keskiviikko 14. lokakuuta 2020

PRESIDENTIN TOIMIKELPOISUUS

Etelä-Suomen Sanomat 15.10.2020

Presidentti Donald Trumpin viimeaikaisista esiintymisistä on jäänyt erityisesti mieleen hänen tyrmistyttävä lausuntonsa palattuaan koronatoipilaana virkapaikalleen. Silmät lääketokkurasta toljottaen hän antoi omahyväisyytensä kiihottua sellaiseen hurmioon, että se näytti syyntakeettomuudelta. Hän julisti vapautuksen sanomaa. Koronavirus on kellistetty, älkää peljätkö, minä sen tein.

Myös normaalitilanteet ilman lääkkeiden sivuvaikutustakin näyttävät aiheuttavan hänelle samanlaisia ajatustoiminnan katkoksia. Se on henkilökohtainen ongelma, mutta koskee myös meitä kaikkia, sillä hän on Yhdysvaltain presidentti. Koko ajan jossakin hänen lähestyvillään, mutta näkymättömissä kulkeva adjutantti kantaa strategisten ydinaseiden johtoyhteyksien päätelaitetta.  

Eräisen julkisuudessa kulkeneiden tietojen mukaan ainakaan paikalla olevilla upseereilla ei ole oikeutta keskeyttää tilannetta sen jälkeen, kun presidentti on käskenyt aktivoida yhteytensä ydinaseiden lähtöalustoille. Ainakaan silloin kukaan ei kysele hänen toimikelpoisuuttaan.   

Pian Trumpin virkaan astumisen jälkeen arvovaltaiset lehdet väittivät keskeisten aselajien komentajien sopineen, että joku heistä on aina paikalla varmistamassa, että tyhmyyksiä ei pääse tapahtumaan. Jos näin on, he ottivat ison henkilökohtaisen riskin osoittamalla vastuuntuntoa.

Potilaan palattua Valkoiseen taloon kongressista vilahti hetkeksi julkisuuteen hanke presidentin terveydentilan selvittämisestä hänen toimikelpoisuutensa arvioimiseksi. Asiaa sen jälkeen ympäröinyt hiljaisuus tarkoittaa toivottavasti sitä, että toimeen on tartuttu. Trump saattaa ihan konkreettisesti olla kävelevä katastrofi. Tähän asti tuota kielikuvaa on käytetty vain valeuutisilla mahtailusta. Nyt on tosi kysymyksessä.

Ylimmän vallankäyttäjän toimikelpoisuuden arviointi on diktatuureissa mahdotonta, ja kaikissa järjestelmissä vaikeaa. Presidentti Urho Kekkosen sairauden kehityttyä akuutiksi oikeusministeriössä selvitettiin, miten hänen toimintakyvyttömyytensä olisi voitu todeta, vaikka presidentin omaa tahdonilmausta ei olisi saatavissa. Luultavasti lopulta olisi tarvittu eduskuntaa, sillä se käyttää ylintä valtiovaltaa kansalta saamallaan valtakirjalla.

Ei taida olla ihan selvää, mille elimelle ylin valtiovalta kuuluu Yhdysvalloissa. Siellä presidentin mandaatti perustuu kyllä äänestystulokseen, mutta se toteutuu niin mutkikkaan prosessin kautta, että matkan varrella hämärtyy, mikä instituutio, ja millä perusteella sen mandaatin oikeastaan antaa.  

Yhdysvaltain perustuslaissa lueteltujen presidentin viraltapanon perusteiden viimeisenä teon nimikkeenä on arvoituksellinen nimisana, ”Misdemeanor”. Se voi ilmeisesti tarkoittaa sekä pahan tekemistä että moitittavaa käytöstä. 

Sellaiseksi voidaan ehkä nimetä valetietojen käyttäminen poliittisten päätösten perustelussa. Tai esimerkiksi se, että presidentti julistaa postlaitoksen kykenemättömäksi ennakkoäänestyksen logistiikkaan, mutta ei tee mitään sen toimintaedellytysten varmistamiseksi, kuten liittovaltion toimivuudesta vastaavan johtajan pitäisi. Presidentti sabotoi presidentinvaalia.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti