Kolumni 7.2.2019: TWIITIN TEHO

Voittaako twiitti perustuslain? Etelä-Suomen Sanomat 7.2.2019

Presidentti Donald Trumpilla on pakkomielle. Aina silloin tällöin pitää täräyttää jotakin uskomatonta, että huomattaisiin. Taktiikka toimii hyvin, mutta mediamyllerryksen nostaminen on helpompaa kuin sen käyttövoimaksi otetun poliittisen jymypaukun toteuttaminen.

Washingtonin vallan käytäviltä kuuluvien vihjeiden mukaan presidentti valmistelisi Yhdysvaltain vetäytymistä Natosta. Se voi tietysti olla klassinen harhautus media ohjaamiseksi kauhistelemaan välillä muutakin kuin vain Trumpin kompastelevaa muuriprojektia. Mutta voihan twiitti olla kivenkovaa propagandaakin. Trump korventaa eurooppalaisia siitä, että ovat ulkoistaneet turvallisuutensa rahoituksen Yhdysvalloille. Siihen hänellä on hyvät perusteet.

Toisen vihjetiedon mukaan kongressissa olisi valmisteilla tahdonilmaus, joka kaataisi presidentin sotilaallisen eristäytymispolitiikan heti alkuunsa. Jos kongressi alkaa etukäteen vastustaa presidenttiä, syntyy huikea mutta ei ennenkuulumaton jännite. Sellaisen draaman alkumuoto koettiin 100 vuotta sitten ensimmäisen maailmansodan päättyessä.

Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson johti voittajan elkein sodan hävinneen Saksan lopullisesti nöyryyttäneen Versaillesin rauhansopimuksen valmistelua. Hänen jo sodan aikana julistamansa 14 kohdan ohjelman tarkoituksena oli kitkeä kansainvälisestä politiikasta sota, valehtelu, vakoilu ja muut kieroilun muodot. Sellaisen ihanteellisen järjestyksen valvojaksi piti perustaa arvovaltainen maailmanjärjestö. Tämä kaikki kirjoitettiin Versaillesin sopimukseen ja niin syntyi Kansainliitto.

Versaillesin rauha oli Wilsonille loistava voitto, mutta kotikentällä omat koirat purivat. Republikaanien hallitsema senaatti ei halunnut ryhtyä demokraattien riveistä valitun presidentin johdolla eurooppalaisten katutappeluiden erotuomariksi. Senaatti ei hyväksynyt Versaillesin rauhansopimusta ja Yhdysvallat jäi presidenttinsä ideoiman Kansainliiton ulkopuolelle.

Nyt voi syntyä 100 vuotta sitten vallinneen asetelman käänteinen toisinto. Presidentti haluaa irtiottoa Euroopasta, mutta kongressi pelkää Nato-eron heikentävän Yhdysvaltain poliittista uskottavuutta niin, että siitä olisi enemmän haittaa kuin olisi hyötyä siitä, että puolustusmenoja voisi ehkä vähän pienentää. Ilmassa on suuren perustuslaillisen kriisin tuntua. Johdetaanko Yhdysvaltoja Valkoisesta talosta vai Capitol-kukkulalta?

Tilanne oli 100 vuotta sitten niin selvä, että tätä kysymystä tuskin esitettiin. Yhdysvaltain perustajaisät sommittelivat jo 1700-luvun lopulla liittovaltiolle perustuslain, jonka johtoajatuksena on rajata vahvan presidentin valta niin, että kenellekään ei tulisi mieleen pyrkiä diktatuuriin. Ensimmäisen maailmasodan loppuvaiheessa senaatti voitti presidentin kaikilla tuomariäänillä.

Yhdysvaltain perustuslain toisen artiklan toisen sektion toinen kohta on sama kuin 100 vuotta sitten. Sen mukaan presidentillä on oikeus solmia sopimuksia senaatin neuvojen ja suostumuksen mukaisesti, ja senaatti päättää niistä kahden kolmasosan enemmistöllä. Yhdysvallat liittyi Natoon kesällä 1949 kun senaatti hyväksyi äänin 83-13 Naton perustaneen Pohjois-Atlantin sopimuksen.

Voiko presidentin twiitti ohittaa perustuslain säädöksen mukaisesti tehdyn senaatin enemmistöpäätöksen? Vai tarkoittaisiko se vain Yhdysvaltain irtautumista Naton sotilaallisista rakenteista kuten Ranska vuosina 1966-2009? Siinä tapauksessa Pohjois-Atlantin sopimus olisi edelleen voimassa ja sitoisi Yhdysvaltoja. Sen viidennen artiklan mukaan maailman mahtavin supervalta voisi tukea hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Nato-maan puolustusta lähettämällä vaikkapa huopia ja telttoja.    

Pikakommentti 5.2.2019 : Kysymys

Illan uutiset herättivät kyysymyksen. Kumpi on tärkeämpi: Sekö, että joku desimaaliluku on jossakin lakipykälässä. Vai se, että on rahaa palkata sellainen määrä osaavaa väkeä, että hoidon taso on hyvä. Kumpaan ryhmään kuuluvat oppositiopuoueet, populistivetoiset hallituspuolueet ja Petteri Orpo?

Kolumni 24.1.2019: POPULISMIN LAISKANLÄKSY

Etelä-Suomen Sanomat 24.1.2019

Britit pähkäilevät häveliään hämmennyksen vallassa, miten pitäisi suhtautua brexit-sirkuksen uusimpiin kuperkeikkoihin. Kansan tahdon mukaisesti yritetty ero Euroopan unionista näyttää tuottavan vain vaihtoehtoja, jotka kaikki ovat huonompia kuin Britannian nykyinen asema EU:ssa. Niinpä populistit joutuvat ilmeisesti yrittämään virheensä korjausta antamalla kansalle laiskanläksyn. Sama uudestaan. 

Alkuperäinen brexit-kansanäänestys järjestettiin fundamentalistisen kiihkon vallassa. Sen opin mukaan kansanäänestyksen tulos on aina ainoa oikea ratkaisu ja siksi vaikutuksiltaan ikuinen. Uuden kansanäänestyksen järjestäminen kiistäisi tuon hurmosuskon ytimen.

Kansanäänestyksen toinen kierros olisi arkijärjen mukaan epäjohdonmukainen. Olipa uudella äänestyslipulla kansalle esitetty kysymys sanamuodoltaan mikä tahansa, se ei aukaise brexit-umpisolmua. Vaikka kansa pyytäisi monta miljoonaa kertaa anteeksi edellisessä äänestyksessä tekemäänsä virhettä, se ei voi korjata eikä korvata mitään siitä tuhoista, jonka jo pelkkä idea brexitistä on tähän mennessä aiheuttanut. Se ei myöskään palauttaisi imperiumia siihen neitseelliseen alkutilaan, jossa kansan äänesti 2016. Edes kaikkivaltiaan kansan tahto ei saa historian virtaa palaamaan takaisin alkulähteilleen.

Uusi kansanäänestys olisi pohjimmiltaan äänestys kansanäänestyksestä, siis siitä uskomuksesta, että olipa kansanäänestyksen tulos millainen tahansa, se pantava toimeen viimeistä piirtoa myöten. Jos toinenkin kansanäänestys vaatii brexitiä mihin hintaan hyvänsä, se olisi ensimmäinen kerta, kun populismi ihan konkreettisessa todellisuudessa marssittaa kansan liput liehuen päin seinää.

Jos toinen kansanäänestys kumoaisi edeltäjänsä äänestystuloksen, se kumoaisi myös uskomuksen kansan erehtymättömyydestä. Samalla se palauttaisi kansanäänestyksen samanarvoiseksi toimintamalliksi kaikki muiden päätösmenettelyjen kanssa. Tavalliseen päätöksentekoon kuuluu se, että virheitä voi tapahtua, ja että virheiden tekijä joutuu korjaamaan ne.     

Kansanäänestyksen ainoaksi erityisominaisuudeksi taitaa jäädä sen luonnoton rakenne. Siinä päättäjillä on vain kaksi vaihtoehtoa, jotka ovat toistensa äärimmäisiä vastakohtia. Se on älyllistä köyhyyttä karuimmillaan. Luonnollisen päätösprosessin alkutilanteeseen kuuluu kehittää mahdollisimman monta vaihtoehtoa, joista sitten valitaan.

Brexit ei ole kuin paha uni, joka menisi ohi, kun jalo prinssi herättää horrokseen vajonneen. Vaikka brexit kumoutuisi, sen jo aiheuttamat tuhot evät korjautuisi, ja lisää voi hyvinkin olla tulossa. Suurimmat uhat väijyvät vielä piilossa imperiumin rojalistisen kulissin takana. Yhdistyneessä Kuningaskunnassa ei ehkä kohta ole mitään yhdistettävää. Riippumatta siitä, toteutuuko vai peruuntuuko brexit, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti ovat tässä pyörityksessä saaneet niin kylmää kyytiä, että Lontoo on ehkä tuhlannut luottamuspääomansa viimeisetkin rippeet.  

Jotain hyötyäkin brexitistä voi sentään olla, vaikka kansanäänestyksen kummajainen jyräisi vielä toisenkin kerran yli Britannia ja Euroopan unionin. Ensin se osoitti, että ero Euroopan unionista ei ole kenellekään edullinen eikä helppo. EU:lla on sittenkin sen jäseniä sen verran hyödyttäviä ominaisuuksia, että ehdoin tahdin niistä irtautuminen ei taida olla järkevää.

Brexitin toinen kierros vahvistaisi, että kansanäänestys on kelvoton tapa tehdä päätöksiä, varsinkin jos sitä käytetään tähän asti tavallisimmassa formaatissa, jossa kaksi äärimmäistä vastakohtaa kiihdytetään nokkakolariin.

Pkakommentti 19.1.2019: 64 vai 48?

Kun Suomi 1990-luvu alussa keskellä laman kaaosta päätti investoida nykyisen kokoiseen Hornet-taistelukoneiden laivastoon, Venäjä oli neuvostokatastrofin jälkeisessä kaaoksen ja arvaamattomuuden tilassa.  Ratkaisu on vajaan kolmen vuosikymmenen aikana osoittautunut harviaisen kauaskantoiseksi. Sen avaama uusi toimintamalli on luonut Suomen puolustuksen nykyisen uskottavan ja johdonmukaisen perusrakenteen.

Edellisen Suomen ilmavoimien suurinvestoinnin jälkeen Venäjä on kaapannut neljältä lähialueensa valtiolta seitsemän maantieteellistä aluetta, josta osan se on liittänyt valtioalueeseensa, ja pitää muuta saalistaan sotilaallisessa ja hallinnollisessa valvonnassaan. 

On vaikea ymmärtää niitä suomalaisia puoluejohtaja, jotka omin silmin tämän kaiken nähtyään päättelevät, että on oikea hetki madaltaa Suomen ilmavoimien ja siis koko puolustuksen toimintakykyä. He ovat tietysti siltä osin oikeassa, että tuulen kaduilla ja toreilla pyörittämien irtopisteiden kerääjät ovat usein voittaneet vaaleissa. Mutta eivät sentään ihan aina.

Turvallisuuspolitiikan perusteita koskeva päätös on sentään vähän eri asia kuin loton takuuvarmojen voittonumeroiden arvaaminen. 

Pikakommentti 19.1.2019: Nato-vastaisuus vähnee

Kaikki Nato-kannatusta koskevat mielipidemittaukset ovat viime vuosina osoittaneet Naton vastustuksen pienentyvän merkittävästi. Iltalehden 19.1.2019 julkaistussa tutkimuksessa se oli tasan 50 prosenttia, Evan tutkimuksessa se on ollut selvästi alle 50 prosenttia jo muutamia vuosia. Viime syksyn MTS-tutkimuksessa se oli 59 prosenttia. Siinä aikasarjassa Naton vastustus oli suurimmillaan seitsemän vuotta sitten, 71 prosentissa.  

Pikakommentti 15.1.2019: Hullutus

Tätä kirjoittaessani (15.1.2019 klo 23.08) tiedetään, että brexit-sopimus kaatui Britannian parlamentissa. Tähän mennessä nähdyn koheltamisen olisi pitänyt osoittaa, että kansanäänestys on valtiollisten asioiden päätöksissä aivan vihoviimeinen hullutus. Siinä ne, jotka takuuvarmasti tietävät kaikkein vähiten päätettävänä olevasta asiasta, saavat ratkaisuvalan asiasta, joka vaikuttaa koko valtiokokokonaisuuden ja mantereen ja globaalisen elämänmenon tulevaisuuteen. Demokratia ei saa tarkoittaa sitä, että mikä tahansa hullutus on demokratian ylin ilmentymismuoto.

Pikakommentti 12.1.2019: Toiminnan nimi

Miten ihmeessä seksuaalirikosten käsittelyssä käytetty sanasto on voinut vakiintua nykyiseksi? Kaikkein törkeintä iljetystä sanotaan hyväksikäytöksi. Mitä hyvää siinä on?

Hyväksikäytöksi sanottu toiminta on seksuaalista väkivaltaa. Piste.    

Kolumni 10.1.2019: AURINGONLASKUN PRESIDENTIT

Etelä-Suomen Sanomat 10.1.2019 

Yhdysvaltain nykyinen presidentti alkaa yhä enemmän muistuttaa Neuvostoliiton viimeistä presidenttiä. Mihail Gorbatšov yritti kehittää neuvostomaan dynamiikkaa toistuvilla hyvien aikeiden vakuutteluilla – kuten myös Venäjän nykyinen presidentti. Donald Trump johtaa jättivaltiota erottamalla jokaisen näköpiiriinsä tulevan hallintokokemusta osoittaneen virkamiehen ja twiittaamalla tuikeasti perään. Neuvostoliitolle ja Gorbatšoville kävi niin kuin kävi. Trump ja Yhdysvallat keikkuvat kuilun partaalla, ja Trumpin ennuste on huonompi kuin liittovaltion.  

On vaikea kuvitella sellaista rikossyytettä, joka voisi johtaa presidentin viraltapanoon. Mutta Yhdysvaltain perustuslain toisen artiklan neljäs sektio nimeää viraltapanon perusteeksi myös rikosta lievemmän väärinkäytöksen (misdemeanor). Lisäksi tämän artiklan ensimmäisessä sektiossa säädetään tehtäviinsä kykenemättömäksi todetun presidentin syrjäyttämisestä. Trumpin käytöksessä on piirteitä, joihin nämä eron aiheen määritteet voisivat ehkä sopia.   

Trumpin sietämätön toiminta voi jossakin vaiheessa alkaa olla liikaa myös monelle republikaanille. Viraltapano tai syrjäyttäminen voisi ehkä toteutua, jos senaatin määräenemmistö toteaisi Trumpin poliittisen harkintakyvyn riittämättömäksi ja käytöstavat sopimattomaksi Yhdysvaltain presidentin tehtävään.

Jos tilanne alkaisi kehittyä tähän suuntaan, Trump tuskin jäisi odottamaan senaatin nöyryyttävää äänestystä, vaan tekisi nixonit. Siis ilmoittaisi eroavansa ja pakottaisi seuraajakseen automaattisesti tulevan varapresidentin etukäteen armahtamaan eroavan edeltäjänsä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Se ei kuitenkaan ratkaisisi Yhdysvaltain perusongelmaa. Ne melkein 63 miljoonaa yhdysvaltalaista, jotka 2016 äänestivät Trumpia, ovat siellä edelleen, ja hänen kannattajiaan voi olla nyt enemmänkin kuin silloin. Yhdysvaltain yhteiskuntarakenne muistuttaa kummallisella tavalla muinaisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän olosuhteita, enemmän kuin me jokapäiväisen uutisvirran seuraajat ehkä olemme huomanneet.

Julkisivultaan Yhdysvallat on paljon rikkaampi ja korskeampi kuin oli Neuvostoliitto hajotessaan ja Venäjä nykyisin. Mutta myös Yhdysvalloissa on sietämättömän suuri äärimmäisessä kurjuudessa toivottomuudessa elävä väestönosa. Neuvostoliitto yritti vapautua tästä ongelmasta lakkauttamalla itsensä ja toivomalla, että raunioista nouseva uusi Venäjä siivoaisi neuvostokommunismin jälkeensä jättämän tuhon. Uuden Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin ei pystynyt siihen, eikä nykyisen presidentin menestys näytä yhtään paremmalta.

Trump poistuu joka tapauksessa joskus Valkoisesta talosta, jos ei viraltapanon tai kykenemättömyyden takia lähiaikoina niin viimeistään toisen presidenttikautensa päättyessä 2020-luvulla. Hänen jälkeensä jäisi kuitenkin se köyhyyden ja kurjuuden olosuhde, joka nosti hänet valtaan ja lamautti supervallan hallinnon. Se ongelma on jäänyt ratkaisematta myös Venäjällä, kuten jäi Neuvostoliitossakin.  

Supervaltojen suunnattomasta rikkaudesta huolimatta niiden vakiorakenteeseen tuntuu kuuluvan armottomassa köyhyydessä ja pohjattomassa toivottomuudessa elävä valtava yhteiskuntaluokka. Tämä rakenne nostaa valtaan toinen toistaan kummallisempia johtajia.

On syytä varautua siihen, että Gorbatšovin, Putinin ja Trumpin jälkeen tulee vielä muita samanlaisia. Tästä lajityypistä on kaksi muunnosta. On niitä presidenttejä, jotka poliisivoimin pakottavat kadotetun kansanosan nöyryyteen ja niitä, joille kurjuuden ja köyhyyden kehittämä viha tarjoaa nostetta omahyväiselle vallanhimolle.

Pikakommentti 8.1.2019: No deal at all?

Kiinan ja Pohjois-Korean politiikan strategit näyttävät päätelleen, että maailman johtavaksi diilin tekijäksi julistautunut Yhdysvaltain presidentti on helppo houkutella huonoihin diileihin. Viime vuonna niin tekivät Kim Jong-un Singaporessa ja Vladimir Putin Helsingissä. Molemmissa kohtaamisissa presidentti Donald Trumpin saama diili taisi olla lähinnä no-deal-at-all. Saapa nähdä, käveleekö Trump samaan ansaa vielä kolmannenkin kerran vajaan vuoden sisään.  

