteistyökuvioilla. Yhdysvaltain, Ruotsin ja Suomen yhteinen aiesopimus vakauttaa Naton ulkopuolisten maiden asemaa merkittävästi, mutta ei läheskään niin hyvin kuin vakauttaisi Nato-jäsenyys.

Valmius myydä Suomelle ilmavoimien ja rannikkopuolustuksen huipputasoisia asejärjestelmiä osoittaa, että Yhdysvallat on jo kauan sitten arvioinut tarvitsevansa Suomen yhteistyötä perinteisen puolustuskyvyn ylläpitoon Pohjois-Euroopassa.

Jos näiden kuvioiden lipunkantaja Mattis potkitaan ulos puolustusministeriöstä, Ruotsin ja Suomen liittoutumattomuutta epätoivoisesti varjeleva puolustusstrategia tuhoutuu. Valkoisesta talosta singahtava twiitti voi hetkessä lamauttaa Pentagonin ja Pohjois-Euroopan liittoutumattomien vuosikymmeniä rakentaman yhteisen puolustuskuvion.   

Presidentin riehumisen leviäminen ulkoministeriön lisäksi vielä puolustusministeriöönkin olisi ongelma koko Natolle, mutta varsinkin sen pohjoiselle ryhmälle, ja aivan erityisesti Naton liittoutumattomille kumppanimaille. Jos Mattis katoa kuvioista, presidentillinen twiitti aamutuimaan voi koska tahansa kaataa tuoreen aiesopimuksen ja sen kanssa paljon muuta. Nato-jäsenyys suojaisi Ruotsia ja Suomea tältä riskiltä.  

Itämeren vakaus on niin iso asia Natolle, että sen jäsenet eivät voisi vaieten katsella Yhdysvaltain irtautumista Pohjois-Euroopan puolustuskuviosta, johon kuuluvat myös alueen liittoutumattomat.  Se ei luultavasti voisi toteutua ihan pelkästään ruhtinaallisesta päähänpälkähdyksestä Valkoisessa talossa. Naton pohjoisten jäsenten ei luulisi olevan vaikeaa osittaa Yhdysvaltain puolustusvastuussa olevalle virkamies- ja sotilaseliitille, että Itämeren ja Baltian puolustus olisi epätoivoista ilman Ruotsia ja Suomea.  

Sotilaallisesta liittoumattomuudesta huumautuneiden Ruotsin ja Suomen pitää havahtua tosimaailmaan sen verran, että hakeutuvat myös muodollisesti Naton jäseneksi. Käytännössä ne ovat jo vuosikausia olleet Naton rintamassa ihan muuten vaan.  

Kun reaalipoliittisin perustein tehdään yhteistyötä lännen puolustusliiton kanssa, sotilaallisella liittotumattomuudella keikarointi voi herättää epäluuloja kummallisen käytöksen todellisista tavoitteista. Yhdysvaltain presidentin outo tempoilu on tässä yhtälössä jo yksi epävarmuustekijä liikaa. Ruotsin ja Suomen ei kannata hankkiutua samaan kategoriaan.   

Pikakommentti 7.5.2018: Liittopomon supermoka

Onhan se kamalaa, jos sovittelija pitää tavoitteenaan työmarkkinoiden yleistä palkkatasoa, kuten hänen edeltäjänsä vuosikymmeniä. Mutta se vasta on kummallista, että palkansaajaliiton puheenjohtaja keksi sanoa sovittelijan olleen työnantajien puolella vasta sitten kun jälkikäteen kuuli työnantajaliiton tarjonneen sovittelijalle työpaikkaa. Eipä liittojohtajalle voi kuvitella tuota pahempaa mokaa. Nostamalla tämän kissan pöydälle tilanteen mentyä jo ohi liittopuheenjohtaja julistaa suureen ääneen täydellistä epäonnistumistaan.  

Kolumni 3.5.2018: UUDISTAJIEN EVÄÄT

Etelä-Suomen Sanomat 3.5.2018

Julkisuudessa pyörin eväätvät sekavat tiedot näyttävät siltä, että Hjallis Harkimon bisnekset olisivat venäläisten oligarkkien peukalon alla, eikä kukaan taida tietää, mitä trolliyhteisöä he edustavat. Tällainen uudistaja voi olla enemmän uhka kuin mahdollisuus.   

Elina Lepomäki yrittää murtaa jäykkiä rakenteita konservatiivipuolueen sisältä käsin. Hän lähtee paljain käsin taisteluun ylivoimaa vastaan. Sellainen rohkeus mykistää, mutta myös ihastuttaa.

Olin parikymmenetä vuotta sitten nuorsuomalaisten mukana yrittämässä yhteiskunnallista ryhtiliikettä vähän samaan tapaan kuin Harkimo ja Lepomäki nyt. Kokemus opetti, että säkenöivän oivalluksen loistelias julkistus ei uudista mitään. Tavallisesti iso idea pirstoutuu. Jotkut sen osaset voivat toteutua siellä täällä, mutta pääosa raukeaa tyhjiin.

                                            x                    x                    x

Teimme keväällä 1995 aloitteen yleissitovuuden purkamisesta paikallisen sopimisen tehostamiseksi. Kuulin yllätyksekseni, että yritystasolla oli tekeillä uudistuksia, joista henkilöstö ja yritysjohto eivät hiiskuneet liitoilleen mitään. Ihmiset alkoivat jo silloin tehdä asioita niin kuin oli järkevää eikä niin kuin liitot määräävät. Nyt sellainen meno taitaa olla omalla painollaan yleistymässä maan tavaksi.

Kun aloitteemme palvelusetelin käytöstä lasten päivähoidon uudelleenorganisoinnissa oli vesittynyt, esitimme syksyllä 1995 sen perusidean mukaista lisäystä hallituksen esitykseen päivähoitolaiksi. Kun tästä lisäyksestä äänestettiin eduskunnassa, kuuloetäisyydellä istunut kokoomuksen silloin vielä nouseva tähti supatti, että muutosehdotuksemme on ihan järkevää. Ja sitten hän äänesti sitä vastaan.

Teimme 1996 aloitteen pienten yhtiöiden toimintaedellytysten parantamisesta ja esitimme lakiehdotuksen niiden hallinnon yksinkertaistamisesta. Aloite tukehtui valiokuntiin, kuten niille aina käy. Mutta nyt esitysemme eri osat ovat yksi toisensa jälkeen toteutuneet mikä minkin vanhan lain osauudistuksen yhteydessä.

Perustuloa ja negatiivista tuloveroa yhdistelevä verouudistukemme olisi keventänyt tuntuvasti pienipalkkaisten tuloverotusta, lisännyt vähän keskituloisten rasitusta ja pitänyt suurituloisten veron korkeana.  Sain isällisen neuvon, että olisi tyhmää lisätä veroja väestöryhmälle, joka on potentiaalisesti tärkein äänestäjäkuntamme. Vastasin että sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus on tärkeämpää kuin vaalitaktikointi, ja sain hölmön maineen.

Esitimme perustuslakiuudistusta valmistelleelle komitealle siirtoäänimenetelmään perustuvaa vaaliuudistusta (Single Transferable Vote). Se olisi riistänyt nykyisen vaalilain suurille puolueille varmistaman kohtuuttoman edun pienissä vaalipiireissä. Silloin idea vaiettiin kuoliaaksi, mutta nyt vihreät taisivat kuiskia vähän sen suuntaan.  

Esitimme eduskunnan perustuslakivaliokunnan aseman selkeyttämistä siirtämällä sen oikeudenkäyttöön kuuluvat asiat perustuslakituomioistuimelle. Kun perusteita ehdotuksen tyrmäämiseen ei keksitty, se tapettiin hiljaisuudella. Viime aikoina perustuslakituomioistuimen tarpeesta on kevyesti edes keskusteltu.   

                                            x                    x                    x

Nuorsuomalaisuuden kokemus osoittaa, että rakenteet uudistuvat vain asiantuntijavirkamiesten ja yhteiskunnallisesti valveutuneiden kansanedustajien yhteistyöllä. Se ei tapahdu sosiaalisen median leiskutuksessa, TV-ajankohtaisohjelmien kilpalaulannassa eikä torikokousten palopuheissa. 

Uudistukset perustuvat eduskunnan valiokuntien hiljaiseen puurtamiseen.

Lepomäen avaama polku tarkoittaa ilmeisesti jotakin tämä tapaista. Sillä voisi ehkä saada jotakin aikaan, mutta pitkä polku se on. Harkimon eväillä voi ehkä luoda jääkiekkojoukkueen brändin, mutta tuskin uutta yhteiskuntaa.  

Pikakommentti 26.4.2018: Tie Natoon

Vaikka Nato-asiaa kääntää mihin asentoon tahansa, yhdestä asiasta ei pääse irti. Se tarvitse eduskunnassa - siis tulevassa eduskunnassa – niin ison kannatuksen, että asia ei onnistu ilman keskustaa ja demareita. Nato-jäsenyys ei toteudu sillä, että kokoomus ujosti kuiskailee Naton puolesta ja sen rinnalle perustetaan taas joku uusi pikkuryhmä piipittämään, että Nato, Nato, Nato.

Nato-jäsenyys voi toteutua vain niin, että presidentti alkaa puhua avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta, ja Naton kannattajat tukevat häntä puhumalla järkeä yya:n perään haikailijoille ja pasifistihaaveilijoille. Presidentinvaalikampanjansa merkittävimmissä lausumissa Niinistö oli jo melko lähellä tälle tielle lähtemistä. Historia kannustaa niitä, jotka tekevät aloitteita eikä niitä, jotka väistelevät päätöksiä.   

Pikakommentti 20.4.2018: Onko puhtaita jauhoja pussissa?

Ennen kuin Harkimosta ruvetaan tekemään politiikan raikkauden ja luovuuden apostolia, kannattaa ottaa puoli askelta taakse ja katsoa silmät sirrillään, mitä näkyy, ja miettiä, mikä ei ehkä näy. Minua epäilyttää erityisesti, että muistelen Harkimon jossain vaiheessa tehneen isolta näyttänyttä bisnestä Venäjällä, eikä mitä tahansa bisnestä vaan urheilubisneta. Juuri se maa ja juuri tuo bisnes ovat ainakin yleisen maineensa mukaan sellaista aluetta, jolla on vaikea pitää huoli siitä, että jauhot ovat puhtaita edes omassa pussissa. En ymmärrä noita elämänalueita ollenkaan, ja olen siksi etukäteen epäluuloinen. Siksi olisi hyvä, jos joku näitä asioita tunteva yrittäisi selvittää, mikä on Harkimon suhde venäläiseen bisnekseen ja varsinkin urheilubisnekseen. Onko puhtaita jauhoja pussissa?

Kolumni 19.4.2018: VENÄJÄN UUSI AHDINKO

Etelä-Suomen Sanomat 19.4.2018

Lännen johtovaltioiden isku Syyrian myrkkykaasukeskukseen taisi sittenkin osua kaikkein kipeimmin Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. Hänen suuri projektinsa Euroopan yhtenäisyyden murentamiseksi on tähän asti edennyt melkein itsestään. Putinin puolesta sitä myyräntyötä tekivät Yhdysvaltain lapsenmielinen presidentti, Europan unionia rikki raastava Britannian pääministeri ja unionia sisältä käsin myllertävä Ranskan presidentti. 

Nyt tämä sekalainen seurakunta olikin yhdessä rintamassa Venäjän suojattia ja siis Venäjää vastaan. Asetelman teho melkein korostui siitä, että Britannian ja Ranskan osuus ohjusiskuun oli lähes olemattoman pieni. Se ei ollut sotilaallista ärhentelyä vaan pelkkää lipun näyttöä ja siksi juuri niin tehokas ele. Putin joutuu ehkä harkitsemaan uudelleen joidenkin palikoiden asentoa pelilaudallaan.

Vanhan Euroopan entisten suurvaltojen mukana ololla oli muutenkin asetelmaa vakauttava vaikutus. Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis saa ehkä edes vähän selkänojaa yrittäessään torjua presidentti Donald Trumpia kaikkein vaarallisimpia hullutuksia.

Pahin painajainen on toistaiseksi vältetty. Niin kauan kun venäläisiin ja heidän asejärjestelmiinsä ei ole kajottu, Putin voi tyytyä raivoisaan sanasotaan. Mutta tilanne ei ole ohi vaan entistä pahempi. Ehkä vähäinenkin virheliike voi kaataa korttitalon. Jos arkkivihollinen koskee Äiti-Venäjän pyhiin aseisiin ja sen sankarisotureihin, Putinilla ei ole muta mahdollisuutta kuin vastata tuleen tulella.

Kun Turkin hävittäjä tuhosi venäläisen sotakoneen, Venäjä pystyi reagoimaan melko hillitysti, vaikka ampuja oli Nato. Se oli hieno suoritus. Sama tuskin toistuu, jos venäläisiä ampuukin jenkki. Todennäköisesti Venäjä reagoisi taistelukosketukseen Yhdysvaltain kanssa rajusti, mutta ydinasetason alapuolella.

Venäjän sotilaallinen ylijohto taitaa sittenkin elättää edelleen kylmän sodan ainoaa arvokasta perintöä, joka on MAD-oppi. Jos ydinaseet alkavat puhua, molempia osapuolia kohtaa täysi tuho, Mutually Assured Destruction.

Ei ole mitään takeita siitä mitä Trump tekee, jos Yhdysvaltain tai Venäjän asevoimat vaikka vain vahingossa avaavaa tulen toista vastaan. Täytyy vain toivoa, että presidentin hallinnossa jäljellä olevat harvat kenraalit pystyvät pitämään yllä ainoaa kylmässä sodassa syttynyttä terveen järjen pilkahdusta, MAD.  

Jokin aika sitten lehdistössä kierteli huhuja Trumpin hallinnon evp-kenraalien salaisesta veljeskunnasta.  Heidän väitettiin sitoutunen ydinasesodan estämiseen vaikka vastoin presidentin käskyä. Jos twiittipolitiikka alkaa kiihtyä kohti ydinasetasoa, sellaista kaiken uhraavaa sankaruutta todella tarvitaan.  

Ohjusisku Syyriaan rajattiin huolella ja toteutettiin nopeasti. Toivottavasti siinä syntynyt epävirallinen liittokunta pysyy koossa. Jos taas tulee vaaran paikka, Britannian ja Ranskan osallistuminen tilanteen hallintaan voisi ehkä auttaa Yhdysvaltain sotilasjohtoa pitämään arvaamatonta presidenttiään  aisoissa.

x                    x                    x

Venäjän taitamaton toiminta kaasuiskujen jälkihoidossa lisää sen ahdinkoa. Jos oikein pontevasti jankuttaa syyttömyyttään, se ei vakuuttaa ketään mistään. Jos Venäjä todella on niin viaton kuin se ilmoittaa, nimenomaan juuri sen pitäisi vaatia kaasuiskujen puolueetonta ja perusteellista tutkimusta. Syyttömällä ei ole siinä mitään pelättävää.

Torjumalla myrkkykaasuterrorismin tutkinnan ensin Salisburyn ja sitten Duman kaasuiskusta Venäjä itse asiassa osoittautuu näiden sotarikosten osapuoleksi. Sen käytökselle ei ole muuta järkevää selitystä kuin se, että tutkinta paljastaisi Venäjän syyllisyyden tai osasyyllisyyden näihin törkeyksiin.

Pikakommentti 13.4.2018: MIKSI NATO?

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi 13.4.2018 Timo Räsäsen vastineen kolumnilleni Johtajuus on dmokratiaa (ESS 6.4.2018). Hän paheksuu asiantuntijoiden näköalattomuutta ja varottaa, että kansalaismielipiteen ohittaminen järkisyihin vedoten johtaa demokratian rapautumiseen ja sitä kautta harvainvaltaan. Hän vaatii minua perustelemaan järkisyillä, miksi Natoon kannattaisi liittyä, ja yksilöi seitsemän kysymystä. Vastaukseni niihin on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 13.4.2018:

1 Kolme ratkaisevinta perustetta liittyä Natoon?
- Suomen puolustuksen tärkeimpien asejärjestelmien toimivuus perustuu Nato-maiden aseteknologian tuotekehittelyn ja -tekniikan ylläpitoon sekä taistelumateriaalin, ampumatarvikkeiden ja ohjusten toimituksiin. Suomen puolustuksen asetekniikan ja puolustusvälineiden huoltovarmuus on jo nyt täysin riippuvainen Nato-maista.  
- Koska Suomi sijaitsee Itämeren alueella, on epäjohdonmukaista jättäytyä alueen puolustuksesta vastaavan liiton ulkopuolelle.
- On luontevaa kuulua samaa puolustusjärjestelmään lähialueen seitsemän samanmielisen valtion kanssa.   

2 Natojäsenyyden kustannukset Suomelle?

Viime vuoden tasolla jäsenyyden vuosikustannukset olisivat olleet 106 miljoonaa euroa. Sen vuoden koko puolustusbudjetti oli noin 2 800 miljoonaa euroa. Tämän laskelman perusteet näkyvät viime syksynä ilmestyneen Muistumia-kirjani sivulla 370.  

3 Natojäsenyyden vaikutus Suomen puolustusvoimien rakenteeseen?
Ei vaikutusta. Suomi päättää siitä.

4 Natojäsenyyden vaikutus Suomen puolueettomuuteen?
Ei vaikutusta. Suomi luopui puolueettomuudesta 23 vuotta sitten.

5 Mihin uhkakuviin Natossa varaudutaan?
- Jos Suomenlahden tai Itämeren alueella syntyy aseellinen kriisi, Suomi ei voi pysyä sen ulkopuolella. Siinä tilanteessa kansallinen puolustus ei yksin riitä varmistamaan Suomen valtioalueen koskemattomuutta.
- Jos Baltian alueella syntyy aseellinen kriisi, on pystyttävä estämään Venäjää käyttämästä Suomen aluetta sotatoimiin Baltia aluetta vastaan. Siihen ei pystytä ilman Naton apua.

6 Mitä muita vaihtoehtoja Nato-jäsenyydelle on?
Nykyinen tehostettu Nato-kumppanuus EOP (Enhanced Opportunities Prgramme).

7 Nato-referenssit: Missä kansainvälisissä konflikteissa Nato on onnistunut?
Pohjois-Atlantin sopimuksen viidenteen artiklaan on vedottu kaksi kertaa, New Yorkin WTC-iskun 2001 ja Pariisin terroristihyökkäyksen 2015 jälkeen. Molemmissa tapauksissa se johti poliittiseen ja tiedusteluyhteistyöhön, joka jatkuvat edelleen. Kumpikaan ei johtanut Naton sotilaalliseen toimintaan.

Pikakommentti 10.4.2018: Savuava ase

Torjumalla myrkkykaasuterrorismin tutkinnan Venäjä ilmoittautui tämän sotarikoksen osapuoleksi. Sen toiminnalle ei ole muuta järkevää selitystä kuin se, että tutkinta paljastaisi Venäjän syyllisyyden tai osasyyllisyyden törkeyteen. Savuava ase on löytynyt. Se on Kremlissä. 

Kolumni 5.4.2018: JOHTAJUUS KUULUU DEMOKRATIAAN

Etelä-Suomen Sanomat / Netissä 5.4.2018 / Printissä 6.4.2018 

Presidentti J. K. Paasikiven pakotti runnomalla suomalaiset hyväksymään yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Hän joutui taistelemaan vain vaivoin peiteltyä neuvostovihaa vastaan. Paasikivi sai kansan kuitenkin ymmärtämään, että kun jatkuvasti eletään kriisin varjossa, on alistuttava epämukavaan todellisuuteen.   

Nyt suomalaiset tuntuvat hyväksyvän presidentti Sauli Niinistön aikana toteutetun Nato-yhteistyön, mutta he vastustavat raivokkaasti puolustussopimusta yhteistyökumppanin kanssa. Niinistöllä ei ole käytettävissään Paasikiven johtamismallia. Nyrkin jyräyttäminen pöytään ei nyt auta. Se onnistui Paasikivelle, koska kansa ymmärsi tilanteen vakavuuden.

Nykysuomalaisilla on hyvin epärealistinen käsitys Pohjois-Euroopan tilanteesta ja Suomen asemasta siinä. Tilanne on vaarallinen, jos turvallisuuspolitiikan perustelu turvallisuustarpeella ei mene perille.

Kovan ulkopolitiikan isot asiat on kahlittu sisäpoliittiseen pakkopaitaan. Silloin ratkaisut riippuvat ihan muista asioista kuin kansainvälisestä tilanteesta ja Suomen puolustuskyvystä. Puoluejohtajat yrittävät ansaita ulkopoliittisia kannuksia sommittelemalla hienolta kuulostavia toisintoja kylmän sodan aikaisen liturgian säkeistä.

Tällä sanataiteen helskytyksellä ei ole kosketuskohtaa Suomen tilanteeseen hyytävän kylmässä maailmassa. Hallituksen käytössä olevat turvallisuuden asiantuntijat valmistelevat ulkopoliittiset esitykset ympäristön tilaa viileästi arvioiden. Mutta kun eduskunnassa koittaa päätöksenteon hetki, asiantuntemuksen arvostus nollautuu ja järkipuhe uhkaa haihtua suomalaisen savupirtin räppänästä taivaan tuuliin.

Turvallisuuden isot linjat on silti ratkaistava eduskunnassa, vaikka siellä tätä prosessia johtavat sisäpolitiikan kiintotähdet ovat noviiseja turvallisuusasioissa, jos sitäkään. Tutustuminen kansainvälisiin peruskuvioihin ei tunnu kiinnostavan heitä, mutta päätöksiä kyllä tehdään tomerasti. 

Puolueiden pitää varautua ensi vaalikauden suuren luokan turvallisuuspolitiikan ja maanpuolustuksen perusratkaisuihin. Kunnialla selviäminen tästä urakasta riippuu siitä, millaisia historian ymmärtäjiä ja kansainvälisten asioiden osaajia puolueet pystyvät hankkimaan eduskuntaehdokkaikseen ja tukemaan heidän valintaansa. Eduskuntaan on saatava kansainvälisten asioiden älylliseen käsittelyyn pystyvää väkeä.

                                            x                    x                    x

Päätöksentekokulttuuri tarvitsee järkiperäisen piristysruiskeen. On opittava hyväksymään se, että poliittinen johtajuus on demokratian normaali työmenetelmä eikä herrojen mahtailua. Uudessa kulttuurissa päätöksentekijät eivät voi keskittyä myötäilemään kansalaismielipiteen äänenpainoja.

Heidän pitää eritellä julkisesti tilanneanearvioitaan ja niihin vaikuttavia ilmiöitä. Heidän johtopäätöstensä torjumiseen ei riitä someraivon hehkuttaminen. Jos poliittisen johdon päätelmät halutaan kumota, se pitää tehdä kylmiä faktoja työstäen samalla tavalla, jolla turvallisuusasioiden valmistelukoneisto toimii. 

Tällaisessa ympäristössä päättäjän poliittinen tulevaisuus on epävarma. Valmius johtajan asemaa uhkaaviin järkeviin päätöksiin on harvinainen ilmiö. Mitä tiukempiin asetelmiin joudutaan, sitä huutavampi on tällaisen älyllisen ryhtiliikkeen tarve ja sitä helpompaa populistien on buuata eliittiherrat maan rakoon. Päätökset tiedustelulaeista, puolustusvoimain suurinvestoinneista ja Nato-jäsenyydestä mittaavat eduskunnan kykyä tehdä reaalipolitiikkaa.

Siinä työssä voi menestyä vain sellainen poliittinen kulttuuri, jossa eduskunta- ja presidentinvaaleissa enemmistön tuen saaneilla on oikeus ja velvollisuus todella johtaa eikä vain antautua satunnaisesti ajelehtivan yleisen mielipiteen vietäväksi.