Tekee mieli heittäytyä hetkeksi toiveajatteluun Ahvenanmaan tilanteesta, vaikka se on epätoivoinen harrastus.
Näin keväällä Facessa
postauksia, joiden mukaan ulkoministeriön sivuilla kerrottiin, että ensimmäinen
sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista tehtiin Krimin sodan jälkeen 1856.
Lähetin 6.6.2023 ulkoministeriölle
kirjeen, jossa pyysin sen virkailijoita lukemaan uudestaan keisari Aleksanteri
II:n Krimin sodan voittajien vaatimuksesta antaman lupauksen. Hän sitoutui
olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata. Hän ilmoitti lupauksensa koskevan vain
häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov
luopui Venäjän kruunusta, sitä lupausta ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja sitä
paitsi siinä ei ole sanaakaan alueen aseettomuudesta tai puolueettomuudesta.
Tänään kävin katsomassa
ulkoministeriön sivuilla annettua tietoa Ahvenanmaasta. Otsakkeen ”Ahvenanmaan
demilitarisointi” alla todetaan alue demilitarisoiduksi ja annetaan tämän
vyöhykkeen koordinaatit. Siinä ei mainita keisarin lupausta Krimin sodan
voittajille, mutta ei myöskään Genevessä 1921 tehtyä Ahvenanmaa-sopimusta.
Voi olla jopa niin, ett ministeriössä
hartaasti työstetty Ahvenanmaa-selonteko lausahtaa keisarin lupauksen lisäksi jotakin
myös Geneven sopimuksesta. Niiden molempien taustalla vaikuttavat olosuhteet
ovat yli vuosisadan aikana muuttuneet moneen kertaan niin perusteellisesti, että
Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 tekemän yleissopimuksen 62. artikla koskee Ahvenanmaan
tilannetta. Sen mukaan olosuhteiden merkittävät muutokset saavat kansainvälisen
sopimuksen määräykset menettämään merkityksensä, eivätkä enää ne sido
sopimuksen osapuolia.
On mielenkiintoista
nähdä, millainen on ulkoministeriön tulokulma Ahvenanmaan oikeudelliseen
tilanteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti