AVENANMAAN OUTO ASEMA

 Etelä-Suomen Sanomat 28.10.2021

Presidentti Sauli Niinistöllä oli vaativa tehtävä avatessaan viime viikolla seminaarin, joka juhli sata vuotta siten Genevessä solmittua sopimusta Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta. Piti välttää mahtipontiset ylisanat asiassa, joka on vähintään kimurantti.

Presidentti puhui kansainvälisestä yhteistyöstä, diplomatiasta, luottamuksesta, avoimuudesta, kansainvälisestä oikeudesta ja säännöistä. Hän väisti taitavasti useimmat tavanomaiset fraasit Itämeren rauhan takaavasta Ahvenanmaa-sopimuksesta.

X X X

Ahvenanmaa-sopimuksen rooli Itämeren alueen turvallisuushistoriassa opastaa puhumaan varovaisesti aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Sen ensimmäinen artikla viittaa 1850-luvulla käydyn Krimin sodan päättäneen rauhansopimuksen liitteeseen.

Siinä Venäjän keisari sitoutui ”olemaan linnoittamatta Ahvenanmaan saariksi nimitettyä Suomen saariston osaa”. Tämä ei estänyt Venäjän asevoimien toimintaa Ahvenanmaalla. Se oli linnoittamaton, mutta ei aseeton eikä puolueeton. Sata vuotta sitten tehty Ahvenanmaa-sopimus perustuu tähän 1850-luvulta periytyvään historialliseen jatkumoon.

Aina kun Itämerellä on ollut sotilaallista jännitettä, Ahvenanmaalla on ollut suomalaista tai vierasta asevoimaa. Sata vuotta siten tehty sopimus alueen linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta ei ole muuttanut tätä tilannetta.

Toisen maailmansodan aikana siellä oli Suomen puolustusvoimien joukkoja varmistamassa, että saaret pysyvät Suomen hallinnassa. Ahvenanmaa ei ollut aseeton eikä puolueeton.

Suomen toiminta perustui Ahvenanmaa-sopimuksen seitsemännen artiklan toiseen kohtaan: ”Jos Ahvenanmaan saaria taikka niiden kautta Suomen mannermaata vastaan suunnattu äkillinen hyökkäys saataisi vyöhykkeen puolueettomuuden vaaran, on Suomen ryhdyttävä vyöhykkeellä tarpeellisiin toimenpiteisiin hyökkääjän pysäyttämiseksi tai torjumiseksi.”

Talvisodan alkaessa Suomi yritti ilmoittaa Kansainliitolle sopimuksen mukaisista toimistaan Ahvenanmaan puolustamiseksi, mutta Genevessä ei ollut viestin vastaanottajaa.

X X X

Maarianhaminassa toimivan Venäjän konsulaatin rakenteessa on ruma jäänne Stalinin ja Molotovin ajoilta. Moskovassa Suomelle 1940 saneltu sopimus antoi Neuvostoliitolle oikeuden pitää sotilaallisia tarkkailijoita Ahvenanmaalla valvomassa, että alueen miehitys olisi sille helppoa. Tämä oikeus on siirtynyt Venäjälle 1992.

Vaikka Suomi kuinka hehkuttaisi Ahvenanmaan puolueettomuutta, konsulaatin herttaisella kulissilla naamioitu Venäjän sotilaallinen läsnäolo Ahvenanmaalla kytkee sen supervallan sotilaalliseen rakenteeseen. Se ei sovi puolueettomuuden profiiliin.

Toivottavasti Ahvenanmaa-sopimuksen satavuotisjuhlinta ei hämärtänyt sitä tosiasiaa, että Suomi puolustaa koko valtioaluettaan – Ahvenanmaa mukaa lukien - kaikkea aseellista toimintaa vastaan. Siinä tilanteessa Suomi ei olisi aseeton eikä puolueeton, joten Ahvenanmaakaan ei voisi olla.

PESÄNJAKAJAJIEN JAKOJÄÄNNÖS

Etelä-Suomen Sanomat 14.10.2021

Neljäkymmentä vuotta sitten ilmestyi Helsingin Sanomain poliittisten toimittajien salanimen suojissa kirjoittama pamfletti Tamminiemen pesänjakajat. Se kertoi eliitin valtataistelusta ja arvuutteli, kuka olisi Urho Kekkosen jälkeen seuraava presidentti, ja kuka kuninkaantekijä.

Artikkelikokoelma perustui toimittajille leipätyön ohessa kertyneeseen sisäpiirin tietoon. Vakiintuneen tavan mukaan sitä kaikkea ei olisi saanut julkaista, vaan olisi pitänyt osoittaa hienotunteisuutta ylipitkän presidenttikauden musertamaa Kekkosta kohtaan. Pamfletin sävy oli ironinen ja satiirinen. Se oli skandaali ja myyntimenestys lähinnä näistä tyyliopillisista syistä.

Tamminiemen pesänjakajien aikansa julkkisten silmille heittämät mojovat ilkeydet olivat enimmäkseen harmittomia päivänperhosia. Niissä ei näkynyt historiallista tiivistymää kummallisen presidenttipelin synnyn syistä, eikä varsinkaan siitä, miten siitä umpikujasta olisi pitänyt irtautua. Se olisi ollut journalistinen sankaritarina. Tamminimen pesänjakajat jäi ajanvietelukemistojen myyntimenestykseksi.

Kuluneiden vuosikymmenien aikana monin muinkin tavoin kunnostautuneet pamfletin toimittajat ryhdistäytyivät tänä syksynä muistelemaan tähtihetkiään 1980-luvun alkuvaiheissa. Heidän kehittämänsä jälkiarviot tuottivat yllättävän vähän historiallisesti uuttaa tietoa tai arvioita tämän huikean mediadraaman tosiasiallisesta ytimestä.

Tamminiemen pesänjakajat-pamfletin todistelu kohteidensa kelvottomuudesta paljastaa, että aikansa rohkeina toisinajattelijoina esiintyneiden toimittajien pohjavire oli vanhakantaisesti suomettunut.

Vakavin heidän esittämistään syytöksistä Kekkosen seuraajaksi pyrkineitä kohtaan oli se, että presidenttiehdokkaaksi pyrkijät halusivat vastoin Neuvostoliiton tahtoa lisätä Suomen liikkumatilaa. Kirjoittajien perusasenteen mukaan Neuvostoliiton Suomessa kaappaamaa poliittista käskyvaltaa ei olisi saanut uhmata.

Neuvostoliiton tavoitteiden torjuminen oli Tamminiemen pesänjakajien mukaan epärealistista ja vaarallista haihattelua. Toimittajien satiiriseksi ilotteluksi tarkoittamansa kirjanen edusti sitä Paasikiven linjan karkeaa väärintulkintaa, jonka mukaan tosiasioiden tunnustaminen tarkoittaa, että aina pitää tehdä niin kuin Kreml tahtoo.

Pamfletistien odotuksena oli, että tehtiinpä mitä tahansa, loppujen lopuksi Ahti Karjalaisesta tulisi kuitenkin presidentti. He alistuivat siihen, että tulevaisuus toistaisi menneisyyttä. He eivät olleen uuden ajan airuita.

Sitä olivat esimerkiksi Evan puheenjohtaja Mika Tiivola ja sen toimitusjohtaja Max Jakobson, jota Tamminiemen pesänjakajat hauskasti irvailee.

Tiivolan ja Jakobsonin arviossa Kremlin ohjaukseen alistunut Karjalainen olisi ollut Suomelle vaarallinen presidentti. He eivät kuitenkaan hyökännet henkilökohtaisesti hänen kimppuunsa, vaan ilmaisivat ajatuksensa sarkastisen älykkäästi. Heidän sanomansa oli, että opastusta presidentinvaaliin ei voi kysyä Moskovasta, vaan kannattaa antaa suomalaisten päättää vapaasti.

Törkeyden nimikkeet

Ranskan katolisen kirkon pedofiliaskandaalin julkistaminen järkytti. Kuka ihmeessä on keksinyt sanosa hyväksikäytöksi sitä, että pappi tai kuka tahansa raiskaa lapsen. Mitä hyvää siinä on? Törkeän todellisuuden kannalta kirkollisessa pedofiliassa on kysymys hengelliseen ylivalta-asemaan perustuvasta puolustuskyvyttömän ihmisen nöyryyttävästä pahoinpitelystä. Eikä tämä todellakaan koske vain Ranskan katolista kirkkoa ja sen pappeja. Myös maallisessa elämänympäristössä tapahtuvaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa törkeyttä määritteleviä teon nimikkeitä kannattaisi kehittää teon todellista luonnetta kuvaavaan suuntaan.

PULL0NKAULAT

Etelä-Suomen Sanomat 30.9.2021

ITÄMERN PULLONKAAULAT

Ei kannata hätäillä Ruotsin puolustussopimuksesta Tanskan ja Norjan kanssa. Se tuntuu aika järkevältä myös Suomen kannalta.

Tanskan salmet ovat Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhteinen turvallisuusongelma. Ne ovat meistä hyvin kaukana, mutta niiden auki pysyminen kaikissa olosuhteissa on Suomelle yhtä tärkeää kuin pohjoisen Itämeren ja Suomenlahden reittien toimivuus kriisin ja sodan oloissa.

Ruotsi on tukevasti Suomen ja lähialueella toimivien Nato-maiden rinnalla varmistamassa, että kutsumaton vieras ei pääse missään oloissa pureutumaan Suomenlahden pohjoiselle rannalle, Ahvenanmaalle eikä Ruotsin itärannoille.

On Suomen edun mukaista, että Ruotsi ottaa vastuuta myös eteläisen Itämeren ja Tanskan salmien puolustuksesta. Sopimuspäätökseen on voinut vaikuttaa myös Ruotsin halu luoda samanlainen sopimusverkosto kuin Suomella jo on.

Meillä on puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja Ruotsin kanssa (2018), kolmenvälinen aiejulistus (SOI) Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa (2018), Pohjoismaiden välinen yhteisymmärryspöytäkirja maahantulon helpottamiseksi (2016), puolustusmateriaaliyhteistyötä kokeva sopimus Tanskan, Ruotsin ja Noran kanssa (2015) ja puolustusyhteistyön kehittämissuunnitelma Ruotsin kanssa (2014).

Netin turvallisuuspolitiikkaan keskittyvissä yhteisöissä puhkesi kuitenkin pieni paniikki. Kauheaa, Suomi on taas jäämässä marginaaliin. Kaikkien nettikeskustelijoiden kenttäkestävyys ei näytä riittävän edes turvallisuussopimusten otsikkojen lukemiseen. Se ehkä vähän selvittäisi, missä mennään. Turvallisuuskeskustelu jää laihaksi, jos melkein kaikkiin uusiin asioihin reagoidaan samalla kiljahduksella: Suomi heti Natoon.

x x x

Olisi paljon arvokkaampaa tutkailla sitä, millä kaikilla tavoin Itämeren alueen turvallisuusympäristö on muuttunut 2010-luvun alusta lähtein, kun vanha kartta on kääntynyt ylösalaisin. Sen tilanteen harkinnassa riittää mielenkiintoista pohtimista, Jokainen sitten päättää omalta osataan, mikä mahtaisi olla Suomelle sopiva asento Itämeren uudessa kuviossa, ja voisiko yhteistyöstä Naton kanssa olla jotakin hyötyä.

Ei ole järkevää yrittää tukea tätä päätöstä yhden ratkaisumallin jankuttamisella. Paljon tärkeämpää on tilannekuvan johdonmukainen erittely. Yksinkertaisten propagandalauseiden toistelusta saatiin riittävä annos yya-aikana. Nyt tarvitaan rauhallista ajattelua.

Netin keskusteluryhmät eivät ole mitenkään tunkkaisin turvallisuuskeskustenun alusta. Poliittinen kenttä on keskittynyt hurskastelevaan patsasteluun sitä, mikä mahtaisikaan olla kansalaisenemmistön kanta Nato-jäsenyyteen. Tähän asti sen asian selvitys ei ole vaatinut erityistä älyllistä ponnistusta, mutta nyt sitä kannattaa tutkailla. Naton vastustus näyttää romahtaneen mielipidemittauksissa.

Turvallisuuden tärkein asia ei ole se, mikä on kansan suhde Nato-jäsenyyteen, vaan se, mikä olisi Suomelle paras turvallisuusratkaisu. Kylmän sodan jälkeisen Suomen ulkopolitiikka onnistui siksi, että tehtiin reaalipoliittiseen tilannekuvaan perustuvia järkeviä ratkaisuja. On tärkeää, että järki voittaa myös nykyisessä turvallisuustilanteessa.

Jukka Tarkka

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina

PUOLUSTUSSELONTEON SANOMA

Etelä-Suomen Sanomat 16.9.2021

Syyskuun alussa julkistetussa puolustusselonteossa tärkeilevän virastoproosan joukkoon on pujahtanut teräviä luonnehdintoja nykyisestä tosimaailmasta. Sen koukeroisesta tekstistä virtaviivaistettu yhteenveto näyttää tällaiselta.

Venäjä pyrkii vahvistamaan asemaansa ja heikentämään lännen yhtenäisyyttä. Sen tavoitteena on etupiirijakoon perustuva turvallisuusrakenne. Sotilaallinen voima säilyy keskeisenä Venäjän keinovalikoimassa. Sen käyttöön ja sillä uhkaamiseen on varauduttava. Venäjän toiminta Georgiassa, Ukrainassa ja Syyriassa osoittaa, että sen sotilaallisen voiman käytön ja sillä painostamisen kynnys on madaltunut.

Selonteko kuvaa Yhdysvallat erilaiseksi supervallaksi. Sen tavoitteena on säilyttää asemansa johtavana suurvaltana. Samalla se toimii kumppanien ja liittolaisten kanssa yhteisten intressien pohjalta. Transatlanttisten suhteiden toimivuudella ja Yhdysvaltojen sitoutumisella Euroopan puolustukseen on merkittävä vaikutus maanosan turvallisuuteen.

