Kolumni 14.12.2018: KYLLÄ KANSA HUOMAA

14.12.2018
Etelä-Suomen SanomatPuolueet varmistelevat vaaliasemiaan korostamalla ihmistä lähellä olevia jokapäiväisiä asioita. Terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja eläkejärjestelmässä on paljon kummallisuuksia, joita hehkuttamalla ihmiset saa helpoiten suuttumaan. Ei ole varmempaa vaalisaalista kuin kiukkuinen ihminen.

Myös näennäisdemokratian istuttaminen uusille aloille on tehokasta vaalitaktiikkaa. Uusia luottamustehtäviä avaavien paikallisten valtuustojen perustaminen parantaa uratietoisten mahdollisuuksia tulla tutuksi äänestäjille. Vireät puolueaktiivit kannattavat näiden väylien avaajia.

Työelämän rakenteelliset rypyt innostavat työtaistelu-uhkailuun, laittomaan lakkoiluun tai silkkaan rähinöintiin. Sellainen pörhistely piristää työväenpuolueiden kannatusta, vaikka tehostettu eduskuntatyöskentely on ainoa tapa oikaista lainsäädännön hölmöyksiä.  

Puolueiden vaalityön päätavoite tuntuu olevan mahdollisimman monen äänestäjän houkutteleminen tukemaan oman puolueen, ammattiliiton, harrastuspiirin tai muun kuppikunnan asettamaa ehdokasta. Tämä toteutuu parhaiten aktivoimalla ihmisiä sellaisilla asioilla, joista heillä on omaa kokemusta.

Kansanedustajilla pitäisi kuitenkin olla valmius päättää myös kansallisen tason asioissa, joista useimmilla äänestäjillä ei ole perustietoa. Siksi eduskuntavaalissa menestyvät parhaiten ne, jotka keskittyvät äänestäjien mielipiteisiin arkisista asioista. Ne ohjaavat poliittisten johtajien kaikkia päätöksiä, eikä kansan mielipiteen perusteiden perään kysellä. Poliitikko säästää itseään ajattelemisen vaivalta alistumalla mielipideliikahdusten myötäilyyn myös kansallisia perusrakenteita koskevissa päätöksissä, vaikka hänen vaalissa saamansa valtakirja perustuu arkipäivän asioista annettuihin lupauksiin.

Tämä vaara on suurimmillaan turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa yleensä, ja juuri nyt aivan erityisesti. Poliittiset johtajat keräävät helpoiten kansansuosiota väheksymällä turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Kun kovan turvallisuuden tutkija toteaa median uutisotsikoissa näkyvän todellisuuden, se on Nato-kiimaa. Kun perustuslakijuristeriaan erikoistunut professori esittää melkein mitä tahansa, sitä pidetään heti pyhänä totuutena.

Politiikan johtaminen pelkkien mielipiteiden perusteella on vaarallista kaikilla yhteiskunnan alueilla, ja erityisen tuhoisaa turvallisuuspolitiikassa. Useimmat nykyiset poliittiset johtajat eivät ole tyhmiä, he tietävä sentään turvallisuudestakin yhtä ja toista. Mukavuussyistä he tuntuvat kuitenkin johtavan joukkojaan yleisiä mielipidevirtauksia myötäillen, siis vastoin parempaa tietoaan. Se on moraalitonta ja voi koska tahansa johtaa kuilun partaalle.

Suomen turvallisuuspolitiikan on pystyttävä irtautumaan kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä, vaikka se aluksi voi johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa. Eduskunta ei saavuta turvallisuuspolitiikassa nyt välttämätöntä faktatiedon ja historiallisen näkemyksen tasoa, ellei puoluekenttään saada älyllisesti nälkäistä uutta polvea. Siis ihmisiä, joille ei riitä erilaisten poliittisten vaihtoehtojen todennäköisesti tuottamien ääniosuuksien pyörittäminen Excel-taulukoissa.

Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja mielipidemittauksissa. Yleisen mielipiteen myötäily ei ole poliittista johtajuutta. Siihen tarvitaan kykyä luoda realistinen tilannekuva ja uskallusta suositella siihen perustuvaa johdonmukaista politiikkaa. Jos tällaisia kykyjä alkaa vaalitilanteessa nousta näkyviin, kyllä kansa huomaa.