keskiviikko 20. tammikuuta 2021

PAHUUDEN HENKI PÄÄSI PULLOSTA

Etelä-Suomen Sanomat 21.1.2021


Presidentti Donald Trumpin mahtipontisesti hölmöilevä valtiomiesura tuhoutui nöyryytykseen. Se ei johtunut klassisia arvoja korostavan poliittisen kulttuurin ylivoimaisuudesta. Suuruudenhullua mestariaan palvova liike romahti sisäänpäin omaan tyhjyyteensä.

Häpeään tukehtuneen trumpismin seurauksena on historiallinen katastrofi. Se ajoi supervallan poliittisen tuhon partaalle ja yhteiskunnan kaaokseen. Tästä toipuminen ehkä voisi olla pitkällä aikavälillä mahdollista, mutta sen jälkeenkään Yhdysvallat ei olisi entisensä, ja on vaikea kuvitella, millainen se sitten olisi.

Trump näyttää edelleen pitävän yllä korskeaa kulissia, vaikka on joutunut tyhjän päälle. Voi silti olla, että entinen presidentti valtakautensa viimeisinä päivinä edes hetken ajan ymmärsi, mitä oli tehnyt. Hän suostui lukemaan julkisesti ääneen selväjärkisen arvion väkivallan poliittisesta käytöstä. Se oli uskomaton suoritus.

Rikoksesta syytetyn oikeusprosessi ei kuitenkaan keskeydy, vaikka hän katumuksen hetkellä ilmoittaisi paheksuvansa syytteessään yksilöityä rikosta. Tällainen hurskastelu osoittaa älyllisen vireyden lamautumista, ja juuri siksi se kannattaa lukea vielä uudestaan. Valkoisen talon 14.1.2021 julkaisemassa tallenteessa Trump luki teleprompterista:

”Kukaan todellinen tukijani ei voisi koskaan tukea poliittista väkivaltaa tai käyttäytyä epäkunnioittavasti lainvalvojia tai Amerikan lippua kohtaan. [..] Jos teet jotain näistä asioista, et tue liikettämme, vaan hyökkäät sitä sekä maatamme vastaan, emmekä voi sallia sitä. […] Väkivallalle ei ole koskaan oikeutusta. Ei tekosyitä, ei poikkeuksia.” (Mahtailevat toistot poistettu)

Ihan totta, näin puhui Donald Trump. Olisiko hän äkkiä tajunnut, että oli huomaamattaan päästänyt pahan hengen pullosta, ja mikään mahti maailmassa ei saa sitä sinne takaisin. Tällainen jälkijättöinen hurskastelu ei tavoita terroristeja, elämäntapagangstereita ja amatöörihuligaaneja, eikä vähän sitä ennen rakkaudentunnustuksen saaneita ”aivan erityisiä” Capitol-kukkulalle rynnäköineitä ihmisiä.

Tappamisen osaajat käyttävät pimeyden töiden suunnittelussa samaa logiikkaa kuin ammattisotilaat omien toimiensa arvioinnissa. Hekin ennakoivat eri vaihtoehtojen vaatimaa panosta, tuottamaa tulosta ja sisältämää riskiä. Terroristit hakevat korkean profiilin kohdetta, jonka maalittaminen aiheuttaisi vähällä vaivalla mahdollisimman rajua sekasortoa.
Tällainen logiikka voisi johtaa terroristit kiinnostumaan hurmioitunen kansanliikkeen epäonnistuneesta johtajasta. Tosin hänellä on toimikautensa päätyttyäkin liittovaltion turvaorganisaatioiden suojaus, mutta se ei voi olla yhtä vahva kuin Valkoista taloa ympäröimä turvamuuri.

Vaikka senaatti antaisi Trumpille langettavan tuomion kapinaan kiihottamisesta, se ei ehkä olisi pahin mahdollinen seuraamus hänen riehumisestaan. Hän voi joutua elämään loppuikänsä kuolemanpelon hallitsemassa ympäristössä, joka on lähes avointa kenttää Valkoiseen talon turvalinnakkeeseen verrattuna. Ja uhkaaja olisi se pahuuden henki, jonka hän itse on päästänyt pullosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti