lauantai 13. tammikuuta 2018

Pikakommentti 14.1.2018: Perustuslakituomioistuin

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö on ottanut puheeksi perustuslakituomioistuimen tarpeellisuuden (Keskisuomalainen 14.1.2018). Se ilahduttaa minua siksi, että olen vuodesta 1995 lähtien saarnannut perustuslakituomioistuimen välttämättömyydessä eduskunnan täysistunnoissa ja lakivaliokunnassa, kahdessa kirjassa ja lukemattomissa kolumneissa. Viime syksynä ilmestyneessä muistelmakirjassa esitän ajatukseni perusteet sivuilla 385-388, 416. Niiden ydin on tässä:  

Perustuslakituomioistuimen tarve nousee ennen muuta siitä epätoivoisen jakomielisestä asetelmasta, jossa eduskunnan perustuslakivaliokunta joutuu toimimaan. Valiokunnan jäsenten on pystyttävä tasapainottamaan poliittiset tavoitteensa ja valtio-oikeudellinen oikeaoppisuus. Siinä tarvitaan sellaista järkiperäistä jakomielisyyttä, että se on liikaa vaadittu. Useimmat valiokunnan juristijäsenetkin ovat tämän tasoisissa oikeusfilosofisissa perusasioissa lähinnä hämmentyneitä harrastelijoita. Kuitenkin he joutuvat tekemään oikeudellisia ratkaisuja, joiden poliittiset seuraukset voivat olla massiiviset ja peruuttamattomat. 

Perustuslakivaliokunnan toimintafilosofia perustuu siihen hurskaaseen kuvitelmaan, että perustuslain syvintä sisältöä tulkitessaan poliitikot lakkaavat olemasta poliitikkoja. Perustuslaillinen lahjomattomuus ja poliittinen tarkoituksenmukaisuus eivät voi toteutua saman pöydän ääressä. Näin syntyvä intressiristiriita ei ole niiden vika, jotka joutuvat tähän mahdottomaan kaksoisrooliin. Se on järjestelmän vika. Järjestelmää pitää muuttaa. Siksi tarvitaan perustuslakituomioistuin.  

2 kommenttia:

  1. Perustuslakituomioistuin vaatisi arvattavasti sitä koskevan lisäyksen perustuslakiin. Tuomioistuin vähentäisi oleellisesti puoluetoimistojen valtaa tässä maassa. Luuleeko tri Tarkka, että nykyisten napinpainajien rahkeilla sellainen esitys saataisiin läpi edes tässä eduskunnassa? Niin syvälle käyvä muutos vaatisi jonkinasteisen vallankumouksen - eli tuomioistuinta ei tule koskaan.

    VastaaPoista
  2. Perustuslakituomioistuin tulee Suomeen, koska on yleisesti kyllästytty eduskunnassa oleviin jatkuviin riitoihin. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoi, että eduskunnassa on liikaa narsisteja, jotka kuvittelevat hallitsevansa Suomea. Perustuslakituomioistuin toimii hyvin Saksassa,joten miksi siitä pitäisi luopua Suomessa. Tähän asti lakiesitykset Suomen eduskunnassa ovat olleet heikkotasoisia, ja niitä on leimannut jatkuva kiire. Esimerkkinä toimii vaikkapa työttömien aktiivimalli, josta on jo tehty yli 100000 kannattajaa koskeva hylkäysesitys. Oikeuskansleri Pöysti on jo äskettäin ilmoittanut toimittaja Jari Korkin ohjelmassa, että entistä enemmän tullaan seuraamaan lakiesityksiä jo ennakolta ennen kuin ne tuodaan eduskuntaan.

    VastaaPoista