tiistai 19. heinäkuuta 2022

Naton jäsenistä päättää Nato, ei Turkki

Turkin presidentti on ottanut asiakseen keskeyttää Naton kehittämistyön. Hän yrittää estää lännen puolustusliiton rakennetta vahvistavien ja puolustuskykyä lisäävien Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyden väitteillä, jotka eivät kuulu Naton perustamissopimuksessa liitolle määriteltyjen tehtävien piiriin.

On mielenkiintoista nähdä, miten Naton johto päivän päätteeksi suhtautuu jäseneensä, joka esittää liittokunnan keskeisimpiä tehtäviä haittaavia vaatimuksia liittokunnan perustehtävän ulkopuolisilla perusteilla.

Koska itsestäänselvyyksiä ei yleensä kannata kirjata sopimustekstiin, tätä umpisolmua ei voi avata muuten kuin tulkitsemalla Naton peruskirjaa yli sen, mitä sen artikloihin on kirjoitettu. Tällainen tulkinta voisi määrittää, että jos jäseneksi pyrkivän on todettu täyttävän Pohjois-Atlantin sopimuksessa todetut jäsenyysehdot, sen jäseneksi hyväkymistä ei voi torjua Naton toimivaltaan kuulumattomilla perusteilla.

Tällainen arkijärjen mukainen itsestäänselvyys sopimustulkinnassa kuulostaa oudolta, mutta ei ole sen oudompi kuin ne perusteet, joilla Turkki yrittää torjua Ruotsin ja Suomen liittymisen puolustusliittoon. Päätöksen uusien jäsenten hyväksymisestä tekee Nato, ei Turkki.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti