keskiviikko 24. marraskuuta 2021

TASAPAINOTTELUN PERUSKURSSI

 Etelä-Suomen Sanomat 25.11.2021

Kuusikymmentä vuotta sitten kokoontui ensimmäinen maanpuolustuskurssi. Sen tarkoituksena oli perehdyttää virkakunnan, yritysjohdon ja politiikan avainhenkilöitä maanpuolustuskysymyksiin ja tehostaa sotilas- ja siviilisektorien yhteistyövalmiutta kriisitilanteissa.

Ensimmäisellä kurssilla törmättiin peruskysymykseen siitä, mikä valtio voisi antaa aiheen varautua sotilaalliseen puolustautumiseen. Kaikkihan sen tiesivät, mutta itsestäänselvyyden toteaminen julkisesti olisi ollut yya-Suomessa skandaali, ja kurssit olisivat lopahtaneet alkuunsa.

Silti kurssin perusrakenteeseen on alusta alkaen kuulunut tilanneharjoitus sotilaallista jännitettä lisäävän poliittisen kriisin hallinnasta. Siinä valtion ylimmän johdon rooleihin sijoitetut kurssilaiset saavat reagoida harjoituksen johdon kuvaamiin tilanteisiin. Presidentti Urho Kekkosen tiukassa ohjauksessa huolehdittiin siitä, että harjoitus ei suuntautuisi käsittelemään yya-sopimuksen mukaista sotilaallista apua .

Kurssien edetessä niiden opetusluonne korostui, ja kutsuja alettiin lähettää siviilihallinnon avainhenkilöille. Myös poliitikkoja kutsuttiin, mutta kolmen ensimmäisen toimintavuoden kursseilla ei nähty ensimmäistäkään äärivasemmiston edustajaa. Naiset valtasivat sillanpääaseman kurssilaisten keskuudessa ennen heitä.

Elokuussa 1964 puolustusministeriö esitti presidentille, että julkisen kritiikin hillitsemiseksi eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paavo Aitio kansandemokraateista kutsuttaisiin kurssille. Presidentti sivuutti vastaan haraavan puolustusvoimain johdon ja seuraavalle kurssille kutsuttiin ensimmäiset äärivasemmiston edustajat. Tulokkaat toimivat kurssiyhteisössä asiallisesti, ja jännittynyt tunnelma hälveni johtavien kansandemokraattien annettua tunnustusta henkiselle maanpuolustustyölle.

Maanpuolustuskurssit levittivät eleettömästi mutta tehokkaasti sitä sanomaa, että Suomen puolustuksesta huolehtiminen ei ollut ristiriidassa hyvien ulkosuhteiden kanssa. Kurssien lähtökohtana oli kaukonäköinen oivallus siitä, että ne eivät olleet samanmielisten hartaustilaisuuksia. Mukaan kutsuttiin yrityssektorin avainhenkilöiden ja puoluejohtajien lisäksi julkisuudessa profiloituneita mielipidejohtajia ja pasifisteja. Tällaista instituutiota ei tiettävästi ole missään muualla.

Jo alun perin järjestäjät ottivat huomioon, että kaikki kursseilla tapahtuva raportoitaisiin reaaliajassa Neuvostoliiton suurlähetystölle, ja se oli tarkoituskin. On edelleen tärkeää osoittaa ulkopuolisille tarkkailijoille, että Suomen puolustusasenteessa on dynamiikkaa ja vireyttä.

Kurssit ovat lisänneet puolustusvoimain yhteiskunnallista arvostusta, myös vasemmistossa. Tämä asennevaikutus on luultavasti yhtä tärkeä savutus kuin kurssien tiedollinen sisältö. Ne osoittavat, että sotilaallinen maanpuolustus kuuluu valtiollisiin perustoimintoihin, eikä sen enempää Neuvostoliitolla kuin Venäjällä ole ollut tarvetta kiistää sitä.

Valtakunnallisia maanpuolustuskursseja on kuudenkymmenen vuoden aikana järjestetty 238, olin kurssilla 87. Kuuden vuosikymmenen aikana kurssin on suorittanut 9 711 suomalaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti