tiistai 23. tammikuuta 2024

SOPIMUKSILLA ON ALKU JA LOPPU

Juristien pelottelu Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin pyhyydestä näyttää loppuvan. Kansainväliset sopimukset mukautuvat arkitodellisuudessa tapahtumiin muutoksiin. Tämän jälkeen on vaikea keksiä, millä verukkeilla ulkoministeriö edelleen voisi vastustaa tuon kummallisen konsulaatin poistamista Maarianhaminasta.

Helsingin Sanomat julkaisi 24.1.2024 tällaisen mielipidekirjoitukseni:

"Akateemikko Martti Koskenniemen totesi Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 19.1.2024, että sopimuksesta luopuminen on mahdollista kansainvälisen oikeuden mukaisessa järjestyksessä. Näin voi tapahtua, jos sopimuksen tekemiseen vaikuttaneet olennaiset olosuhteet ovat muuttuneet.

Näin presidentti Mauno Koivisto vapautti Suomen Pax-tulkinnallaan Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavista artikloista. Ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Menettely on Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklan mukainen.

Ennen päätöksen julkistamista Suomi ilmoitti aikeestaan Kremlille, joka ei reagoinut. Muutamia viikkoja sen jälkeen Neuvostoliiton ulkoministeriö yritti saada Suomen perumaan Pax-tulkinnan. Suomi ei suostunut, vaan ilmoitti nootissaan aikovansa pitää yllä ”tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Sen mukaisesti on toimittu Hornet-hankkeesta lähtien 1992 Nato-jäsenyyteen 2022.

Pax-periaatteen mukaisesti on mahdollista lopettaa Neuvostoliiton Suomelle 1940 saneleman Ahvenanmaan konsulaattia koskevan sopimuksen määräysten noudattaminen. Ne perustuva olosuhteisiin, jotka ovat nyt täysin toiset kuin 1940.

Vaikka Kreml haluaisi säilyttää vuoden 1940 sopimusta edelleen kassakaapissaan, se ei estä Suomea lakkauttamasta Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattia Wienin yleissopimuksen perusteella."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti