TURVALLIUUDEN TUNNE ON HARHAA

Etelä-Suomen Sanomat 5.8.2021

Ahvenanmaalaiset juhlivat perusteellisesti satavuotiasta itsehallintoaan. Häviävän pieni osuus saarten väestöstä unelmoi enää Ruotsiin liittymisestä. Toisin oli sata vuotta sitten, ja muutos näyttää tapahtunen vähitellen vasta tällä vuosituhannella.

Ahvenanmaalaisten käsitys saartensa asemasta pohjoisella Itämerellä on kuitenkin pahan kerran jämähtänyt kaukaiseen menneisyyteen. Sata vuotta sitten Kansainliiton suojeluksessa tehty sopimus Ahvenanmaan puolueettomuudesta ja aseettomuudesta on syöpynyt syvälle sen identiteettiin, vaikka sopimuksen tavoitteet eivät ole toteutuneet.

Ahvenanmaa on sisäisesti vahva ja vakaa, mutta itsehallintoon ihastuminen on estänyt havaitsemasta, että sen turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut dramaattisesti. Myös mannersuomalaisten käsitys omasta turvallisuusasemastaan on harhainen. Sen väestön enemmistön turvallisuusajattelu periytyy yya-vetoisen neuvostoystävyyden ajoilta.

x x x

Pohjois-Euroopan sotilaallinen polttopiste on siirtynyt Itämerelle, Ahvenanmerelle ja Suomenlahdelle. Sinne on virittynyt kahden arvovallalla vahvasti latautuneen sotilaallisen intressin ristiriita.

Siinä ovat vastakkain toisaalla Natolle äärimmäisen tärkeän Baltian puolustuksen selusta- ja sivustaongelmat ja toisaalla Venäjälle korvaamattoman Kaliningradin puolustustarpeet. Tämä asetelma mullisti Itämeren alueen turvallisuusrakenteen, ja se heijastuu Ahvenanmerelle ja Suomenlahdelle.

Venäjä kaappasi kahden vuosikymmenen aikana neljältä lähialueensa valtiolta seitsemän hallinnollista yksikköä, joista kaksi se liitti valtioalueeseensa ja otti muut sotilaalliseen hallintaansa. Tällainen uusimperialismi uhkasi raskaasti Baltian tasavaltoja. Ne liittyivät 2004 Natoon, joka myöhemmin keskitti Viron, Latvian ja Liettuan alueille noin tuhannen taistelijan osastot ja aloitti Baltian alueen ilmavalvonnan.

Supervaltojen etupiirit Pohjois-Euroopassa ovat nyt päällekkäin. Venäjän pureutuminen Ruotsin tai Suomen rannikoille avaisi Baltian puolustukselle vaarallisen sivusta- ja selustauhan. Itämerellä vallitsee paikallinen kauhun tasapaino.

Jos Itämerellä syntyy supervaltojen yhteenotto, se luo alueella toimivien Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen puolustuksille yhteisen kriisin, joka tiivistyy Ahvenanmaalle. Siellä törmäävät toisiinsa kaikkien Itämeren toimijoiden hyökkäävät ja puolustavat intressit.

Suomen turvallisuuden pääongelmat ovat edelleen Venäjä, Venäjä ja Venäjä, mutta se ei enää tiivisty 1 300 kilometrin rajalla idässä. Se huipentuu nyt noin 500 kilometrin levyisellä vyöhykkeellä Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä. Ahvenanmaa on Suomen puolustuksen etulinjassa.

Ruotsin ja Suomen puolustuksen järjestelmät ovat yhteensopivia Naton järjestelmien kanssa. Niillä on yhteinen tarve estää kutsumattoman asevoiman pureutuminen niiden rannikoille.

Pohjimmiltaan Ruotsin ja Suomen puolustusharjoittelu keskenään ja Nato-maiden kanssa on varautumista Ahvenanmaan puolustukseen. Se luo saaristolle alueellista koskemattomuusturvaa, jollaista eivät pystyneet luomaan yli 150 vuoden aikana tehdyt sopimukset Ahvenanmaan puolueettomuudesta ja aseettomuudesta.

Jukka Tarkka Ykkösaamussa

Olin tänä aamuna (27.7.2021) Yle Radion Ykkösaamussa keskustelemassa emeritusprofessori Göran Djupsundin kanssa Ahvenanmaan 100-vuotisesta historiasta. Sen voi kuunnella Ylen Areenassa, tämä osuus alkaa lähetyksessä 30 minuutin kohdalla ja kestää noin 14 minuuttia.

Sietämätöntä vastuunpakoilua

Perun nolona kaikki kolumnissani 8.7.2021 Pietarin futisturisteille osoittamistani hyväuskoisisista kehuista. Kirjoitin, että vastuullisuus näyttää heränneen edes jälkikäteen.

Nyt näyttää siltä, että se ei todellakaan ei ole palautunut vaan päinvastoin. Osa Pietarin futishölmöistä näyttää välttelevän tartuntaketjujen seuraajien yhteydenottoja. Se on sietämätöntä. Nämä vastuunpakoilijat ovat todellisia surkimuksia. Vakuutan syvää halveksuntaani heitä kohtaan.

KORONAN HALLINNAN TYYLILAJIT

 Etelä-Suomen Sanomat 8.7.2021

Futiskiihkoilijoiden Pietarin-törmäilyn paljastuessa olin tiennyt jo kuukausitolkulla istuinpaikkojeni numerot parissa kymmenessä kesäkauden musiikkijuhlien konserteissa.

Näihin saleihin tulijat tietävät etukäteen paikkansa. Jokaisen kummallakin puolella on tyhjä istuin, narikkajonoja ei synny, ja jos väliaikatarjoilua on, se katetaan pöytiin ennakkotilausten mukaan. Maski on kaikille normaalivaruste. Ihmiset poistuvat salista arvokkaasti rivi kerrallaan henkilökunnan opastuksen mukaan.

Kuluneen vuoden kokemukset osoittivat, että pikkumaisilta tuntuvien sääntöjen noudattaminen tehoaa ihan oikeasti. Ja sitten alkoi näyttää siltä, että urheilukiihkon sokaisema lauma pilaa tämän kaiken hakeutumalla maailman vaarallisimpiin kuuluvaan tartuntojen pesään huutamaan ja riehumaan tiiviissä muodostelmassa. Pelkäsin, että koronan uusi vyöry pakottaisi sulkemaan taas kaikki luukut.

Kun futiskiihkoilijoiden aiheuttama raivo on laantunut, alkaa näyttää siltä, että suurelta surkeudelta silti vältyttiin. Urheiluinto tosin sammutti monelta järjen valon, mutta vastuullisuus näyttää heräävän jälkikäteen.

Ilmeisesti testi- ja karanteenisääntöjä on noudatettu. Tartuntoja ja altistuksia oli kyllä hirmuinen määrä, mutta ne näyttävät rajautuvan taudin kantajien lähipiiriin.

Sairastuneet matkalaiset saivat sitä, mitä tilasivat, ja se on heille ihan oikein. Heiltä tartunnan saaneille perheenjäsenille ja lähipiirin ihmisille sellaiset tuliaiset olivat kuitenkin ruma temppu. Se varmaan aiheuttaa ansaittua sanailua kotiolossa.

Meille ulkopuolisille on kuitenkin suuri helpotus ja kiitollisuuden aihe, jos karanteenin tiukka noudattaminen katkaisee ketjun. Ensireaktiona syntynyt kauhunäkymä ei taida toteutua.

Oli sellainenkin vaara, että kaikkia soittimilla tai ihmisäänillä toteutettuja ohjelmallisia tilaisuuksia sanottiin festareiksi, ja festariväen hurmos luo koronalle yhtä hyvät tartuntaolosuhteet kuin urheilukiihko. Pelkäsin, että tämän käsitesotkun sivutuotteena olisi kielletty festarien lisäksi myös klassisen, kamari- ja kirkkomusiikin esitystilanteet. Kaikeksi onneksi näin ei näytä käyvän.

Koronan hallinnasta on kehittynyt sosiaalinen rituaali, joka korostaa yhteistä uhkaa ja päättäväisyyttä torjua se. Ehkä viranomaiset ovat oivaltaneet, että erilaisten tilaisuuksien yleisöt ovat erilaisia. Ravintoloiden säätelyn täsmentyminen viittasi siihen suuntaan.

Nyt kehittyneellä koronakulttuurilla pystytään ilmeisesti hallitsemaan tulevat tilanteet. Yllättävän tehokkaiksi osoittautuneet rokotteet auttavat, ja sitä apua tarvitaan. Koronapöpö kehittää nokkelasti uusia sairauden ja kuoleman strategioita. Meille taas on kehittynyt kyky sen torjumiseen. Sitä osaamista pitää hyödyntää järki päässä ja rauhallisin mielin.

PYHÄ YKSINKERTAISUUS

On edesvastuutonta kohellusta, että täysi-ikäinen ihmisjoukko tunkee itsensä maailman pahimpiin kuuluvan pandemiakurimuksen keskelle päästäkseen bileisiin, joiden päätarkoituksena on ahtautua tiiviiksi ihmismassaksi huutamaan ja riehumaan. Voi pyhä yksinkertaisuus.

Koronaan nyt sairastuvat Pietarin kävijät eivät voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Sitä saa, mitä tilaa, ja se on heille ihan oikein. Heitä syyttävät myös lähiaikoina tartunnan saavat futisturistien läheiset ja täysin ulkopuoliset. He ovat yksin muiden ihmisten typeryydestä kärsiessään.

Ja lisäksi futishölmöilyn kiroavat alimpaan kattilaan eri taide- ja viihdeyleisöt. Hallitus voi joutua kieltämään niille hartaasti valmistellut ja koronatilanteen mukaisesti räätälöidyt kesätapahtumat. Tulossa taitaa olla yhtä ankea kulttuurikesä kuin viime vuonna. Silloin oli koronakesä. Jos nyt tulee futiskesä, kulttuuri potkaisee tyhjää.

KAUHUN TASAPAINON UUSI ULOTTUVUUS

Etelä-Suomen Sanomat 24.6.2021  

Ihmettelin, kun presidentti Joe Biden kertoi antaneensa Geneven huippukokouksessa kollega Vladimir Putinille listan kuudestatoista kohteesta, joihin suuntatutuvaa kyberhyökkäystä Yhdysvallat ei hyväksy. Tuntui avuttomalta, mutta tässä voikin olla niin iso uusi asia, että sitä on vaikea hahmottaa.

Ennen huippukokousta Biden näyttää todenneen Naton johdon kanssa, että järeän luokan kyberhyökkäykseen voidaan tietenkin vastata järeästi, mutta se ei ehkä ole järkevää. Loputonta kostoiskujen ketjua olisi vaikea voittaa.   

Genevessä Biden kysyi Putiniltaa, miltä tuntuisi, jos ”kiristysohjelma iskisi öljykentiltäsi tuleviin putkiin”. Putinin ymmärsi, mistä puhuttiin, ja vastasi: ”Asialla on merkitystä, eikä kysymys ole vain omista eduista”. 

                                                              x                        x                    x                   

Valkoinen talo on lähettänyt Kremliin kiukkuista palautetta presidentinvaalien hakkeroinnista, mutta Venäjä kiistää kaiken ja vaikenee. Yhdysvaltain massiivisen öljyputkiston lamauttanut kyberisku aiheutti raivonpurkauksen Washingtonissa, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

Putinin ymmärtäväinen suhtautuminen Bidenin lausumiin Genevessä voi ehkä tarkoittaa, että Kremlissä on samoja voimattomuuden tuntemuksia kuin Valkoisessa talossa.   

Lännen tiedustelu on pystynyt selvittämään komentoketjun ja ohjusteknologian yksityiskohdat, jotka liittyvät malesialaisen Boeing 777-konen tuhoon sen ylittäessä Venäjän hallitsemaa Donetskin aluetta heinäkuussa 2017. Venäjä vannoo viattomuuttaan ja vaikenee.

Britit ovat paljastaneet Venäjän huippuagenttien henkilöllisyyden ja liikkeet ennen Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä epäonnistunutta myrkytysyritystä Salisburyssä maaliskuussa 2018. Näistä tiedustelu-upseereista on nähty turvakameroille tallentunutta live-kuvaa läntisissä uutislähetyksissä. Venäjälle mikään ei todista mitään.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyitä väijyneiden myrkkyagenttien liikkeet Keski-Aasian paikallislennoilla ovat lännessä julkista tietoa. Kaiken kukkuraksi yksi näistä kuoleman läheteistä on laverrellut lännen tutkijoille Navalnyin epäonnistuneen myrkytysyrityksen yksityiskohdista.

