keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kolumni 27.12.2018: HULLUISTA VUOSISTA HULLUIN

Etelä-Suomen Sanomat 27.12.2018 
Hulluiksi vuosiksi on nimetty muutamiakin kummallisia ajanjaksoja. Useimmat niistä olivat sentään pientä piperrystä verrattuna 80 vuotta sitten alkaneeseen vuoteen 1939. Se oli hulluista vuosista kaikkein hulluin, mutta alkutilanteessa kaikki tiesivät siitä yhtä vähän kuin me tiedämme nyt vuodesta 2019.


Tammikuuta 1939 oli kulunut vain viikko, kun Suomi ja Ruotsi päättivät linnoittaa Ahvenanmaan. Kolme kuukautta myöhemmin Neuvostoliitto kielsi sen.
Huhtikuun alussa suomalaiset torjuvat Stalinin Suomeen lähettämän neuvottelijan ehdotukset rajajärjestelyistä ja turvatakuista. Hän oli jo toinen Suomessa torjuttu salainen viestintuoja. Kuukausi sen jälkeen Stalin nimitti Vjatseslav Molotovin Neuvostoliiton ulkoministeriksi. Kesäkuussa Kannaksen linnoitustyöt alkoivat vapaaehtoisvoimin.

Elokuussa pääministeri A. K. Cajander onnitteli Suomea, kun rahaa ei tuhlattu nopeasti vanhentuvan sotakaluston hankintaan. Pari viikkoa sen jälkeen Saksa ja Neuvostoliitto tekivät hyökkäämättömyyssopimuksen ja sopivat salaisessa lisäpöytäkirjassa etupiireistään Euroopassa. 

Eikä viikkoakaan, kun ne alkoivat jakaa saalista. Saksa hyökkäsi Puolaan ja Neuvostoliitto valtasi sille sovitun lohkon itä-Puolasta. Siitä alkoi sota, jota nyt sanotaan toiseksi maailmansodaksi.

Lokakuussa Neuvostoliitto kutsui suomalaiset neuvottelemaan rajajärjestelyistä Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Marraskuun alussa Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels neuvoi suomalaisia joustavuuteen, ja lupasi, että palkkio tulisi myöhemmin. 

Viikko tämän jälkeen  Stalin totesi suomalaisten neuvotteluasenteen liian jyrkäksi, ja Moskovan neuvottelut katkeavat. Seuraavana päivänä F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Marraskuun lopulla Molotov syytti suomalaisia Neuvostoliiton rajavyöhykkeellä olevaan Mainilan kylään suunnatusta tykistötulituksesta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvostoliitto purki hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa, seuraavana päivänä se katkaisi diplomaattisuhteet ja sitä seuraavana hyökkäsi rajan yli.

Joulukuun alkupäivinä neuvostojoukot alkoivat vallata rakenteilla ollutta Mannerheim-puolustuslinjaa Kannaksella kolmisenkymmentä kilometriä rajan koillispuolella. Joulukuun seitsemäntenä suomalaiset torjuvat Neuvostoliiton suurhyökkäyksen Taipaleen lohkolla Laatokan länsirannalla. 

Kuun lopussa suomalaiset pakottavat neuvostojoukot vetäytymään satakunta kilometriä Kajaanin koillispuolella sijaitsevalta Suomussalmelta. Siitä lähti kehittymään monivaiheinen Raatteen tien mottitaistelu, jossa kohti länttä hyökännyt neuvostodivisioona tuhoutui vuoden 1940 alkupäivinä.  

                                            x                    x                   

Alkuvuonna 1939 suomalaiset, kuten kaikki muutkin eurooppalaiset luulivat elävänsä normaalia aikaa ja yrittivät järjestellä turvallisuusasioitaan perinteisellä diplomatialla. Elokuussa asemansa vahvaksi arvioineet diktaattorit muuttivat pelin säännöt. 

Stalin ja Hitler avasivat sodan portit ja jakoivan saaliin varmuuden vuoksi etukäteen. Perinteisesti turvallisuusjärjestelyjen perusosana pidetty hyökkäämättömyyssopimus muuttui tarkoittamaan vain sitä, että sopimuksen vahvempi osapuoli sitoutui lykkäämään hyökkäystään toistaiseksi. 

Vuosi 1939 oli aggressiivisen etupiiriajattelun läpimurto. Suomalaiset saivat ensimmäisenä Euroopassa kokea, mitä se tarkoittaa käytännössä. 

Aseelliselta hyökkäykseltä ei voi suojautua muuten kuin puolustautumalla asein. Aggressiivisen etupiiriajattelun jäänteet vuodelta 1939 tuntuvat vieläkin, mutta niin tuntuu myös sen suomalaisiin jättämä muistijälki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti