keskiviikko 11. lokakuuta 2023

AHVEANMAAN ASEMAN LYHYT HISTORIA

ESS 12.10.2023

Ulkoministeriö tuntuu viestivän, että Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa on pysyvä instituutio täältä ikuisuuteen. Suomen pääkonsulaatti Pietarissa ja Venäjän Turun-konsulaatti suljettiin Venäjän rajoilla tavaksi tulleella matalalla profiililla ja nopeasti, mutta kajoaminen Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattiin onkin äkkiä mahdotonta.

Suomi on sivuuttanut kahden kaikkein pyhimpiin kuuluvan sopimuksen, Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat. Se tapahtui Wienissä 23.5.1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklan mukaisesti, täsmälleen niin kuin kansainvälisen sopimusoikeuden statuutit määräävät.

Päätöstä julkistaessaan syksyllä 1990 presidentti Mauno Koivisto totesi, että näiden sopimusten Suomen ulkosuhteita ja puolustusvoimien aseistusta koskevat artiklat olivat menettäneet merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Hänen sanontansa oli suora lainaus Wienin yleissopimuksen tekstistä.

Mikä on se ajatuksenkulku, jonka mukaan tämä periaate ei koskisi Neuvostoliiton Suomelle 1940 sanelemaa sopimusta Ahvenanmaan konsulaatista. Luultavasti ulkoministeriön ihmisille ei tarvitse erikseen kertoa, mitkä kaikki tämän pakkosopimukseen solmimiseen aikanaan vaikuttaneet olosuhteet eivät enää vallitse ja ovat menettäneet merkityksensä jo ennen Suomen Nato-jäsenyyttä, joka sekin oli melkoinen muutos.

x x x

Näyttää siltä kuin ulkoministeriössä tulkittaisiin Venäjän konsulaatin valvovan Genevessä yli sata vuotta sitten tehdyn sopimuksen määräämää Ahvenanmaan aseettomuutta ja puolueettomuutta. Se on kummallinen ajatusten kuperkeikka.

Mikään vuodesta 1917 lähtien Venäjällä toiminut valtio ei ole allekirjoittanut Geneven sopimusta. Niille sitä sopimusta ei ollut olemassakaan. Viimeistään Kremlissä Suomelle saneltu konsulaattisopimus korvasi venäläisessä ajattelutavassa Geneven sopimuksen.

Neuvostolaivastolla oli toisen maailmansodan aikana kolme suunnitelmaa Itämerellä operoinnista eri tilanteissa. Niiden kaikkien ensimmäinen vaihe oli maihinnousu Ahvenenmaalle.

Maarianhaminan konsulaatin aseettomuusvalvonnan piti varmistaa, että muiden valtioiden laivastot eivät tule häiritsemään, kun Neuvostoliitto toteuttaa sotasuunnitelmiaan Ahvenanmaalla. Konsulaatin aseettomuusvalvonta ei nykyisinkään koske Venäjän aseita, ja puolueettomuudesta siinä ei ole häivähdystäkään.

Ulkoministeriön väen lisäksi myös presidenttiehdokas Alexander Stubbilla olisi historian opiskelun paikka. Näiltä tahoilta kuuluneet Ahvenanmaa-lausumat tuntuvat neuvostopasifismin trollaukselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti