perjantai 7. lokakuuta 2016

Pikakommentti 8.10.2016: Venäjä vahvistaa sitä, mitä se vastustaa


Venäjän lentotoiminta Porvoon edustalla vahvistaa Suomessa lopultakin virinnyttä oivallusta siitä, että 1990-luvu alussa tehty valinta länteen suuntautumisesta oli sittenkin oikea. Suomalaisten Naton vastainen primitiivireaktio estää tämän perusvalinnan kehittämisen kaikkien luonnollisimmalla tavalla. Mutta sen suuntainen kehitys voi toteutua ainakin osittain myös niin, että listään puolustusyhteistyötä sopivien kumppanien kanssa ohi Naton.

Suomen puolustuksen tehostuminen on Venäjälle jo sinällään kiusallinen asia, mutta se on suorastaan noloa, että Suomi tekee sen Natoon liittymättä. Presidentti Putinin propagandateollisuus on lietsonut oman väestönsä ja osan suomalaisistakin raivokkaaseen Nato-kammoon, mutta siinä onnistuminen ei tuotakaan tarkoitettua tulosta.

Mitä enemmän Venäjän sotakoneet kartuttavat Suomen ilmavoimien kokemusta tositilanteiden hoitamisesta sitä selvemmin suomalaiset alkavat nähdä, että puolustus tarvitsee lisää tehoa. Sitä voi saada vain yhteistyöllä lännen kanssa. Venäjä vahvistaa vahingossa suuntausta, jota se vastustaa.

2 kommenttia:

  1. Tarkka puhuu asiaa ja toivon mukaan suomalaisten primitiivikammo ja suomettumisen aikainen asenne vähitellen hiipuu ja natokammo häviää ja poliitikot uskaltavat asiasta puhua myönteisempään sävyyn menettämättä kannatustaan Ahtisaaren ja muutamien muiden esimerkin mukaan. "Seuraavalla kerralla emme saa olla yksin" (Kenraali Adolf Ehrnrooth)

    VastaaPoista