Kommentti 30.11.2017: TOISEKSI PARAS ENNEN PARASTA

Suomen puolustuksella on valmius konkreettiseen Ruotsi-yhteistyöhön ja puolustusharjoituksiin Itämeren alueella toimivien Nato-maiden kanssa. Perusajatuksena on saada kumppaneilta tukea Suomen aluepuolustukseen niin, että se hyödyttää myös auttajia. Yya-ajoilta periytyvä itään vilkuilu estää kuitenkin yhteistyön luontevimman muodon, joka olisi Nato-jäsenyys.

Kylmän sodan aikana Suomen turvallisuusasemassa oli vain sellaista, jolla itä uhkasi, eikä kenelläkään ollut intressiä tukea Suomea. Lähiympäristö mullistui, kun Nato lopultakin tunnisti Baltian maiden heikon turvallisuusaseman. Nyt Suomi pystyy kerrankin tarjoamaan sellaista, mitä länsi tarvitsee.

Kun Nato sitoutui Baltian puolustukseen, Suomi seurasi tilannetta kärppänä. Suomenlahden pohjoisrannan pysyminen Suomen hallussa on äärimmäisen tärkeää Baltian puolustukselle. Natolla on aito intressi tukea Suomen puolustusta torjuakseen Baltiaa pohjoisesta uhkaavan sivustahyökkäyksen.

Nato tarvitsee varmistuksen sille, että Suomi pystyy kriisissäkin pitämään oman alueen hallinnassaan. Jos Suomi osoittaa tällaista poliittiseen pelotteeseen riittävää voimaa, lännen kannattaa vahvistaa sen puolustuskykyä, vaikka liittosopimusta ei olisikaan.  

Suomi, Ruotsi ja Nato ovat luomassa Itämeren alueelle tavanomaiseen aseistukseen perustuvaa yhteistä puolustusta. Se on Venäjän voimapolitiikan vaikutuksia tasapainottamaan tarkoitettu poliittinen pelote, joka pyrkii ennakolta estämään alueella olevan jännitteen purkautumisen aseelliseksi konfliktiksi.

Yya-krapula on hellittänyt 2010- luvulla sen verran, että nyt Suomi pystyy puolustusyhteistyöhön Naton kanssa ilman sopimusvelvoitetta. Se on järkevää, mutta toimii vain nykyisessä asetelmassa. Kaikissa muissa tilanteissa Suomi on sotilaallisesti yhtä yksin kuin kylmässä sodassa. Turvatakuuta ei ole.

                                            x                    x                    x

Suomen turvallisuuden peruskysymys ei ole Nato, Nato, Nato, vaan se on: turvallisuus, turvallisuus, turvallisuus. Puolustus on varmistettava niillä menetelmillä, jotka kulloinkin ovat käytettävissä.

Nato-jäsenyys ei ole nyt toteutettavissa, sillä Suomen kansan ja poliittisen eliitin enemmistö ei osaa lukea kansainvälistä tilananetta, eikä tulkita, mitä Venäjän lähialueella tapahtuneet asiat merkitsevät.  Suomalaiset luulevat turvallisuuspolitiikaksi sitä, että kansalaisyhteisö ja johtavien poliitikkojen enemmistö toistelevat keskenään kauan sitten vakiintuneita normihokemia. Tällä näennäiskeskustelulla ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa. 

Nato-jäsenyys voi toteutua vasta sitten kun Suomi asemoi itsensä reaalipoliittiselle kartalle ja oppii suunnistamaan niiden maamerkkien mukaan, joihin muut sillä kartalla toimivat valtiot tukeutuvat.

Kun paras ratkaisu ei onnistu, on tyydyttävä toiseksi parhaaseen. Koska Suomen henkinen kantti ei kestä puolustusliiton jäsenyyttä, turvallisuus on sitten varmistettava liittoutumatta. Siinä harjoituksessa älyllinen valppaus on ainoa hengissä selviämisen strategia.

Yhteisiin etuihin perustuva puolustusyhteistyö ilman liittosopimusta on Nato-jäsenyyteen verrattuna vaikeutettu peli, ja sisältää epävarmuustekijöitä. Mutta kun muu ei auta, sellaista rakennetta on alettu luoda, ja se tuntuu toimivan, toistaiseksi.  

On järkevää hyödyntää tämän kokemuksen avaamat mahdollisuudet. Vakaa turvallisuusasema syntyy kuitenkin vasta liittosopimuksella, ja siihen pääseminen vie vuosikausia. 

Sopimusperäiseen turvallisuusyhteistyöhön on tartuttava heti kun Suomi on toipunut neuvostopasifistis-jälkisuomettuneesta oireyhtymästä ja kypsynyt sille tasolle, että voi liittyä Natoon myös muodollisesti.