Kolumni 24.1.2019: POPULISMIN LAISKANLÄKSY

Etelä-Suomen Sanomat 24.1.2019

Britit pähkäilevät häveliään hämmennyksen vallassa, miten pitäisi suhtautua brexit-sirkuksen uusimpiin kuperkeikkoihin. Kansan tahdon mukaisesti yritetty ero Euroopan unionista näyttää tuottavan vain vaihtoehtoja, jotka kaikki ovat huonompia kuin Britannian nykyinen asema EU:ssa. Niinpä populistit joutuvat ilmeisesti yrittämään virheensä korjausta antamalla kansalle laiskanläksyn. Sama uudestaan. 

Alkuperäinen brexit-kansanäänestys järjestettiin fundamentalistisen kiihkon vallassa. Sen opin mukaan kansanäänestyksen tulos on aina ainoa oikea ratkaisu ja siksi vaikutuksiltaan ikuinen. Uuden kansanäänestyksen järjestäminen kiistäisi tuon hurmosuskon ytimen.

Kansanäänestyksen toinen kierros olisi arkijärjen mukaan epäjohdonmukainen. Olipa uudella äänestyslipulla kansalle esitetty kysymys sanamuodoltaan mikä tahansa, se ei aukaise brexit-umpisolmua. Vaikka kansa pyytäisi monta miljoonaa kertaa anteeksi edellisessä äänestyksessä tekemäänsä virhettä, se ei voi korjata eikä korvata mitään siitä tuhoista, jonka jo pelkkä idea brexitistä on tähän mennessä aiheuttanut. Se ei myöskään palauttaisi imperiumia siihen neitseelliseen alkutilaan, jossa kansan äänesti 2016. Edes kaikkivaltiaan kansan tahto ei saa historian virtaa palaamaan takaisin alkulähteilleen.

Uusi kansanäänestys olisi pohjimmiltaan äänestys kansanäänestyksestä, siis siitä uskomuksesta, että olipa kansanäänestyksen tulos millainen tahansa, se pantava toimeen viimeistä piirtoa myöten. Jos toinenkin kansanäänestys vaatii brexitiä mihin hintaan hyvänsä, se olisi ensimmäinen kerta, kun populismi ihan konkreettisessa todellisuudessa marssittaa kansan liput liehuen päin seinää.

Jos toinen kansanäänestys kumoaisi edeltäjänsä äänestystuloksen, se kumoaisi myös uskomuksen kansan erehtymättömyydestä. Samalla se palauttaisi kansanäänestyksen samanarvoiseksi toimintamalliksi kaikki muiden päätösmenettelyjen kanssa. Tavalliseen päätöksentekoon kuuluu se, että virheitä voi tapahtua, ja että virheiden tekijä joutuu korjaamaan ne.     

Kansanäänestyksen ainoaksi erityisominaisuudeksi taitaa jäädä sen luonnoton rakenne. Siinä päättäjillä on vain kaksi vaihtoehtoa, jotka ovat toistensa äärimmäisiä vastakohtia. Se on älyllistä köyhyyttä karuimmillaan. Luonnollisen päätösprosessin alkutilanteeseen kuuluu kehittää mahdollisimman monta vaihtoehtoa, joista sitten valitaan.

Brexit ei ole kuin paha uni, joka menisi ohi, kun jalo prinssi herättää horrokseen vajonneen. Vaikka brexit kumoutuisi, sen jo aiheuttamat tuhot evät korjautuisi, ja lisää voi hyvinkin olla tulossa. Suurimmat uhat väijyvät vielä piilossa imperiumin rojalistisen kulissin takana. Yhdistyneessä Kuningaskunnassa ei ehkä kohta ole mitään yhdistettävää. Riippumatta siitä, toteutuuko vai peruuntuuko brexit, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti ovat tässä pyörityksessä saaneet niin kylmää kyytiä, että Lontoo on ehkä tuhlannut luottamuspääomansa viimeisetkin rippeet.  

Jotain hyötyäkin brexitistä voi sentään olla, vaikka kansanäänestyksen kummajainen jyräisi vielä toisenkin kerran yli Britannia ja Euroopan unionin. Ensin se osoitti, että ero Euroopan unionista ei ole kenellekään edullinen eikä helppo. EU:lla on sittenkin sen jäseniä sen verran hyödyttäviä ominaisuuksia, että ehdoin tahdin niistä irtautuminen ei taida olla järkevää.

Brexitin toinen kierros vahvistaisi, että kansanäänestys on kelvoton tapa tehdä päätöksiä, varsinkin jos sitä käytetään tähän asti tavallisimmassa formaatissa, jossa kaksi äärimmäistä vastakohtaa kiihdytetään nokkakolariin.