torstai 12. maaliskuuta 2020

AHVENANMAA


Perjantaina 13.3.2020 ilmestyi uusin kirjani
AHVENANMAA - Itämeren voimapolitiikan pelinappula
Sen tärkeimmät pointit: 
Suomessa vakiintuneen ajatustottumuksen mukaan Ahvenanmaa on rauhan ja vakauden tyyssija, koska viisaat kansainväliset sopimukset ovat julistaneet sen puolueettomaksi ja aseettomaksi, ja ne suojelevat Ahvenanmaata kaikelta pahalta. Usko vuosisadan aikana tehdyn kolmen sopimuksen kykyyn hallita historiaa on johtanut ajatukset kauas siitä, mitä Ahvenanmaalla todella on tapahtunut.
x x x
Ensimmäinen näistä kansainvälisistä sitoumuksista syntyi Krimin sodan rauhanneuvotteluissa 1856, yli puolitoista vuosisataa sitten. Venäjän keisari Aleksanteri II lupasi olla rakentamatta Ahvenanmaalle laivastotukikohtia ja tykistölinnakkeita. Venäläinen sotaväki miehitti kuitenkin Ahvenanmaata, kuten muutakin Suomea vuoteen 1918 asti. Alistuminen Ahvenanmaan aseistusta rajoittavaan rasitteeseen ei johtunut Aleksanteri II:n lempeästä luonteenlaadustaan vaan siitä, että hän oli edellisvuonna perinyt Krimin sodassa hävinneen keisarikunnan kruunun ja joutui alistumaan sodan voittajien sanelemaan ratkaisuun. 
Venäjän keisarin tähän servituuttiin pakottaneet Ison Britannian ja Ranskan keisarit ilmoittivat Krimin sodan rauhansopimuksen ratifiointilausumassa,että tämä Ahvenanmaan aseman järjestely sitoi Venäjän keisarin lisäksi myös heitä henkilökohtaisesti ja heidän seuraajiaan. Se oli kolmen keisaridynastian suuri diili. 
Tämä kauan sitten sammuneita keisarillisia dynastioitta yhteen sitonut servituutti on edelleen suomalaisen Ahvenanmaa-uskomusten perusaineistoa. Se ei julistanut Ahvenanmaata puolueettomaksi, mutta ei aseettomaksikaan, ja se oli voimassa vain niin kauan kuin sen tehneet dynastiat hallitsivat valtakuntiaan. 
Toinen suomalaisten Ahvenanmaa-ajattelua hallitseva sopimus oli kymmenen Kansainliitin jäsenmaan Genevessä 1921 tekemä sopimus, joka julisti Ahvenanmaan puolueettomaksi ja aseettomaksi. Suomen kannalta sen tärkeimmät allekirjoittajia olivat Britannia, Ranska, Saksa, Viro ja Ruotsi. Paljon vaikutti myös se, että Neuvosto-Venäjä ei ollut tämän Ahvenanmaa-sopimuksen osapuoli. Sen seuraajavaltiot Neuvostoliitto ja Venäjän federaatio eivät ole myöntäneet virallisesti edes tällaisen sopimuksen olemassaoloa. 
Genevene sopimuksen solmimista seuranneen vuosisadan aikana sen taustajärjestö Kansainliitto on lopettanut toimintansa. Useimmat sen allekirjoittajista ovat muuttaneet valtiofilosofista identiteettiään ja poliittista perussuuntaansa. Vain Britannia, Ruotsi ja Suomi ovat pysyneen valtiolliselta rakenteeltaan ennallaan Geneven Ahvenanmaa-sopimuksen solmimista seuranneen vuosisadan ajan. Toisen maailmansodan jälkeen vain Viro on kirjallisesti ilmoittanut pitävänsä tätä sopimusta edelleen sitovana. Ruotsi ja Suomi ovat käytännössä yrittäneet noudattaa sen määräyksiä. 
Geneven Ahvenanmaa-sopimuksen jälkeisen vuosisadan aikana Ahvenanmaahan vaikuttaneet poliittisen maantieteen, sotilaallisten voimakenttien, diplomaattisten olosuhteiden ja lähivaltioiden yhteiskunnallisten rakenteiden muutokset ovat rajut ja kattavat. Niiden vaikutuksesta Ahvenanmaa tulee Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklan vaikutusalueelle. Olosuhteissa tapahtuneet merkittävät muutokset ovat aiheuttaneet Geneven Ahvenanmaa-sopimuksen raukeamisen kansainvälisessä oikeudessa hyväksytyn Rebus Sic Stantibus-periaatteen mukaisesti. 
Kolmas suomalaisten Ahvenanmaa-ajatuksia ohjaava dokumentti on Neuvostoliiton Suomelle talvisodan jälkeisenä syksynä sanelema sopimus, joka ilmoittaa Ahvenanmaan aseettomaksi, mutta ei puolueettomaksi. Se antoi Neuvostoliitolle oikeuden perustaa konsulaatin Maarianhaminaan varmistamaan Ahvenanmaan pysyminen aseettomana. Koska Suomi on sopimuksen toinen osapuoli, myös se valvoo, että mikään valtio ei sijoita Ahvenanmaalle sotilaallista välineistöä, vaikka tätä ei mainita erikseen sopimuksessa. 
Tämä Neuvostoliitin Suomelle sanelema sopimus on ainoa näistä kolmesta Ahvenanmaata koskevasta kansainoikeudellisesta sopimuksesta, joka kiistatta on edelleen voimassa. Sen perusteella globaali supervalta valvoo Suomen valtioalueeseen kuuluvan maakunnan sotilaspoliittista statusta. 
Varhaisin näistä sopimuksista rajoitti alueen aseistusta, kaksi seuraavaa määräsi sen aseettomaksi ja vain yksi myös puolueettomaksi. Mikään näistä tavoitteista ei ole toteutunut tarkoitetulla tavalla. Aina kun Itämeren alueella on ollut sotilaallista jännitystä tai sota, aseeton ja puolueeton Ahvenanmaa on joutunut aseellisen toiminnan piiriin, demilitarisoitu on remilitarisoitunut ja sen puolueettomuus rauennut. 
Ahvenanmaalla on 1850-luvun jälkeen operoinut viiden sotaa käyvän valtion asevoimat, yhden puolueettoman valtion pieni yhtymä, sekä Suomen sisällissodan molempien osapuolten joukkoja. Ahvenanmaan rannikkolinnakkeet on tuhottu neljä kertaa kansainoikeudellisen sopimuksen perusteella ja rakennettu uudelleen kolme kertaa puolustustarkoituksessa. 
Vuodesta 1900 vuoteen 1950 Itämeren alueen voimapoliittisen pelin osapuolet ovat toistakymmentä kertaa houkutelleet tai uhkailleet toisiaan Ahvenanmaan menettämisellä tai haltuun saamisella tai aseistamisella tai aseista riisumisella. Itämeren rantavaltioiden ylimmissä esikunnissa on 1900-luvun aikana suunniteltu toistakymmentä massiivista maihinnousuoperaatiota Ahvenanmaalle. 
Toisen maailmansodan aikana Suomi varmisti Ahvenanmaan koskemattomuuden miehittämällä oman maakuntansa. Alkusyksyllä 1944 Saksa perui jo käynnistetyn Ahvenanmaan maihinnousuoperaation sillä perusteella, että siihen osoitettu sotilaallinen voima ei olisi riittänyt Ahvenanmaan puolustuksen murtamiseen.
x x x
Ahvenanmaan turvallisuuspoliittinen historia tuntuu osoittavan, että siellä, missä aseettomuus ja puolueettomuus esiintyvät rinnakkain, kumpikaan ei voi toteutua, ellei ole niiden koskemattomuutta suojaavaa voimaa. 
Ahvenanmaa on Suomen maakunta, jonka itsehallinnon ja valtaväestön äidinkielen asema on varmistettu perustuslain tasoisilla säädöksillä. Suomi vastaa Ahvenanmaan alueellisesta loukkaamattomuudesta kaikissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti