Pikakommentti 28.12.2018: Viesti kaukaa historiasta

Olisi hyvä, jos suuresta muurista unelmoiva presidentti Donald Trump kuuntelisi nyttemmin arvostetun  edeltäjänsä Ronald Reaganin Berliinin muurin juurelta kesällä 1987 ilmoille heittämää historiallista viestiä: Tear down this wall. Kansojen kahlitsemiseen tarkoitetut muurit eivät ole kunniaksi rakentajilleen.  

Kolumni 27.12.2018: HULLUISTA VUOSISTA HULLUIN

Etelä-Suomen Sanomat 27.12.2018 
Hulluiksi vuosiksi on nimetty muutamiakin kummallisia ajanjaksoja. Useimmat niistä olivat sentään pientä piperrystä verrattuna 80 vuotta sitten alkaneeseen vuoteen 1939. Se oli hulluista vuosista kaikkein hulluin, mutta alkutilanteessa kaikki tiesivät siitä yhtä vähän kuin me tiedämme nyt vuodesta 2019.

Tammikuuta 1939 oli kulunut vain viikko, kun Suomi ja Ruotsi päättivät linnoittaa Ahvenanmaan. Kolme kuukautta myöhemmin Neuvostoliitto kielsi sen.

Huhtikuun alussa suomalaiset torjuvat Stalinin Suomeen lähettämän neuvottelijan ehdotukset rajajärjestelyistä ja turvatakuista. Hän oli jo toinen Suomessa torjuttu salainen viestintuoja. Kuukausi sen jälkeen Stalin nimitti Vjatseslav Molotovin Neuvostoliiton ulkoministeriksi. Kesäkuussa Kannaksen linnoitustyöt alkoivat vapaaehtoisvoimin.

Elokuussa pääministeri A. K. Cajander onnitteli Suomea, kun rahaa ei tuhlattu nopeasti vanhentuvan sotakaluston hankintaan. Pari viikkoa sen jälkeen Saksa ja Neuvostoliitto tekivät hyökkäämättömyyssopimuksen ja sopivat salaisessa lisäpöytäkirjassa etupiireistään Euroopassa. 

Eikä viikkoakaan, kun ne alkoivat jakaa saalista. Saksa hyökkäsi Puolaan ja Neuvostoliitto valtasi sille sovitun lohkon itä-Puolasta. Siitä alkoi sota, jota nyt sanotaan toiseksi maailmansodaksi.

Lokakuussa Neuvostoliitto kutsui suomalaiset neuvottelemaan rajajärjestelyistä Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi. Marraskuun alussa Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels neuvoi suomalaisia joustavuuteen, ja lupasi, että palkkio tulisi myöhemmin. 

Viikko tämän jälkeen  Stalin totesi suomalaisten neuvotteluasenteen liian jyrkäksi, ja Moskovan neuvottelut katkeavat. Seuraavana päivänä F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Marraskuun lopulla Molotov syytti suomalaisia Neuvostoliiton rajavyöhykkeellä olevaan Mainilan kylään suunnatusta tykistötulituksesta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvostoliitto purki hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa, seuraavana päivänä se katkaisi diplomaattisuhteet ja sitä seuraavana hyökkäsi rajan yli.

Joulukuun alkupäivinä neuvostojoukot alkoivat vallata rakenteilla ollutta Mannerheim-puolustuslinjaa Kannaksella kolmisenkymmentä kilometriä rajan koillispuolella. Joulukuun seitsemäntenä suomalaiset torjuvat Neuvostoliiton suurhyökkäyksen Taipaleen lohkolla Laatokan länsirannalla. 

Kuun lopussa suomalaiset pakottavat neuvostojoukot vetäytymään satakunta kilometriä Kajaanin koillispuolella sijaitsevalta Suomussalmelta. Siitä lähti kehittymään monivaiheinen Raatteen tien mottitaistelu, jossa kohti länttä hyökännyt neuvostodivisioona tuhoutui vuoden 1940 alkupäivinä.  

                                            x                    x                    x 

Alkuvuonna 1939 suomalaiset, kuten kaikki muutkin eurooppalaiset luulivat elävänsä normaalia aikaa ja yrittivät järjestellä turvallisuusasioitaan perinteisellä diplomatialla. Elokuussa asemansa vahvaksi arvioineet diktaattorit muuttivat pelin säännöt. 

Stalin ja Hitler avasivat sodan portit ja jakoivan saaliin varmuuden vuoksi etukäteen. Perinteisesti turvallisuusjärjestelyjen perusosana pidetty hyökkäämättömyyssopimus muuttui tarkoittamaan vain sitä, että sopimuksen vahvempi osapuoli sitoutui lykkäämään hyökkäystään toistaiseksi. 

Vuosi 1939 oli aggressiivisen etupiiriajattelun läpimurto. Suomalaiset saivat ensimmäisenä Euroopassa kokea, mitä se tarkoittaa käytännössä. 

Aseelliselta hyökkäykseltä ei voi suojautua muuten kuin puolustautumalla asein. Aggressiivisen etupiiriajattelun jäänteet vuodelta 1939 tuntuvat vieläkin, mutta niin tuntuu myös sen suomalaisiin jättämä muistijälki.

Pikakommentti 23.12.2018: Kaikkein Korkeimmin Kunnioitettu Presidentti

Nato on nyt Suomelle tärkeämpi kuin Yhdysvallat. Trump on romahduttanut johtamansa maailmanlaajuisesti ylivoimaisen mahtitekijän pellesirkukseksi. Tästä eteenpäin Suomen turvallisuuspolitiikan perusratkaisut tehdään Natossa, jossa on sentään muitakin päätöksentekijöitä kuin twiitti-Trump.  

Kauhu johtuu siitä, että Suomen puolustusrakenteen sotilastekniset perustekijät on 1990-luvun alussa sidottu Yhdysvaltoihin, mikä silloin näytti kauaskantoiselta, ja on tähän asti toiminut häikäisevän loistavasti. Kukaan ei silloin pystynyt kuvittelemaan mitään niin uskomatonta kuin Yhdysvaltain Kaikkein Korkeimmin Kunnioitettu presidentti Donald Trump.

Pikakommentti 22.12.2018: Auttaisiko Nato?

Tuore kolmikantainen aiesopimus SOI (Statement of Intent) Yhdysvaltain, Ruotsin ja Suomen kesken on nykytilanteessa ainoa edes jollakin tavalla uskottavan tuntuinen turvallisuusdokumentti, joka hädän hetkellä saattaisi tukea Suomen puolustusta. Tai se oli sitä eilispäivään asti.

Yhdysvaltain puolustusministerin eron jälkeen Suomen mahdollisuudet saada konkreettista tukea on täydellisesti alistettu Yhdysvaltain presidentin ailahtelevalle törmäilylle. Koska Suomi ei uskalla vahvistaa puolustustaan Nato-jäsenyydellä, se on riippuvainen Yhdysvalloista.

Tässä tilanteessa Natoon liittyminen olisi edes teoriassa mahdollisesti toimiva tapa vaimentaa Yhdysvaltain presidentin arvaamattomuuden seurauksista. Tietysti Yhdysvallat on avainasemassa, jos tositilanteessa joudutaan testaamaan Naton turvatakuun toimivuus. Se ei kuitenkaan voisi hallita sitä kuviota yksin.

Jos Yhdysvaltain presidentti haluaa murtaa Naton turvatakuuartiklan, sillä olisi vastassaan todennäköisesti huomattava joukko Naton jäseniä. Suomen kannattaisi olla siinä rintamassa. Jos sotilaallisesti liittoutumaton Suomi joutuisi aseellisen kriisiin, Yhdysvaltain kolmikantainen aiesopimus Ruotsin ja Suomen kanssa olisi heikoissa kantimissa.

Tietysti Yhdysvallat pystyy koska tahansa romuttamaan Naton viidennen artiklan turvatakuut, mutta se ei olisi ihan helppoa. Irtautuminen SOI-aiesopimuksesta olisi twiitin mittainen ilmoitusasia.

Pikakommentti 20.12.2018: Joutsenlaulu?

Voisiko tässä käydä niin, että Venäjä saa Syyriasta niskaansa uuden Afganistanin. Siihen suuntaan se ainakin näyttää pyrkineen pitkään. Mielenkiintoista. Voisi ajatella, että Afganistan käynnisti Neuvostoliiton romahduksen. Olisiko Syyria presidentti Putinin joutsenlaulu.

Kolumni 14.12.2018: KYLLÄ KANSA HUOMAA

14.12.2018
Etelä-Suomen SanomatPuolueet varmistelevat vaaliasemiaan korostamalla ihmistä lähellä olevia jokapäiväisiä asioita. Terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja eläkejärjestelmässä on paljon kummallisuuksia, joita hehkuttamalla ihmiset saa helpoiten suuttumaan. Ei ole varmempaa vaalisaalista kuin kiukkuinen ihminen.

Myös näennäisdemokratian istuttaminen uusille aloille on tehokasta vaalitaktiikkaa. Uusia luottamustehtäviä avaavien paikallisten valtuustojen perustaminen parantaa uratietoisten mahdollisuuksia tulla tutuksi äänestäjille. Vireät puolueaktiivit kannattavat näiden väylien avaajia.

Työelämän rakenteelliset rypyt innostavat työtaistelu-uhkailuun, laittomaan lakkoiluun tai silkkaan rähinöintiin. Sellainen pörhistely piristää työväenpuolueiden kannatusta, vaikka tehostettu eduskuntatyöskentely on ainoa tapa oikaista lainsäädännön hölmöyksiä.  

Puolueiden vaalityön päätavoite tuntuu olevan mahdollisimman monen äänestäjän houkutteleminen tukemaan oman puolueen, ammattiliiton, harrastuspiirin tai muun kuppikunnan asettamaa ehdokasta. Tämä toteutuu parhaiten aktivoimalla ihmisiä sellaisilla asioilla, joista heillä on omaa kokemusta.

Kansanedustajilla pitäisi kuitenkin olla valmius päättää myös kansallisen tason asioissa, joista useimmilla äänestäjillä ei ole perustietoa. Siksi eduskuntavaalissa menestyvät parhaiten ne, jotka keskittyvät äänestäjien mielipiteisiin arkisista asioista. Ne ohjaavat poliittisten johtajien kaikkia päätöksiä, eikä kansan mielipiteen perusteiden perään kysellä. Poliitikko säästää itseään ajattelemisen vaivalta alistumalla mielipideliikahdusten myötäilyyn myös kansallisia perusrakenteita koskevissa päätöksissä, vaikka hänen vaalissa saamansa valtakirja perustuu arkipäivän asioista annettuihin lupauksiin.

Tämä vaara on suurimmillaan turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa yleensä, ja juuri nyt aivan erityisesti. Poliittiset johtajat keräävät helpoiten kansansuosiota väheksymällä turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Kun kovan turvallisuuden tutkija toteaa median uutisotsikoissa näkyvän todellisuuden, se on Nato-kiimaa. Kun perustuslakijuristeriaan erikoistunut professori esittää melkein mitä tahansa, sitä pidetään heti pyhänä totuutena.

Politiikan johtaminen pelkkien mielipiteiden perusteella on vaarallista kaikilla yhteiskunnan alueilla, ja erityisen tuhoisaa turvallisuuspolitiikassa. Useimmat nykyiset poliittiset johtajat eivät ole tyhmiä, he tietävä sentään turvallisuudestakin yhtä ja toista. Mukavuussyistä he tuntuvat kuitenkin johtavan joukkojaan yleisiä mielipidevirtauksia myötäillen, siis vastoin parempaa tietoaan. Se on moraalitonta ja voi koska tahansa johtaa kuilun partaalle.

Suomen turvallisuuspolitiikan on pystyttävä irtautumaan kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä, vaikka se aluksi voi johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa. Eduskunta ei saavuta turvallisuuspolitiikassa nyt välttämätöntä faktatiedon ja historiallisen näkemyksen tasoa, ellei puoluekenttään saada älyllisesti nälkäistä uutta polvea. Siis ihmisiä, joille ei riitä erilaisten poliittisten vaihtoehtojen todennäköisesti tuottamien ääniosuuksien pyörittäminen Excel-taulukoissa.

Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja mielipidemittauksissa. Yleisen mielipiteen myötäily ei ole poliittista johtajuutta. Siihen tarvitaan kykyä luoda realistinen tilannekuva ja uskallusta suositella siihen perustuvaa johdonmukaista politiikkaa. Jos tällaisia kykyjä alkaa vaalitilanteessa nousta näkyviin, kyllä kansa huomaa.  

Pikakommentti 11.12.2018: Brexit vai exitbrexit

On vaikea ymmärtää, miksi niin moni Britanniassa ja muuallakin vastustaa uutta kansanäänestystä. Sehän olisi viimeinen niitti sille, että jos kansa todella haluaa jotakin täysin järjetöntä, niin saakoon sen sitten, sillä kansa maksaa tämän ratkaisun kustannukset selkänahastaan.

Jos kansa taas älyää peräytyä hölmöydestään, se selviää siitä kärsimällä ne vahingot ja tappiot ja sen uskottavuuskatastrofin, jonka brexit-haikailu on tähän mennessä aiheuttanut. Siitä sitten vaan reippaasti eteenpäin vanhalla pohjalla. Olkoon opiksi.

Pikakommentti 9.12.2018: Brext ihan oikeasti

Kannatti lukea Economistin pääkirjoitus. Britannian parlamentille tarjolla oleva diili EU:n kanssa on jokaiselta kohdaltaan huonompi kuin nyt vallitseva tilanne. Sen lisäksi sopimusluonnos uhkaa romauttaa sen vähän, mitä imperiumista enää on jäljellä. Brexit voi katkaista Skotlannin ja Pohjois-Irlannin kytköksen Britanniaan. Se ei meitä paljon hetkauta, mutta briteille se on iso juttu.

Ainoa ulospääsy tästä hullutuksesta on pakottaa kansa äänestämään siitä massiivisesta mokauksesta, johon vastuuttomat kansankiihottajat yllyttivät sen 2016. Tästä toisesta kierroksesta tulisi myös kansanäänestys sitä, voiko kansanäänestyksessä olla yhtään mitään järkeä missään tilanteessa.

Economistin viimeinen naulaus: Nyt kun britit oikeasti joutuvat näkemään, mitä brexit todella merkitsee, heille kuuluu oikeus ilmoittaa haluavatko he sitä ihan oikeasti.

Pikakommentti 7.12.2018: Syy ja seuraus?

Puolueien kannatuslukemien siirtymät syyskauden mielipidemittauksissa tuntuvat vihjaavaan uudenlaiseen syyn ja seurauksen vuorovaikutukseen. Sosiaalidemokraattien kannatus kasvaa, kun työelämässä kiihkoillaan aktiivimallista, irtisanomissuojasta tai muista virkistäviä lakkoilumahdollisuuksia avaavista asioista. 

Demarien kannatus notkahtaa, kun työtaisteluja lupailevat uutiset väistyvät lehtien pääotsikoista. Jo parin viikon uutispimennys työelämän selkkuksista näyttää muuttavan tilannetta. Työmarkkinoiden väliaikainen ja näennäinen rauhoittumien näyttäisi olevan myrkkyä demarien kannatukselle.

Eihän se tietenkään näin voi olla, sillä virallisen tiedon mukaan työväenpuolueilla ei ole kytköksiä ammattiyhdistysliikkeeseen. Tämän opinkappaleen uskottavuus koeponnistetaan lähikuukausina. Testin tulos paljastuu sitten kun on nähty, millä tasolla työmarkkinoiden kriisiherkkyys ja taisteluhalu olivat vaalien edellä ja mikä vaaliyönä on äänestystulos.   

Pikakommentti 5.12.2018: Hätäkellojen aika

Tämä tuli mieleen itsenäisyyspäivän aattoiltana:

Kaksi entistä pääministeriä on ajautunut Venäjän rahaylimystön syleilyyn, ja silloin syleilijä on Venäjän presidentti. Lisäksi Venäjän oligarkkien peukaloruuviin juuttunut jääkiekkojoukkueen oletetulla imagolla suurbisnestä tekevä guru ajaa perustamaansa kansanliikettä eduskuntaan järjestömuodolla, jonka rahoitus ei ole julkinen.

Heidän hurskaat selityksensä kaiken erinomaisesta puhtaudesta voivat olla tottakin. Mutta he surffaavat niin heikolla jäällä, että sokea Reettakaan ei tiedä, missä he oikeastaan surfaavat, eivätkä ehkä he itsekään.

Entisten pääministerien solahtaminen Venäjän rahamaailmaan on heidän yksityisasiansa. He ovat hoksannet kivan tavan ansaita vähän lisää. Se kuuluu heidän oikeuksiinsa. Mutta tuntemattomasta lähteestä taloudellisen voimansa ammentava eduskuntataho olisi pelottava näkymä. Kansa tekisi viisaasti, jos se ensi kevään eduskuntavaaleissa torjuisi tällaisen hämärään taustaan perustuvan poliittisen yritteliäisyyden.

On hätäkellojen aika.

Pikakommentti 3.12.2018: Mysteeri Hietaniemessä

Kuljin alkuillasta Hietaniemen hautuumaalla ja kävin katsomassa Mauno Koiviston muistokiveä. Pimeydessä se ei aiheuttanut yhtä vahvaa tunnetilaa kuin ammattivalokuvaajien otokset. 

Mutta huomasin kummallisen ilmiön. Nollakelissä satanut kevyt pulverilumi peitti paaden tasopinnan valkoiseen harsoon. Kivijärkäleen etuseinämästä nousevat kaksi röpelöistä kultavanaa yhtyivät tasopinnalle taittuessaan vähän vahvemmaksi koristeelliseksi juovaksi. Sen ympäriltä parinkymmenen sentin matkalta lumi oli sulanut, vaikka se peitti muuten koko tasopinnan. 

Joku geologi antaa varmaan napakan selityksen sille, mikä sähköinen jännite syntyy, kun jalometalli kohtaa mustan diabaasiin. En halua kuulla sitä. Kohtasin mysteerin.

Pikakommentti 29.11.2018: Kaksoiskansalaisuus

Lakiesitys kaksoiskansalaisuuden vaikutuksesta viranhakijan kelpoisuuteen kansallisen turvallisuuden kannalta herkkiin tehtäviin näyttää saaneen kotoisan tuntuisen käänteen.

Muistelen aikaisemmin esittäneeni, että kaksoiskansalaisuus sinänsä ei voi olla minkään nimityksen este. Sen sijaan este voisi ja sen pitäisi olla se, mihin se toinen kansalaisuus velvoittaa.

Venäjä vaatii kansalaisiaan aina ja kaikissa tilanteissa edistämään Venäjän etua. Venäjän kansalainen saa olla lisäksi minkä tahansa muunkin maan kansalainen, mutta hänen velvollisuutensa on aina palvella Venäjän ja vain Venäjän etua.

Olisi silkkaa hulluutta hyväksyä tällaiseen sitoumukseen suostuneen ihmisen nimitys Suomen turvallisuuden kannalta tärkeään tehtävään. Hallitus näyttää hoksanneen asian ytimen.

Kolumni 29.11.2018: BREXIT OLKOON OPIKSI

29.11.2018 Etelä-Suomen Sanomat

Brexitiksi sanottu hölmöntölmäys on niin räikeä typeryys, että rääväsuisinkaan kyynikko ei olisi pystynyt samaan kuin Britannian populistieliitti. Sen keittivät kokoon suorasta demokratiasta hullaantuneet hälläväliä-kansanjohtajat ja ihmisten höynäyttämisestä nautiskelevat öykkärit.

Brexitiä vaativien todistelu loi sellaisen mielikuvan, että Euroopan unionista irtaudutaan lähettämällä kirje Brysselin, ja se on sillä selvä. Hei vaan. Näillä touhukkailla ei näytä olleen harmainta hajua siitä, mistä kaikesta silloin neuvotellaan, kun EU-jäsenyyttä puretaan. Eikä siitä, mitä vahinkoja alkaa tapahtua jo silloin kun tällaisesta hullutuksesta ruvetaan puhumaan. Saati sitten siitä, mitä brexitin toteutumisesta seuraa. Eikä varsinkaan siitä, että se vasta kalliiksi tulee, jos suurella vavalla neuvoteltu ero ei toteudukaan.

Tämä tyhmyyden epäpyhä yhteenliittymä sai äänestäneiden niukan enemmistön ilmeisesti kuvittelemaan, että EU:n taakasta vapautuminen palauttaisi sen neitseellisen tilan, jossa brittiläinen imperiumi yksin päättäisi kaikesta, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Tai että ero unionista palauttaisi Iso-Britannian tilanteeseen, jossa se eli 1973 liittyessään Euroopan yhteisöön. Brexit-johtajat saivat äänestäjät kuvittelemaan, että kansan tahto voisi kääntää historian virran peruuttamaan ylämäkeen.  

Britannia hallitus uskotteli itselleen, että olisi mahdollista luoda ratkaisu, joka yhdistäisi viktoriaanisen imperiumin paluun, populistisen reuhaamisen ja Euroopan arkipäiväisen elämänmenon. Se neuvotteli unionin kanssa sopimuksen, joka ei toteuta yhtäkään brexit-kansanliikkeen hallitukselle ja hallituksen itselleen asettamista tavoitteista. Ja tämä sitten julistettiin suureksi voitoksi.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa Britannian hallitus ilmoittaa neuvotelleensa eron. Lontoossa ja Brysselissä hyväksymisprosessiin pakotettu sopimus sitoo Britannian epämääräiseksi ajaksi moneen EU:n keskeiseen säädöskokonaisuuteen, joiden sisältöön Britannia ei voi vaikuttaa. Tällainen brexit erottaa Britannian unionin päätöksenteosta, mutta ei unionista.   

Pöydällä olevan sopimusluonnoksen hylkääminen johtaisi ainakin perinteisen koulukunnan mukaan kauheuksista kamalimpaan. Britannia ja Euroopan yhteiskunnallinen ja taloudellinen rinnakkainelo joutuisi sopimuksettomaan tilaan, jossa mikä tahansa voi johtaa mihin tahansa.

Haave kansanäänestyksessä tehdyn emämunauksen korjaamisesta uudella kansanäänestyksellä on tyhmyyden tuplausta. Brexitin aiheuttamat vauriot Britannian yhteiskunnalle ja taloudelle ovat jo tapahtuneet. Mikään ei voi muuttaa niitä tapahtumattomiksi. Yli puolet äänestäneistä ilmoitti uskovansa, että sattumanvarainen kansan mielipide johtaa parempaan lopputulokseen kuin poliitikkojen, virkamiesten ja tutkijoiden opiskelemastaan ja kokemastaan kehittämä tieto. Populismin riemuvoitto. Britannia on itse kaivamassaan kuopasta ja pysyy siellä. 

Entinen imperiumi käpertyy nyt itse aiheutetussa yksinäisyydessä omaan koloonsa. Luulisi, että brexitin jälkeisen tynkäunionin jäsenmaiden hölmöimmätkin populistit hiljentyvät hetkeksi miettimään ennen kuin alkavat pönkittää vaatimuksiaan uhkaamalla erota unionista. Tämän oppisisällön britit ovat tuottaneet ihan oma-aloitteisesti kartuttamaan EU:n kollektiivista viisautta. Ja he maksavat sen hinnan omasta selkänahastaan.

Tämä sokkirokotus populismia vastaan voisi parhaimmillaan vaikuttaa Suomenkin eduskuntavaaleihin ensi keväänä. Ehkä olisi hyvä, jos poliittiseen johtoon valittavat ihmiset tietäisivät sentään edes jotakin niistä asioista, joita ensi vaalikaudella lakia säätävä eduskunta joutuu päättämään.  

Pikakommentti 27.11.2018: Venäjän meritaisteluvoitto

On todella hämmentävää huomata olevansa samaa mieltä Jussi Halla-Ahon kanssa. Minskin sopimuksen perään kaahottaminen, johon Etyj-eliitti ja Euroopan unioni ovat keskittyneet, tarjoaa Venäjälle vapaat kädet Krimillä, kuten nyt nähdään. Minskin paperissa ei sanota Krimistä mitään. Siksi se on tämän perusongelman kannalta nollapaperi.

Mutta silti ei ole varmaa, selviääkö presidentti Putin tästä asiasta yhtä helposti kuin tähän asti kaikesta pullistelustaan. Nyt ei enää käydä kylmää sotaa. Venäjä on aloittanut kuuman sodan, jossa ruuti palaa ja ennemmin tai myöhemmin ihmiset kuolevat eivätkä vain haavoitu ja jää vangiksi.

Venäjä figureeraa haastamalla maailman laivaistoista kaikkein säälittävämmän ns. sotalaivaston.  Kalastusveneiden takakannelle häthätää pultatut konekiväärit eivät ole kovin pelottava uhkaaja Venäjän laivastolle. Kotirintamalla tällainen meritaisteluvoitto on kuitenkin kuumaa tavaraa.  

Kommentti 18.11.2018: ROHKAISU VAI ÄKSYILY

Rohkaisu johdonmukaisen päättelyn jatkamiseen ei ole äksyilyä
Arvioidessa uutta kirjaani Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön (Otava 2018) toimittaja Unto Hämäläinen kauhistelee huonoa harkintaani. ”Jukka Tarkasta kehkeytyy äksy sättijä, kun hän patistaa presidentti Niinistöä johtamaan Suomen Natoon […] Jos Tarkka olisi hieman malttanut asetella sanojaan, hän olisi voinut saada Niinistöstä kuuliaisen lukijan. Nyt käy niin, että Tarkka ahdistelee ja opastaa Niinistöä. Kirjantekijä tunkeutuu presidentin tontille, ja siitähän ei Niinistö tunnetusti pidä.” (Helsingin Sanomat 18.11.2018, s C5 / https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005902998.html)
Mielestäni kirjani osoittaa presidentin älyllistä kunnioitusta. Se ei sammu siitä, että haluaisin häneltä vielä lisää sitä todettuihin ilmiöihin perustuvaa johdonmukaista päättelyä, josta esitän arvostavia kommentteja. Se ei ole äksyilyä tai sättimistä vaan kannustus.
Tekijän on turha todistella, miltä kirjan pitäisi tuntua lukijan kädessä. Hämäläisen kirja-arviosta säpsähtäneiden kannattaisi lukea myös kirja. Sen tekstiä sopii sitten puntaroida Hämäläisen loistavan journalistisen taituruuden rinnalla.  

Kolumni 15.11.2018: TURVALLISUUDEN JATKUMO

Suomi on jo toiminnallisesti Nato-maa
15.11.2018 Etelä-Suomen Sanomat

Suomalaisen jääkärikomppanian koukkaus Trident Juncture-harjoituksessa Norjan tuntureilla yllätti sen vastustajaksi asetetun osaston panssarit. Samaan aikaan Suomi valmistautuu isännöimään Nato- ja sen kumppanimaiden johtoryhmien CMX-harjoitusta, jossa hiotaan puolustusliiton sisäistä kommunikaatiota ja päätöksentekoa kriisinhallinnassa.  

Osa suomalaisista nyökyttelee merkitsevästi; oikeassa porukassa ollaan. Osa on kauhuissaan; ollaanko siis jo Natossa. Molempien ryhmien tilannearvio on oikea. Suomi on täysin Nato-maan näköinen, vaikka se ei oikeasti ole sitä.

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi puolustusharjoituksia Maanpuolustuskurssin avauspuheessa: ”Toimimme ’kartalla’ aivan kuten toimisimme tositilanteissakin. Emme siis osallistu Naton artikla 5:n päätöksentekoon emmekä sen toimeenpanoon. […] pidämme huolen omasta alueestamme, emmekä anna muiden käyttää sitä vihamielisiin tarkoituksiin kolmansia osapuolia kohtaan. Tänne tullaan vain jos kutsu käy. […] varmistamme, ettei sen enempää Nato-mailla, Ruotsilla kuin meilläkään ole harhaluuloja siitä, miten kriisin sattuessa toimittaisiin. Tämä ennakoitavuuden kasvaminen lisää osaltaan vakautta alueellamme.”

Suomi oli siis Trident Juncture-harjoituksessa ilman viitosartiklaa, mutta samalla kartalla kuin Nato-maat, jotka harjoittelivat viitosartiklan mukaisesti. Manöövereihin osallistuneet kokeilivat ja opettelivat, miten sotilaallista apua annetaan ja otetaan vastaan. Se kuuluu nykyisin myös Suomen puolustusvoimain tehtäviin. Isäntämaasopimuksessa on määritelty, miten Suomi kohtelee avun antajaa, ”jos kutsu käy”.  

                                            x                    x                    x

Suomen turvallisuus perustuu siihen, että Itämeren ranta-alueet pysyvät sitä nyt reunustavien itsenäisten valtioiden poliittisessa, taloudellisessa ja sotilaallisesti hallinnassa ja Euroopan unionin piirissä. Se on meille melkein yhtä tärkeää kuin Suomen valtioalueen koskemattomuuden varmistaminen. Siksi on johdonmukaista, että Suomi harjoittelee Itämerellä läsnä olevien valtioiden kanssa alueen turvallisuusrakenteen varmistamista. 

Monikansalliset puolustusharjoitukset ovat herättäneet tänä syksynä poikkeuksellisen suurta huomiota. Niissä ei kuitenkaan ole mitään uutta tai erikoista.  Ne ovat Suomen viime vuosikymmenellä harjoittaman johdonmukaisen turvallisuuspolitiikan järkevää jatkumoa.

Suomessa on kuitenkin turvallisuuspoliittisia vastarintapesäkkeitä, jotka pitävät eduskunnan hyväksymiä puolustuslinjauksia uhkana, koska niihin sisältyy Natoon liittymisen mahdollisuus. Lähiaikoina nähdään todennäköisesti, käyttäväkö ne parlamentaarista voimaansa turvallisuuden rakentamiseen vai tavoittelevatko ne jotakin muuta.    

Natoon liittyminen on pieni askel siihen verrattuna, mitä kaikkea Suomen puolustuksen perusajattelussa, rakenteessa ja toiminnassa on viime vuosina muutettu. Suomi on jo nyt toiminnallisesti Nato-maa.

Suomen puolustusyhteistyö Naton kanssa on kaikille tavallista poliittista harkintaa ja perinteistä sotilaallista ajattelua käyttäville naapurivaltioille ymmärrettävä oleva suuntaus. Myös Venäjälle, sillä sen vuosisatainen historia perustuu kylmään politiikkaan ja klassisiin sotaoppeihin.

Venäjä on parin vuosikymmenen aikana joutunut sopeutumaan kahdeksan lähialueensa valtion Nato-jäsenyyteen. Se vastusti niitä kakkia, mutta kun tapahtui niin kuin tapahtui, se ei enää mainosta epäonnistumistaan. Niin tulee hyvin todennäköisesti tapahtumaan myös sitten kun Suomi ja Ruotsi ovat myös muodollis-hallinnollisesti Naton jäseniä.

Venäjä teki strategisen tason virheen, kun yritti arvovallallaan torjua sellaisia lähiympäristönsä muutoksia, joita se ei voi estää.  

Keskustelu 13.11.2018: Terveisiä radion Ykkösaamusta

Olin tänä aamuna Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa keskustelemassa Jari Mäkäräisen kanssa viime kuussa ilmestyneestä kirjastani Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön (Otava).

Keskustelun loppuosassa puhuin siitä, miten Suomen melko hyvä turvallisuusasema perustuu Itämeren alueen nykyisiin olosuhteisiin. Sen jatkuvuudesta ei ole takeita, jos olosuhteet muuttuvat, ja nehän muuttuvat historiassa aina. Suomen turvallisuuden toimivuus myös nykyisistä poikkeavissa olosuhteissa voidaan varmistaa vain betonoimalla se Nato-jäsenyydellä.

Natoon liittymistä on totuttu käsittelemään presidenttikeskeisesti. Ja onhan se niin, että käytännöllisesti katsoen olemattomiin uuvahtanut turvallisuuspoliittinen pohdinta ei viriä ennen kuin presidentti nostaa kissan pöydälle, ja katsotaan, mitä sitten alkaa tapahtua.  

Mutta Nato-asia ei sillä ratkea, se ratkeaa vasta eduskunnassa. Siihen tarvitaan niin iso enemmistö, että se ei synny ilman sosiaalidemokraatteja. Nato on yhtä lailla demariasia kuin presidenttiasia. Tämä voi kuulostaa synkeältä, mutta tilanne ei ole välttämättä toivoton. Demarit ottivat tiedustelulakien käsittelyssä hyvin selvästi turvallisuutta korostavan asennon ja jättivät aatteen leiskahdukset vähäksi aikaa syrjemmälle.  

Koko keskustelu on kuultavissa Yle Areenassa

Pikakommentti 10.11.2018: Eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa

Toivottavasti kuulin, ymmärsin tai muistan väärin Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon lausunnon tänään Yleisradion uutislähetyksissä toistetussa haastattelussa. Moittiessaan maan hallitusta vähäisestä työelämän tuntemuksesta hän vaati työelämää koskevan lainsäädännön palauttamista kolmikantaan, sillä niin tehtyjen päätösten ”yleinen hyväksyttävyys” olisi parempi kuin jos ne olisi tehty ”yksipuolisesti maan hallituksen toimesta”.

Tämä merkittävä työmarkkinajohtaja ei puolestaan osoita erityisen hyvää tietämystä Suomen valtiollisesta järjestelmästä. Suomen perustuslain toisen pykälän mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Sen jälkeen perustuslaissa on pitkälle toistasataa pykälää. Mikään niistä ei anna mahdollisuutta siirtää työelämää koskevaa lainsäädäntöä millekään eduskunnan ulkopuoliselle yhteenliittymälle.

Pikakommentti 9.11.2018: Häirintä on rutiinia kriisitilanteessa

Olisi melkoinen ihme, jos Trident Juncture-puolustusharjoituksen suunnittelijat eivät olisi ottaneet huomioon sitä, että ulkopuolinen taho voi häiritä lentämisen turvallisuusjärjestelmiä. Todellisen aseellisen kriisin päällä ollessa niin tapahtuu vuorenvarmasti.

Jos sitä ei ole huomioitu harjoituksen suunnittelussa, häirinnän järjestänyt taho teki palveluksen Natolle. Puolustajan pitää pystyä toimimaan myös kohdatessaan odottamattomia asioita.

On erittäin todennäköistä, että häirintään oli varauduttu. Kummallista on vain se, jos sen vaikutuksesta siviili-ilmailuun ei varoitettu etukäteen.

Pikakommentti 2.11.2018: Suomen linja

Tuvallisuus- ja puolustuspolitiikan johto on ympäristössä parin vuosikymmenen aikana havaittujen ilmiöinen perusteella päätellyt, että on aiheellista varautua Venäjän Suomen koskemattomuutta loukkaaviin toimiin. Yhteistyön kehittäminen Naton kanssa on siksi järkevää.

Tämä ilmeisesti hyväksytään poliittisessa eliitissä ja ehkä myös kansalaismielipiteessä, koska merkittäviä vastalauseita ei ole kuulunut. Tämän järkeväksi oivalletun linjauksen ainoa mahdollinen seuraus on Suomen liittyminen Natoon, mutta sitä vastustaa raivokas tunnepitoinen kiihko. Mikä on yleisesti ylistetyn reaalipolitiikan taso Suomessa?