Yhdysvallat varautuu Euroopan puolustukseen, mutta odottaa siltä nykyistä suurempaa vastuunkantoa. Se on lisännyt läsnäoloaan ja harjoitustoimintaansa Euroopassa ja investoinut infrastruktuurin kehittämiseen erityisesti Naton itäisissä jäsenmaissa. Naton ja Yhdysvaltojen läsnäolo Baltian maissa ja Puolassa on lisännyt Itämeren alueen vakautta.

Suomen puolustuksen toimintaympäristö säilyy jännitteisenä ja vaikeasti ennakoitavana. Tämä korostaa kykyä riskien ennalta ehkäisyyn, ja tarvittaessa puolustautumiseen kaikissa operatiivisissa toimintaympäristöissä.

Merivoimien ja ilmavoimien pääkalustojen uusiminen 2020-luvulla on Suomen puolustuksen keskeisen tärkeä hanke. Se on käynnistetty lisärahoituksella niin että maavoimien ja puolustusjärjestelmän muiden osien kehittämistä voidaan jatkaa samanaikaisesti.

Nato on transatlanttista sekä eurooppalaista turvallisuutta ja vakautta edistävä toimija. Se tarjoaa Suomelle ja muille kumppanimaille mahdollisuuden molempia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön. Naton transatlanttinen elementti on tärkeä turvallisuustekijä myös sen jäsenyyden ulkopuolisille EU-mille.

x x x

Puolustusselonteko toistaa hallituksen ulko- ja turvallisuusselonteon avainkohdan: ”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden […] hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden.” Tällä periaatteella on tehty kaikki Suomen sodanjälkeiset turvallisuusratkaisut.

Kylmän sodan puhjetessa yya-sopimuksen solmiminen 1948 oli reaaliajassa tehty johdonmukainen, vaikkakin kauhistuttava ratkaisu. Oli pakko huomioida kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset.

Euroopan nykyinen reaaliaikainen turvallisuusympäristö on kaikin tavoin erilainen kuin 1948. Nykyisessä ympäristössä Suomen länsieurooppalainen identiteetti ja puolustusprofiili avaavat sille mahdollisuuden toteuttaa kansallista valintamahdollisuuttaan hakeutumalla turvallisuusasioissa samanmielisten valtioiden muodostaman Naton jäseneksi 2020-luvulla.

Kaurapuuroa ostereiden kanssa

Lahden Sibelius-viikon konserteista tuli aika outo olo. Dalia Stasevska on kyllä loistoluokan kapellimestari, mutta ohjelman rakenteessa oli kauhea tyylivirhe. Lavalle oli värvätty pelimanniyhtye soittamaan Timo Alakotilan säveltämiä muka Kalevala-aiheisia pikku pätkiä. Sibeliuksen Kullervo-sinfonian kanssa se tietenkin sopi yhteen periaatteessa, ne molemmat yrittivät hakeutua Kalevala-musiikiksi, mutta pelimannien soitto oli sekavaa, eikä nuori Sibelius ollut vielä parhaimmillaan, vaikka kyllä Kullervo-sinfoniassa on myös henkeä salpaavan komeita kohtia.

Ja sitten perjantaina Stasevska johti Sibeliuksen viidennen sinfonian aivan loistavasti. Pelimannimusiikki on sentään eri tyylilaji kuin Sibelius, mutta niin ne vaan sotkettiin tässäkin yhteen. Kaiken kukkuraksi häikäisevän upeasti soitetun Sibeliuksen viitosen jälkeen Stasevska romahdutti hienon tunnelman kutsumalla pelimannit uudestaan lavalle. Hän rupesi laulattamaan sen solistilla erilaisia lallatuksia ja pakotti yleisön taputtamaan tahdissa. Ihan kuin päiväkodin täti laulattaa lapsia. Täydellisesti soitetun Sibeliuksen viitosen jättämä pyhä autuus ja ylevä olo romahtivat kauheaan mahalaskuun. Konserttiyleisölle pakkosyötetiin kaurapuuroa ostereiden kanssa. Kihisin kiukusta.  

SUOMEN SOTILAAT PAHUUDEN PESÄSSÄ

Etelä-Suomen Sanomat 2.9.2021

Olipa hienoa, että aseistetun tukiosaston lähettäminen rajun kriisin keskukseen onnistui todella nopeasti, ja lainsäädännön askelmerkkien mukaisesti. Siinä oli hyvä viesti lähiympäristölle sekä idässä että lännessä. Jos tarvetta ilmenee, toimintakykyä on.

Laintulkinta ennen kokemattomassa tilanteessa oli vaikea harjoitus, ja siihen käytiin käsiksi toisin kuin tavallisesti hallintojuristien päästessä opastamaan päätöksentekijöitä. Nyt ei etsitty tavanomaiseen tapaan pykälien asettamia estoja ja rajauksia, vaan haettiin pykälien välimaastosta ratkaisuja tilanteeseen, jollaista lainsäätäjä ei ole voinut ottaa huomioon. Toivottavasti tällaisen luovan laintulkinnan onnistuminen rohkaisee juristikuntaa hakemaan muissakin tilanteissa asioita joustavasti edistäviä ratkaisuja ja luopumaan jarruttelevasta moitiskelusta.

Suomalainen erikoisjääkärien osasto näyttää toimineen erinomaisesti. Evakuointi alkoi täysillä muutamassa tunnissa sen saavuttua pahuuden pesään. Operaatio eteni askel kerrallaan suunnitellusti, mutta julkisuudessa matalalla profiililla, kuten tuollaisessa tilanteessa pitääkin. Omankehun välttäminen julkisuudessa kartutti tyylipisteitä. Ihailtavaa toimintaa.

Järjestäytyneen toimintakyvyn säilyttäminen oli vaativa ponnistus hengen hädässä panikoivan ihmismassan keskellä. Luultavasti se oli konkreettista harjoitusta sodan kaaoksen hallitsemiseen. Tämä ei vaan ollut harjoitus, vaan kammottavaa todellisuutta.

Oikeaa sotaa simuloivat harjoitukset kotimaassa ja kokemukset kansainvälisissä tehtävissä ovat ilmeisesti opettaneet oikeita asioita. Joukko näyttää säilyttäneen toimintakykynsä joutuessaan monin tavoin taistelutilannetta muistuttavaan paineeseen.

Tehtävässä onnistuminen on vaatinut sopeutumista yhteistyöhön ja vastuunjakoon erilaisten johtamiskulttuurien kanssa. Ilmeisesti vuosikausia toteutuneet yhteisharjoitukset Nato-muodostelmissa on ollut suomalisille hyödyllinen kokemus. Kaukaa katsoen evakuoinnin tukiryhmä näyttää sopeutuneen erinomaisesti monikansalliseen yhtymään.

Voisi kuvitella, että tukiryhmän toimintakyky kovassa paikassa on huomattu Afganistanissa toimineiden Nato-kumppanien asevoimissa. Yhdysvaltalaisten apu lentokentälle juuttuneelle Suomeen kuljetusta odottaneelle ryhmälle kertoo ehkä jostakin tällaisesta. Suomalaiset olivat ilmeisesti pystyneet jossakin tätä edeltäneessä tilanteessa auttamaan yhdysvaltalaisia arvostusta herättäneellä tavalla. Toivottavasti tällaiset kokemukset heijastuvat Itämeren alueen puolustusharjoituksissa Nato-kumppaneiden kesken.

Afganistanista henkensä kaupalla Suomeen paenneet afganistanilaiset siviilit ovat mielenkiintoinen maahanmuuttajien uusi ryhmä. Heidän työskentelynsä suomalisten organisaatioiden avustustehtävissä on voinut vähän avata heille suomalaista toimintatapaa ja elämäntyyliä, joillekin ehkä tämän kummallisen kielen alkeitakin. Heidän valmiutensa kotoutua uusiin oloihin voi olla parempi kuin monella muulla maahanmuuttajien ryhmällä. Täytyy toivoa, että suomalaiset ymmärtävät ottaa heidät vastaan kannustaen eikä torjuen.

Yleisötapahtuman sisältö

 Onhan se kumma, että viranomainen ei tajua, mitä eroa on sillä, että yleisötapahtuman osallistuja istuu koko illan ehkä kuukausia sitten varatulla numeroidulla paikalla, verrattuna siihen, että hän koheltaisi korva partnerin suussa mölyn keskellä kohti illan ihanaa täyttymystä. Hallinnon käsitys tosielämästä näyttää jotensakin kamreerimaiselta. Ei voi olla totta, mutta näyttää sittenkin olevan.

Hyvä viesti

Olipa hienoa, että aseistetun sotilasosaston lähettäminen rajun kriisin keskukseen onnistui näin nopeasti ja tismalleen uuden lainsäädännön askelmerkkien mukaisesti. Siinä on hyvä viesti lähiympäristölle sekä idässä että lännessä. Jos tarvetta ilmenee, toimintakykyä on.

Jukka Tarkan uusi kirja

Olen tehnyt Siltala kustantamon kanssa sopimuksen kirjasta, joka selvittää, miten Suomen itsenäisyys elpyi yya-ajan ja kylmän sodan jälkeen, ja Suomesta tuli aidosti suvereeni valtio. Koiviston Pax-tulkinta Pariisin rauhansopimuksesta oli sen prosessin ytimessä. Kirjan käsikirjoitus valmistuu näinä viikkoina, ja se ilmestyy todennäköisesti ensi helmikuussa. 

HULLU VUOSI OLI MUUTAKIN KUIN LAMAA

Etelä-Suomen Sanomat 19.8.2021

Tiistai-iltana TV1 esitti hullun vuoden 1991 kaaosta kuvaavan sarjan ensimmäisen osan, jota johdatteli silloin pääministeriksi nimitetty Esko Aho. Hän teki sen muistelmateoksensa Mustien joutsenten vuosi (Otava 2020) rajausten ja tyylilajin mukaisesti. Siinä hänen kertoili monenlaisista mietteistään, jotka ohjasivat huomiota pois pääasiasta. Samanlainen vähän harhaileva esitystapa tuntuu vaivaavan myös TV-ohjelmaa.

Ensimmäisessä osassa päin näköä ryöppyää valtava määrä draamaa reaaliajassa seuranneiden ihmisten lausuntoja. Niissä oli paljon merkittäviä tiedonpätkiä, mutta niin tiiviissä tahdissa, että kuulija putoaa usein kyydistä. Toinen osa oli kovaa asiaa Venäjästä, mutta kuolettavan jähmeä ja monisanainen.

x x x

Hullu vuosi 1991 oli täysin poikkeuksellinen Suomen rauhanaikaisen turvallisuuspolitiikan historiassa. Sen uudet ilmiöt perustuivat presidentti Mauno Koiviston edellisvuonna esittämään tulkintaan Pariisin rauhansopimuksen Suomen itsenäisyyttä rajoittavista artikloista. Siitä Ahon esitys vaikeni.

Tämä Pax¬-tulkinnan mukaan Suomen asevarustelua ja Saksan-suhteita rajoittaneet rauhansopimuksen artiklat loukkasivat Suomen suvereniteettia. Lisäksi Koivisto totesi valtioneuvoston pöytäkirjaan antamassaan lausumassa yya-sopimuksen perustuneen 1948 vallinneisiin olosuhteisin, joita 1990 ei enää ollut.

Pax-tulkinta kumosi rauhansopimuksen ja yya:n sotilaallisten artiklojen Suomen suvereniteetille asettamat rajoitteet, ja palautti Suomen oikeuden yhteistyöhön valitsemiensa kumppanien kanssa. Enää ei tarvinnut pelätä naapurin pakkoapua, eikä konsultaation uhka ollut aina vaanimassa nurkan takana. Pax-tulkinta vaikutti useimpiin hulluna vuonna 1991 ja sen jälkeen tehtyihin isoihin asioihin.

Loppukesän 1991 vallankaappausyritys Moskovassa poisti Neuvostoliiton Suomen turvallisuuspolitiikan keskiöstä, muutama kuukausi ennen jättiläisdiktatuurin romahdusta.

Ahon antaman kuvauksen mukaan hullun vuoden lopulla Neuvostoliiton romahtaessa Venäjän kanssa tehty naapurisopimus kumosi yya-sopimuksen. Se oli kuitenkin menettänyt reaalipoliittisen merkityksensä jo 1990. Jo silloin Suomesta tuli samalla tavalla suvereeni valtio kuin muut Euroopan maat.

x x x

Aho vaikutti Koiviston rinnalla moneen näistä ratkaisuista. Tärkeimmät olivat Baltian kysymyksen ratkaisu 1991, ja myöhemmin Euroopan unioniin liittymisestä syntyneen pitkän kriisin purkaminen.

Aho osoitti melkoista siviilirohkeutta hullun vuoden jälkeen keskustan ratkaisevassa puoluekokouksessa, ja varmisti Suomen liittymisen Euroopan unioniin. Sitä voi sanoa valtiomiesteoksi.

Näissä tilanteissa Koivisto huomasi, että nuorella pääministerillä oli turvallisuuspoliittista näkemystä. Presidentti myöntää ihailleensa Ahon otteita eräissä EU-ongelman ratkaisuvaiheissa, ja kertoi ajatelleensa: ”Katos poikaa”.

Toivottavasi nämä tilanteet saavat painoa sarjan jatkossa. Ahon historiallinen vaikutus turvallisuuspolitiikkaan oli suurempi kuin hänen osuutensa laman kuvioissa. Vahinko vaan, että päivänpolitiikasta vetäydyttyään hänen uransa on johtanut turvallisuuspolitiikan kannalta oudoille vesille Venäjän pankkimaailmassa. 

Perusjournalismia

Ylen Areenasa perjantai-iltana (6.8.2021) nähty massiivinen live-lähetys Helsingin Kaivopuistonrannan ilmailunäytöksestä oli visuaalisesti ja kuvaukseltaan laimea. Alkujakso esitteli ilmailuhistoriaa vaisuhkosti.

Sen jälkeen nähty HX-hankkeessa mukaan olevien ilmataistelujärjestelmien esittely oli sellaista ajankohtaisen yhteiskunnallisen keskustelun perusfaktojen ilotulitusta, että harvoinpa Ylellä on nähty niin kovantasoista perusjournalismia.

Suomen sotilas-lehden toimittaja Aleksei Kettusen ja Ylen toimittaja Timo Keräsen pari tuntia jatkunut keskustelu oli yhtä juhlaa. HX-problematiikkaa pinnallisesti harrastava siviili humanisti sai uskomattoman täyslaidallisen tämän asian perusfaktaa. En luultavasti ymmärtänyt siistä puoltakaan, mutta se ei ole ihan vähän niin isosta faktamassasta.  

TURVALLIUUDEN TUNNE ON HARHAA

Etelä-Suomen Sanomat 5.8.2021

Ahvenanmaalaiset juhlivat perusteellisesti satavuotiasta itsehallintoaan. Häviävän pieni osuus saarten väestöstä unelmoi enää Ruotsiin liittymisestä. Toisin oli sata vuotta sitten, ja muutos näyttää tapahtunen vähitellen vasta tällä vuosituhannella.

Ahvenanmaalaisten käsitys saartensa asemasta pohjoisella Itämerellä on kuitenkin pahan kerran jämähtänyt kaukaiseen menneisyyteen. Sata vuotta sitten Kansainliiton suojeluksessa tehty sopimus Ahvenanmaan puolueettomuudesta ja aseettomuudesta on syöpynyt syvälle sen identiteettiin, vaikka sopimuksen tavoitteet eivät ole toteutuneet.

Ahvenanmaa on sisäisesti vahva ja vakaa, mutta itsehallintoon ihastuminen on estänyt havaitsemasta, että sen turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut dramaattisesti. Myös mannersuomalaisten käsitys omasta turvallisuusasemastaan on harhainen. Sen väestön enemmistön turvallisuusajattelu periytyy yya-vetoisen neuvostoystävyyden ajoilta.

x x x

Pohjois-Euroopan sotilaallinen polttopiste on siirtynyt Itämerelle, Ahvenanmerelle ja Suomenlahdelle. Sinne on virittynyt kahden arvovallalla vahvasti latautuneen sotilaallisen intressin ristiriita.

Siinä ovat vastakkain toisaalla Natolle äärimmäisen tärkeän Baltian puolustuksen selusta- ja sivustaongelmat ja toisaalla Venäjälle korvaamattoman Kaliningradin puolustustarpeet. Tämä asetelma mullisti Itämeren alueen turvallisuusrakenteen, ja se heijastuu Ahvenanmerelle ja Suomenlahdelle.

Venäjä kaappasi kahden vuosikymmenen aikana neljältä lähialueensa valtiolta seitsemän hallinnollista yksikköä, joista kaksi se liitti valtioalueeseensa ja otti muut sotilaalliseen hallintaansa. Tällainen uusimperialismi uhkasi raskaasti Baltian tasavaltoja. Ne liittyivät 2004 Natoon, joka myöhemmin keskitti Viron, Latvian ja Liettuan alueille noin tuhannen taistelijan osastot ja aloitti Baltian alueen ilmavalvonnan.

Supervaltojen etupiirit Pohjois-Euroopassa ovat nyt päällekkäin. Venäjän pureutuminen Ruotsin tai Suomen rannikoille avaisi Baltian puolustukselle vaarallisen sivusta- ja selustauhan. Itämerellä vallitsee paikallinen kauhun tasapaino.

Jos Itämerellä syntyy supervaltojen yhteenotto, se luo alueella toimivien Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen puolustuksille yhteisen kriisin, joka tiivistyy Ahvenanmaalle. Siellä törmäävät toisiinsa kaikkien Itämeren toimijoiden hyökkäävät ja puolustavat intressit.

Suomen turvallisuuden pääongelmat ovat edelleen Venäjä, Venäjä ja Venäjä, mutta se ei enää tiivisty 1 300 kilometrin rajalla idässä. Se huipentuu nyt noin 500 kilometrin levyisellä vyöhykkeellä Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä. Ahvenanmaa on Suomen puolustuksen etulinjassa.

Ruotsin ja Suomen puolustuksen järjestelmät ovat yhteensopivia Naton järjestelmien kanssa. Niillä on yhteinen tarve estää kutsumattoman asevoiman pureutuminen niiden rannikoille.

Pohjimmiltaan Ruotsin ja Suomen puolustusharjoittelu keskenään ja Nato-maiden kanssa on varautumista Ahvenanmaan puolustukseen. Se luo saaristolle alueellista koskemattomuusturvaa, jollaista eivät pystyneet luomaan yli 150 vuoden aikana tehdyt sopimukset Ahvenanmaan puolueettomuudesta ja aseettomuudesta.

Jukka Tarkka Ykkösaamussa

Olin tänä aamuna (27.7.2021) Yle Radion Ykkösaamussa keskustelemassa emeritusprofessori Göran Djupsundin kanssa Ahvenanmaan 100-vuotisesta historiasta. Sen voi kuunnella Ylen Areenassa, tämä osuus alkaa lähetyksessä 30 minuutin kohdalla ja kestää noin 14 minuuttia.

Sietämätöntä vastuunpakoilua

Perun nolona kaikki kolumnissani 8.7.2021 Pietarin futisturisteille osoittamistani hyväuskoisisista kehuista. Kirjoitin, että vastuullisuus näyttää heränneen edes jälkikäteen.

Nyt näyttää siltä, että se ei todellakaan ei ole palautunut vaan päinvastoin. Osa Pietarin futishölmöistä näyttää välttelevän tartuntaketjujen seuraajien yhteydenottoja. Se on sietämätöntä. Nämä vastuunpakoilijat ovat todellisia surkimuksia. Vakuutan syvää halveksuntaani heitä kohtaan.

KORONAN HALLINNAN TYYLILAJIT

 Etelä-Suomen Sanomat 8.7.2021

Futiskiihkoilijoiden Pietarin-törmäilyn paljastuessa olin tiennyt jo kuukausitolkulla istuinpaikkojeni numerot parissa kymmenessä kesäkauden musiikkijuhlien konserteissa.

Näihin saleihin tulijat tietävät etukäteen paikkansa. Jokaisen kummallakin puolella on tyhjä istuin, narikkajonoja ei synny, ja jos väliaikatarjoilua on, se katetaan pöytiin ennakkotilausten mukaan. Maski on kaikille normaalivaruste. Ihmiset poistuvat salista arvokkaasti rivi kerrallaan henkilökunnan opastuksen mukaan.

Kuluneen vuoden kokemukset osoittivat, että pikkumaisilta tuntuvien sääntöjen noudattaminen tehoaa ihan oikeasti. Ja sitten alkoi näyttää siltä, että urheilukiihkon sokaisema lauma pilaa tämän kaiken hakeutumalla maailman vaarallisimpiin kuuluvaan tartuntojen pesään huutamaan ja riehumaan tiiviissä muodostelmassa. Pelkäsin, että koronan uusi vyöry pakottaisi sulkemaan taas kaikki luukut.

Kun futiskiihkoilijoiden aiheuttama raivo on laantunut, alkaa näyttää siltä, että suurelta surkeudelta silti vältyttiin. Urheiluinto tosin sammutti monelta järjen valon, mutta vastuullisuus näyttää heräävän jälkikäteen.

Ilmeisesti testi- ja karanteenisääntöjä on noudatettu. Tartuntoja ja altistuksia oli kyllä hirmuinen määrä, mutta ne näyttävät rajautuvan taudin kantajien lähipiiriin.

Sairastuneet matkalaiset saivat sitä, mitä tilasivat, ja se on heille ihan oikein. Heiltä tartunnan saaneille perheenjäsenille ja lähipiirin ihmisille sellaiset tuliaiset olivat kuitenkin ruma temppu. Se varmaan aiheuttaa ansaittua sanailua kotiolossa.

Meille ulkopuolisille on kuitenkin suuri helpotus ja kiitollisuuden aihe, jos karanteenin tiukka noudattaminen katkaisee ketjun. Ensireaktiona syntynyt kauhunäkymä ei taida toteutua.

Oli sellainenkin vaara, että kaikkia soittimilla tai ihmisäänillä toteutettuja ohjelmallisia tilaisuuksia sanottiin festareiksi, ja festariväen hurmos luo koronalle yhtä hyvät tartuntaolosuhteet kuin urheilukiihko. Pelkäsin, että tämän käsitesotkun sivutuotteena olisi kielletty festarien lisäksi myös klassisen, kamari- ja kirkkomusiikin esitystilanteet. Kaikeksi onneksi näin ei näytä käyvän.

Koronan hallinnasta on kehittynyt sosiaalinen rituaali, joka korostaa yhteistä uhkaa ja päättäväisyyttä torjua se. Ehkä viranomaiset ovat oivaltaneet, että erilaisten tilaisuuksien yleisöt ovat erilaisia. Ravintoloiden säätelyn täsmentyminen viittasi siihen suuntaan.

Nyt kehittyneellä koronakulttuurilla pystytään ilmeisesti hallitsemaan tulevat tilanteet. Yllättävän tehokkaiksi osoittautuneet rokotteet auttavat, ja sitä apua tarvitaan. Koronapöpö kehittää nokkelasti uusia sairauden ja kuoleman strategioita. Meille taas on kehittynyt kyky sen torjumiseen. Sitä osaamista pitää hyödyntää järki päässä ja rauhallisin mielin.