Pikakommentti 28.12.2018: Viesti kaukaa historiasta

Olisi hyvä, jos suuresta muurista unelmoiva presidentti Donald Trump kuuntelisi nyttemmin arvostetun  edeltäjänsä Ronald Reaganin Berliinin muurin juurelta kesällä 1987 ilmoille heittämää historiallista viestiä: Tear down this wall. Kansojen kahlitsemiseen tarkoitetut muurit eivät ole kunniaksi rakentajilleen.  

Kolumni 27.12.2018: HULLUISTA VUOSISTA HULLUIN

Etelä-Suomen Sanomat 27.12.2018 
Hulluiksi vuosiksi on nimetty muutamiakin kummallisia ajanjaksoja. Useimmat niistä olivat sentään pientä piperrystä verrattuna 80 vuotta sitten alkaneeseen vuoteen 1939. Se oli hulluista vuosista kaikkein hulluin, mutta alkutilanteessa kaikki tiesivät siitä yhtä vähän kuin me tiedämme nyt vuodesta 2019.

Tammikuuta 1939 oli kulunut vain viikko, kun Suomi ja Ruotsi päättivät linnoittaa Ahvenanmaan. Kolme kuukautta myöhemmin Neuvostoliitto kielsi sen.

Huhtikuun alussa suomalaiset torjuvat Stalinin Suomeen lähettämän neuvottelijan ehdotukset rajajärjestelyistä ja turvatakuista. Hän oli jo toinen Suomessa torjuttu salainen viestintuoja. Kuukausi sen jälkeen Stalin nimitti Vjatseslav Molotovin Neuvostoliiton ulkoministeriksi. Kesäkuussa Kannaksen linnoitustyöt alkoivat vapaaehtoisvoimin.

Elokuussa pääministeri A. K. Cajander onnitteli Suomea, kun rahaa ei tuhlattu nopeasti vanhentuvan sotakaluston hankintaan. Pari viikkoa sen jälkeen Saksa ja Neuvostoliitto tekivät hyökkäämättömyyssopimuksen ja sopivat salaisessa lisäpöytäkirjassa etupiireistään Euroopassa. 

Eikä viikkoakaan, kun ne alkoivat jakaa saalista. Saksa hyökkäsi Puolaan ja Neuvostoliitto valtasi sille sovitun lohkon itä-Puolasta. Siitä alkoi sota, jota nyt sanotaan toiseksi maailmansodaksi.

Lokakuussa Neuvostoliitto kutsui suomalaiset neuvottelemaan rajajärjestelyistä Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Marraskuun alussa Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels neuvoi suomalaisia joustavuuteen, ja lupasi, että palkkio tulisi myöhemmin. 

Viikko tämän jälkeen  Stalin totesi suomalaisten neuvotteluasenteen liian jyrkäksi, ja Moskovan neuvottelut katkeavat. Seuraavana päivänä F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Marraskuun lopulla Molotov syytti suomalaisia Neuvostoliiton rajavyöhykkeellä olevaan Mainilan kylään suunnatusta tykistötulituksesta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvostoliitto purki hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa, seuraavana päivänä se katkaisi diplomaattisuhteet ja sitä seuraavana hyökkäsi rajan yli.

Joulukuun alkupäivinä neuvostojoukot alkoivat vallata rakenteilla ollutta Mannerheim-puolustuslinjaa Kannaksella kolmisenkymmentä kilometriä rajan koillispuolella. Joulukuun seitsemäntenä suomalaiset torjuvat Neuvostoliiton suurhyökkäyksen Taipaleen lohkolla Laatokan länsirannalla. 

Kuun lopussa suomalaiset pakottavat neuvostojoukot vetäytymään satakunta kilometriä Kajaanin koillispuolella sijaitsevalta Suomussalmelta. Siitä lähti kehittymään monivaiheinen Raatteen tien mottitaistelu, jossa kohti länttä hyökännyt neuvostodivisioona tuhoutui vuoden 1940 alkupäivinä.  

                                            x                    x                    x 

Alkuvuonna 1939 suomalaiset, kuten kaikki muutkin eurooppalaiset luulivat elävänsä normaalia aikaa ja yrittivät järjestellä turvallisuusasioitaan perinteisellä diplomatialla. Elokuussa asemansa vahvaksi arvioineet diktaattorit muuttivat pelin säännöt. 

Stalin ja Hitler avasivat sodan portit ja jakoivan saaliin varmuuden vuoksi etukäteen. Perinteisesti turvallisuusjärjestelyjen perusosana pidetty hyökkäämättömyyssopimus muuttui tarkoittamaan vain sitä, että sopimuksen vahvempi osapuoli sitoutui lykkäämään hyökkäystään toistaiseksi. 

Vuosi 1939 oli aggressiivisen etupiiriajattelun läpimurto. Suomalaiset saivat ensimmäisenä Euroopassa kokea, mitä se tarkoittaa käytännössä. 

Aseelliselta hyökkäykseltä ei voi suojautua muuten kuin puolustautumalla asein. Aggressiivisen etupiiriajattelun jäänteet vuodelta 1939 tuntuvat vieläkin, mutta niin tuntuu myös sen suomalaisiin jättämä muistijälki.

Pikakommentti 23.12.2018: Kaikkein Korkeimmin Kunnioitettu Presidentti

Nato on nyt Suomelle tärkeämpi kuin Yhdysvallat. Trump on romahduttanut johtamansa maailmanlaajuisesti ylivoimaisen mahtitekijän pellesirkukseksi. Tästä eteenpäin Suomen turvallisuuspolitiikan perusratkaisut tehdään Natossa, jossa on sentään muitakin päätöksentekijöitä kuin twiitti-Trump.  

Kauhu johtuu siitä, että Suomen puolustusrakenteen sotilastekniset perustekijät on 1990-luvun alussa sidottu Yhdysvaltoihin, mikä silloin näytti kauaskantoiselta, ja on tähän asti toiminut häikäisevän loistavasti. Kukaan ei silloin pystynyt kuvittelemaan mitään niin uskomatonta kuin Yhdysvaltain Kaikkein Korkeimmin Kunnioitettu presidentti Donald Trump.

Pikakommentti 22.12.2018: Auttaisiko Nato?

Tuore kolmikantainen aiesopimus SOI (Statement of Intent) Yhdysvaltain, Ruotsin ja Suomen kesken on nykytilanteessa ainoa edes jollakin tavalla uskottavan tuntuinen turvallisuusdokumentti, joka hädän hetkellä saattaisi tukea Suomen puolustusta. Tai se oli sitä eilispäivään asti.

Yhdysvaltain puolustusministerin eron jälkeen Suomen mahdollisuudet saada konkreettista tukea on täydellisesti alistettu Yhdysvaltain presidentin ailahtelevalle törmäilylle. Koska Suomi ei uskalla vahvistaa puolustustaan Nato-jäsenyydellä, se on riippuvainen Yhdysvalloista.

Tässä tilanteessa Natoon liittyminen olisi edes teoriassa mahdollisesti toimiva tapa vaimentaa Yhdysvaltain presidentin arvaamattomuuden seurauksista. Tietysti Yhdysvallat on avainasemassa, jos tositilanteessa joudutaan testaamaan Naton turvatakuun toimivuus. Se ei kuitenkaan voisi hallita sitä kuviota yksin.

Jos Yhdysvaltain presidentti haluaa murtaa Naton turvatakuuartiklan, sillä olisi vastassaan todennäköisesti huomattava joukko Naton jäseniä. Suomen kannattaisi olla siinä rintamassa. Jos sotilaallisesti liittoutumaton Suomi joutuisi aseellisen kriisiin, Yhdysvaltain kolmikantainen aiesopimus Ruotsin ja Suomen kanssa olisi heikoissa kantimissa.

Tietysti Yhdysvallat pystyy koska tahansa romuttamaan Naton viidennen artiklan turvatakuut, mutta se ei olisi ihan helppoa. Irtautuminen SOI-aiesopimuksesta olisi twiitin mittainen ilmoitusasia.

Pikakommentti 20.12.2018: Joutsenlaulu?

Voisiko tässä käydä niin, että Venäjä saa Syyriasta niskaansa uuden Afganistanin. Siihen suuntaan se ainakin näyttää pyrkineen pitkään. Mielenkiintoista. Voisi ajatella, että Afganistan käynnisti Neuvostoliiton romahduksen. Olisiko Syyria presidentti Putinin joutsenlaulu.

Kolumni 14.12.2018: KYLLÄ KANSA HUOMAA

14.12.2018
Etelä-Suomen SanomatPuolueet varmistelevat vaaliasemiaan korostamalla ihmistä lähellä olevia jokapäiväisiä asioita. Terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja eläkejärjestelmässä on paljon kummallisuuksia, joita hehkuttamalla ihmiset saa helpoiten suuttumaan. Ei ole varmempaa vaalisaalista kuin kiukkuinen ihminen.

Myös näennäisdemokratian istuttaminen uusille aloille on tehokasta vaalitaktiikkaa. Uusia luottamustehtäviä avaavien paikallisten valtuustojen perustaminen parantaa uratietoisten mahdollisuuksia tulla tutuksi äänestäjille. Vireät puolueaktiivit kannattavat näiden väylien avaajia.

Työelämän rakenteelliset rypyt innostavat työtaistelu-uhkailuun, laittomaan lakkoiluun tai silkkaan rähinöintiin. Sellainen pörhistely piristää työväenpuolueiden kannatusta, vaikka tehostettu eduskuntatyöskentely on ainoa tapa oikaista lainsäädännön hölmöyksiä.  

Puolueiden vaalityön päätavoite tuntuu olevan mahdollisimman monen äänestäjän houkutteleminen tukemaan oman puolueen, ammattiliiton, harrastuspiirin tai muun kuppikunnan asettamaa ehdokasta. Tämä toteutuu parhaiten aktivoimalla ihmisiä sellaisilla asioilla, joista heillä on omaa kokemusta.

Kansanedustajilla pitäisi kuitenkin olla valmius päättää myös kansallisen tason asioissa, joista useimmilla äänestäjillä ei ole perustietoa. Siksi eduskuntavaalissa menestyvät parhaiten ne, jotka keskittyvät äänestäjien mielipiteisiin arkisista asioista. Ne ohjaavat poliittisten johtajien kaikkia päätöksiä, eikä kansan mielipiteen perusteiden perään kysellä. Poliitikko säästää itseään ajattelemisen vaivalta alistumalla mielipideliikahdusten myötäilyyn myös kansallisia perusrakenteita koskevissa päätöksissä, vaikka hänen vaalissa saamansa valtakirja perustuu arkipäivän asioista annettuihin lupauksiin.

Tämä vaara on suurimmillaan turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa yleensä, ja juuri nyt aivan erityisesti. Poliittiset johtajat keräävät helpoiten kansansuosiota väheksymällä turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Kun kovan turvallisuuden tutkija toteaa median uutisotsikoissa näkyvän todellisuuden, se on Nato-kiimaa. Kun perustuslakijuristeriaan erikoistunut professori esittää melkein mitä tahansa, sitä pidetään heti pyhänä totuutena.

Politiikan johtaminen pelkkien mielipiteiden perusteella on vaarallista kaikilla yhteiskunnan alueilla, ja erityisen tuhoisaa turvallisuuspolitiikassa. Useimmat nykyiset poliittiset johtajat eivät ole tyhmiä, he tietävä sentään turvallisuudestakin yhtä ja toista. Mukavuussyistä he tuntuvat kuitenkin johtavan joukkojaan yleisiä mielipidevirtauksia myötäillen, siis vastoin parempaa tietoaan. Se on moraalitonta ja voi koska tahansa johtaa kuilun partaalle.

Suomen turvallisuuspolitiikan on pystyttävä irtautumaan kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä, vaikka se aluksi voi johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa. Eduskunta ei saavuta turvallisuuspolitiikassa nyt välttämätöntä faktatiedon ja historiallisen näkemyksen tasoa, ellei puoluekenttään saada älyllisesti nälkäistä uutta polvea. Siis ihmisiä, joille ei riitä erilaisten poliittisten vaihtoehtojen todennäköisesti tuottamien ääniosuuksien pyörittäminen Excel-taulukoissa.

Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja mielipidemittauksissa. Yleisen mielipiteen myötäily ei ole poliittista johtajuutta. Siihen tarvitaan kykyä luoda realistinen tilannekuva ja uskallusta suositella siihen perustuvaa johdonmukaista politiikkaa. Jos tällaisia kykyjä alkaa vaalitilanteessa nousta näkyviin, kyllä kansa huomaa.  

Pikakommentti 11.12.2018: Brexit vai exitbrexit

On vaikea ymmärtää, miksi niin moni Britanniassa ja muuallakin vastustaa uutta kansanäänestystä. Sehän olisi viimeinen niitti sille, että jos kansa todella haluaa jotakin täysin järjetöntä, niin saakoon sen sitten, sillä kansa maksaa tämän ratkaisun kustannukset selkänahastaan.

Jos kansa taas älyää peräytyä hölmöydestään, se selviää siitä kärsimällä ne vahingot ja tappiot ja sen uskottavuuskatastrofin, jonka brexit-haikailu on tähän mennessä aiheuttanut. Siitä sitten vaan reippaasti eteenpäin vanhalla pohjalla. Olkoon opiksi.

Pikakommentti 9.12.2018: Brext ihan oikeasti

Kannatti lukea Economistin pääkirjoitus. Britannian parlamentille tarjolla oleva diili EU:n kanssa on jokaiselta kohdaltaan huonompi kuin nyt vallitseva tilanne. Sen lisäksi sopimusluonnos uhkaa romauttaa sen vähän, mitä imperiumista enää on jäljellä. Brexit voi katkaista Skotlannin ja Pohjois-Irlannin kytköksen Britanniaan. Se ei meitä paljon hetkauta, mutta briteille se on iso juttu.

Ainoa ulospääsy tästä hullutuksesta on pakottaa kansa äänestämään siitä massiivisesta mokauksesta, johon vastuuttomat kansankiihottajat yllyttivät sen 2016. Tästä toisesta kierroksesta tulisi myös kansanäänestys sitä, voiko kansanäänestyksessä olla yhtään mitään järkeä missään tilanteessa.

Economistin viimeinen naulaus: Nyt kun britit oikeasti joutuvat näkemään, mitä brexit todella merkitsee, heille kuuluu oikeus ilmoittaa haluavatko he sitä ihan oikeasti.

Pikakommentti 7.12.2018: Syy ja seuraus?

Puolueien kannatuslukemien siirtymät syyskauden mielipidemittauksissa tuntuvat vihjaavaan uudenlaiseen syyn ja seurauksen vuorovaikutukseen. Sosiaalidemokraattien kannatus kasvaa, kun työelämässä kiihkoillaan aktiivimallista, irtisanomissuojasta tai muista virkistäviä lakkoilumahdollisuuksia avaavista asioista. 

Demarien kannatus notkahtaa, kun työtaisteluja lupailevat uutiset väistyvät lehtien pääotsikoista. Jo parin viikon uutispimennys työelämän selkkuksista näyttää muuttavan tilannetta. Työmarkkinoiden väliaikainen ja näennäinen rauhoittumien näyttäisi olevan myrkkyä demarien kannatukselle.

Eihän se tietenkään näin voi olla, sillä virallisen tiedon mukaan työväenpuolueilla ei ole kytköksiä ammattiyhdistysliikkeeseen. Tämän opinkappaleen uskottavuus koeponnistetaan lähikuukausina. Testin tulos paljastuu sitten kun on nähty, millä tasolla työmarkkinoiden kriisiherkkyys ja taisteluhalu olivat vaalien edellä ja mikä vaaliyönä on äänestystulos.   

Pikakommentti 5.12.2018: Hätäkellojen aika

Tämä tuli mieleen itsenäisyyspäivän aattoiltana:

Kaksi entistä pääministeriä on ajautunut Venäjän rahaylimystön syleilyyn, ja silloin syleilijä on Venäjän presidentti. Lisäksi Venäjän oligarkkien peukaloruuviin juuttunut jääkiekkojoukkueen oletetulla imagolla suurbisnestä tekevä guru ajaa perustamaansa kansanliikettä eduskuntaan järjestömuodolla, jonka rahoitus ei ole julkinen.

Heidän hurskaat selityksensä kaiken erinomaisesta puhtaudesta voivat olla tottakin. Mutta he surffaavat niin heikolla jäällä, että sokea Reettakaan ei tiedä, missä he oikeastaan surfaavat, eivätkä ehkä he itsekään.

Entisten pääministerien solahtaminen Venäjän rahamaailmaan on heidän yksityisasiansa. He ovat hoksannet kivan tavan ansaita vähän lisää. Se kuuluu heidän oikeuksiinsa. Mutta tuntemattomasta lähteestä taloudellisen voimansa ammentava eduskuntataho olisi pelottava näkymä. Kansa tekisi viisaasti, jos se ensi kevään eduskuntavaaleissa torjuisi tällaisen hämärään taustaan perustuvan poliittisen yritteliäisyyden.

On hätäkellojen aika.

Pikakommentti 3.12.2018: Mysteeri Hietaniemessä

Kuljin alkuillasta Hietaniemen hautuumaalla ja kävin katsomassa Mauno Koiviston muistokiveä. Pimeydessä se ei aiheuttanut yhtä vahvaa tunnetilaa kuin ammattivalokuvaajien otokset. 

Mutta huomasin kummallisen ilmiön. Nollakelissä satanut kevyt pulverilumi peitti paaden tasopinnan valkoiseen harsoon. Kivijärkäleen etuseinämästä nousevat kaksi röpelöistä kultavanaa yhtyivät tasopinnalle taittuessaan vähän vahvemmaksi koristeelliseksi juovaksi. Sen ympäriltä parinkymmenen sentin matkalta lumi oli sulanut, vaikka se peitti muuten koko tasopinnan. 

Joku geologi antaa varmaan napakan selityksen sille, mikä sähköinen jännite syntyy, kun jalometalli kohtaa mustan diabaasiin. En halua kuulla sitä. Kohtasin mysteerin.