Putin joutuu ottamaan huomioon, että Yhdysvalloilla voi olla kiusallista tietoa muistakin asioista kuin Boeing 777:stä, Salisburystä ja Omskista. Venäjä on tässä hiljaisessa sodassa yhtä avuton kuin Yhdysvallat.   

Kybersota on samanlainen ilmiö kuin supervaltojen strategiset ydinohjusjärjestelmät. Molemmilla on kyky massiiviseen hyökkäykseen ja vastahyökkäykseen kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa tilanteissa. Ne eivät voi kuitenkaan laukaista strategista ydinasehyökkäystä, sillä se pakottaisi kohteen vastaiskuun sammalla mitalla. Kumpikaan ei voi voittaa sitä sotaa.

Nyt kybersodassa on ehkä syntymässä samanainen kauhun tasapaino, joka on estänyt kaasu- ja ydinaseiden käytön.

Kiinan kuvio

 

Vanha kaverini Risto E.J. Penttilä ja todella pitkään turvallisuuden huippuosaajana pitämäni Teija Tiilikainen ilahduttivat illan A-studiossa. Juuri tällaista huipputason ajatustyötä tarvitaan juuri nyt. He markkeerasivat upeasti suuren kuvan painopisteen siirtymisen Kiinan sanelemille rintamalinjoille: sotilaallista voimaa maailman merille, rahaa Afrikan kehitysmaihin ja Eurooppaan Neuvostoliiton jakojäännöksen maihin.

Mutta silti mieleen jäi vähän sanomista Ristolle. Kaikista noista globaaleista ylärakenteen ilmiöistä huolimatta Naton merkitytä Europalle ja varsinkaan Suomelle ei pitäisi vähätellä. Suomi on niin maan perusteellisesti korviaan myöten Itämeren turvallisuuskuvioiden osatekijä. Meidän turvallisuutemme ihan perimmäinen kysymys juuri nyt on yhteistyö Naton ja Nato-maiden kanssa.  Natoa ei kannattaisi vähätellä, vaikka se ei pysty vaikuttamaan kaikkiin taivaanrannan asioihin.  

Meidän kannaltamme on itse asiassa hyvä, jos Venäjä globaalien ongelmiensa takia ei pysty toimimaan kovin tomerasti Euroopassa ja Itämerellä. Se on ihan hyvä vaan, jos Kiinan rakentama iso kuvio siirtää Venäjän ja Yhdysvaltain päähuomion globaalille tasolle. Silloin Suomelle jää tilaa varmistaa omia asemiaan Itämeren kuvioissa.

Putinin jekku

On mielenkiintoista nähdä, onko Putin valmistellut tapaamiseensa Bidenin kanssa samanlaisen jekun kuin Trumpille Helsingissä heinäkuussa 2018.

Putin oli saavuttanut presidentinlinnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa täydellisen yliotteen Trumpista. Suoran lähetyksen lopussa hän toivotti kaikki tervetulleiksi Venäjälle jalkapallon MM-kisoihin. Putin heitti avustajansa live-lähetykseen tuoman virallisen kisapallon TV-kameroiden edessä sellaiseen pomppuun, että Trumpin oli pakko ottaa koppi. Röyhkeän elegantin tempun viestinä tuntui olevan, että pelaa sinä poika palloa kun suuret johtajat johtavat.  

AHVENANMAALLA ON KUMMAJAINEN

Hesari julkaisi mielipidesivullaan (Helsingin Sanomat 11.6.2021 s. B12) tällaisen reunahuomautuksen Ahvenanmaan itsehallinnon juhlintaan:

Ahvenanmaan itsehallinnon sataa vuotta kannattaa todellakin juhlia komeasti. Se on historiallinen saavutus, jota kaikki ihailevat, ja muualla maailmassa kärvistelevät kielivähemmistöt kadehtivat.

Ahvenenmaalaiset näyttävät keskittyvän itsehallintoon, ja ovat viisaasti välttäneet puolueettomuudella ja aseettomuudella hienostelua. Ne eivät kuulukaan itsehallinnon piiriin, mutta niitä sivuavia lausumia tuntuu vilahtelevan eri muodoissa Manner-Suomen lehdistössä.

Vuoden 1856 jälkeen Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta on tehty kolme valtiollista sopimusta. Silti aina kun pohjoisella Itämerellä on ollut aseellista toimintaa, Ahvenanmaa on joutunut sotatoimialueeksi.

Ensimmäisen maailmansodan aikana siellä toimi lyhyen aikaa neljän sotaa käyvän maan joukkoja. Toisen maailmansodan aikana Suomi miehitti Ahvenanmaan kaksi kertaa varmistaakseen sen koskemattomuuden.

Rauhan saariksi sanotun alueen tavallisesti vaikenemalla sivuutettu ongelma on siellä toimiva Venäjän konsulaatti. Se on ilmeisesti maailman ainoa näin nimetty virasto, jonka julkisesti vahvistettuihin tehtäviin kuuluu sotilaallinen tiedustelu.

Tämän oudon ilmiön taustalla oli Neuvostoliiton tarve varmistaa ainakin toisen maailmansodan aikana sen sotasuunnitelmiin kuuluneen Ahvenanmaan miehityksen vaivaton onnistuminen.

Ahvenanmaa on joutunut kantamaan povellaan sotahistorian rumaa jätöstä.

Tämä ei häiritse sen itsehallintoa, mutta Suomen suvereniteetin kannalta se on kauneusvirhettä ilkeämpi kummajainen.

Jukka Tarkka

MATALAN PROFIILIN HUIPPUVAIKUTTAJA

Etelä-Suomen Sanomat 10.6.2021

Luin vasta nyt viime vuonna ilmestyneen professori Martti Häikiön kirjoittaman elämäkerran pääministerinäkin vähän aikaa toimineesta Antti Hackzellista. Tämä kummallinen luonnehdinta osoittaa, kuinka vähän tiesin hänestä kirjaan tarttuessani. Hackzellin profiili oli matala, mutta hän oli huippuvaikuttaja.

Asianajajalle 1920-luvulla kertyneen kokemuksen perusteella Hackzell tunsi vallankumouksissa rikki revenneen Venäjän ja sitä seuranneen Neuvosto-Venäjän kansalaisten, järjestöjen ja yritysten elämäntodellisuuden. Suomen Moskovan-lähettiläänä hän pääsi näkemään neuvostovallan alkuvaiheen kaaoksen lähietäisyydeltä.

Viipurin läänin maaherrana ja sen jälkeen asianajajana Hackzell oppi tuntemaan Karjalan talouden ja kulttuurin. Sotien välisenä aikana hän oli lukemattomien asiantuntijakomiteoiden ja työnantajajärjestöjen johtotason työjuhta, neljä vuotta ulkoministerinä ja 1939 lähtien kansanedustajana.

Talvisodan aikana Hackzell taivutti työnantajajärjestöjen johdon tammikuun kihaukseen, joka vahvisti ammattiliittojen neuvotteluoikeuden työnantajajärjestöjen kanssa. Hackzell pohti isojen herrojen epävirallisissa ryhmissä presidenttien, ministerien ja Mannerheimin tasolla kriisiajan politiikan perusasioita. Hackzell oli syksyllä 1944 hetken aikaa pääministeri, mutta Moskovan rauhanneuvottelujen paine mursi hänen terveytensä.

Hackzell oli harvinaisen kielitaitoinen ja matkusteli väsymättä verkostoitumassa Suomen kannalta tärkeissä pääkaupungeissa. Hän koki kaikki sota-aikana siviilille mahdolliset katastrofit. Hän menetti toimistonsa ja kotinsa Pietarissa ja Viipurissa ja uuden rajan väärällä puolelle jääneen maatilansa. Hänen poikansa kaatui jatkosodan alkuvaiheessa kaukana Itä-Karjalassa.

x x x

Eduskunta pystyi toimimaan sota-aikanakin normaalisti, toisin kuin useimpien sotaan joutuneiden maiden parlamentit. Häikiö esittää tärkeän täsmennyksen. Sota-ajan eduskunta ei ollut poliittisen ja sotilaallisen johdon kumileimasin vaan parlamentarismi toimi ihan oikeasti.

Kaikkein isoimmistakin asioista, kuten rauhan teon muodoista ja ehdoista äänestettiin todellisen debatin jälkeen. Varmistaakseen suunnitelmiensa toteutumisen hallitus joutui tiukoissa paikoissa täsmentämään esiyksiään eduskunnan komitea- täysistuntokäsittelyjen perusteella.

Tietysti kansanedustajat joutuivat kuuntelemaan huolellisesti niitä ministereitä ja puoluejohtajia, jotka keskustelivat presidentti Rytin ja marsalkka Mannerheimin kanssa. Pahimmissa paikoissa kansallinen vastuuntunto opasti useimmat toisinajattelijat luopumaan mieliteoistaan, mutta oli myös niitä, jotka eivät tinkineet kannastaan, kuten kansanedustaja Urho Kekkonen.

NEUVOSTOLIITTO JA RUOTSI ILTALYPSYLLÄ

Turun Sanomat julkaisi tänään artkkelini Ahvenanmaan itsehallintolain kummallisesta lieveilmiöstä 70 vuotta sitten.

Jukka Tarkka

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON VIIMEINEN SÄÄTÖ

Neuvostoliitto ja Ruotsi jälkilypsyllä Helsingissä

Turun Sanomat 6.6.2021

.A.hvenanmaa oli 1900-luvun alkupuolen ajan jatkuvan strategisen kaupankäynnin pelinappulana. Ruotsi havitteli 1930-luvun lopulle asti sitä Tukholman turvallisuuden lukoksi. Suomi ja Ruotsi neuvottelivat vaihtelevissa kuviossa saarten yhteisestä puolustuksesta niiden aseettomuudesta ja puolueettomuudesta piittaamatta. Toisen maailmansodan aikana Suomen asevoimat varmistivat Ahvenanmaan koskemattomuuden.

Talvisodan jälkeen Neuvostoliitto saneli äärimmäiseen ahdinkoon joutuneelle Suomelle sopimuksen Ahvenanmaan aseettomuudesta. Se perusti Maarianhaminaan konsulaatin, jonka herttaisessa suojeluksessa neuvostotiedustelu valvoi Ahvenanmaan aseettomuutta varmistaakseen puna-armeijan joukoille helpon maihinnousun sinne. Maarianhaminan konsulaatti palvelee nykyisin presidentti Vladimir Putinin hallintoa.

KUMMALLISEN HISTORIAN OUTO HUIPENTUMA

Suomessa alkoi 1940-luvun lopulla Ahvenanmaan itsehallintolain päivitys. Rutiininomaista lainvalmistelua häiritsi aluksi ahvenanmaalaisten yritys vahvistaa asemaansa yli sen, mitä vanha itsehallintolaki ja Kansainliiton päätökset sille antoivat. Ja sitten Neuvostoliitto ja Ruotsi rupesivat kampittamaan toisiaan. Niitä ei kiinnostanut Ahvenanmaan itsehallinto. Ne halusivat estää vastapuolta samasta otetta Ahvenanmaahan.

Kaikki alkoi siitä, että ahvenanmaalaiset ujuttivat itsehallintolain valmistelussa lakiluonnoksen loppuun pykälän, joka mukaan Suomen hallituksen piti hankkia kansainvälinen takuu Ahvenanmaan itsehallinnolle. Sellaiseen viittaavaa ei ollut Kansainliiton Ahvenanmaata koskevissa päätöksissä eikä vanhassa itsehallintolaissa. Sitä ei myöskään mainita takuulaiksi sanotussa säädöksessä, jonka täsmällinen nimi on ”Laki sisältävä eräitä Ahvenanmaan maakunnan väestöä koskevia säännöksiä”. Se säätää itsehallinnon toimielimet ja niiden valtuudet.

Ahvenanmaalaisia ilahdutti mahdollisuus saada kansainvälinen takuu. Kun ilmeni, että niistä jouduttaisiin luopumaan, he vaativat korvaukseksi uusia etuja. He tavoittelivat vapautusta asevelvollisuudesta, sekä valtion maiden käyttöoikeutta ja työnvälityksen siirtämistä itseallinnon piiriin.

Neuvostoliiton lähettiläs vaati presidentti J. K. Paasikiveltä kansainvälistä takuuta koskevan pykälän poistamista lakiluonnoksesta. Se olisi heikentänyt Neuvostoliiton Ahvenanmaalla saavuttamaa asemaa. Paasikivi totesi, että jos Neuvostoliitto pysyisi kannallaan, ahvenanmaalaiset eivät mahtaisi sille mitään. Neuvostoliiton käsky kaataisi kansainväliset takuut.

Lain käsittely puuroutui eduskunnassa niin, että toukokuussa 1948 Paasikivi poisti lakiesityksen eduskunnan työlistalta ja siirsi sen jatkovalmistelun seuraavien eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Paasikivi neuvoi ministereitään unohtamaan Ahvenanmaan aseettomuuden ja puolueettomuuden. Niistä ei enää ollut kysymys vaan Neuvostoliiton jyrkän asenteen hillitsemisestä.

Ahvenanmaalaiset myön¬sivät, että takuupykälällä ei käytännössä ollut suurta merkitystä, sillä tärkeät itsehallinto-oikeudet olivat tallella lakiesityksen muissa pykälissä.

RUOTSALAINEN JÄLKILYPSY

Sitten Ruotsi tuli Neuvostoliiton lisäksi jälkilypsylle Helsinkiin, lähinnä varmistaakseen omaa turvallisuuspoliittista asemaansa. Se muistutti olleensa Kansainliitossa hankkimassa ahvenanmaalaisille takuita. Niin olikin, mutta niitä takuita ei vaadittu kansainväliseltä yhteisöltä. Takuut antoi Suomi säätämällä Ahvenanmaan itsehallinto- ja takuulait 1920-luvun alussa.

Ahvenanmaan itsehallinto ei enää kiinnostanut Ruotsia. Sen ulkoministeriössä 1950 valmistunut muistio keskittyi Ahvenanmaan valtiolliseen ja sotilaspoliittiseen asemaan. Ruotsi päätteli, että Kreml pyrki käyttämään itsehallintolain uudistusta pitääkseen länsivallat loitolla Ahvenanmaasta. Ruotsi ei halunnut Neuvostoliiton ylivoimaa Itämerelle.

Ruotsalaiset arvioivat, että Neuvostoliiton kiinnostus saariston eteläpuoliseen merialueeseen voisi kehittyä pyrkimykseksi muuttaa Ahvenanmaa neuvostolaivaston tukikohdaksi. Neuvostoliiton vaatimus itsehallintolain takuupykälän poistamisesta oli ruotsalaisten arviossa tämän strategisen hankkeen taktinen lähtöaskel.

MERISELITYS KUNINKAALLE

Ahvenanmaan uusi itsehallintolaki hyväksyttiin 12.10.1951. Siinä ei ollut takuupykälää. Neuvostoliiton urahdus ratkaisi pelin. Sille ei ollut tärkeää, oliko joku joskus vaatinut, antanut, saanut tai torjunut takuut Ahvenanmaan itsehallinnolle.

Sille riitti, että maininta takuista oli ujutettu uuden itsehallintolain luonnoksen loppukaneetiksi. Kreml käytti lakiluonnoksen takuupykälää varmistaakseen valtapoliittista otettaan Ahvenanmaahan, ja ruotsalaiset reagoivat siihen.

Ruotsin ulkoministeri Östen Undén esitti kuningas Kustaa VI Adolfille hovietiketin mukaisesti koristellun yhteenvedon tapahtuneesta. Sen mukaan Ruotsi oli voittanut kaiken voitettavissa olleen. Itsehallinto-oikeudet pysyivät, vaikka takuupykälä poistui lakitestistä. Suomi oli vahvistanut sitoutumisensa Kansainliiton asettamiin velvoitteisiinsa, ja Ruotsi oli varmistanut puhevaltansa Ahvenanmaan asioissa.

Ministeri luotti siihen, että kuningas ei ollut perehtynyt Ahvenanmaan mutkikkaaseen historiaan. Hän jätti kertomatta, että kaikki Ruotsille tärkeät asiat olivat kuuluneet Suomen lainsäädäntöön jo kauan ennen Ruotsin puuttumista Ahvenanmaan itsehallintolain uudistukseen.

Haaste

 

Pakottauduin lukemaan tietokirjan, jonka noin 300 sivun mittainen akateemisilla oppisanoilla keikaroiva leipäteksti pystyy osoittamaan 180 ilmiötä, jotka se määrittelee haasteiksi. 

Tämä kaikkialla rehottava asiatekstin rikkaruoho saa niinku- ja totanoin-ilmaukset tuntumaan tuoreelta ja nasevalta kielenkäytöltä.