Etelä-Suomen Sanomat 28.10.2021
Tässä blogissa julkaisen kaikki elokuun 2016 jälkeen ilmestyvät kolumnit, kirja-arviot ja muun aineiston Ennen elokuuta 2016 julkaistu aikeisto on näkyvissä vanhalla kotisivullani, jonka osoite on www.jukkatarkka.net
keskiviikko 27. lokakuuta 2021
AVENANMAAN OUTO ASEMA
keskiviikko 13. lokakuuta 2021
PESÄNJAKAJAJIEN JAKOJÄÄNNÖS
Etelä-Suomen Sanomat 14.10.2021
tiistai 5. lokakuuta 2021
Törkeyden nimikkeet
Ranskan katolisen kirkon pedofiliaskandaalin julkistaminen järkytti. Kuka ihmeessä on keksinyt sanosa hyväksikäytöksi sitä, että pappi tai kuka tahansa raiskaa lapsen. Mitä hyvää siinä on? Törkeän todellisuuden kannalta kirkollisessa pedofiliassa on kysymys hengelliseen ylivalta-asemaan perustuvasta puolustuskyvyttömän ihmisen nöyryyttävästä pahoinpitelystä. Eikä tämä todellakaan koske vain Ranskan katolista kirkkoa ja sen pappeja. Myös maallisessa elämänympäristössä tapahtuvaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa törkeyttä määritteleviä teon nimikkeitä kannattaisi kehittää teon todellista luonnetta kuvaavaan suuntaan.
torstai 30. syyskuuta 2021
PULL0NKAULAT
keskiviikko 15. syyskuuta 2021
PUOLUSTUSSELONTEON SANOMA
Etelä-Suomen Sanomat 16.9.2021
sunnuntai 5. syyskuuta 2021
Kaurapuuroa ostereiden kanssa
keskiviikko 1. syyskuuta 2021
SUOMEN SOTILAAT PAHUUDEN PESÄSSÄ
Etelä-Suomen Sanomat 2.9.2021
lauantai 28. elokuuta 2021
Yleisötapahtuman sisältö
Onhan se kumma, että viranomainen ei tajua, mitä eroa on sillä, että yleisötapahtuman osallistuja istuu koko illan ehkä kuukausia sitten varatulla numeroidulla paikalla, verrattuna siihen, että hän koheltaisi korva partnerin suussa mölyn keskellä kohti illan ihanaa täyttymystä. Hallinnon käsitys tosielämästä näyttää jotensakin kamreerimaiselta. Ei voi olla totta, mutta näyttää sittenkin olevan.
perjantai 20. elokuuta 2021
Hyvä viesti
Olipa hienoa, että aseistetun sotilasosaston lähettäminen rajun kriisin keskukseen onnistui näin nopeasti ja tismalleen uuden lainsäädännön askelmerkkien mukaisesti. Siinä on hyvä viesti lähiympäristölle sekä idässä että lännessä. Jos tarvetta ilmenee, toimintakykyä on.
torstai 19. elokuuta 2021
Jukka Tarkan uusi kirja
Olen tehnyt Siltala kustantamon kanssa sopimuksen kirjasta, joka selvittää, miten Suomen itsenäisyys elpyi yya-ajan ja kylmän sodan jälkeen, ja Suomesta tuli aidosti suvereeni valtio. Koiviston Pax-tulkinta Pariisin rauhansopimuksesta oli sen prosessin ytimessä. Kirjan käsikirjoitus valmistuu näinä viikkoina, ja se ilmestyy todennäköisesti ensi helmikuussa.
keskiviikko 18. elokuuta 2021
HULLU VUOSI OLI MUUTAKIN KUIN LAMAA
Toivottavasi nämä tilanteet saavat painoa sarjan jatkossa. Ahon historiallinen vaikutus turvallisuuspolitiikkaan oli suurempi kuin hänen osuutensa laman kuvioissa. Vahinko vaan, että päivänpolitiikasta vetäydyttyään hänen uransa on johtanut turvallisuuspolitiikan kannalta oudoille vesille Venäjän pankkimaailmassa.
perjantai 6. elokuuta 2021
Perusjournalismia
Ylen Areenasa perjantai-iltana (6.8.2021) nähty massiivinen live-lähetys Helsingin Kaivopuistonrannan ilmailunäytöksestä oli visuaalisesti ja kuvaukseltaan laimea. Alkujakso esitteli ilmailuhistoriaa vaisuhkosti.
Sen jälkeen nähty HX-hankkeessa mukaan olevien ilmataistelujärjestelmien
esittely oli sellaista ajankohtaisen yhteiskunnallisen keskustelun perusfaktojen
ilotulitusta, että harvoinpa Ylellä on nähty niin kovantasoista perusjournalismia.
Suomen sotilas-lehden toimittaja Aleksei Kettusen ja Ylen
toimittaja Timo Keräsen pari tuntia jatkunut keskustelu oli yhtä juhlaa.
HX-problematiikkaa pinnallisesti harrastava siviili humanisti sai uskomattoman
täyslaidallisen tämän asian perusfaktaa. En luultavasti ymmärtänyt siistä puoltakaan,
mutta se ei ole ihan vähän niin isosta faktamassasta.
keskiviikko 4. elokuuta 2021
TURVALLIUUDEN TUNNE ON HARHAA
Etelä-Suomen Sanomat 5.8.2021
tiistai 27. heinäkuuta 2021
Jukka Tarkka Ykkösaamussa
Olin tänä aamuna (27.7.2021) Yle Radion Ykkösaamussa keskustelemassa emeritusprofessori Göran Djupsundin kanssa Ahvenanmaan 100-vuotisesta historiasta. Sen voi kuunnella Ylen Areenassa, tämä osuus alkaa lähetyksessä 30 minuutin kohdalla ja kestää noin 14 minuuttia.
lauantai 10. heinäkuuta 2021
Sietämätöntä vastuunpakoilua
Perun nolona kaikki kolumnissani 8.7.2021 Pietarin futisturisteille osoittamistani hyväuskoisisista kehuista. Kirjoitin, että vastuullisuus näyttää heränneen edes jälkikäteen.
keskiviikko 7. heinäkuuta 2021
KORONAN HALLINNAN TYYLILAJIT
Etelä-Suomen Sanomat 8.7.2021