NIINISTÖN LINJA

Kanava julkaisi 6.6.2025 ilmestyneessä numerossaan artikkelini Niinistön linja. Ohessa on sen tekstirunko. Toimitus on muokannut julkaistun tekstin väliotsikoita ja lisännyt sivujen ylänurkkiin nasevia tiivistymiä sen pääpointeista. Jukka Tarkka NIINISTÖN LINJA Presidentti Sauli Niinistön kaksitoistavuotinen presidenttikausi päättyi loppunousuun. Hän ohitti Venäjän röyhkeyden ja herätti kansalaismielipiteen näkemään turvallisuuden totuudet loukkaamatta demokraattisia oikeuksia. Alkoiko tästä syntyä Nato-henkinen Niinistön-Stubbin linja, joka syrjäyttää lopullisesti Kreml-keskeisen Paasikiven-Kekkosen linjan? Millaista tukea Niinistö sai edeltäjiltään tähän ponnistukseen? Koiviston eväät Presidentti Mauno Koivisto kruunasi kautensa Pax-tulkinnalla, joka vapautti Suomen sen suvereniteettia loukanneista Parisin rauhan ja yya-sopimuksen artikloista. Hänen hallintonsa ilmoitti Kremlille, että Suomi pitää yllä tarpeelliseksi harkitsemaansa puolustuskykyä. Näiden urotöiden jälkeen Koivisto palasi suomettuneelle linjalle. Hän korvasi yya-sopimuksen hätiköiden naapuruussopimuksella ja unohti, että Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla luokkaa Suomen suvereniteettia samoin kuin Pax-periaatteella mitätöidyt Pariin rauhan ja yya-sopimuksen artiklat. Koiviston turvallisuuslinjaus oli matalan profiilin suomettumista, joka viritys muistutti Tampereelle 1900-luvun alkupuolella kehittyneen teollisuus- ja työläisyhteisön toimintaperiaatetta, jonka Lauri Viita kiteytti: ”Pyöri, pysy kolossasi, älä kuumene.” Sitä täydensi paljon myöhemmin Koiviston lausahdus hänen Venäjän idea-kirjansa venäjänkielisen laitoksen julkistamistilaisuudessa. Kun häneltä kysyttiin, mikä sitten on Suomen idea, hän vastasi: ”Selviäminen”. Molemmat sisälsivät ajatuksen Suomen toimintavapautta rajoittavan tai uhkaavan elementin läsnäolosta, mutta sitä ei nimetty. Niinistö sai Pax-periaatteesta tukevan selkänojan toiminnalleen, mutta ei Koiviston muusta politiikasta. Ahtisaaren maine Presidentti Matti Ahtisaari kantaa suuren rauhantekijän mainetta, koska sai Nobelin rauhanpalkinnoin. Sitä ei osoitettu Suomen presidentille, eikä se sivunnut Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Se oli kansainvälisen yhteisön ansaittu kunnianosoitus. Kotimaassa Ahtisaari sai kritiikkiä sivuuttamalla pääministerin Eurooppa-neuvoston kokouksista, vaikka tehtävä kului hallitusmuodon lisäyksen mukaan pääministerille. Hän jatkoi lain vastaista menettelyä sulkemalla pääministerin EU-johtajien juhlapöydästä. Lautaskiista osoitti turhantärkeää omahyväisyyttä. Ahtisaaren aikana suhtautuminen Natoon kiristyi pääministeri Paavo Lipposen johdolla. Nato-jäsenyys pelattiin syrjään omaperäisellä logiikalla. Virallisten tiedotteiden valmistelu aloitettiin päättämällä, mikä tahtotila haluttiin ilmoittaa. Sitten sommiteltiin sitä tukevat väitteet ja mielipiteet. Kun työ aloitetiin toteamalla Suomen puolustuskyky riittäväksi, tekstinkirjoittajien ei tarvinnut vaivata itseään Natolla. Samaan aikaan kun Nato-projektille vedettiin paniikkijarrutus päälle, Suomeen läntinen puolustusyhteys lähti nousukiitoon, kun ensimmäinen Hornet laskeutui kotikentälleen. Puolustusvoimat ohitti presidentin politiikkajulistukset ja teki työtään todellisen turvallisuustilanteen perusteella. Ahtisaari ei jättänyt jälkeensä turvallisuuspoliittista perintöä. Halosen hakaus Tarja Halonen aloitti presidenttikautensa julistamalla, että "yhteisesti hyväksytty kanta ei pidä sisällään tarvetta valmistautua Nato-jäsenyyden hakemi¬seen". Hän halusi lopettaa puheet Suomen Nato-jäsenyydestä, ja piti sitä presidenttikautensa parhaana saavutuksena. Turvallisuuspolitiikkaa hallitsi 2000-luvun alussa natovastaisuudella terästetty suomettuminen. Tämä puheenparsi liukui myös turvallisuuspolitiikkaan, mutta sotilasjohto piti kiinni ammatillisesta vastuustaan. Se tukeutui Pax-periaatteen julistuksen yhteydessä Kremlille lähetetyn nootin ilmoitukseen: ”Suomi ylläpitää tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Tällä linjalla kenraalit etenivät vuosikymmeniä huolimatta presidenttien populistisesta vastahangasta. Tarja Halonen otti jo ulkoministerinä sydämenasiakseen Suomen liittymisen jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Hän sai ujutettua tavoitteensa vuoden 2004 selontekoon suostumalla pitkään aikatauluun. Jalkaväkimiinat hävitettiin vähitellen neljässä vuodessa sopimukseen liittymisen jälkeen. Velvoittamalla valtiot luopumaan halvoista puolustusaseista Ottawan sopimus pakotti ne kehittämään kalliita, jalkaväkimiinoja julmemmin ihmisiä silpovia aseita. Näin tehtiin Suomessakin, kun presidentin linjaus ei jättänyt muita mahdollisuuksia. Samaan aikaan kun Suomi liittyi lähipuolustusta haittaavaan Ottawan sopimukseen, Yhdysvalloilta saatiin varmistus Hornet-hävittäjien aseistamisesta JASSM-risteilyohjuksilla. Niillä Suomi pystyy iskemään tuhoisasti kaukana rintamalinjojen takana oleviin vihollisen tukikohtiin ja sotateollisuuslaitoksiin. Venäjän yllättävä Krimin kaappaus Ukrainalta osoitti viimeistään, että puolustuskyvyn heikentäminen oli leikkiä tulella, varsinkin EU:n itärajalla. Suomessa tämä oli oivallettu jo kahdeksan vuotta ennen Halosen kautta. Kun puolustusvoimien modernisointi lähti liikkeelle, presidentti ei pystynyt keskeyttämään sitä. Halosen presidenttikauden viimeinenkin saavutus lähti purkautumaan, kun Venäjän sodankäyntitapa Ukrainassa osoitti, että Suomi tarvitsee pitkän itärajansa suojaamiseen jalkaväkimiinoja. Se on vahva peruste Ottawan sopimuksesta irtautumiselle. Niinistön kuormaan kasautui taakkaa Halosen poliittisesta kulttuurista ja sitä myötäilevästä kansalaismielipiteestä. Tilanteen pelasti kenraalien ryhdikäs vastuullisuus, jota Halonen ei sentään kehdannut vastustaa. Halosen presidenttikaudesta jäi käteen asia, jota hän vastusti, mutta Niinistö kannatti, puolustusvoimat on Suomen turvallisuuden perusta. Jäsenet ja tietyt jäsenet Niinistö kuittasi Halosen presidenttikaudella syntyneen uhkaavan sanamuodon EU:n perustuslaissa, mutta vasta kymmenkunta vuotta tämän kuvion synnyttyä. Ongelma lähti kehittymään EU-maiden hallitusten välisissä kokouksissa niiden val¬mistellessa unionin perustuslakia. Sopimusluonnoksessa kaavailtiin solidaarisuuslausumaa ja monenkeskistä turvatakuuta. Presidentin puheenjohdossa toimiva TPUTVA antoi ulkoministeri Erkki Tuomiojan tehtäväksi taivutella puolueettomien maiden kollegoja loiventamaan kokouksel¬le esitettyjä automaattisia turvatakuita. Irlanti, Itävalta ja Ruotsi olivat tyytymättömiä luonnostekstin tähän kohtaan. Vesittääkseen turvatakuun automatiikan ne ehdottivat sanamuotoa, jossa olivat samat asiat kuin YK:n sopimuksissa oli ollut jo vuosikymmeniä. Puolueettomat maat elivät kuin Natoa ja sen viidettä artiklaa ei olisi olemassakaan, ja Suomi esiintyi ryhmän epävirallisena lipunkantajana. Ulkoministerikokous torjui puolueettomuutensa rip¬peisiin takertuneiden jäsenten ehdotuksen. Sen hyväksyminen olisi vienyt EU-maat liittoutumattomien kanssa idän ja lännen väliselle harmaalle vyöhykkeelle, jolle joutumisen välttääkseen ne olivat liittyneet Natoon. Neuvottelujen viime vaiheessa konferenssin sihteeristö liitti tekstiluonnokseen rajauksen liittoutumattomien velvollisuuteen auttaa hyökkäyksen uhreja. Lissabonin sopimuksen turvatakuulauseke 42/7 sai muodon: ”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen yökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on vel¬vollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51. artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolus¬tuspolitiikan erityisluonteeseen." Kummallinen loppulausahdus tietyistä jäsenmaista oli jo ennestään neljässä sopimusluonnoksen kohdassa. Sen toistaminen vielä viidennen kerran 42. artiklan 7. kohdassa ei sanot¬tavasti vahvistanut sopimuksen informaatiosisältöä. Suomen hallitus julisti kuitenkin merkittäväksi diplomaattiseksi voi¬tokseen sanamuodon toistamisen vielä viidennen kerran. Se esti sotilaallisen tuen Natoon kuulumattomalle EU:n jäsenmaalle. Pasifistinen poseerauksen hinta maksettaisiin verellä. Unionissa oli tämän jälkeen kahden kerroksen väkeä, jäseniä ja tiettyjä jäseniä. Ranskalainen ratkaisu, Pariisin juutalaisvastaisten joukkomurhien jälkeen Ranska pyysi liittolaistensa apua terrorismin vastaiseen taisteluun. Se esitti vetoomuksensa EU:lle, eikä Natolle, kuten Yhdysvallat New Yorkin kaksoistornin iskun jälkeen. Tämä loi Suomelle uuden tilanteen kymmenkunta vuotta 42/7-lausiman hyväksymisen jälkeen. Ranskan avunpyyntö viittasi Lissabonin sopimuksen 42. artiklan turvatakuuseen, mutta ei huomioinut sen lausumaa tietyistä jäsenisä. Ranskan vetoomuksen viritys ja Niinistön vastaus siihen olivat Suomelle huomattavasti tärkeämpi kuin ensi lukemalta tuntui. Niinistö avasi sen umpisolmun, joka viime hetkellä solmittiin Lissabonin sopimuksen kohtaan 42/7. Ilmoittaessaan Suomen antavan Ranskal¬le kaiken yhdessä sovittavan tuen Niinistö mainitsi myös, että Suomi ei pystyisi tukemaan hyökkäyksen uhriksi joutunutta EU-maata. Tämä ei perustunut Halosen ohjeistamien neuvottelijoiden toimiin Lissa¬bonin sopimuksen hiomisen viimeisillä hetkillä. Niinistö viittasi Suomen lainsäädäntöön, joka esti sotilaallisen tuen antamisen muille valtioille. Hän ilmoitti, että lakia muutetaan, ku¬ten pari vuotta myöhemmin tapahtuikin. Niinistö osoitti valmiutta siihen, minkä Halonen yritti väistää. Presidentin Ranskalle esittämän vastauksen jälkeen liittoutumaton Suomi voi auttaa Nato-maata aseellisestikin ja saada aseellista apua Nato-mailta. Tämä oli ristiriidassa Lissabonin sopimuksen tietyt jäsenet-lausuman kanssa, ja niin oli tarkoitettukin. Suomi kumosi omalta osaltaan EU:n perustuslain 42/7 artiklan. Niinistö osoitti tyytymättömyytensä Halosen hallinnon aikaansaannokseen. Halosen rauhanintoilun seuraukset eivät ehtineet vaarantaa Suomen turvallisuutta, mutta likeltä piti. Putinin hyökkäys Ukrainaan, olisi ollut totinen paikka EU:n tietylle jäsenmaalle. Jos Halosen Nato- Ottawa- ja 42/7-tavoitteet olisivat toteutuneet, Suomi olisi 2022 ollut Euroopan yksinäisin valtio supervallan kyljessä Niinistön linja Niinistön presidenttikautta edeltänyt pitkä jatkumo pakotti hänet lähtemään takamatkalta kilpajuoksuun historian kanssa. Hänen edeltäjiensä ulkopoliittinen asento ei luonut tukevaa pohjaa presidentin ponnistukselle kohti uutta. Niinistö joutui kehittämään siihen tarvittavan voiman itse. Niinistön turvallisuuspoliittista puhetapaa moitittiin epämääräiseksi. Sitä päivitelleet toistivat tiheään maan tavaksi tulleita suomettumisen tunnuslauseita arvioimatta maan asemaa Euroopan turvallisuuskentässä. Siinä tuoksinassa jäi huomaamatta, että Niinistö alkoi muuttaa linjaansa Venäjän kaapattua Krimin. Hän tosin eteni aluksi pienin askelin, mutta kuitenkin. Venäjän uusi sotilasdoktriini, Krimin miehitys ja Ukrainan so¬ta olivat mullistaneet tilanteen. Suomi joutui varautumaan siihen, että Itämerellä syntyy aseellinen konflikti. Nopeasti kehittynyt harjoitusyhteistyö Naton, Ruotsin ja Suomen kesken loi niille uutta turvallisuuspääomaa. Venäjän oli huomioitava sen toimintavapautta Itämerellä rajoittava uusi voima. Niinistö reagoi tähän. Hän oli pitkästä aikaa presidentti, joka osoitti julkisesti, millaisia polkuja hänen ajatuksensa kulkee. Kun Niinistön puheessa ei ollut yksioikoisia tokaisuja Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan, turvallisuuskeskustelun lipunkantajat eivät halunneet ymmärtää kuulemaansa. He päättelivät Niinistön vastustavan Nato-jäsenyyttä. Tästä vaivasta kärsineet eivät oivaltaneet, mitä tilanteita seuraava presidentti sanoi arvioidessaan uusia tapahtumia. Pari esimerkkiä arvoituksellisina pidetyistä Niinistö-aforis¬meista, joiden logiikka on niin ilmeinen, että kärryiltä putoajien pi¬täisi hävetä. Kultaranta-keskustelujen avajaispuheessa hän sanoi: "Ajattelemme, että vahvat puolustusvoimat ennal¬taehkäisevät konflikteja nostamalla hyökkääjän kynnystä. Ehkä harvemmin ajatellaan, että ne luovat myös kiinnostusta kump¬panuuteen. Näin vahva puolustuskyky luo mahdollisuuksia sitä¬kin epätodennäköistä tilannetta silmällä pitäen, ettei ennaltaeh¬käisy riittäisi.” Ja myöhemmin Lahdessa: "Vahvat puolustusvoimamme tarkoittavat, että kynnys tänne väkisin tulemiseen on korkea. Toisaalta olem¬me samalla myös houkutteleva kumppani yhteistyölle.” Evan järjestämässä presidenttiehdokkaiden paneelissa Niinistö paljasti Nato-kantansa suorasanaisesti. Kriisitilanteessa liittoutuminen voisi alkaa houkutella liittoutumattomia. Ja MTV:n ehdokastentissä: "... maailma muuttuu, ja tarve mahdollisesti jättää jäsenhakemus voi ilmetä". Hän yksilöi pariin kertaan, millaisissa tilanteissa pitäisi harkita Nato-jäsenyyttä: Jos Ruotsi liittyy Na¬toon, "asetelman muuttumista pitää vakavasti miettiä". Tai jos venäläiset alkavat nähdä Suomen "samanlaisina vihollisina kuin Naton, olemme menettäneet mahdollisuuden pysyä kriisien ul¬kopuolella, ja silloin ei ole mitään hävittävää. Silloin sitä on va¬kavasti harkittava". Ruotsi ja Suomi olivat samassa veneessä Nato-vetoisen Bal¬tian puolustuksen selustassa ja sivustassa. Niillä on hallussaan Itämeren puolustuksen kaksoislukitus, Ahvenanmaa ja Gotlan¬ti. Natossa tämä nähtiin kirkkaasti, mutta Ruotsissa ja Suomessa ei ymmärretty, mitä se merkitsee. Niinistön marraskuussa 2014 Washington Postille antama haastattelu osoitti, että hänen Nato-ajattelunsa oli ottanut uuden suunnan. Nato-jäsenyys oli Suomelle tärkeä, koska ”se on tasapainoamme yllä¬pitävä osa […] Kysymys on siitä, milloin. [...] Nyt ei ole oikea aika." Lausuma oli aivan muuta kuin Suomes¬sa pitkään vallalla ollut Naton vähättelevä torjunta. Hallitus toiseensa jälkeen selitti pitävänsä auki mahdollisuutta hakea Nato-jäse¬nyyttä ja sitten kieltäytyi sitä hakemasta. Mahdolliseksi sanottu Nato-jäsenyys oli tämän logiikan mukaan mahdoton aina kuusi tai neljä vuotta kerrallaan, siis aina. Niinistön edeltäjät ja vanhoihin asenteisiin jämähtäneet puoluejohtajat eivät osanneet lukea Washington Post -haastattelun merkitystä. He eivät antaneet kansalaisille ajantasaista kuvaa muutostilaan menneestä ympä¬ristöstä. Viivyttelystä syntyi vakava vaara, että Nato voisi kääntää Suomelle selkänsä, kuten Georgialle 2008 ja Ukrainalle 2014. Niinistö joutui navigoimaan ahtaal¬la väylällä, koska hänen edeltäjänsä eivät olleet tehtävänsä tasalla. Washington Post-haastattelun taustalla kuului ehkä myös vaimea kaiku runsas kuukausi sitä ennen kauhua herättäneestä lauseesta ulkoministeriön tulevaisuusarviossa: "Nato-jäsenyys selkiyttäisi monin tavoin Suomen asemaa." Eduskunnan ulkoasi¬ainvaliokunta närkästyi, kun ei saanut etukäteen varoitusta sen valvonnassa toimivan ministeriön nostattamasta myrskystä vesilasissa. Presidentti tuntui lähinnä ihmetelleen pikkuasiasta syntynyttä mekastusta, ja lehdistö ilkkui, kun tilannetta kommentoimaan joutu¬neet poliitikot kiemurtelivat julkisuuden mankelissa. Niinistön tasapainotti huolellisesti puheensa toisessa presidentinvaalin kampanjassaan. Ennen presidentinvaalia Niinistön oli järkevää jättää julkisesti kehittelemänsä ajatusketju varttia vaille vajaksi. Hän olisi yhdessä yössä menettänyt varmaan puoli miljoonaa ääntä, jos olisi sanonut kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Oli järkevää luottaa siihen, että ihmiset osaisivat päätellä varttia vaille valmiiksi jätetyn ajatusketjun puuttuvan osan. Se kesti tuskaisen pitkään ja tarvitsi toteutuakseen jättiläisen ärjäisyn, joka osoitti hitaimmillekin, mitä Venäjän rajanaapurien rauhaan kuuluu. Vaikka Niinistö asettui luontevasti presidentin rooliin, hänessä asui myös pieni poliitikko. Tätä sielun rakennetta hallitsee se poliittisen historian luonnon¬laki, ettei riitä tietää, mikä olisi järkevää. Pitäisi keksiä myös, miten järkevän asian ääneen sanonut ehdokas pääsisi asemaan, jossa voisi toteuttaa ajatuksensa. Niinistö vie, mutta kansa vikisee Syksyn 2022 puolustusselonteossa toistettiin vuotta aikaisemman selonteon osoittama tie Natoon. Sen mukaan Suomella on liikkumatilaa ja päätösvaltaa, jotka luovat mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisu perustuisi aina reaaliaikaisiin turvallisuusympäristön tilanteisiin. Nato-jäsenyyden hakeminen mahtui luontevasti selontekojen rajaamaan kehikkoon. Mitä rajummin Venäjä vastusti Pohjolan liittoutumattomien maiden Nato-jäsenyyttä, sitä selvemmin se osoitti, että Ruotsilla ja Suomella oli vahva tarve hakeutua Natoon. Suomi osoitti tätä suuntaa jo 2021 päätöksellään korvata vanhat Hornetit Yhdysvaltain ilmavoimien uudella huippuhävittäjä F35:lla. Se osoitti Kremlille, että melkein kolmekymmentä vuotta aikaisemmin Suomen aloittama puolustusyhteistyö Yhdysvaltain kanssa jatkui ja vahvistui. Putin yritti vuodenvaihteessa toteuttaa kertarysäyksellä ikimuistoisen haaveensa Ruotsin ja Suomen kaappaamisesta Kremlin etupiiriin. Niinistö tyrmäsi Putinin röyhkeän vaatimuksen Naton laajenemisen pysäyttämisestä. Siihen riitti kahden uusimman selonteon ydinsisällön rauhallinen kertaus uudenvuodenpuheessa. Niinistö tyrmäsi jämäkästi Putinin röyhkeän vaatimuksen Naton laajenemisen pysäyttämisestä. Asenteet alkoivat kehittyä vyörymällä siihen suuntaan, jonka Putin yritti estää. Hänen uhonsa raivostutti ja ryhdisti Suomen poliittisen kentän äärestä laitaan. Liika oli sentään liikaa. Suomalaisilla alkoi olla valmiutta ajatella turvallisuutta ympäristössä tapahtuvien muutosten perusteella. He hyväksyivät turvallisuuspolitiikan logiikan, joka yrittää tilanteen seurannalla ja arvioinnilla ymmärtää turvallisuusympäristön liikkuvien osien vaikutusta toisiinsa ja Suomeen. Oikeaoppisen hartaudenharjoituksen sijaan tuli tutkimusasenne. Puolueet olivat ison asian edessä, kun kansalaismielipide suorastaan pakotti poliitikot, eduskunnan ja presidentin toimimaan nopeasti. Syntyi uusi tahtotila, johon sopeutuminen oli yllättävän helppo ja nopea. Nato-vastaisuudella aikaisemmin profiloituneet yrittivät häpeissään selitellä täyskäännöstään, johon ylivoimainen kansalaismielipide heidät pakotti. Loppukeväällä eduskuntapuolue toisensa jälkeen asettui tukemaan Nato-jäsenyyttä, ja TPUTVA ilmoitti olevansa sama mieltä. Toukokuussa Suomi lähetti Brysseliin ehdotuksen jäsenyysneuvottelun aloittamista. Mielipidemittauksissa Naton kannatus oli 79 prosenttia, edellisenä syksynä se oli noin puolet tästä. Näin mutkikas polku piti kulkea, kunnes toteutui J. K. Paasikiven presidenttikautensa ensi töiksi määrittelemä Suomen tavoite. Hän sanoi Yhdysvaltain lähettiläälle, että Suomi on kulttuuriltaan ja yhteiskuntarakenteeltaan länsimaa, ja pyysi apua lännestä, sillä ” emme halua kääntyä itään”. Suomen presidentti-instituutio sai Nato-projektissa lisää kansainvälistä painoarvoa. Aikaisemmin muutamia Suomen presidenttejä arvostettiin siksi, että parhaat heistä väistelivät taitavasti Kremlin vaarallisimpia lähentymisyrityksiä. Tai siksi, että heillä oli lännen johtajille mielenkiintoista kerrottavaa Kremlin johdon ajatuksista ja oletetuista aikomuksista. Niinistö kuului tähän ryhmään, mutta hän nousi viimeisenä presidenttivuoteenaan vielä suurempaan rooliin. Hän sai maineen rohkeana ja taitavana valtiomiehenä, jonka kanssa jokaisen Suomelle merkittävän valtion ylin johto mielellään keskusteli. Niinistön arvostus nousi euroatlanttisessa yhteisössä ja muuallakin maailmassa korkeammalle kuin kenenkään hänen edeltäjällään.

I'S THE ECONOMY, STUPID

Kuulin jo kauan sitten sen viisauden, että on tyhmää kysyä, mikä ratkaisee Yhdysvaltain presidentinvaalin tuloksen, sillä sehän on selvää, että talous tietenkin: It’s the economy, stupid. Trump luuli noudattavansa tätä viisautta ja päätti pelastaa Yhdysvaltain talouden summittaisilla Trumpin tulleilla sinne tänne ja joka paikkaan. Nyt presidenttiä tukeneet talouden mogulit tuntuvat viestivän, että sepä olikin vasta oikein typerää. Tullien kohteeksi joutuneet Kiina, EU ja monet muutkin valmistautuvat vastatulleihin, jotka sotkevat Yhdysvaltain taloutta vielä sen lisäksi, mitä Turmp on jo sotkenut. Tästä seuraa varmaan se, että Trump ilmoittaa olevansa maailman ainoa fiksu, ja Yhdysvaltain typerät kauppakumppanit saavat kärsiä hänen valtakuntansa tavoin. Vaimea toivon kipinä syttyy siitä, että Yhdysvaloissa näkyneet vaimeat Trumpin vastaiset mielenosoitukset saisivat poliittisesti vaikuttavaa voimaa. Kova kovaa vastaan on ainoa Trumpin ymmärtämä kieli, hän on samaa sukua kuin kaverinsa Kremlissä.

NIINISTÖ TORJUI HALOSEN UNELMAN

 

Suomi on irtautumassa jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Sen jälkeen Tarja Halosen presidenttikaudesta ei jää jälkeäkään Suomen historiaan.

Presidentti Sauli Niinistö loi pohjan tälle lopputulokselle jo 2015 alkaneissa neuvotteluissa Ranskan presidentin kanssa. Ne vapauttivat Suomen kymmenkunta vuotta aikaisemmin tehdyn Lissabonin sopimuksen kohdasta 42.7, joka oli presidentti Halosen idea. Se torjui Naton peruskirjan 5. artiklan mukaisen turvatakuun tietyiltä jäseniltä. Erikoisella nimikkeellä tarkoitettiin sotilaallisesti liittoutumattomia EU-maita. Tämä olisi merkinnyt Suomelle vakavia ongelmia 2022, sillä Naton jäsenyyttä valmisteleva Suomi olisi vielä silloin ollut EU:n tietty jäsen. Siitä olisi tullut Suomelle iso ongelma Turkin presidentin aiheuttaman kiusan lisäksi.      

Niinistön väliintulo ensimmäisen presidenttikautensa alkuvuosina torjui Halosen suuren toiveen toteutumisen.  

UKRAINAN KOHTALONHETKET - JA VENÄJÄN

 

 

Venäjän sota Ukrainassa ei ole kriisi vain sodan uhrille ja hyökkääjälle, vaan myös Yhdysvalloille ja Euroopalle.  

Presidentti Putinin tarkoitus oli vallata Kiova ja korvata Ukrainan johtajat Kremlin käskyläisillä, mutta hän juuttuikin uuvutussotaan. Presidentti Trump ilmoittautui rauhan tekijäksi niin mahtipontisesti että menetti uskottavuutensa. Eurooppa heräsi ruususen unesta pahaan maailmaan, ja yrittää luoda turvallisuutta hyvillä aikeilla

Ukrainan älykäs puolustus näytti pitkään luovan edellytykset kestävälle rauhansopimukselle. Se pystyi ottamaan lännestä saamaansa asejärjestelmät käyttöön ja lamautti Venäjän laivaston Mustalla merellä. Drone-iskut yllättivät Moskovassa, sekä Venäjällä että Krimillä asejärjestelmien ja polttoaineiden varastoalueilla. Epävarmuuden aiheuttaminen hyökkääjälle on hyvää sotataitoa, mutta silti presidentti Zelenskyin eväät eivät riitä kestävään rauhansopimukseen.

On luonnollista, että Ukraina ei tyydy vähempään kuin kaikkien Venäjän valtaaminen alueiden palauttaminen, mutta todennäköisesti Venäjä ei suostu siihen. Kriisi on vaarassa jäätyä Siperian ikiroutaan, mutta koko ryöstösaalista ei välttämättä tarvitse luvsts hyökkääjälle.

ULOS  UMPIKUJASTA

Ukrainan paha tilanne ei ole umpikuja. Siitä ulospääsy on julma mutta välttämätön harjoitus. Aito rauhaneuvottelu voisi ehkä alkaa, jos Venäjän annettaisiin pitää Krim, mutta se joutuisi palauttamaan kaappaamansa Ukrainan itäiset maakunnat. 

Krimin menetys olisi Ukrainalle yhtä katkera kuin Karjalan menestys Suomelle aikanan. Venäjän valtaamien maakuntien palautus Ukrainalle olisi Putinille vielä pahempi paikka kuin Krimin menetys presidentti Zelenskyille.

Jos Venäjä torjuu jo väliaikaisen aselevon ehdot, Putin voi joutua kokemaan saman kuin Venäjän viimeinen keisari Nikolai II. Hänen huono johtajuutensa aiheutti kapinan rintamilla, vallankumouksen Moskovassa ja keisariperheen murhaan Jekaterinburgissa.

SIVUSTAKATSOJAT
Kaikki tiesivät mahdottomaksi Trumpin lupuksen sodan lopettamisesta vuorokaudessa, mutta hän ainakin näytteli uskovansa omaan uhoonsa. Sellaiselta presidentiltä voi odottaa mitä tahansa. Trump voisi ryhtyä Putinin kaveriksi kurittamaan Ukrainaa. Sitäkin suurempi riski on, että Putinin ja Zelenskyin diili osittaisesta tulitauosta tuhoaa Trumpin unelman Nobelin rauhanpalkinosta. Silloin hänen raivollaan ei olisi rajoja, ja Putinin saisi tuntea sen. Ukraina joutuisi kärsimään aina vaan lisää.  

Euroopassa syntynyt ryhtiliike osoittaa hyvää tilannetajua, mutta sen muokkaaminen koviksi päätöksiksi ei onnistu. Hyviä aikeita on, mutta yhteisen edun tajua puuttuu varsinkin Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa.

Tällainen eri suuntiin liikkuvien muuttujien yhtälö ei toimi. Todennäköisesti kaikki osapuolet kärsivät, Venäjä varsinkin. Sodassa kuolleiden perheiden epätoivo, sotatalous, eliitin muutto länteen, suurkaupunkien vauraus ja muun maan köyhyys uhkaavat murtaa yhteiskuntarauhan. Venäläiset ovat tottuneet sietämään kurjuutta, muta ei mitä tahansa. Supervalan romahdus sisäänpäin olisi iso uhka koko Euroopalle.      

 ELÄMÄN TAITO
Suomi selvisi Karjalan menetyksestä ja sodan tuhoista, mutta Neuvostoliiton kanssa jouduttiin tekemään sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta. Se johti pakkoystävyyteen ja suomettumiseen.

Suomi kehittyi hyvinvointivaltioksi, hankkiutui Euroopan ytimeen ja Naton kumppanuuteen. Sen länsieurooppalainen identiteetti ja vahva puolustus olivat tosiasioita, joille Venäjä ei voinut mitään. Suomi eteni lännen tiellä Kremlin ulottumattomiin. 

Venäjä on edelleen vaarallinen naapuri. Siksi Suomella on tehokas puolustus ja Naton tuki. Ukraina voisi päästä samaan asemaa, aluksi ehkä Naton ulkopuolella esimerkiksi laajennettujen mahdollisuuksien EOP-kumppanina.

Ukrainalaiset ovat osoittaneet ihailtavaa tahdonlujuutta sekä puolustus- että siviilitoimissa. Heillä on voimaa selvitä valtavista ihmishenkien menetyksestä ja yhteiskunnan perusrakenteiden tuhosta joutumatta suomettumisen kaltaiseen nöyristelyyn.

Ukraina on saanut merkittävää taloudellista ja sotilaallista tukea länsimailta, jotka suunnittelevat sen siirtämistä sodan jälkeen Ukrainan jälleenrakennukseen. Ukraina osaa elää Venäjän veressä ja pystyy jatkamaan uljasta historiaansa.

 

 

UKRAINAN PRESIDENTTIPARI, KIITOS KÄYNNISTÄ

 

Presidentti Zelenskyin ja rouva Zalenskan vierailu Helsingissä oli hieno, varsinkin kun hän ystävyyden hehkutuksen ohessa teki kaikesta päätellen aika taitavasti kovaa diplomatiaa presidentti Trumpin suuntaan. Presidentti Stubb osoitti tyylikkäästi Suomen aseman tässä henkien taistelussa.

Kaiken huippu oli ukrainalaisen presidenttiparin pikavisiitti Ahvenanmaalle. En huomannut viime vuonna ahvenanmaalaisen kulttuurisäätiön lahjoitusta ukrainalaiselle säätiölle, josta presidenttipari tuli nyt kiittämään.  Ahvenanmaalaiset ansaitsevat sen kiitoksen ja saavat minulta ylimääräisen kättentaputuksen, sellaista ei viime aikoina ole tapahtunut.

Jos Venäjän konsulaatissa Maarianhaminassa on enää ketään paikalla, heidän kelpasi kurkia konsulaatin aidanraoista, miten ahvenanmaalaiset juhlivat Ukrainan presidenttiparia. Toivottavasti konsulaatti raportoi selkein sanoin isännilleen Kremliin, missä nyt mennään.

VENÄJÄ POIS AHVENANMAALTA

 

Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekirjoitukseni 18.1.2025, s. B 34

VENÄJÄN KONSULAATTI AHVENAMAALLA PITÄÄ SULKEA      
Venäjällä on edelleen Maarianhaminassa toimiva konsulaatti, jolla on sopimukseen perustuva oikeus sotilastiedusteluun. Ankkureitaan laahaavat Venäjän haamulaivat ovat Itämeren uusin turvallisuusuhka. Näiden kahden asian yhteisvaikutus voi olla vaarallinen.

Nykyisin Venäjä ymmärtää, että Suomen puolustusvoimien nopea valmius toimintaan Ahvenanmaalla estää sen haaveet äkillisestä maihinnoususta. Silti Venäjän lippu liehuu yhä Suomen ja Naton puolustuksen kannalta Itämeren arimmalla alueella.

Suomen turvallisuusjohdon pitäisi nopeasti varautua siihen, että konsulaatti alkaa tukea haamulaivaston merisabotaasia. Venäjän tuhotyö Itämerellä on Suomelle eksistentiaalinen uhka. Varovaiset väistöaskeleet tässä tilanteessa vahingoittaisivat Suomen turvallisuuden ydintä.

Presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinnalla Suomelle hankkima turvallisuuden pääoma perustui siihen, että Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat olivat menettänet merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Sanamuoto perustui sopimusoikeudesta Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artiklaan. Sen mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa sen artiklat menettämään merkityksensä. Neuvostoliitto ja sen jälkeen Venäjä ovat ratifioineet Wienin yleissopimuksen.

Kreml ei voi estää Maarianhaminan konsulaatin lopettamista. Se olisi tehtävissä samoin kuin presidentti Mauno Koivisto toteutti Pax-tulkintansa 1990. Ulko- ja puolustusministeriöillä sekä presidentin kanslialla on hallussaan täydelliset dokumenttisarjat sitä, miten Suomi edellisen kerran vapautui suvereniteettia loukkaavista ja puolustusta haittaavista sopimusvelvoitteista.

Asia on jo kertaalleen mietitty ja tutkittu niin, että huolella valmisteltu menettely onnistui, ja silloinen Neuvostoliitto hyväksyi sen. Näin Suomi vapautui Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukanneista artikloista. Nyt tarvitaan sama uudestaan hankalan konsulaatin poistamiseksi Maarianhaminasta.

kannattaisi kysyä

 

Hienoa, että Naton korkein päätöstaso on Suomessa pohtimassa Itämeren turvallisuutta. Toivottavasti joku kysäisee heiltä, mitä Nato-kumppanit ajattelevat Ahvenanmaalla toimivasta Venäjän  konsulaatista, jolla on sopimukseen perustuva oikeus sotilastiedusteluun.

ITÄMERI ON ISO ONGELMA

 

Suomen puolustuksen kaikkien aselajien ja hallintoelinten reaktio tapaukseen Eagle S on ollut tiukan asiallinen ja upea. Se osoittaa huippuluokan puolustusvalmiutta ja uskallusta poikkeaviin otteisiin poikkeuksellisen röyhkeyden hallinnassa. Tämä muistetaan varmasti pitkään Naton ja Kremlin johtoelimissä, juuri niissä paikoisa, joissa tämän tieto tukee Suomen turvallisuutta. Se pakottaa Venäjän varovaisuuteen ja Naton puolustuksen tehostamiseen Itämerellä.

Jo tässä vaiheessa on perusteita onnitella turvallisuuspolitiikan ylintä johtoa ja huippuosaamista osoittaneita puolustusvoimien, poliisin, rajavalvonnan ja merivartioinnin yksiköille.

Jatkossa joudutaan varautumaan siihen, että Venäjä organisoi haamulaivastostaan verkoston, jonka yksikköjä se voi komentaa kyntämään Itämeren pohjan kiinnostavimmat alueet. Itämeren rantavaltiot, Nato ja EU haluaisivat pitää juuri ne seudut koskemattomina.

Toivon, että puolustuksen ja ulkopolitiikan korkein johto kiinnittäisivät huomiota siihen, miten hyvin Venäjän Ahvenanmaalla toimiva konsulaatti palvelisi tätä projektia. Venäjällä ei ole Itämeren rannikoilla muita maatukikohtia kuin Kaliningrad ja Ahvenanmaa. Suomella ei ole aihetta palvella Venäjää sietämällä tämän kummallisen konsulaatin olemassaoloa Itämeren puolustuksen solmukohdassa.

Olen kohta viisi vuotta jankuttanut julkisuudessa konsulaatin lakkauttamisen poliittisia ja oikeudellisia perusteita. Tätä opastusta ei varmaan enää tarvita. Valtionhallinnolla on hallussaan täydellinen dokumenttisarja sitä, miten 1990 Suomi edellisen kerran vapautui sen suvereniteettia loukkaavista ja puolustusta haittaavista sopimusvelvoitteista.

Venäjän uhka Suomen ja Länsi-Euroopan väliselle viestinnälle on yhteiskunnan eksistentiaalinen uhka. Varovaiset väistöaskeleet tässä tilanteessa vahingoittaisivat Suomen turvallisuuden ydintä.     

HISTORIA VAIKUTTAA SOPIMUKSIIN

 

Tänään lähetetty Radio 1:n Maailmanpolitiikan arkipäivää oli järkyttävä (30.11.2024 Radio 1 klo 12.05 – 12.30). Akateemikko Martti Koskenniemi ryöpytti siinä koko osaamiaan kuin se leijuisi juridisella taivaanrannalla täysin erillään siitä, mitä täällä maan päällä tapahtuu.

Hän jutteli leppoisasti, kuinka hän 34 vuotta sitten käsitteli ulkoministeriön virkamiehenä presidentti Koiviston Pax-periaatetta, ja antoi armon käydä oikeudesta. Matoivatko kaikki ulkoministeriön asiat kulkea silloin hänen pöytänsä kautta.

Hän ei näytä tietävän tai muistavan, että Pax-tulkinta pohjustettiin ulko- ja puolustusministeriöiden muistioilla. Ne totesivat, että olosuhteiden muutos oli saanut Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat menettämään merkityksensä. Tämä on selostettu ja nootitettu huolella Heikki Talvitien ja Pekka Visurin kirjassa Kylmän sodan loppu.

Koivisto esitteli Pax-tulkintansa täsmälleen ministeriöiden muistioiden mukaisesti. Hän totesi valtioneuvoston pöytäkirjaan sanelemassaan lausunnossa, että nämä artiklat olivat menettäneet merkityksenä, koska ne perustuivat olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse. Se oli suora lainaus Wienissä 1969 hyväksytyn yleissopimuksen 62. artiklasta.  

Lausuma lähetettiin tiedoksi Neuvostoliiton ja Britannian ulkoministeriöille, siis vain tiedoksi. Niistä ei neuvoteltu, vaikka Neuvostoliitto yritti, mutta Suomi torjui sen. Suomen ja Neuvostoliiton ulkoministerit totesivat, että asia oli loppuun käsitelty. Kreml hyväksy Pax-tulkinnan

Kun Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomea loukkaavat artiklat menettivät näin voimansa, miksi samoin ei voisi käydä myös Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattia koskevalle artiklalle.

Koskenniemi ei myöskään näytä tietävän tai muistavan, että Neuvostoliitto ja Venäjä ovat ratifioineet Wienin yleissopimuksen. Niillä tosin oli varauksia muutamista artikloista, mutta ne eivät koskeneet 62. artiklaa. Se sitoo myös Venäjää, mutta tuskin se suostuu siihen, kuten Neuvostoliitto aikoinaan. Tämä ei estä Suomea toimimasta voimassa olevan ja ratifioimansa sopimuksen mukaisesti.

Mikä olisi me mahti, joka saisi akateemikon uskomaan, että taivaanrannalla uljaasti leiskuvaan juristitodellisuuteen vaikuttaa myös se, mitä me täällä maan päällä sanomme historiaksi.

PUOLUSTUS JALKAVÄKIMIINOILLA ON SALLITTUA

Jalkaväkimiinojen uusiokäyttöä kauhistelleet eivät taida ymmärtää, mistä asiasta he esittävät sydäntä särkeviä mielipiteitä. Tai eivät haluakaan ymmärtää mitään muuta kuin omia ajatuksiaan.  

Suomi on ainoa EU:n ja Nato-jäsen, jolla on yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Putinin diktatuurin hallitseman hyökkäyssotaa käyvän supervallan kanssa.  Venäjä on käyttänyt Ukrainan vastaisessa sodassaan sumeilematta ensimmäisen maailmansodan taktiikkaa, joka syöttää sumeilematta massoittain jalkaväkeä taistelukentälle tykinruuaksi.

Suomen varautuminen sellaista sodankäyntiä vastaan ei ole kansainvälisen sopimusoikeuden halventamista. Se on Suomen puolustuksen vastuullista suunnittelua. Yhdelläkään eurooppalaisella maalla ei ole niin ilmiselvää jalkaväkimiinojen tarvetta kuin Suomella. Niiden käyttö Venäjän vastaisella rajalla ei uhkaa idän ja etelän kehittyvien maiden lapsia.   

Suomen miinakeskustelusta kauhistuneet tuntuvat ajattelevan niin, että jos valtio on liittynyt sopimukseen, se on sidottu siihen ikuisesti. Ei se niin ole. Sopimuksiin liitytään silloin kun sei tuntuu järkevältä, ja erotaan jos muuttuneessa tilanteessa sopimus ei ole enää järkevä.  

Miinakeskustelu on samanlainen kuin rajalla käännytystä koskeneen lain kommentointi. Useimmat maat suhtaituivat siihen kielteisesti, koska se oli kansainvälisen oikeuden vastainen. Kun laki oli hyväksytty, monet niistä myönsi, että Suomella oli oikeus suojautua ilmeistä uhkaa vastaan. Kansainvälinen sopimusoikeus ei kumoa valtion oikeutta itsepuolustukseen. Se on YK:n peruskirjan tärkeimpiä säädöksiä. 

VOI PYHÄ YKSINKERTISUUS

 Uskonnoltaan uskonnottomat ovat alkaneet varjella lastensa  uskonnottoman puhtauden säilymistä. He vaativat kärsimyskorvausta lapsille, joita uhkaa vaara joutua kuulemaan Händelin Messiasta. 

Heidän pitäisi suojella lapsiaan myös Euroopan unionin hymnin kuulemiselta. Sehän on Beethovenin 9. sinfonian finaalista, jonka vakuuttaa, että tähtitaivaan tuolla puolen on rakastava isä. 

Kansainvälisissä suurkilpailuissa pitäisi ottaa uskonnottomuustauko, jos kentällä syty tilanne, että joudutaan kuulemaan Yhdistyneen kuningaskunnan kansallislaulu. Jos joku ei halua kuulla, kun jumalaa pyydetään suojelemaan kuningasta, hänelle pitää antaa tilaisuus poistua puhtaaseen uskonnottomuuteen.   

TÖHRINNÄN TYHMYYS

 

Eduskuntatalon töhrijät osuivat omaan nilkkaansa. Heidän herättämänsä huomio suuntautui ohi turpeennoston ongelmien. Ne eivät ole yhtä yksinkertaisi asioita kuin törkymönjällä ladatun painepesurin liipaisimen nykäys.

Ne ovat pieni sivujuonne metsänhoidon ja ilmastonhallinnan välisen tasapainon saavuttamisessa. Siinä isossa asiassa eduskuntatalon maalarit ovat pienpipertäjiä, jotka kaiken lisäksi suuntasivat kiukkunsa ohi varsinaisen kohteensa.

Demokratian mukainen reaktio ei ole eduskunnan julkisivun töhrinnän periaatteellinen pohdinta. Oikea asenne on se, että tyhmyys mikä tyhmyys, ja niin näyttää tapahtuvan Tämmöisiä hölmöntölmäyksiä varten ovat poliisilaitos ja oikeusistuimet. Töhrijät maksakoot tekonsa hinnan viimeiseen euron asti ja kärsikööt muut sen seuraamukset. Se on kansalaistyperyyden hinta.

Trumpin aivojen tila?

 

Heti Trumpin murhayrityksen tapahduttua mietin, että parin sadan metrin etäisyydeltä tulevan tappavaksi tarkoitetun luodin räjähdys korvassa aiheuttaa varmasti hirveän iskun ja kovan paineaallon. Ensimmäisissä lääkärien tiedotteessa kiinnitin huomiota siihen, että Trumpin lyhyen sairaalassa olon aikana hänelle oli korvan laastaroinnin lisäksi tehty aivovauriotutkimuksia, ilmeisesti magneettikuvaus.

Tämä tuli mieleen, kun yhdysvaltalaiset tutkijat ovat nyt kiinnittäneet huomiota Trumpin puheessa todettuihin muutoksiin, se menee ajoittain vaikeasti ymmärrettäväksi mutinaksi, katkeilee ja jää toistamaan jo sanottua. Tätä kehitystä on nyt kiinnostavaa seurata. Onko hän enää edes sen verran presidentin tehtäviin riittävässä kunnossa kuin tähän asti.

Eikö olisi viimeinkin aika vapauttaa hänet viettämään vanhuutta ja keskittymään puolustukseen niissä lukuisissä rikosoikeudenkäyneissä, jotka häntä odottavat.

HYVÄLTÄ EI NÄYTÄ

 

Toivon, että Donald Trumpin tukijoukoissa joku osaa ynnä- ja poislaskua. Jos heidän sankarinsa valitaan tänä vuonna presidentiksi, hän on kauden loppuessa vuoden vanhempi kuin Joe Biden nyt.

Meillä on historian kokemusta siitä, mitä pitäisi tapahtua, kun ikään ja muistisairauteen uupuneelle presidentille vaalitaan seuraajaa. Siihen tehtävään ei noussut Kremlin suosiolla ratsastanut vähän alle kuusikymppinen Ahti Karjalainen vaan samanikäinen arkijärkevä Mauno Koivisto kansan dramaattisen suurella enemmistöllä. Yhdysvaltain tuskana on vaan se, että Trumpin suosio ei perustu viisauteen eikä ikään vaan röyhkeyteen ja valeisiin.

Kamala Harris on nousemassa puolueen sisäisen automatiikan voimalla presidenttiehdokkaaksi, vaikka useimmat ymmärtävät, että hänen mahdollisuutensa voitta Trump ovat jokseenkin nollassa. Sen tajuavat luultavasti monet niistäkin, jotka ilmoittavat kannattavansa Harrisin ehdokkuutta.

Kaikki riippuu siitä, miten demokraattien eliitti pystyy avaamaan tämän umpisolmun sortumatta entistäkin rumempaan suhmurointiin. Nyt tarvittaisiin tyylitajua, joka ei taida olla hyvässä huudossa minkään Yhdysvaltain valtapuolueen riveissä.

Hyvältä ei näytä.   

LAKI EI OLE RUTTO VAAN OHI MENEVÄ FLUNSSA

 

Äänestyspäätös palautuslakia koskevasta laista ei sentään ole valinta ruton ja koleran välillä, kuten eduskunnan käytäväkeskusteluissa sanonta tuntuu kulkevan. Laki merkitsee pikemminkin flunssan sietämistä siksi kunnes ruton ja koleran uhkaa ei enää ole näkyvissä.

Laki ei mitätöi koko ihmisoikeussäädösten verkostoa eikä Suomen perustuslakia. Se koskee vain turvapaikan hakemusmenettelyä tietyissä tilanteissa ja toimii näin vain siksi, kunnes Venäjä on luopunut lain ja hyvän rajakulttuurin vastaisesta toiminnasta.

Kun eduskunta säätää perustuslain mukaisessa järjestyksessä perustuslain sovelluksen muutoksista, ne ovat sen jälkeen Suomen lakien mukaisia.

Suomella ei ole velvollisuutta ottaa kantaakseen naapuridiktatuurin röyhkeyden seurauksia.

Tämä päätös on vastenmielinen ja ikävä, mutta se on vaan tehtävä. Suomen suvereniteetin ja rajarauhan turvaaminen on isompi asia kuin muutaman kansainvälisen sopimuksen muutamat säädökset.

Toivotan eduskunnan naisille ja herroille rohkeutta ja voimaa.

 

KANNATTAA MUISTAA PAASIKIVEN VIISAUS

 

Taistelu käännytyslaista alkaa vaarallisella tavalla muuntua arvovaltataisteluksi, jonka etulinjaan juristien kellokkaat marssitavat myös akateemiset lainoppineet. He ylittävät  veteen piirtämänsä punaisen viivan.

Juristieliitti ryntää arvovaltaa uhkuen alueelle, joka kuuluu perustuslain mukaan kansan valitsemalle eduskunnalle, sen luottamusta nauttivalle hallitukselle ja suoralla kansanvaalilla valitulle presidentille. Juristieliitin pitää palata huolehtimaan lakipalatsiensa sisäsiisteydestä. Se on heidän tehtäväkenttäänsä ja osaamisaluettaan.    

Juristeista parhaimmisto voi palvella yhteiskuntaa opastamalla eduskuntaa toimimaan laillisesti, mutta turvallisuuskysymykset eivät ole heidän päätäntävallassaan.

Jos eduskunta, hallitus ja presidentti tekevät oikeusoppineille sietämättömiä päätöksiä, heillä on oikeus protestoida, mutta eduskunnalle kuuluvan lainsäädäntövallan kaappaaminen lainsäätäjiltä juristeille ei ole perustuslain mukaista demokratiaa. Juristienkin täytyy toimia perustuslain mukaisesti.

Kannattaa muistaa J. K. Paasikiven viisaus: Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Jos kaikista sopimuksista vähät välittävän Putinin joukot loukkaavat Suomen suvereniteettia ja rajarauhaa, Suomen oikeusvaltiokin joutuu vaaravyöhykkeelle.

TAKTINEN UNOHDUS

 

Kukaan ei ole väittänyt vastaan, kun korkeimman luokan juristigurut ovat jankuttamalla toistaneet, että tekeillä oleva rajamenettelyä muokkaava käännytyslaki on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslakien kanssa. Heidän mielestään sellaista lakia ei pitäisi säätä ainakaan nyt kaavaillussa muodossa. He ovat oikeassa.

Mutta se on kummallista, että korkeasti oppineet juristit eivät ole huomanneet, että eduskunnalla, hallituksella ja presidentillä on muitakin velvollisuuksia kuin kansainvälisten sopimusten noudattaminen. Tällainen ilmeisesti taktisin perustein unohdettu asia on, että nämä valtioelimet ovat vastuussa Suomen suvereniteetin ja turvallisuuden suojaamisesta kaikissa olosuhteissa. Se on tärkeämpi asia kuin kansainvälisten sopimusten artiklat.

Poliittisen päätöksenteon velvollisuutena on yrittää tehdä edes jotakin Suomea uhkaavan kaiken järjen ja kansainvälisen käytännön vastaisen rajaväkivallan estämiseksi.  Juristikunnan tehtävänä on huolehtia lakitupien sisäsiisteydestä samaan aikaan kun valtion johto huolehtii Suomen turvallisuudesta.

SUOMI ON SUVEREENI MYÖS AHVENANMAALLA

 

Putinin aggressiivinen hallinto luo tarpeen osoittaa Venäjälle lopultakin, että Ahvenanmaa kuuluu suvereenin Suomen valtioalueeseen.

Vuonna 1969 hyväksytyn Wienin Yleissopimuksen 62. artiklan mukaan kansainvälisen sopimuksen sitoumukset menettävät merkityksensä, jos sen solmimiseen johtaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Kansainvälisen oikeuden korkein käsky ”Sopimuksia noudatettakoon” sai täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”, Pacta sunt servanda – Rebus sic Stantibus. 

 

Presidentti Mauno Koiviston Wienin yleissopimukseen perustunut Pax-tulkinta vapautti Suomen yli 30 vuotta sitten Pariisin rauhansopimuksen asettamista aserajoituksista ja silloin vielä voimassa olleen yya-sopimuksen

liittoutumiskiellosta.

 

Samalla tavalla Suomen pitää nyt vapauttaa itsensä yli 100 vuotta sitten Kansainliitossa tehdystä sopimuksesta Ahvenanmaa aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Olosuhteiden muutoksesta huolimatta se sitoo muodollisesti edelleen Suomea ja kaikkia muita sopimuksen allekirjoittaneita Itämeren valtioita, jotka ovat Naton jäseniä.

 

Samoin Suomen pitää vapauttaa itsensä Stalinin yli 70 vuotta sitten talvisodan jälkeisessä ahdingossa sinnitelleelle Suomelle sanelemasta sopimuksesta, joka pakotti Suomen Ahvenanmaan aseettomuuteen ja puolueettomuuteen. Se oikeutti Kremlin perustamaan Maarianhaminaan konsulaatin, jolla on oikeus sotilaalliseen tiedusteluun Ahvenanmaan saaristosta.

 

Pariisin rauhansopimukseen, yya-sopimukseen ja Moskovassa pakon edessä tehtyyn sopimukseen johtaneet olosuhteet ovat perin juurin muuttuneet moneen kertaan. Wienin yleissopimuksen 62. artikla tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vapautua viimeisistäkin näiden sopimusten Suomen suvereniteettia loukkaavien artiklojen rasitteesta.

RAJALAKI, TURVAAPAIKKA JA KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

 

Rajalaki, turvapaikka-asiat ja kansainvälisten sopimusten sitovuus vellovat keskustelussa sikin sokin. Niiden tärkeysjärjestystä kannattaa pohtia.

Juridisen puhtauden vaalijat korostavat, että kansainväliset sopimukset ja tavat ovat pyhiä ja kaikissa tilanteissa loukkaamattomia. Heidän ainoana intressinään on varmistaa lakituvan sisäsiisteys. Muuta asiat kuuluvat sinä ajattelussa kakkosluokkaan tai sitäkin alemmaksi.  Poliittiset päättäjät kantavat huolta valtion suvereniteetista ja turvallisuudesta. Jos ne eivät toteudu, yhteiskunnan perusrakenteelle ja lakituvan sisäsiisteydelle käy huonosti.     

Kannattaa muistaa Paasikiven neuvo heti talvisodan jälkeen 1940. Hän evästi hallitusta, että liikaa juristeriaa kannattaa välttää, sillä Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Siinä tilanteessa Neuvostoliiton tahtoon piti alistua, koska Suomen suvereniteetti oli heikoissa kantimissa eikä turvallisuudesta tietoakaan.

Nyt olosuhteet ovat muuttuneet.  Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen. Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä.

Talvisodan jälkisinä vuosina Suomi oli hädin tuskin hengissä ja eli Kremlin ailahtelevan tahdon varassa. Nyt Suomi on kansainoikeudellisesti suvereeni demokraattinen tasavalta, joka kuuluu YK:hon, EU:hun ja Natoon. Suomi toimii tältä taustalta. Kreml on pääpiirteissään sopeutunut muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksiin. Suomen klassisen  juristeria ei vielä, mutta ennemmin tai myöhemmin sekin sopeutuu Wienin yleissopimuksen 62. pykälään noudattamiseen.

RAJA AUKEAA EDELLEEN RAILONA

 

Lumien sulaessa itärajalla jatkunut hiljaiselo on yllättänyt iloisesti, mutta se ei taida olla yllättävä eikä iloinen asia.

On ihan luonnollista, että dramaattisen verisen terrori-iskun jälkeen Venäjä ei suurin surminkaan halua alueelleen sieltä täältä kokoon haalittua satunnaista väkijoukkoa Suomeen tuupattavaksi. Siinä sivussa Venäjälle on ilmeisesti jäänyt motivoitua ja koulutettua terroristiväkeä, joka on oikopäätä ryhtynyt veriseen työhönsä. Venäjä ei voi sallia sellaista.

Luultavasti tästä lähtien Venäjän alueelle päästettävät pakolaiset valitaan ja koulutetaan huolellisesti ennen heidän marssittamistaan Suomen rajavyöhykkeelle. Tämä kohti Suomea luikertava joukko voi olla huomattavasti pienempi kuin massaryntäyksen aikana, mutta luultavasti se toisi tänne entistäkin vaarallisempaa väkeä.

Rajamenettelyn tiukentaminen äärimmilleen ja se ylikin on todella tärkeää. Luultavasti siinä joudutan ruhjomaan kansainvälisen oikeuden pyhimpiä periaatteita, mutta Suomen turvaamien terroristien uhalta on meille niitäkin tärkeämpi asia. Se on Suomen suvereniteetin ydintä.

Raja on edelleen railo, jota Suomi edelleen vartioi, nyt vahvemmassa seurassa kuin koskaan, osana länttä ja Eurooppaa.