keskiviikko 25. toukokuuta 2022

OLUEN TURVALLISUUSPOLITIIKAA

Etelä-Suomen Sanomat 26.5.2022

Savonlinnalainen panimo Olaf Brewingin on huomaamattaan noussut kasainvälisen media valokeilaan. Sen pikavauhtia markkinoima Otan-olut osui julkisuuden valtasuoneen. Sen nimi on lainaus Naton (North Atlantic Treaty Organization) ranskankielisestä nimestä (Organisation du traitè de l'Atlantique nord), jonka lyhenne suomeksi sanottuna on pohjoiseen juomakulttuuriin kuuluva verbi. Otan Naton.

Hauska sattuma, että sellainen olut kypsyy Suomen turvallisuuspolitiikan murroksen hetkellä. Otan-oluen nousu median tähtitaivaalle lähti ilmeisesti yhdysvaltalaislehden ja ranskalainen uutiskanavan otsikoinnista: "Uusi turvallisuuden makuinen olut juhlistaa Suomen Nato-hakemusta".

Kansainvälisiä haastattelupyyntöjä alkoi tulvia panimon toimitusjohtajan puhelimeen. Oluen markkinointinäkymien rajana on vain panimoteollisuuden taivas.

Helsingin Sanomien kuvauksen mukaan panimon toimitusjohtaja Petteri Vänttinen piti päänsä kylmänä. Hän kertoo vastanneensa kansainvälisen median uteluihin: ”Olen vain itäsuomalainen toimitusjohtaja enkä presidentti, joten sanoin, että kannattaa tulla Suomeen. Täällä on kaunista ja turvallista". Alusta loppuun elegantti uutuustuotteen julkistus.

x x x

Varttuneen kansalaisen mieleen tunkee pakostakin toinen turvallisuuspoliittinen olutepisodi. Suomettumisen raskaimpina aikoina lämpöisen neuvostoystävyyden ylin vartija, Neuvostoliiton suurlähettiläs A. E. Kovalev saavutti keväällä 1968 kuuluisuutta Paasikivi-Seurassa pitämällään puheella.

Tilaisuudessa läsnä olleen kuvauksen mukaan ”arvossa pidettävä suomalaisseurakunta kuunteli korkeintaan toisella korvalla" suurlähettilästä. Puheensa lopussa hän onnistui kuitenkin herättämään nekin kuulijat, jotka lounas oli ehtinyt uuvuttaa. Kovalev kertoi, että Lappeenrannassa hänen lounaspöytäänsä oli katettu olutta, jonka etiketissä on Karjalan vaakuna, idän käyrä sapeli ja lännen suora lyömämiekka valmiina sotaisaan iskuun. Puhuja piti tätä peräti provosoivana, se todisti, että Suomessa oli yhä piirejä, jotka halusivat pitää yllä neuvostovastaista ilmapiiriä.

”Ystävyysliturgiaan nukahtamaisillaan ollut yleisö” virkistyi hetkessä. Oluttilauksia alkoi sinkoilla tarjoilijalle, ja sivupöydissä näkyi vaakunaa jäljitteleviä kädenasentoja. Osa lehdistöä paheksui puhetta, osa pilkkasi avoimesti suurlähettilästä. Karjala-olut loppui panimon varastosta hetkessä, ja sen hiipumassa ollut brändi sai uuden profiilin, joka kantoi tuotteen myyntiä vuosikymmeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti