keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Debatti 22.11.2017: Parlamentarismi vastaan kansanäänestys

Ajatuspaja Vasemmistofoorumin julkaiseman Peruste-nettilehden pyynnöstä lähdin artikkelidebattiin suoran demokratian kannattajan kanssa: parlamentarismi vastaan kansanäänestys. Avauspuheenvuoroni:

Politiikka on asioita eikä mielipiteitä
Suomen poliittinen päätöksenteko perustuu asioiden käsittelyyn edustuksellisen demokratian menetelmin. Voimistuva ajatussuunta vaatii kuitenkin mielipiteisiin perustuvaa suoraa demokratiaa. Se on varallinen tie.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on kysymys asioista. Niistä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta niitä ei voi hallita mielipiteillä. Asioiden muuttamiseen tarvitaan niiden tuntemista. Asioita pitää osata arvioida, tietää, miten niitä muutetaan, ja osata ennakoida, mitä niiden muuttamisesta seuraa.
Mielipidettä ei tarvitse perustella. Sen voi muuttaa koska tahansa, eikä sitäkään tarvitse perustella. Mielipidetutkimusten tuloksista tulkitun kansalaismielipiteen enemmistö voi kääntyä päälaelleen vaikka viikoittain. Poliittisten päätösten aikajänne on yleensä vuosikausia, usein vuosikymmeniä, ja joskus sukupolvia. Millä hetkellä suoritetun kansanäänestyksen enemmistö pitäisi ottaa pitkävaikutteisten päätösten perustaksi? 

Päätöksenteossa tarvitaan jokapäiväisen faktatiedon ja poliittisen tajun lisäksi myös yhteiskunnan syvärakenteen, kansainvälisen yleistilanteen, ja historian tuntemusta. Tämä henkinen pääoma ei kartu toistelemalla poliittisen profetian leiskahduksia vuosisadan takaa tai vuosikymmeniä sitten ihmismieliin iskostettuja järjestöpäätöksiä.   

Yhteiskunnallista päätöksentekoa kantava henkinen pääoma ei kartu oman porukan tupailloissa eikä mellastamalla sosiaalisessa mediassa.  Siihen tarvitaan asioiden oppimista kokemalla niitä tosielämässä ja lukemalla niistä. Siitä voi parhaimmillaan kehittyä tapa arvioida asioita asiaperustein ja kyky tarjota ihmisille aineistoa heidän mielipidemuodostukseensa.

Viime vuosikymmeninä vallalla on kuitenkin ollut ajatustottumus, jossa demokratian tehokkuutta mitataan sillä, pystyykö se riittävän tehokkaasti rajoittamaan henkistä liikkuvuutta lisäävän tiedon vaikutusta päätöksentekoon. Opiskelusta ja yhteiskunnallisesta kokemuksesta kertyneeseen tietoon tukeutuvia toimijoita pidetään eliittinä ja eliitin halveksunta on populismin valtakunnassa suosittu kansanhuvi.

Suoran demokratian ihannointi huipentuu kansanäänestysmenettelyn ylistykseen. Sen mukaan jokainen mielipide on yhtä arvokas. Kaikki ovat oikeassa. Kansanäänestyksessä ilmaistuja mielipiteitä ei punnita. Ne lasketaan. Kaikki käy. Millään ei ole mitään väliä. Kansanäänestyksen perusajatus on itsensä tukehduttava umpikehä. Sen mukaan jokainen äänioikeutettu ihminen tietää kaikki asiat paremmin kuin kaikki muut ihmiset. 

Kansanäänestyksen vaatiminen sisältää sen väitteen, että kansanedustajat ovat surkimuksia, joille ei voi uskoa isoja päätöksiä. Kansa on siis äänestänyt eduskuntavaalissa tyhmästi. Mistä äänestäjille voi sitten äkkiä leimahtaa sellainen ymmärrys, että kansanäänestyksessä he osaavatkin päättää viisaasti, toisin kuin eduskuntavaalissa?

Länsimaisen demokratian ideana ei ole se, että kansa päättää asiat, vaan se, että kansa valitsee ne, jotka päättävät, ja että päättäjien vaihtaminen on helppoa ja väkivallatonta. Päätösten valmistelua ja vaihtoehtojen selvittelyä varten kansanedustajilla on käytettävissään hallituksen, virkakoneiston, tiedeyhteisön, laatumedian ja kansalaiskeskustelun kehittämä tiedon massa niistä asioista, joista he päättävät.

xxxxxx
Toisena debatöörinä on vasemmistoliittoa edustava Tampereen kaupunginvaltuutettu Milka Hanhela. Hän kommentoi juttuani Perusteen sivuilla ja sen jälkeen kumpikin esitti loppupuheenvuoronsa.
Peruste-nettilehteä julkaisee ajatuspaja Vasemmistofoorumi, jonka taustalla ovat Vasemmistoliitto rp, Kansan sivistystyön liitto ja Yrjö Sirolan säätiö.

1 kommentti:

  1. Hei,

    Edustuksellisen demokratian keskeinen vahvuus on se, että päätöksentekijät tiedetään ihan nimeltä ja saavat siten kantaa vastuun päätöstensä seurauksista niin nyky- kuin tulevien sukupolvien edessä. Sen sijaan kansanäänestyksissä vastuu hajoaa yksilötasolla olemattomiin ja vaalisalaisuus turvaa, että jälkeenpäin ei kukaan voi kyseenalaistaa yksittäisen äänestäjän päätöstä ihan silmästä silmään.

    No mitäs haittaa tästä sitten on? No siitä on ainakin se haitta, että keskeinen tekijä, jonka jokainen kansanedustaja tietää seuraavan häntä yksilönä nyt ja aina jatkossa, eli vastuu huonoiksi osiattautuneista päätöksistä koko kansan silmien edessä puuttuu kansanäänestykseen osallistuvalta kansalaiselta. Niinpä henkilö, joka on omalla persoonallaan tekemiensä päätösten seurauksista vastuussa kaikkien kannssaeläjiensä silmissä, syventyy päätöksiinsä todennäköisemmin suuremmalla vakavuudella kuin kansanäänestykseen osallistuva kansalainen yhtenä miljoonista yksin vaalikopissaan. Kansanedustajan vastuu (ja jatkomandaatti palkkoineen kaikkineen) on pelissä henkilökohtaisella tasolla VAIN edustuksellisen domokratian päätöksentekijän osalta (yksittäinen kansalainen ei menetä mainettaan, saati työpaikkaansa äänestipä kopissa miten tahansa...)

    Ja tietysti vanhaa Mauno Koiviston aforismia mukaillen...jos kansanedustaja äänestää "väärin", niin kansa korjaa tämän seuraavissa vaaleissa äänestämällä jotakuta muuta. Mutta jos koko kansa äänestää "väärin", niin mikä on seuraavissa vaaleissa korjausliike...valitaanko uusi kansa?

    Esimerkiksi YYA-sopimuksen alistaminen aikanaan kansanäänetykseen olisi voinut johtaa tilanteeseen, jossa "väärin" äänestämisen korjausliike olisi ollut Puna-armeijan piipuissa...

    VastaaPoista